Kun uhat eivät olekaan yhteisiä

Valtioneuvoston selonteko sisäisestä turvallisuudesta

 

Suomi on maailman turvallisin maa. Näin todetaan pääministeri Marinin hallituksen ohjelmassa sekä toukokuussa annetussa, kautta aikain toisessa sisäisen turvallisuuden selonteossa. Selonteko asettaa tavoitteekseen varmistaa sisäisen turvallisuuden edelleen kehittyminen niin, että Suomi on tulevaisuudessa entistä turvallisempi maa kaikille ihmisille ja ihmisryhmille – kärkipaikasta luopumatta, tietysti.

Vastaus siihen, miten hyvin olemme onnistuneet tavoitteessamme olla maailman turvallisin maa, riippuu siitä, mistä näkökulmasta asiaa tarkastelemme. Vahvimmin olemme suoriutuneet arjen turvallisuuden ja yhteiskuntarauhan ylläpitämisessä. Menestymme hyvin erilaisissa kansainvälisissä vertailuissa, joissa mitataan rikollisuuden, väkivallan, turvallisuuden tunteen sekä yhteiskunnallisen luottamuksen kokonaismääriä tai keskiarvoja. Vaikka luottamus viranomaisiin on säilynyt korkeana, haastavat turvallisuuspalvelujen saantia ja suorituskykyä maantiede, epätasainen väestönkehitys ja se, että emme tingi oikeusvaltioperiaatteesta, jonka mukaan vain viranomaiset voivat käyttää merkittävää julkista valtaa. Suomi on väestömäärään nähden suuri maa, minkä vuoksi henkilöstöstä vahvasti riippuvaisten turvallisuuspalvelujen tuottaminen saman tasoisena joka paikkaan on kallista. Asiaa ei helpota, että heikkenevä huoltosuhde ja pandemiasta toipuminen ovat kova paikka julkiselle taloudelle, jolla nämä palvelut pääosin rahoitetaan.

 

 
Sälekaihtimien läpi näkyy kerrostaloja ja taivasta.
Kuva: Ari Evwaraye

Varautumiseen keskittyvään yhteiskunnan turvallisuusstrategiaan ja kokonaisturvallisuusajatteluun sisältyvä osa sisäistä turvallisuutta on vakavat ja laajat häiriöt sekä niihin varautuminen. Millaiset vakavat ja laajat häiriöt ovat nimenomaisesti sisäisen turvallisuuden kysymyksiä, on veteen piirretty viiva. Kaikki häiriöt vaikuttavat riittävän laajamittaisina toteutuessaan kaikkiin elämän ja turvallisuuden osa-alueisiin. Ensisijaisesti terveysturvallisuuden alaan kuuluva pandemia, josta meillä on hiljattaista ja konkreettista kokemusta, on tästä oiva esimerkki. Sen edellyttämät rajoitustoimet vaikuttivat niin rajavartiolaitoksen kuin poliisin ja tullinkin toimintaan. Rajoituksilla oli vaikutuksia myös arjen turvallisuuteen, kun tapaturmat ja onnettomuudet vähenivät yleisen toimeliaisuuden vähentyessä. Toisaalta osa päihteisiin liittyvistä ongelmista, jotka aiemmin ilmenivät julkisilla paikoilla, siirtyivät neljän seinän sisään.

Selonteon keskeisimmät johtopäätökset uudistavat sitä, miten tarkastelemme sisäistä turvallisuutta. Ensinnäkin, vaikka sisäisen turvallisuuden määritelmässä ei ole tapahtunut muutoksia, nähdään se aiempaa vahvemmin ihmis- ja perusoikeuksien kautta. Sisäinen turvallisuus on oikeutta henkeen ja terveyteen, liikkumisenvapautta, sananvapautta, omaisuuden suojaa ja muita keskeisiä oikeuksia. Yhteiskunnan tehtävänä on – ei pelkästään turvata näitä – vaan myös edistää niiden toteutumista kaikilla. Osin tämän myötä turvallisuuden tunne on noussut yhtä tärkeäksi kuin objektiivisesti mitattavat turvallisuusuhat; se, miten käytämme näitä oikeuksia ja vapauksia riippuu pitkälti siitä, millaisia pelkoja meillä on – olivat pelot perusteltuja tai ei. Uskallammeko liikkua asuinalueellamme pimeällä, puhua muuta kieltä kuin suomea julkisessa kulkuneuvossa tai asettua ehdolle vaaleissa. Lisäksi viime vuosina näkyvämmäksi tulleet uudet turvallisuusuhat, kuten väkivaltainen ääriliikehdintä ja informaatiovaikuttaminen, hyödyntävät nimenomaan erilaisia pelkoja eri väestöryhmissä tavoitteidensa saavuttamiseksi.

