Trumpin kannattajien hyökkäystä kongressiin pidettiin kansanvallan pohjanoteerauksena, mutta tutkimusten mukaan syöksy on jatkunut. Yhdysvallat ei ole enää demokratian mallimaa.
Kansanvallan voi määritellä järjestelmäksi, jossa hävitään vaaleja.
Presidentti Donald Trump ei ole 2020 vaalitappionsa jälkeen tunnustanut hävinneensä. Sen sijaan hän on lietsonut amerikkalaiset hämmennyksen tilaan. Väittämällä ilman todisteita vaaleja vilpillisiksi ja häneltä riistetyiksi hän on sysännyt Yhdysvallat vaaralliselle kaltevalle pinnalle.
Yhdysvaltain poliitikot ylpeilevät usein maansa demokratialla. Se on ollut järjestelmätasolla voimassa vuodesta 1776 lähtien eli yhtämittaisesti pisimpään maailmassa.
Ainutlaatuisen amerikkalaisen kansanvallan rapautuminen alkaa kuitenkin näyttää tapahtuvan. Tutkimuslaitos International IDEA, joka seuraa demokratian tilaa 160 maassa, noteerasi Yhdysvallat viime vuoden marraskuussa taantuvaksi demokratiaksi. Tätä ei ole tapahtunut kertaakaan aiemmin niiden 50 vuoden aikana, joina IDEA on tutkimustaan tehnyt.
Tutkimuslaitos jakaa maat demokratioihin, hybrideihin ja autoritäärisiin järjestelmiin. Sen mukaan merkit kansalaisoikeuksien rapistumisesta ja vallankäytön kontrollien heikentymisestä Yhdysvalloissa ovat olleet havaittavissa ainakin kolme vuotta.
Washingtonissa väitellään, oliko Trumpin kannattajien hyökkäys kongressirakennukseen loppiaisena 2021 vallankaappausyritys. Siitä ollaan yksimielisiä, että se oli vähintäänkin väkivaltainen tapahtuma, joka halvensi vapaan yhteiskunnan periaatteita ja demokraattista prosessia.
Yhdysvaltain ulkoministeriö järjesti joulukuussa ensimmäistä kertaa huippukokouksen, jonka tarkoituksena oli tiivistää maailman demokratioiden yhteistyötä totalitarismia vastaan.
Etäyhteyksin järjestetyn kokouksen ilmassa leijui tietoisuus siitä, että rikkominen on aina rakentamista helpompaa. Vuosituhannen vaihteen demokratisoitumisaallon jälkeen yksinvaltaiset johtajat ja tendenssit ottavat nyt mallia ja vauhtia toisistaan kaikkialla maailmassa.
Kuva: Tyler Merbler
Kyseessä ei kuitenkaan ole kausivaihtelu. Yalen yliopiston professori ja fasismintutkija Jason Stanley korostaa, että demokratian kriisi ei synny tyhjiössä. Se on Stanleyn mukaan pitkän kehityksen ja käsittelemättömien asioiden tulosta. Fasismi valtaa alaa jo paljon ennen kuin itse poliittinen järjestelmä muuttuu.
Stanleylle fasismi ei ole ideologia, arvojärjestelmä tai hallitusmuoto. Fasismi on johtajakultti, politiikan tekemisen muoto sekä propagandaan ja väkivaltaan perustuva keino nousta valtaan. Myös media voi toimia sen välikappaleena. Mieluiten hän puhuukin fasistisista voimista.
Fasistinen johtaja näkee kansansa joutuvan maahanmuuttajien, vähemmistöjen ja vasemmistolaisten nöyryyttämäksi. Hän lupaa kansallista revanssia ja uudistumista. Kriisistä on mahdollista selvitä vain hänen johdollaan.
Stanleyn mukaan fasismi uhkaa erityisen paljon juuri amerikkalaista demokratiaa. Totalitaarisessa järjestelmässä vallankaappausta yrittävät menettäisivät henkensä, täysin demokraattisessa järjestelmässä valtaan pyritään vain demokraattisin keinoin. Kun kyseessä on heikkenevä demokratia, vallan horjuttamisyrityksen jälkeen järjestelmä ei toimi, eikä enää korjaa itseään.
Ku Klux Klan oli Yhdysvaltain ensimmäinen järjestäytynyt fasistinen liike, mutta maassa on turvauduttu fasistisiin menetelmiin myös poliittisten kriisien yhteydessä. Stanleyn analyysin mukaan rotujen eriarvoisuus ja muu epätasa-arvo toimivat fasistisina pohjavoimina myös kapitalistisessa talousjärjestelmässä, siitäkin huolimatta, että maan poliittinen järjestelmä olisi demokraattinen.
Yhdysvalloissa vaikuttaa valkoisen ylemmyyden traditio, jota yhteiskunnan instituutiot tietoisesti tai tiedostamattaan ilmentävät ja ylläpitävät.
Massiivinen vankilajärjestelmä, joka on alistanut mustia kansalaisoikeuksien myöntämisen jälkeenkin, täyttää fasistisen toimintatavan tunnusmerkit. Samoin tekevät armeijamaiset poliisin erikoisjoukot Yhdysvaltain suurkaupungeissa. Usein niiden tärkeimpänä tehtävänä on suojella varakkaita naapurustoja estämällä mielenilmauksia köyhissä ja laiminlyödyissä kaupunginosissa.
Stanleyn analyysin mukaan fasismi on hallitsevan kansanryhmän liike. Kyseessä on enemmistö, jonka mielestä vähemmistöihin kohdistuva huomio vaarantaa sen kulttuurisen ja taloudellista aseman. Fasistinen johtaja lupaa lääkettä tähän pelkoon.
