Kansallinen identiteetti ja turvallisuuden tunne

Hyvinvoiva yhteiskunta tarvitsee arvopohjan, johon voi turvallisesti sitoutua. Tarvitsemme kulttuuria ja yhteisiä kertomuksia voidaksemme kommunikoida erilaisissa sosiaalisissa, poliittisissa, kulttuurisissa tai taloudellisissa ympäristöissä. Tämä korostuu aikana, jota kuvastaa pirstoutuminen ja heimoutuminen.

1800-luvun Suomessa rakennettiin tietoisen yhtenäinen kertomus maasta huolimatta siitä, että kielet, paikalliskulttuurit, tavat ja tottumukset erosivat toisistaan. Tänä päivänä ympäristömme on moniääninen ja identiteetit rakentuvat monista erilaisista lähtökohdista kiinnittyäkseen laajempaan kehikkoon – kulttuuriin, yhteisöön ja maahan.
 
Maamme historiaan liittyy useita symboliarvoltaan vahvoja kertomuksia ja kansallisen identiteetin rakentumisen kannalta merkittäviä avaintapahtumia. Näistä yksi vie Flooran päivän juhlaan toukokuuhun 1848, jolloin Fredrik Paciuksen säveltämä ja Johan Ludvig Runebergin sanoittama Maamme-laulu laulettiin ensimmäistä kertaa Kumtähden kentällä eli pienellä puistoalueella Hämeentien ja Kustaa Vaasan tien välissä. Juhlapuheen otsikolla Suomen nimi piti runoilija ja professori Fredrik Cygnaeus.
 
Puhe osui ajankohtaan, jolloin Suomelle rakennettiin identiteetin ilmaisemisen kannalta olennaiset elementit. Tämä oli myös kansalaisyhteiskuntamme alku. Opimme tekemään yhdessä ja näkemään yhteiset päämäärät. Opimme toimimaan omalla ajalla ja vapaaehtoisesti. Maata rakennettiin järjestäytymällä asioiden ja aatteiden ympärille. Näin syntyivät esimerkiksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1831 ja vuonna 1846 perustettu Suomen Taideyhdistys.
 
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ensimmäisissä säännöissä korostettiin, että ”kieli on kansallisuuden perustus”. Suomen Taideyhdistyksen piirissä puolestaan nähtiin, että maa tarvitsi kuvaston, jonka kautta olisi mahdollista havainnollistaa miltä Suomi ja suomalaiset näyttivät. Tarvittiin maisemia, kansankuvausta, historia-aiheisia maalauksia sekä kuvia merkkimiehistä kalevalaisista kertomuksista.
 
Yksi kunnianhimoisimmista operaatioista oli Topeliuksen teos Finland framställdt i teckningar, joka ilmestyi vuosina 1845–52. Taiteilijat kuvasivat linnoja, linnoituksia, kartanoita ja koskematonta luontoa etelästä aina Aavasaksalle asti. Näin syntyi kuva Suomesta – sen maasta ja kansasta. Se jaettiin toimivan kansakouluverkoston kautta vähitellen koko maahan.
Ferdinand von Wrightin teos Näköala Haminalahdelta (1853) nousi omana aikanaan suureen suosioon – ei vähiten siitä syystä, että Zacharias Topelius ylisti maalausta kirjoittamalla "tämä maalaus on Suomi" . Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen.
Ferdinand von Wrightin teos Näköala Haminalahdelta (1853) nousi omana aikanaan suureen suosioon – ei vähiten siitä syystä, että Zacharias Topelius ylisti maalausta kirjoittamalla "tämä maalaus on Suomi" . Kansallisgalleria / Ateneumin taidemuseo.
Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen.
Jos 1800-luvun päänarraatio maasta saatiin levitettyä kaikkialle ja luotua yhtenäinen ja turvallinen, yhdessä koettava käsitys maasta, voidaan kysyä mikä tilanne on tänä päivänä? Mitä kuuluu yhteisille kertomuksillemme nyt, tässä ajassa ja hetkessä? Onko niitä? Ja onko niitä oikeasti koskaan ollutkaan?
 
