Intian-Tyynenmeren alueella on keskeinen asema Yhdysvaltain turvallisuusstrategiassa, ja Kiina on sen nykyistä kansallista puolustusstrategiaa tahdittava haaste. Enemmän kuin koskaan Yhdysvaltain tulevaisuuteen vaikuttaa, miten se kykenee hallitsemaan Intian-Tyynenmeren alueen monitahoisia haasteita, turvallisuuden ja teknologian kehityksen yhdistelmää.
Yhdysvaltojen puolustushallinnon painotuksia ja kehittämistoimia määrittää Kiinan asevoimien nopeatahtinen kehitys ja tästä syntyvä kiire. Puolustusministeriö julkaisee vuosittain julkisen arvion Kiinan sotilaallisen kyvyn kehityksestä. Kiina on jatkuvasti vahvistanut konventionaalista aseistustaan ja lisännyt ydinaseiden määrää. Kiinan asevoimien modernisaatiosuunnitelmat saataneen vietyä loppuun merkittävin osin vuoteen 2027 mennessä. Kiina näkee lähialueensa omaan valtapiiriinsä kuuluvana, ja sen tavoitteena on pitää muut toimijat sieltä poissa. Tämän myötä Yhdysvallat näkee sen potentiaalisena vastustajana.
Valtava Intian-Tyynenmeren alue kattaa yli puolet maapallon pinta-alasta ja väestöstä. Yhdysvallat on pyrkinyt johdonmukaisesti kehittämään omaa läsnäoloaan ja toimintamahdollisuuksiaan tällä laajalla alueella. Se ylläpitää laajaa puolustuksen infrastruktuuriverkostoa omilla maa-alueillaan sekä liittolaisten ja kumppanien alueilla. Tämä mahdollistaa asevoimien operointia, harjoitus- ja koulutustoimintaa, tilannetietoisuuden ylläpitämistä, huolto- ja ylläpitofasiliteetteja, materiaalin etukäteisvarastointia sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa. Sen omaa läsnäoloa pyritään tekemään hajautetummaksi, kestävämmäksi, letaalimmaksi ja liikkuvammaksi.
Kuva: Official White House Photo / Adam Schultz
Yhdysvaltain kasvava huomio Intian-Tyynenmeren alueeseen vaikuttaa Eurooppaan, sillä monen amerikkalaisen mielestä USA:lla ei enää ole resursseja ja kykyä vastata entisellä tavalla samanaikaisesti kahdesta näyttämöstä. USA:n nähdään siten joutuvan lisääntyvästi tekemään valintoja näiden alueiden välillä. Intian-Tyynenmeren alueen painottuessa Euroopan tulisi itse ottaa yhä enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan ja vastata suuremmasta taakanjaosta Naton sisällä. Vaikka suurvalta ei voi kaventaa katsettaan vain yhteen alueeseen, realiteettien nähdään resurssien osalta pakottavan tähän.
Venäjän aiheuttama haaste Euroopan turvallisuudelle nähdään edelleen akuuttina, mutta se on Kiinaan verrattuna rajatumpi, vähemmän systeeminen uhka kuin Kiina. USA:n ja Euroopan välinen transatlanttinen yhteys on edelleen merkityksellinen, mutta sen käytännön toimeenpanoon vaikuttaa USA:n tarve priorisoida Intian-Tyynenmeren turvallisuutta.
USA:n kansallisen puolustusstrategian osoittamaa visiota testataan tällä hetkellä vahvasti. Ukrainan nostaminen keskeiseksi kysymykseksi Euroopan ja globaalille turvallisuudelle sekä esimerkiksi Taiwanin tilanteeseen osoittaa, ettei Euroopan pelkäämä käännös Intian-Tyynenmeren alueelle ole vielä edennyt Euroopan kustannuksella. Nyttemmin Hamasin isku Israeliin ja Lähi-idän paluu agendalle luovat USA:lle moniulotteista haastetta. Tilanteen pitkittyessä vaatimukset priorisoinnista lisääntyvät. Priorisoinnit voivat vaihdella, mutta valinta Euroopan tai Intian-Tyynenmeren alueen välillä ei ole kategorisesti mahdollista; Yhdysvaltoja tarvitaan kummallakin alueella, ja ne kytkeytyvät toisiinsa, ei vähiten entisestään tiivistyvän Venäjä–Kiina-yhteistyön vuoksi.
Euroopan ja Intian-Tyynenmeren alueet poikkeavat toisistaan, mutta USA pyrkii käyttämään samaa pelikirjaa kummassakin tilanteessa. Kansallisen puolustusstrategian keskeinen käsite on integroitu pelote; tärkeä tavoite on edistää yhteistyötä liittolaisten ja kumppanien kanssa pelotteen vahvistamiseksi. Vaikka Tyynenmeren alueella ei ole Naton kaltaista järjestelyä, Euroopan kokemuksesta otetaan mallia kumppanuuksien kehittämiseen myös siellä.
Yhdysvallat korostaa, että eurooppalaiset ja Intian-Tyynenmeren alueen liittolaisuudet ovat toisiaan tukevia ja liittolaisten integraatio palvelee kumpaakin aluetta. Eurooppalaisten pitkäaikaisen kokemuksen tuominen kumppanimaille voisi olla hyödyllistä monilla sektoreilla. Myös eurooppalaisten kiinnostus ja lisääntyvä osallistuminen alueella nähdään tervetulleena – alueen haasteet ovat globaaleja ja koskevat kaikkia.
USA on rakentanut Intian-Tyynenmeren kumppanuuksia puolustusstrategian tehokkaan toimeenpanon varmistamiseksi. Kahden- ja kolmenvälisten kumppanuuksien avulla tiivistetään myös alueen maiden keskinäisiä suhteita ja yhteistyötä. Liittolaiset ja kumppanit ovat vastanneet näihin odotuksiin kasvavan myönteisesti myös panostamalla omien suorituskykyjen kehittämiseen.
Minilateraalijärjestelyistä uusin, näyttävin ja vaikuttavin lienee Australian ja Ison-Britannian kanssa sovittu AUKUS-järjestely, jossa yhteistyötä tehdään laajalla skaalalla ja pitkällä aikavälillä ydinkäyttöisistä sukellusveneistä korkeaan ja murrokselliseen teknologiaan. AUKUS osoittaa, miten uusi aika ja muuttunut turvallisuusympäristö vaativat innovaatioita myös pitkäaikaisten liittolaisten ja kumppanien välillä.
Kirjoittaja
Mari Eteläpää toimii puolustusasiaineuvoksena Suomen Washingtonin suurlähetystössä. Hän on työskennellyt monissa eri koti- ja ulkomaan tehtävissä puolustusministeriössä, valtioneuvoston kansliassa, EU:n ulkosuhdehallinnossa ja Suomen EU-edustustossa. Eteläpää on suorittanut 149. maanpuolustuskurssin.
