Brexitin vaikutukset Euroopalle

03.12.2018
|
Tapio Raunio

Lähestyvä brexit on hallinnut viime vuodet turvapaikanhakijoiden sijoittamisen ohella eurooppalaista poliittista keskustelua.

Moni on jo varmuudella saanut tarpeekseen Isosta-Britanniasta: ensin maa hankaloitti vuosikymmenten ajan unionin päätöksentekoa ja varsinaiset brexit-neuvottelut ovat edenneet tuskaisen hitaasti brittihallituksen sisäisten erimielisyyksien takia. Neuvotteluista on väkisinkin jäänyt sellainen vaikutelma, että Theresa Mayn hallitus haluaa jäsenen oikeudet ilman jäsenyysvelvoitteita. Toistaiseksi yhtenäisenä pysyneelle EU:lle tämä ei ole kelvannut.

Mayn tilannetta hankaloittaa brexit-kansanäänestyksen kampanjointi, jossa useat ’leave’-leirin johtavat poliitikot esittivät vähintään kyseenalaisia, ellei suoraan harhaanjohtavia lupauksia. Heidän mukaansa Iso-Britannia ei maksaisi enää puntaakaan EU:lle ja ennen kaikkea Iso-Britannia saisi päättää omien rajojensa valvonnasta. Myös eron kielteisiä taloudellisia vaikutuksia vähäteltiin. Totuus on kuitenkin vähitellen alkanut paljastua brittiäänestäjille. Asiantuntijoiden ennustama talouden hiipuminen ja työpaikkojen katoaminen ovat jo käynnissä, britit joutuvat maksamaan EU-erostaan menettäen samalla erilaiset unionin budjetista maksettavat tuet, eikä ole mitään takeita siitä, että maahanmuuttajien määrä vähenisi unionista eroamisen toteuduttua.

Ison-Britannian kannalta kiusallisen vaikeasti edenneet neuvottelut ovat samalla todennäköisesti hillinneet EU-vastaisia voimia muissa jäsenvaltioissa. Brexitinhän pelättiin toimivan käyntivoimana erilaisille integraatiota vastustaville puolueille ja kansanliikkeille. Erityisesti Puolassa ja Unkarissa on vallassa unionia ja sen perusarvoja voimakkaastikin arvostelevia poliitikkoja, mutta hekään eivät ole ajamassa valtioidensa eroa EU:sta. Italiassa ja muualla populistit ovat saavuttaneet vaalimenestystä EU-kritiikillään sopeutuakseen kuitenkin yleensä hallitukseen päästyään Brysselin neuvotteluissa yhteisiin kompromisseihin. EU-jäsenyyden taloudellinen merkitys ymmärretään, vaikkei sitä ehkä julkisesti myönnetä. European Social Survey -kyselyssä tiedusteltiin vuonna 2016 jäsenvaltioiden kansalaisilta, miten he äänestäisivät mahdollisessa kansanäänestyksestä maansa EU-jäsenyydestä. Heikointa jäsenyyden kannatus oli Tšekissä, mutta sielläkin 67 % olisi äänestänyt jäsenyyden puolesta. Unkarilaisista 84 % ja puolalaisista peräti 91 % olisivat tukeneet maidensa unionijäsenyyttä. Joukkopakoa unionista ei siis ole näköpiirissä – eivätkä populistiset voimat retoriikastaan huolimatta sellaista edes halua.

Sama koskee myös Suomea. Timo Soinin johtamat Perussuomalaiset sättivät johdonmukaisesti unionia, mutta eivät ajaneet maamme eroa unionista tai euroalueesta. Sinisen tulevaisuuden EU-kritiikki on osin hallitusvastuusta johtuen kovin laimeaa, kun taas Perussuomalaisten Jussi Halla-aho ilmoitti, ettei aika ole kypsä kansanäänestykselle EU-jäsenyydestä. Halla-aho tuntee tilastot, sillä unionin ja euron kannatus on vankistunut suomalaisten keskuudessa viime vuosina, näin erityisesti nuorempien ikäluokkien keskuudessa. Euroalueen valuvioista muistutetaan, mutta taloustieteilijät, yritykset ja työmarkkinaosapuolet korostavat EU-jäsenyyden merkitystä kansainvälisestä kaupasta riippuvaiselle Suomelle.

Iso-Britannia on toki merkittävä taloudellinen ja sotilaallinen toimija, jonka poistuminen heikentää unionia. Samalla brexit mitä ilmeisimmin myötävaikuttaa unionin päätöksenteon sujuvuuteen. Neuvoston äänestystilastojen mukaan Iso-Britannia on äänestänyt selkeästi muita jäsenmaita enemmän voittavaa enemmistöä vastaan. Euroopan parlamentissa puolestaan brittiedustajilla on ollut keskimääräistä suurempia vaikeuksia sopeutua ryhmiensä linjauksiin. Brexit tuleekin todennäköisesti helpottamaan päätöksentekoa niin neuvostossa ja Eurooppa-neuvostossa kuin Euroopan parlamentissa. Myös Saksa–Ranska-akselin merkitys unionissa voi korostua entisestään. Brexit voi antaa tilaisuuden integraation syventämiseen eri politiikan lohkoilla, kuten turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa onkin jo tehty. Mutta ennen kaikkea brexit-prosessin päättyminen merkitsee paluuta arkeen. EU:n esityslistalla on muutenkin isoja ongelmia kuten ilmastonmuutos ja maahanmuutto, jotka saavat enemmän huomiota brexitin jälkeen.