Kolmanneksi selonteko linjaa, että Suomen sisäisen turvallisuuden politiikka perustuu ennalta ehkäisyyn. Erityisesti arjen turvallisuuteen ja yhteiskuntarauhaan vaikuttavat enemmänkin hyvinvointiyhteiskunnan ja oikeusvaltion muut peruspilarit kuin perinteinen turvallisuustyö: koulutus, yhdenvertaisuus, vähäinen eriarvoisuus, laaja hyvinvointi sekä luottamus instituutioihin ja ihmisten välillä. Ne ennalta ehkäisevät arjen turvallisuusongelmia, ja suojaavatpa ne meitä osaltaan myös laajemmissa häiriöissä ja kriiseissäkin. Ennalta ehkäisyn tiedetään laajasti olevan taloudellisesti kannattavampaa kuin korjaavien toimenpiteiden. Myös varsinaista turvallisuustyötä tulee tehdä aiempaa ennalta ehkäisevämmin. Enää ei riitä, että akuutti uhka poistetaan vaan työ on tehtävä niin, että sama ongelma ei toistu samalla ihmisellä tai samalla alueella. Viime kädessä kysymys on siitä, hoidetaanko vain oiretta vai pyritäänkö parantamaan koko ongelmaa.

 

 
Kuva: Ari Evwaraye

Selonteon ehkä merkittävin johtopäätös liittyy siihen, kenen turvallisuudesta kulloinkin puhutaan. Olemme nimittäin tottuneet puhumaan siitä kollektiivisena ominaisuutena. Tilastot kuitenkin osoittavat tarkastelutavan ainakin osin virheelliseksi. Nimittäin se, millaisia turvallisuusuhkia kukin meistä kohtaa ja miten todennäköisesti, liittyy vahvasti henkilökohtaisiin ja muihin ominaisuuksiimme, kuten ikään, sukupuoleen, terveydentilaan, asuinpaikkaan, koulutukseen, toimeentuloon ja alkuperäämme. Ominaisuutemme vaikuttavat myös kykyymme kohdata turvallisuusuhkia ja selvitä niistä. Sisäinen turvallisuus on henkilökohtaista. Tämä pätee erityisesti arjen turvallisuuteen, mutta voimme myös erilaisissa kriiseissä olla eri tavoin haavoittuvaisia, kuten pandemia on osoittanut. Tämän lisäksi tiedämme, että turvallisuusongelmat kasautuvat voimakkaasti. Tähän perustuu jo pitkään esillä ollut toteamus siitä, että syrjäytyminen on merkittävin sisäisen turvallisuuden uhka. Nykysanoituksessa syrjäytymisestä ei enää puhuta uhkana samalla tavoin kuin väkivallasta, terrorismista tai tulipaloista, mutta havainto itsessään pätee edelleen. Esimerkiksi rikoksiin syyllistyvät merkittävästi muita useammin – ja niistä myös muita useammin kärsivät – syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa henkilöt.

Mitä merkitystä turvallisuuden henkilökohtaisuudella sitten on? Kun tavoitteena on parantaa turvallisuutta maailman turvallisimmassa maassa, antavat uudet, näennäisesti kaikille suunnatut ja ”tasavertaiset” ratkaisut yhä vähemmän hyötyjä. Tiedostamalla, että eri ratkaisuilla on erilainen vaikutus eri ihmisten turvallisuuteen – halusimme sitä tai emme – voimme parantaa turvallisuustyön vaikuttavuutta kokonaisuutena. Turvallisuus on perusoikeus, ja perusoikeudet kuuluvat kaikille yhtäläisesti.

 

 

Kirjoittaja

Ari Evwaraye on sisäministeriön strategiapäällikkö, joka toimi sisäisen turvallisuuden selonteon valmistelun pääsihteerinä. Hän on sisäisen turvallisuuden poikkihallinnollisen politiikka-alueen johtava asiantuntija ja vastaa siihen liittyvästä yhteistyöstä sekä yhteen sovittamisesta eri hallinnonalojen välillä yhdessä kollegoidensa kanssa.

Lisää artikkeleita:

Joe Biden istuu pöydän takana esikuntansa istuessa etäänpänä. Ruuduilla kokoukseen osallistuvat Japanin, Intian ja Australian johtajat maidensa lippujen ympäröiminä.

Suomi ja uusi kylmä sota

Kiinan ja Yhdysvaltain välinen kamppailu on mullistanut kansainvälisen politiikan ja talouden perinpohjaisesti. Mitkä ovat uuden kylmän sodan vaikutukset Suomeen?

Lue artikkeli »