Haastattelu:
ulkoministeri
Pekka Haavisto
Haastattelu Maanpuolustus-lehteen 26.4.2022.
Euroopassa käydään nyt sotaa kahden valtion välillä. Kuinka tähän tilanteeseen päädyttiin?
Ensin voi ajatella tilannetta historiallisesti. Venäjän laittomat toimet Krimillä ja Itä-Ukrainassa vuonna 2014 synnyttivät Minskin sopimuksen, jonka avulla tilannetta pyrittiin pitkään hallitsemaan. Helmikuussa tulimme kuitenkin tilanteeseen, jossa Venäjä hylkäsi Minskin sopimuksen ja ryhtyi käyttämään sotilaallista voimaa. Tämä oli suuri järkytys kansainväliselle yhteisölle ja Euroopan unionille.
Samaan aikaan kun pyrittiin vielä neuvotteluratkaisuun, Venäjä valmisteli jo sotilaallista hyökkäystä, joka tähtäsi hallinnon vaihtamiseen Ukrainassa. Tämä oli suuren riskin operaatio Venäjälle. Nyt riskit ovat toteutuneet.
Kylmän sodan jälkeen totuimme ajatukseen, että konfliktit ovat valtioiden sisäisiä tai liittyvät terrorismin vastaiseen taisteluun. Onko tämä maailma nyt historiaa?
Olen itsekin palannut ajatuksissani Berliinin muurin murtumiseen ja Neuvostoliiton hajoamiseen. Tuohon aikaan sisältyi valtavan paljon optimistisia odotuksia. Osa positiivisista odotuksista toteutui, esimerkiksi Saksat yhdistyivät. Kaikkialla odotukset eivät kuitenkaan toteutuneet, esimerkiksi Länsi-Balkanilla. Vaikka huomio on tällä hetkellä Ukrainassa, niin EU:n neuvottelupöydissä mainitaan tällä hetkellä Bosnia-Hertsegovina ja Kosovo aivan yhtä monta kertaa.
Kylmän sodan aikana vastakkainasettelu jäädytti kansainvälisen tilanteen, joskin suurvallat olivat vastakkain sijaissodissa (proxy wars). Onko Ukrainassa nyt käynnissä sijaissota?
Ulkoministeri Lavrov totesi tänä keväänä turhautuneena, että olisi hyvä, jos Venäjän ja lännen suhteet lämpiäisivät sen verran, että pääsisimme kylmän sodan tasolle. Se kuvaa mielestäni kuinka nopeasti ja kuinka kylmäksi suhteet heikkenivät. Tilanteen dramaattisuutta kuvaa se, että nyt puhutaan pitkästä aikaa ydinsodan mahdollisuudesta Euroopassa. Kielenkäyttö on löystynyt. Onko niin, että nurkkaan ajetulla maalla on suurempi kiusaus turvautua ei-konventionaalisiin aseisiin?
Afganistanin sodan aikaan käytiin keskustelua siitä, onko Suomi sodan osapuoli. Miten kuvaisitte Suomen asemaa sodassa, joka syttyi Venäjän hyökättyä Ukrainaan
Tässä kysymyksessä palaan YK:n peruskirjaan. 1990 Irakin vallattua Kuwaitin vieraili eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa kuwaitilainen delegaatio, joka pyysi apua Suomelta vedoten YK:n peruskirjan artiklaan 51. Se herätti kaltaiseni nuoren kansanedustajan. Jokainen YK:n jäsenvaltio voi antaa toiselle apua ilman turvallisuusneuvoston päätöstä. Nyt on kyse samanlaisesta tilanteesta. Ukraina on joutunut oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi ja suuri määrä EU:n jäsenvaltiota antaa Ukrainalle apua, mukaan lukien aseellinen apua.
Emme ole sodan osapuoli, mutta pyrimme YK:n peruskirjan mukaisesti tukemaan maata, joka on joutunut oikeudettoman hyökkäyksen kohteeksi.
Tällä hetkellä Venäjän hyökkäyksen vuoksi kaikkien huomio Euroopassa on kiinnittynyt Ukrainaan. Mitä samaan aikaan tapahtuu esimerkiksi Afrikassa?
Afrikassa tapahtuu parhaillaan monta asiaa. Jotkut Euroopassa ovat tyytymättömiä siihen, että osa Afrikan maista ei omista syistään YK:n yleiskokouksen äänestyksessä tuominnut Venäjän toimia. Itse ajattelen, että meillä on liian kapea ihmiskäsitys, jos tuon vuoksi nyt lopettaisimme kehitysyhteistyön näiden maiden kanssa. Silloin ajatellaan liian mekaanisesti. Omista kumppanuuksista on huolehdittava kaikissa tapauksissa.
Samaan aikaan näemme, että esimerkiksi Etiopian kriisi ei ole parantunut, kuten ei myöskään tilanne Myanmarissa tai Venezuelassa. Tämä on muistutus meille, että ellemme osoita solidaarisuutta ja tukea muualla maailmassa, niin ymmärrys Euroopan kriiseihin on myös rajallista muualla maailmassa.
Kansallisesti priorisoimme juuri nyt oman alueemme puolustamiseen liittyviä kysymyksiä. Miten näette kriisinhallinnan tulevaisuuden?
Tämä on hetki, jolloin aseet puhuvat ja olemme konfliktin aktiivisessa vaiheessa. Samaan aikaan on kuitenkin pyrkimyksiä konfliktin seurausten lieventämiseen sekä rauhanneuvotteluasetelman luomiseen. Ensin mainittua työtä tekee muun muassa Kansainvälinen Punainen risti. Johtaja Peter Maurerin vierailu Moskovassa oli tärkeä. Kaikki osapuolet tulee saada noudattamaan Geneven sopimuksia. Jälkimmäistä työtä tekee tällä hetkellä esimerkiksi Turkki, Israel ja Qatar. Suomi on pitänyt tältä osin tiiviisti yhteyttä Turkkiin, joka tekee töitä saadakseen sodan osapuolet keskustelemaan keskenään.
Ei ole olemassa ikuisia sotia niin kuin ei myöskään ikuista rauhaa. Kaikki sodat päättyvät sopimukseen tai toisen osapuolen voittoon. Nytkin on helppo kuvitella, että Ukrainan sodan tapaisessa tilanteessa tarvittaisi myöhemmin sotilaallista ja siviilikriisinhallintaa. Vaikka ETYJ:n tarkkailumission jouduttiin vetämään pois Itä-Ukrainasta, niin on oltava valmius siihen, että alueelle pystytään palaamaan nopeasti. Mahdollisen rauhansopimuksen toteutumisen valvonta voi myös edellyttää ulkopuolisten takaajien asettamista. Tämä on ollut yksi elementti käydyissä rauhanneuvotteluissa, jotka tosin nyt ovat jäissä.
Kuva: Laura Kotila / valtioneuvoston kanslia
Mikä Suomen näkökulmasta on muuttunut Euroopan turvallisuustilanteessa? Miksi Suomessa harkitaan nyt Nato-jäsenyyttä?
Nostan esiin kolme seikkaa. Ensinnäkin Venäjän kyky ja halu ottaa riskejä on nyt suurempi kuin aikaisemmin, esimerkiksi Georgiassa vuonna 2008 tai Krimillä vuonna 2014. Toinen merkittävä seikka on Venäjän kyky koota yli 100 000 sotilaan armeijan valitsemaansa kohtaan rajaa ilman liikekannallepanoa. Se on merkittävä joukko varusteineen. Kolmas seikka on Venäjän löystynyt puhe ydinaseista ja kemiallisista aseista. Se asettaa Suomen tilanteeseen, jossa varautuminen yksin on erittäin vaikeaa.
Länsi on tällä hetkellä yhtenäisempi kuin koskaan. Tulevaisuudessa Yhdysvaltojen painopiste tulee siirtymään Aasiaan ja Tyynellemerelle. Mitä johtopäätöksiä Euroopan tulee tästä tehdä?
