European Green Deal: hyvä diili Euroopalle?

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma on laaja paketti, jonka on määrä ohjata kaikkea EU:n työtä. Mutta mitä se oikein pitää sisällään – ja mitä se merkitsee Suomelle?

Euroopan vihreän kehityksen ohjelma (European Green Deal, EGD) on viime vuoden lopulla työnsä aloittaneen EU-komission lippulaiva. Niin kuin nimi antaa ymmärtää, ohjelman näkökulma on ekologisessa kestävyydessä.

EGD on kuitenkaan paljon enemmän kuin ympäristöohjelma. Pikemminkin kyseessä on laaja poliittinen strategia, joka ohjaa pitkälle kaikkea komission ja koko EU:n työtä kuluvalla viisivuotiskaudella.

EGD:n juuret voi nähdä transatlanttisessa vuoropuhelussa. Alkuperäinen New Deal oli Yhdysvaltain presidentti Rooseveltin ohjelma 1930-luvun lamasta nousemiseksi. New Deal kaivettiin eurooppalaisessa keskustelussa naftaliinista jo 2008 finanssikriisin jälkeen. Tuolloin ajatushautomoissa ja kansalaisjärjestöissä pohdittiin, miten talouden voisi rakentaa uudelleen kestävälle pohjalle.

Vielä tuolloin ajatus ei saanut riittävästi poliittista tukea. Osittain eurooppalainen keskustelu kuitenkin ruokki vuorostaan uusia aloitteita Atlantin toisella puolella vuosikymmen myöhemmin: Yhdysvalloissa vasemman laidan demokraatit alkoivat ajaa omaa versiotaan Green New Dealistä.

Aika oli kypsä Euroopan omalle diilille vuonna 2019 – 80 vuotta alkuperäisen New Dealin päätyttyä. Ursula von der Leyenin komissio pyrki vastaamaan ohjelmalla sekä nuorten ilmastolakkoilijoiden huutoon että kevään eurovaalien tulokseen, joka nosti parlamenttiin aiempaa enemmän kestävyyttä painottavia voimia.

Kuvan etualalla ruskohiiliavolouhos, taustalla tuulivoimaloita ja savuttava hiilivoimala auringonlaskussa.
Tuulivoimalat reunustavat yhteensä 48 neliökilometrin ruskohiiliavolouhosta Saksan Garzweilerissa. Ruskohiiltä poltetaan läheisillä voimalaitoksilla. Saksan on määrä luopua hiilivoimaloista vuoteen 2038 mennessä.
Kuva: Westend61 / Lehtikuva

Ohjelmien ohjelma

EGD:n voi ymmärtää eräänlaiseksi metaohjelmaksi eli ohjelmien ohjelmaksi. Se koostuu isosta joukosta aloitteita ja strategioita, jotka kattavat laajan kirjon asioita.

Ohjelma käsittelee niin ilmastoa, luonnon monimuotoisuutta, saasteita kuin luonnonvarojakin. Aloittain tarkasteltuna se kattaa energiantuotannon, liikenteen, teollisuuden, rakennukset ja maatalouden. Poikkileikkaavia näkökulmia ovat tarvittavan siirtymän reiluus, innovaatiopolitiikka, muutosten rahoitus ja kansainvälinen yhteistyö.

Toimeenpanossa komissio on lähtenyt liikkeelle ilmastokylki edellä. Esitys Euroopan ilmastolaiksi paaluttaa tavoitteen ilmastoneutraaliudesta 2050 EU:n lainsäädäntöön. Euroopan ilmastosopimuksen (European Climate Pact) nimellä kulkeva aloite pyrkii saamaan ilmastotalkoisiin unionin ja valtioiden ohella mm. yritykset ja kansalaiset. Esitystä EU:n 2030-päästötavoitteiden päivittämisestä odotetaan alkusyksystä.

EGD:n laajuuden takia yksityiskohtien viidakkoon on helppo hukkua. Siksi välillä voi olla hyvä tarkastella ohjelmaa lintuperspektiivistä.

Komission puheenjohtaja von der Leyen on korostanut, että vihreän kehityksen ohjelma on Euroopan ”uusi kasvustrategia”. Kyse ei ole siis vain maailmaa uhkaavaan kestävyyskriisiin vastaamisesta, vaikka komissio kuvaakin sitä ”tämän sukupolven tärkeimmäksi tehtäväksi”. Kyse on myös uusien työpaikkojen, investointien ja hyvinvoinnin luomisesta Eurooppaan.

Erolla on poliittista merkitystä. Ympäristöaloitteilla on tapana ajautua vaikeuksiin, kun taloudella ja työllisyydellä menee heikosti. EGD:n voi sen sijaan nähdä pikemminkin ratkaisuna taantumaan. Kestävyys ei myöskään ole enää politiikan höyste tai rönsy. Nyt se on kaiken tekemisen keskiössä.