Brexitin keskeinen sanoma ei kuitenkaan liity itse neuvotteluihin tai eron vaikutuksiin unionille. Vaikka muita jäsenvaltioita ei olekaan irrottautumassa EU:sta, ovat erilaiset populistiset ja kansallismieliset liikkeet lisänneet kannatustaan eri puolilla maailmaa. Tähän haasteeseen tulee suhtautua vakavasti. EU:n vastustajat ympäri Eurooppaa kokevat, että maailma muuttuu heidän kannalta epäsuosiolliseen suuntaan: yhteiskunnat monikulttuuristuvat, perinteiset perhemallit saavat tehdä tilaa liberaaleille arvoille, työpaikkojen pysyvyys on vaihtunut taloudelliseen epävarmuuteen eikä valtio tarjoa välttämättä enää samanlaista suojaa ja palveluja kuin aikaisemmin. Ihmiset kokevat – sinällään aivan oikeutetusti – vallan karanneen demokraattisen valvonnan ulottumattomiin: itsenäisille keskuspankeille, ’markkinavoimille’, monikansallisille yrityksille ja ’Brysseliin’.

Miten sitten kansalaiset saataisiin tuntemaan, että EU on heitä varten ja vieläpä varsin demokraattinen järjestelmä? Kysymys on demokraattisten vaikutusmahdollisuuksien ohella siitä, että kansalaisten on vaikeaa hahmottaa, miten EU vaikuttaa – ja miten se ei vaikuta – heidän arkeensa. Unionin instituutiot ja Euroopan parlamentin jäsenet toki tarjoavat erilaista informaatiota, mutta niiden merkitys jää väkisinkin pieneksi verrattuna portinvarjoina toimiviin jäsenmaiden kansallisiin poliitikkoihin, mediaan ja koulutusjärjestelmiin. Tässä kohtaa kannattaa jälleen miettiä mitä Ison-Britannian kokemukset meille voisivat opettaa.

Paljon riippuu politiikan avainhenkilöiden kuten pääministerien ja puoluejohtajien valmiudesta keskustella EU:sta ja avata kansalaisille Brysselin päätöksiä. Isossa-Britanniassa Eurooppa-politiikka on jakanut maan kahta isoa puoluetta sisäisesti ja näin brittipääministerit ovat joko tehneet parhaansa välttääkseen EU-keskustelua tai ovat ottaneet etäisyyttä unionin päätöksiin. Kouluissa tarjottavan Eurooppa-opetuksen merkitystä ei voi ylikorostaa. Ison-Britannian koulutusjärjestelmä on kärsinyt vakavista ongelmista eikä merkittävä osa brittinuorista saa koulun kautta käytännössä mitään kosketusta EU-asioihin. Lisäksi vain pieni osa briteistä seuraa ns. laatumedioita suuren enemmistön saadessa vähäisen Eurooppa-tietoutensa EU-kielteisiltä iltapäivälehdiltä. Ehkä Suomessa ja muissa jäsenvaltioissa on myös syytä katsoa kriittisesti peiliin. Onko suomalaisella medialla edellytyksiä seurata EU-asioita? Ylläpitävätkö poliittiset johtajamme keskustelua integraatiosta? Saavatko nuoret koulutustasosta riippumatta riittävästi tietoa EU:sta?

Kirjoittaja

Tapio Raunio on valtio-opin professori Tampereen yliopistossa. Hän tutkii vertailevasti Euroopan maiden poliittisia järjestelmiä, Suomen politiikkaa ja EU:n päätöksentekoa.

Lisää aiheesta:

Kolmen EU:n keskeisimmän puheenjohtajan lisäksi suurimpien jäsenvaltioiden päämiehillä on keskeinen merkitys EU:n johtajuudessa. Kuvassa Saksan liittokansleri Merkel astuu kuvattavaksi yhdessä Euroopan komission, parlamentin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajien kanssa ennen Euroopan yhdentymisen merkkihenkilön, liittokansleri Helmut Kohlin muistoseremonian alkamista Euroopan parlamentissa Strasbourgissa. Kuva: Sebastien Bozon / AFP / Lehtikuva

Johtajuus EU:ssa

Juha Jokela 03.12.2018

Ulkoiset ja sisäiset kriisit ovat ravistelleet rajusti Euroopan unionia. Niiden ratkaisua on monien arvioiden mukaan varjostanut poliittisen johtajuuden puute.

Lue artikkeli »