Tällöin keskeisessä asemassa on myös nostalgia. Jos maassa on enemmistö, joka kokee, että sen loistava menneisyys on riistetty, on tilaus olemassa. Presidentti Donald Trump keskittyi politiikassaan enemmän kansalaisten tyytymättömyyden nostamiseen kuin heidän elämänsä parantamiseen. Tyytymättömyyden kasvaessa ihmiset ovat todistetusti valmiita jopa äänestämään omaa etuaan vastaan vain, koska haluavat nähdä vihollisina pitämiensä ryhmien kärsivän.
Vääryyden tunne johtaa uhriutumiseen. Kierre pahentaa koettuja laiminlyöntejä, joista fasistinen liike itse sai alkunsa. Mitä pahempia ihmisryhmien väliset sosiaaliset jännitteet ovat, sitä helpompi fasistisen johtajan on esiintyä lain ja järjestyksen tuojana jännitteiden syihin puuttumatta.
Yhdysvaltain demokratian mureneminen kiihtyy, kun valheet varastetuista vaaleista leviävät ja kansalaisten luottamus järjestelmään horjuu. 77 prosenttia republikaaneista uskoo, että vuoden 2020 vaalivoitto ”varastettiin” Trumpilta.
Samaan aikaan käynnissä on institutionaalinen mullistus. Yhtenä Trumpin presidenttikauden tärkeimmistä tuloksista nähdään oikeuslaitoksen täyttäminen valkoisilla konservatiivisilla tuomareilla. Kongressin republikaanien suunnitelman mukaisesti ja heidän avustuksellaan 27 prosenttia liittovaltion ja 30 prosenttia aluetason tuomareista sekä kolme korkeimman oikeuden yhdeksästä tuomarista on nyt Trumpin nimittämiä. Koska suuri osa nimitetyistä on nuorehkoja, nimitysten vaikutus tuntuu vielä vuosikymmenien kuluttua.
Tällä hetkellä huomio on siirtynyt vaalivirkailijoihin. Uhkailemalla, pelottelemalla ja omia vaalivilppiin uskovia virkailijoitaan tukemalla republikaanipuolue on kaikessa hiljaisuudessa vallannut alaa myös siellä, missä äänestyslippuja lasketaan ja tuloksia vahvistetaan. Lisäksi äänestämistä tosiasiallisesti vaikeutetaan erilaisin teknisin muutoksin.
Kenen etu on tällä tavalla leikkiä tulella ja murentaa maailman johtavan vapaan maan demokratiaa?
Selitys ei ole monimutkainen. 95 prosenttia republikaanien äänestäjistä on valkoisia amerikkalaisia. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua valkoisia on kuitenkin enää alle puolet Yhdysvaltain väestöstä. Nuorissa ikäluokissa muita kuin valkoisia on jo nyt suurin osa. Voimakkaan demografisen muutoksen takia republikaanipuolue ei voi nykyisellä kannattajakunnallaan enää voittaa vaaleja.
Vielä ennen vuotta 2016 puolue keskusteli keinoista uudistua ja tavoitella uusia äänestäjäryhmiä. Kun Trump kuitenkin veti mukaan 20 miljoonaa fanaattisesti häntä seuraavaa uutta äänestäjää, jotka siihen asti olivat olleet lähes kokonaan poliittisen järjestelmän ulottumattomissa, toimintatapa muuttui. Monen aikalaisen kertoman mukaan republikaanit totesivat, että vallasta voisi pitää kiinni näinkin.
Trumpin keinovalikoimaan kuuluu rajoittaa muiden kuin peruskannattajakunnan osallistumista vaaleihin ja riitauttaa itselle epäedulliset vaalitulokset.
Viimeiset viisi vuotta osoittavat, että Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä on haavoittuva. Fasistisia voimia ei ole kitketty. Vaalivilppivalheisiin ei puututa. Oikeusjärjestelmä on järjestelmällisesti politisoitu. Vaalikoneisto otetaan haltuun rumin keinoin. Äänestysoikeutta kavennetaan lakimuutoksilla.
Viimeistään hyökkäyksen kongressiin olisi pitänyt ravistella amerikkalaiset hereille. Trump leikitteli väkivallalla vuosia, ja kun se vuosi sitten ryöpsähti, republikaanit olisivat voineet viheltää pelin poikki ja irtisanoutua kehityksestä. Näin he eivät kuitenkaan tehneet.
Amerikkalaisen demokratian taantuminen tekee globaalista yhteisöstä villin lännen, jossa vallitsee röyhkeimpien laki. Demokratiahuippukokoukset, joita on tulossa lisää, ovat tärkeitä, mutta ne eivät riitä.
Epädemokraattisten voimien nousu eri puolilla maailmaa osoittaa, että mallit ja toimintatavat tarttuvat. Siksi meidän vapaina elävien on käytettävä kirkkaasti ja kuuluvasti oikeutemme ilmaista mielipiteemme, kokoontua, tehdä kompromisseja sekä valita ja vaihtaa päätöksentekijämme.
Kirjoittaja
Kristiina Helenius neuvoo pohjoismaisia yrityksiä kansainvälisessä kasvussa Miltton USA:n toimitusjohtajana Washington, D.C.:ssä. Kristiina aloitti uransa taloustoimittajana ja oli Ylen Brysselin-kirjeenvaihtaja 1999–2001. Vuosina 2001–2007 hän toimi lehdistöneuvoksena Suomen suurlähetystössä Washingtonissa ja vuosina 2007–2017 Amcham Finlandin toimitusjohtajana.