Ohjelma onkin selvinnyt hyvin koronakriisistä ja sitä seuranneesta taantumasta – ainakin toistaiseksi. Vaikka myös satsauksia ilmastokriisin ratkaisemiseen on yritetty haastaa talouden kyykätessä, komissio, jäsenmaiden enemmistö ja Euroopan parlamentti ovat pitäneet vihreästä linjasta kiinni.

Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen ja Euroopan vihreä kehityksen ohjelmasta vastaava komissaari Frans Timmermans esittelivät Euroopan vihreän kehityksen ohjelman Euroopan parlamentin ylimääräisessä täysistunnossa 11. joulukuuta 2019.
Kuva: EC – Audiovisual Services, Etienne Ansotte

Suomelle mahdollisuus ja velvollisuus

Vihreän kehityksen ohjelma on yhä varsin tuore. Koronapandemia on joiltakin osin myös viivästyttänyt sen toimeenpanoa. Esimerkiksi metsästrategiaa ja kestävän rahoituksen strategian päivitystä päätettiin keväällä lykätä vuosineljänneksen verran.

Kunnon arvion ohjelman onnistumisesta voi siis tehdä vasta tulevina vuosina. Jo nyt voi silti tunnistaa joukon haasteita. Ensimmäinen niistä on kunnianhimo – tai sen puute.

Tavoitteet ilmastopäästöjen leikkaamisesta 50–55 prosentilla vuoteen 2030 ja ilmastoneutraaliudesta vuosisadan puoliväliin mennessä merkitsevät selvää parannusta aiempiin linjauksiin. Silti nekään toteuttamalla EU ei vielä tekisi omaa reilua osuuttaan ilmaston kuumenemisen rajoittamisesta 1,5 asteeseen.

Toinen haaste on toimeenpanossa. EU on ennenkin asettanut kovia tavoitteita ja esittänyt hulppeita suunnitelmia. Silti edes kaikkea sitovaa EU-lainsäädäntöä ei täysimääräisesti toteuteta jäsenmaissa.

Kolmas haaste piilee poliittisissa jännitteissä. Vaikka Euroopan komissio on sitoutunut ohjelmaan johdonmukaisesti ja topakasti, asetelma jäsenmaista koostuvassa neuvostossa on kirjavampi. Erityisesti osassa Itä- ja Keski-Euroopan maita suhtautuminen on varsin nuivaa.

Isoin kysymysmerkki on silti korona. Aiemmat kriisit – kuten finanssikriisi 2008 ja pakolaiskriisi 2015 – ovat heittäneet kapuloita kestävyystyön rattaisiin. Vaikka vihreän kehityksen ohjelma on toistaiseksi selvinnyt suuremmitta kolhuitta, tilanne voi muuttua, jos epidemia ja sitä seuraava taantuma syvenevät ja pitkittyvät.

Suomelle ohjelman voi nähdä merkitsevän sekä mahdollisuutta että velvollisuutta. Mahdollisuus se on siksi, että jos maailman suurin sisämarkkina-alue ottaa kestävyyden vakavammin, se tarjoaa meille ensiluokkaisen tilaisuuden viedä suomalaisia kestäviä ratkaisuja. Velvollisuus se on siksi, että ohjelma ei toteudu itsestään, vaan se vaatii tuekseen tarmoa ja sisua myös jäsenmailta. EGD on pitkälle linjassa Marinin hallituksen ohjelman kanssa, joten Suomen on luontevaa sitä puolustaa.

Puolustuksen lisäksi tarvitaan kuitenkin hyökkäystä: ohjelman tavoitteiden ja toimenpiteiden vahvistamista nyt kaavailluista. Tässä Suomi voi ja sen kannattaa olla aloitteellinen.

Tutkimushanke pureutuu ilmastoturvallisuuteen

Ilmaston kuumenemisen tiedetään heikentävän vakautta hauraissa valtioissa. Mutta miten ilmastokriisi vaikuttaa Suomen turvallisuuteen – ja ennen kaikkea miten voimme siihen varautua? Tätä tarkastellaan valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan hankkeessa ilmastonmuutos ja Suomen turvallisuus. Ulkopoliittisen instituutin vetämä yhteenliittymä selvittää ensi kesään mennessä mm. sitä, miten nykyinen kokonaisturvallisuuden malli sopii ilmastoturvallisuuteen ja miten sitä tulisi kehittää.

Lisätietoa: https://tietokayttoon.fi/-/suomi-ja-ilmastoturvallisuuskeskinaisriippuvaisessa-maailmassa

Kirjoittaja

Oras Tynkkynen on Sitran hiilineutraali kiertotalous -teeman vanhempi neuvonantaja. Aiemmin hän on toiminut mm. valtioneuvoston ilmastopoliittisena asiantuntijana ja kansanedustajana.

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Lisää aiheesta: