4.12.2019

Sääntöpohjaisen maailmanjärjestyksen rapautuminen on luonut epävakautta ja sotilaallisen voiman merkitys maailmanpolitiikassa on jälleen korostunut. Uudet teknologiat ja digitalisaatio tulevat vaikuttamaan asejärjestelmien kehittämiseen.

19.9.2019

Uusimuotoiset turvallisuusuhkat ja niiden nopeus edellyttävät, että viranomaiset pystyvät toimimaan normaaliajan toimivaltuuksin.

Vaikka puheenjohtajuuteen valmistaudutaan uudessa tilanteessa, Suomella on yhä mahdollisuus edistää myös kansallisia tavoitteita ja pyrkiä kiinnittämään muiden jäsenmaiden huomio meille tärkeisiin teemoihin.

2.6.2019

Ehkä tärkein on ymmärrys siitä, että ne kysymykset, haasteet ja uhkakuvat, joiden kanssa työskentelemme, eivät ole vain kansallisia, eivätkä edes vain eurooppalaisia, vaan globaaleja. Tähän liittyen aiemmissa tehtävissä pystyi verkostoitumaan, ymmärtämään Euroopan unionia ja sen instituutioita sekä oppimaan erilaista tapaa nähdä asioita. Jotkut asiat, jotka meille ovat suomalaisille tärkeitä, eivät...

3.12.2018

Ulkoiset ja sisäiset kriisit ovat ravistelleet rajusti Euroopan unionia. Niiden ratkaisua on monien arvioiden mukaan varjostanut poliittisen johtajuuden puute.

3.12.2018

Moni on jo varmuudella saanut tarpeekseen Isosta-Britanniasta: ensin maa hankaloitti vuosikymmenten ajan unionin päätöksentekoa ja varsinaiset brexit-neuvottelut ovat edenneet tuskaisen hitaasti brittihallituksen sisäisten erimielisyyksien takia.

3.12.2018

"Maailmantaloudessa on hallan vaaraa muillakin kuin alavilla mailla." Olli Rehn Maanpuolustus-lehden haastattelussa 22.10.2018

7.9.2018

Vuosi 2014 merkitsi Euroopassa puolustuspoliittisten painopisteiden muuttumista. Aluepuolustus teki paluun keskeiseksi huolenaiheeksi.

Please reload

 

Haastattelu: puolustusministeri Antti Kaikkonen

4.12.2019

Haastattelu: pääministeri Antti Rinne

19.9.2019

Haastattelu: sisäministeriön kansliapäällikkö Ilkka Salmi

2.6.2019

1/1
Please reload

 
 

Näköislehdet

jäsenille
1/3
 

MAANPUOLUSTUS

MAANPUOLUSTUSKURSSIYHDISTYKSEN JULKAISU
Päätoimittaja:
neuvotteleva virkamies Pete Piirainen
pete.piirainen@defmin.fi
 
Maanpuolustus-lehti
PL 266
00171 HELSINKI
maanpuolustuskurssiyhdistys@gmail.com
+358 40 149 3649
(toimistoaika tiistaista torstaihin klo 12.00-16.00)

©2019 Maanpuolustus-lehti