Maailman pahimmasta humanitäärisestä katastrofista ja läntisten valtojen sotkeutumisesta huolimatta Jemenissä jo kahdeksatta vuotta käytävä sota on jäänyt uutispimentoon. Muiden Lähi-idän sotien tapaan Jemenin katastrofi ei ole lähettänyt pakolaisten virtaa Eurooppaan eikä maassa toimivalta al-Qaidan ryhmältäkään ole viime aikoina kuulunut räjähtäviä viestejä, joten otsikot ovat olleet harvassa.
Jemenin sodassa on kuitenkin tänä keväänä tapahtunut käänne, jonka perusteella on syytä varovaiseen optimismiin. Toinen syy miksi Suomessa kannattaa seurata Jemenin tilannetta liittyy sodankäynnin luonteen muutokseen: Jemen on keskeinen nykyaikaisen sodankäynnin koekenttä.
Tulitauolla sodan päätökseen?
Jemenissä on ensimmäistä kertaa sitten 2016 tulitauko, joka on melko hyvin pitänyt tätä kirjoitettaessa jo kuukauden ajan. Aiemman tulitauon tapaan tämänhetkinen tauko taisteluissa syntyi tilanteessa, jossa kuukausien taistelu keskeisen maakuntakaupungin hallinnasta jumittui asemasodaksi. Idässä sijaitsevan öljyrikkaan Maribin alueen hallinta olisi molemmille sodan osapuolille iso voitto. Ketkä siis taistelevat ja miksi?
Uutisvirrassa Jemenin sota kuvataan Saudi-Arabian ja Iranin välisenä sijaissotana. Tämä luonnehdinta unohtaa jemeniläiset – miksi he antaisivat maansa ja ihmishenkensä kahden ulkovallan välisen vihanpidon kentäksi? Näillä kahdella alueellisella suurvallalla on kuitenkin osansa tässä sodassa, vaikkakin hyvin erilaiset. Kuten kaikilla sodilla, on tälläkin sodalla historialliset juurensa ja epäoikeudenmukaisuuden tuntemuksensa, joiden selvittämiseksi tartuttiin aseisiin.
Vuonna 1990 Pohjois-Jemen eli Jemenin arabitasavalta ja Etelä-Jemen eli Jemenin kansandemokraattinen tasavalta yhdistyivät. Yhdistyminen tapahtui nopeasti ja vailla suunnitelmaa. Niinpä armeijat jäivät yhdistämättä ja hallinnon yhdistäminen takkusi pahasti. Alun optimismi maiden ankkuroidessa yhteisen tiensä monipuoluejärjestelmän ja vapaiden vaalien varaan väistyi parissa vuodessa, kun ilmeni, että pohjoista hallinnut presidentti Saleh ryhtyi ratkaisemaan kiistoja tapattamalla etelän poliitikkoja.
Ensimmäinen sisällissota sodittiinkin jo 1994 vanhojen armeijoiden välillä. Pohjoinen voitti ja etelässä huomattiin alueen joutuneen käytännössä toisen maan siirtomaaksi: sen teollisuus tuhottiin ja arvokkaat maa-alueet jaettiin eliitin kesken. Etelän armeijan kantahenkilöstö erotettiin ja monet muutkin menettivät työpaikkansa. Syntyi katkeruutta, joka kasvoi hiljaisuudessa järjestäytyen vihdoin 2007 Etelän liikkeeksi. Tämän liikkeen perustivat syrjäytetty Etelän upseeristo ja se levisi kautta koko entisen Etelä-Jemenin. Itse liike on hajanainen eikä sillä ole organisaatiota. Sen ansio on etelän asiana tunnetun syvän pettymyksen tuonti maailman tietoisuuteen. Vuonna 2017 liikkeen piiristä syntyi Etelän siirtymäkauden neuvosto STC, eräänlainen varjohallitus etelän maakunnille. STC:n kumppanuus Yhdistyneiden Arabiemiirikuntien kanssa on tuonut sille sekä kansallista uskottavuutta että kritiikkiä maan sisältä.
Etelän liike oli voimissaan, kun toisaalla Arabimaailmassa tunisialainen katukauppias sytytti itsensä tuleen ja laukaisi arabikeväänä tunnetut kansannousut läpi maanosan. Jemenissä mielenosoitukset keskittyivät isoimpiin kaupunkeihin ja kokosivat nuorten aloitteesta koko yhteiskunnan kaupunkien eliitistä maaseudun heimoihin vastustamaan autoritäärisen presidentti Salehin valtaa. Presidentti saatiinkin pois virastaan, mutta ei politiikasta. Jemenin asioita olivat tulleet järjestelemään konservatiiviset naapurimaat Saudi-Arabian johdolla sekä Yhdysvallat ja EU. Väistyvälle presidentti Salehille annettiin oikeus pitää valtion kassasta vuosikymmenten saatossa anastamansa miljardit ja vapaus tehdä mitä tahtoo. Saleh jäikin valtapuolue Jemenin kansankongressin johtoon ja alkoi vehkeillä uuden presidentti Hadin selän takana. Viimeistään kesällä 2014 tuli esiin mitä Saleh oli puuhaillut, kun huthi-joukot marssivat kohti pääkaupunki Sanaata ja ottivat verettömässä palatsikaappauksessa valtakeskuksen haltuunsa lähettäen presidentti Hadin hallituksineen maanpakoon. Hadi kuitenkin palasi maahan vuoden 2015 alussa asettuen etelän entiseen pääkaupunki Adeniin ja kutsuen Saudi-Arabian sotavoimat aloittamaan taistelut hutheja vastaan.