Yhdysvaltojen painopiste on ollut jo pitkään Aasiassa ja Tyynellämerellä. Se joutui pikemminkin palaamaan Eurooppaan nopealla aikataululla, kun näki Venäjän hyökkäyksen Ukrainaan. Samalla Nato joutui palaamaan perinteisiin tehtäviinsä ja on panostanut oman itärajansa vahvistamiseksi. On kuitenkin selvää, että pitkällä aikavälillä Yhdysvaltojen painopiste tulee säilymään ja vahvistumaan Aasiassa.
Euroopan unionin kyky mobilisoida humanitaarista ja sotilaallista tukea Ukrainalle on yllättänyt kaikki. Yhtenäisyys on hyvä merkki. Minulle herää siitä kaksi ajatusta. Ensinnäkin, jos hyökkäyksen kohteena olisi ollut joku EU:n jäsenvaltio, niin uskon, että tuki olisi ollut vielä vahvempaa. Toiseksi, EU:n 42.7 artiklaa tullaan varmasti pohtimaan jatkossa muissakin pääkaupungeissa kuin Helsingissä ja Pariisissa. Tämä on jo näkynyt osana keskusteluja, joita on käyty EU:n strategisesta kompassista. Artikla 42.7 toimeenpano toimii vain, mikäli sen ympärillä on suunnittelua, harjoittelua, koulutusta ja jonkinlainen komentorakenne. Nämä seikat erottavat EU:n Natosta.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut, kuinka vaikeaa sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän on reagoida tilanteeseen, jossa sääntöjä rikkoo yksi turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen. Mitä voimme tehdä järjestelmän vahvistamiseksi?
Tällä hetkellä on kaksi organisaatiota, jotka ovat ongelmissa: ETYJ, jonka toiminta perustuu konsensukselle ja YK, jonka turvallisuusneuvostossa pysyvät jäsenet voivat käyttää veto-oikeutta. YK:ssa avuksi tuli yleiskokous, joka osoitti tukea Ukrainalle. YK:ssa on myös ollut esillä Liechtensteinin aloite, jonka mukaan turvallisuusneuvostossa veto-oikeutta käyttäneiden maiden tulisi olla selitysvelvollisia toiminnastaan yleiskokoukselle. Tämmöistä mekanismia voisi ajatella tulevaisuudessa.
Olemme siirtymässä kylmän sodan jälkeisestä ajasta strategisen kilpailun aikakauteen. Miten Suomi turvaa parhaiten kansalliset intressinsä tässä maailmassa?
Olemme Euroopassa keskellä sotaa ja nyt puhutaan sodan kieltä. Suomen vahvuus on diplomatia, kansainvälinen vuorovaikutus ja kanssakäyminen. Suomi on aktiivinen rauhanvälittäjä ja osallistumme kriisinhallintaan. Nämä ovat meidän DNA:ssa. Niillä on nähty suuri merkitys aikaisemmin ja niitä edistäisimme varmasti myös, mikäli liittyisimme Naton jäseniksi. Norja on tässä hyvä verrokkimaa. Nato-jäsenenä sillä on ollut merkittävä rooli Lähi-idän rauhanneuvotteluissa.
Osallistuitte valtakunnalliselle maanpuolustuskurssille numero 106. Mitä kurssista on jäänyt mieleenne?
Kurssista mieleen jäi, että Ahvenanmaan puolustussuunnittelu oli jo tuolloin vakaalla pohjalla.
Haastateltava
Pekka Haavisto on toiminut ulkoministerinä vuodesta 2019 alkaen. Aiemmin hän on toiminut mm. ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä 1995–1999 ja kehitysministerinä 2013–2014. Kansanedustajaksi hän nousi ensimmäisen kerran vuonna 1987. Haavisto on toiminut myös monissa kansainvälisissä tehtävissä, kuten YK:n palveluksessa ja vuosina 2005–2007 Euroopan unionin Sudanin erityisedustajana neuvotteluissa Darfurin rauhansopimuksen solmimisesta sallistuen neuvotteluihin myös vuonna 2019 EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkean edustajan valtuuttamana. Haavisto on suorittanut 106. maanpuolustuskurssin.