Dosentti Miika Tervonen kirjoittaa Koneen säätiön Rohkeus-blogissa (30.3.2017) siitä, että ajatus yhden kulttuurin Suomesta on myytti. Hän sanoo, että Suomi ei ole koskaan ollut yhden mielen ja kielen maa, vaikka se sellaisena tavataankin esittää. ”Viitekehyksen kautta luotiin vaikutelma Suomen historiasta yksikössä, etnis-kielellisesti rajatun kansan kasvukertomuksena, johon monimuotoisuus ei kuulunut”, hän kirjoittaa.
 
Nyt jos koskaan elämme voimakasta rinnakkaisten, päällekkäisten ja vastakkaistenkin kertomusten aikaa. Samaan aikaan ihmisillä on tarve jäsentää todellisuutta ymmärrettävinä kokonaisuuksina.
 
Moninaisuudesta huolimatta tarvitsemme yhteisiä kiinnekohtia ja kollektiivisia kokemuksia, jotka rakentavat kansallista identiteettiä ja kokemusta turvallisuudesta. Ne voivat syntyä yhdessä onnistumisesta – esimerkkinä urheilu – tai kiinnittäytyä toisten menestymiseen. Lahjakkuudet kuten säveltäjä Kaija Saariaho, formulamestari Kimi Räikkönen, nobelisti Bengt Holmström tai elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki luovat suuremmassa mittakaavassa yhteistä tunnetta siitä, että ”me osaamme”.
 
Ne ovat myös kokemuksia kulttuuriperinnöstä olivatpa kyseessä sitten Unescon maailmanperintökohteet tai paikallisen museon kokoelmat. Ei ole sattumaa, että monet kaupungit tunnetaan symboliarvoltaan merkittävistä monumenteista kuten New York Vapaudenpatsaastaan (1886) tai Sydney tanskalaisen arkkitehti Jørn Utzonin suunnittelemasta oopperatalosta (1973).
Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli (1903) on yksi Ateneumin kokoelman rakastetuimmista maalauksista. Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo, Ahlströmin kokoelma. Kuva: Kansallisgalleria/Hannu Aaltonen.
Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli (1903) on yksi Ateneumin kokoelman rakastetuimmista maalauksista. Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo, Ahlströmin kokoelma.
Kuva: Kansallisgalleria/Hannu Aaltonen.
Kulttuurin kielellä on suuri merkitys kansakunnan hyvinvoinnin rakentajana. Se auttaa kriittisinä hetkinä, jolloin ymmärryksemme maailmasta saattaa olla koetuksella. Taide on perinteisesti ollut kanava, jonka kautta on voitu käsitellä hyvinkin vaikeita ja kipeitä asioita. Se on auttanut kestämään sotia, hätää ja epäoikeudenmukaisuutta. Se on niin ikään pakottanut miettimään asioita ja auttanut purkamaan traumoja.
 
Me tarvitsemme myös paikkoja, jotka jäsentävät ympäröivää maailmaa, kertovat kertomuksia ja tarjoavat suvantopaikkoja ajattelulle. Tästä syystä muistiorganisaatioiden eli museoiden, arkistojen ja kirjastojen rooli on enenevässä määrin merkityksellinen. Ne tarjoavat mahdollisuuden yhdessä tekemiseen, ajattelemiseen ja yhteiskunnan rakentamiseen, aikana, jolloin jokainen teko merkitsee.
Kirjoittaja Susanna Pettersson
Kirjoittaja
Kirjoitushetkellä Susanna Pettersson toimi Ateneumin taidemuseon johtajana. Hänellä on
museologian dosentuuri Jyväskylän yliopistossa sekä vieraileva professuuri Reinwardt
Academyssa Amsterdamissa. Lisäksi Pettersson on Aalto-yliopiston hallituksen jäsen.
Pettersson on suorittanut 221. maanpuolustuskurssin.

Lisää artikkeleita:

Joe Biden istuu pöydän takana esikuntansa istuessa etäänpänä. Ruuduilla kokoukseen osallistuvat Japanin, Intian ja Australian johtajat maidensa lippujen ympäröiminä.

Suomi ja uusi kylmä sota

Kiinan ja Yhdysvaltain välinen kamppailu on mullistanut kansainvälisen politiikan ja talouden perinpohjaisesti. Mitkä ovat uuden kylmän sodan vaikutukset Suomeen?

Lue artikkeli »