Kuva: Mohammed Huwais / AFP / Lehtikuva
Muuttuneet taktiset liittolaisuudet
Ex-presidentin ja huthien liittolaisuus tuli yllätyksenä monille, sillä vuosina 2004–2009 Saleh oli lähettänyt armeijansa taistelemaan hutheja vastaan maan pohjoisosaan. Afganistanin vuoristo-olosuhteita muistuttavissa taisteluolosuhteissa kansallinen armeija pärjäsi huonosti eikä Saudi-Arabian ilmapommituksetkaan auttaneet; huthien vaikutusvalta alkoi levitä vääjäämättä kohti pääkaupunkia. Salehin tarkoitus oli käyttää hutheja hyväkseen palatakseen valtaan, mutta toisin kävi. Huthit surmasivat liittolaisensa tämän käännettyä kelkkansa 2017.
Huthit puolestaan on Etelän liikkeen tavoin syntynyt liikehdintä, joka syntyi al-Huthi-perheen aloitteesta protestina hallituksen politiikalle. Saleh oli antanut salafistien (sunnilaisten ekstremistien) levittäytyä pohjoisen alueelle, joka perinteisesti on zaidien eli Jemenin oman shiialaisen islamin keskus. Huthien marssi pääkaupunkiin toi sille kannatusta läpi pohjoisosien maaseudun ja sodan oloissa se on pystynyt pitämään muun muassa pääkaupunki Sanaan hallussaan. Samalla sen kannattajakunta on laajentunut myös sunnien pariin. Huthit ei kuitenkaan ole koulutettujen ihmisten liike vaan sen hallinto perustuu voimaan. Niinpä hutheilla ei ole halua lopettaa sotaa; tämä on tullut ilmi sen lukuisissa ohjusiskuissa Arabiemiraatteihin ja muun muassa F1-osakilpailun aikaan Saudi-Arabiaan. Iskuilla se on saanut nämä sotaan sotkeutuneet ulkovallat pysymään sodan osapuolina.
Sisällissodassa ovat siis osapuolina huthit vastaan kaikki muut poliittiset voimat. Saatuaan presidentti Hadilta kutsun osallistua taisteluihin 2015 silloinen puolustusministeri Muhammad Bin Salman kuvitteli saavansa parin viikon operaatiosta ponnahduslaudan kruununperijän asemaan. Kruununprinssin asema tuli, mutta sota on pitkittynyt, eikä siitä ole ollut ulospääsyä. Liioittelemalla sodan alussa Iranin roolia huthien rinnalla MBS sai Yhdysvallat ja Britannian tukemaan taistelutoimiaan muun muassa tiedustelutiedolla, asevarustelulla ja ilmatankkauksilla. Kyseiset maat ovat sittemmin joutuneet sisäisen painostuksen johdosta vähentämään osallistumistaan. Uusin osallistumisen muoto on amerikkalaisten Red Sea Task Force, laivaston partiointi vesiväylillä huthien toiminnan valvomiseksi. Huthit saavat Iranilta ohjusiskujensa teknologiaa, perusaseistuksensa se on rakentanut Jemenin armeijan varaan, mitä Yhdysvallat varusti voimakkaasti ennen sotaa.
Jemenin sodan vaikutukset Suomeen
Vaikka pakolaisia on Jemenistä Suomeen tullut vain muutama sata ja hekin ovat päässeet hyvin mukaan yhteiskuntaan, on sodalla muita vaikutuksia maallemme. Bab al-Mandab, Punaiselle merelle johtava kapea salmi, on keskeinen merenkulkuväylä ja kansainvälisen kaupan pullonkaula. Sen on tärkeää olla luotettavissa käsissä. Toiseksi sodan varjossa jatkuu Yhdysvaltain terrorismin vastainen sota erityisesti droonien käytöllä. New Mexicossa sijaitsevasta operaatiohuoneesta ohjattavat lennokit ovat saaneet jemeniläiset kysymään: jos noin tarkasti tiedetään missä al-Qaidan miehet liikkuvat, niin miksei heitä mennä sinne pidättämään? Tutkijan silmissä erityisesti Obaman kaudella tapahtunut drooni-iskujen kiihdyttäminen näyttäytyy syrjäisen Jemenin joutumisena koekentäksi, jossa uutta teknologiaa on vuodesta 2002 testattu. Amerikkalaisten drooneilla on tällä hetkellä iso rooli Ukrainan sotamenestyksessä.
Tulevaisuuden Nato-Suomelle Lähi-idän sodat voivat tuoda kostoiskuja samalla tavoin kuin Ranskalle ja muulle Euroopalle. Niinpä onkin merkityksellistä millä ehdoilla Jemenin sota saadaan loppumaan ja että al-Qaidaa oman valtansa pönkittämiseen käyttäneet poliitikot saadaan eristettyä. YK:n päätöslauselmissa on toistaiseksi ’unohdettu’ Saudi-Arabian rooli suurimman tuhon aiheuttajana ja sen läntisten liittolaisten osanotto siviilien surmaamisessa. Jemeniä tunteva ymmärtää, että hutheja ei voi riisua aseista, sillä he ovat heimomiehiä. Sen sijaan heidän kanssaan on elettävä niin vastenmieliseltä kuin se monista voi tuntua. Maan jakaminen eri hallintovyöhykkeisiin, joissa aloitetaan jälleenrakennus on tilapäisratkaisu mutta voi olla tie ulos aseidenkäytöstä. Samalla tulee varmistaa, että huthit eivät enää ammu ohjuksia muihin maihin ja vastavuoroisesti kaikki ulkovallat lopettavat operaationsa Jemenin maaperällä. Suomella voisi olla rooli rauhanturvaamisessa, kunhan aselepo saadaan pysymään.
Kirjoittaja
Susanne Dahlgren on pitkän linjan Jemenin ja Lähi-idän tutkija, jonka tekstejä on julkaissut mm. The Washington Post.
