Vapauden alue supistuu
Viime huhtikuussa lähti Pariisista maailmanlaajuiseen jakeluun tiedote, jossa todettiin näin: Koko Eurooppa on taistellut täysillä covid-19-pandemiaa vastaan, mutta vain muutama maa – niiden joukossa Indeksin kärjessä olevat Norja, Suomi ja Ruotsi – voi uskottavasti väittää puolustaneensa lehdistön vapautta niin, että mediaympäristö on säilynyt koskemattomana.
Ensilukemalla teksti voisi hyvin nostattaa Pohjolassa ansaittua ylpeyttä, etenkin kun mainitun Indeksin nelosena tulee vielä Tanska, mutta tarkempi perehtyminen pyyhkii mielihyvän tunteen nopeasti: Lehdistön vapaus on kaikkialla maailmassa vakavasti uhattuna ja vapauden alue on vuosi vuodelta supistunut. Monissa maissa myös pandemian vastaisiin toimiin on kytketty koukkuja, joihin vedoten sanan- ja median vapautta on rajoitettu.
Nämä seikat käyvät ilmi selvityksestä (World Press Freedom Index), jonka kansainvälinen sananvapausjärjestö Toimittajat ilman rajoja (RSF) julkaisee vuosittain. Siinä 180 maata on jaettu median toimintaympäristön vapauden perusteella viiteen ryhmään. Sen tuloksia kuvaavassa maailmankartassa kullakin ryhmällä on oma värinsä: parhaat on merkitty valkoisella, pahimmat mustalla.
Vuosi vuodelta parhaiden joukkoon yltävien maiden lukumäärä on laskenut – nyt niitä on enää 12. Presidentti Trumpin kaudella joukosta tippui Yhdysvallat. Viime vuonna siitä putosi ääriryhmien toimittajiin kohdistaman väkivallan vuoksi myös Saksa. Koko Amerikan mantereella on jäljellä enää vain kaksi pientä valopilkkua: Costa Rica ja Jamaika. Indeksin karttaa hallitsevat pahimmat värit – musta ja punainen. Perinteisesti vapautta parhaiten varjellut Eurooppa on sekin alkanut saada tummia sävyjä. Esimerkiksi Unkarissa kansalaisvapaudet ovat nyt monen mielestä huonommassa hapessa kuin kommunismin viime vuosina.
RSF:n Indeksiä laadittaessa 180 maasta kootaan tiedot kuudesta oikeudellisesta ja rakenteellisesta tekijästä. Ne ovat: Median monipuolisuus, riippumattomuus, toimintaympäristö ja itsesensuuri, lainsäädäntö, läpinäkyvyys sekä uutisten ja tiedon tuottamista tukevan infrastruktuurin laatu.
Näistä tekijöistä kerätyt tiedot yhdistetään toiseen tietokantaan, joka sisältää tiedot vuoden aikana surmatuista, vankilaan joutuneista, väkivallan, uhkailujen ja maalittamisen kohteiksi joutuneista journalisteista tai heidän avustajistaan. Journalistien työn estämisessä ja vaikeuttamisessa nämä ovat tehokkaita ja paljon käytettyjä keinoja. Siksi ne vaikuttavat lopputulokseen muita suuremmalla painolla.
Toimittajien murhiin syyllistyvät yleisimmin rikolliset ja ääriliikkeen, mutta joissain maissa tappokäskyjen tiedetään lähteneen myös poliittisen järjestelmän huipulta. Monissa maissa toimittajien sulkeminen vankilaan mitä erilaisimmin verukkein on arkipäivää, eivätkä viranomaiset aina ole halukkaita selvittämään toimittajiin kohdistuneita väkivallantekoja.
Suomi on hyvä esimerkki siitä, kuinka herkästi Indeksi reagoi. Usean vuoden ajan Suomi oli selvästi Indeksin kärjessä, mutta tipahti sijalle kolme, kun pääministerin katsottiin painostaneen yksittäistä toimittajaa ja Yleisradiota. Yksi sija menetettiin vielä, kun toimittajan asuntoon tehtiin kotietsintä. Suomi kipusi takaisin nykyisille kakkossijalleen vasta, kun voitiin todeta, että nämä olivat yksittäisiä tapauksia, jotka eivät ole toistuneet.
Indeksin kriteereillä mitattuna sanan- ja lehdistönvapauden tila maailmassa on surkea. Ihmiskunnan valtaenemmistö elää oloissa, joissa vapaudet ovat toteutuneet varsin puutteellisesti tai niitä ei ole lainkaan. Maita, joissa lehdistöolot ovat korkeintaan tyydyttävät on kärkitusinan lisäksi 36. Joukossa ovat kaikki Baltian naapurimme, useimmat EU:n jäsenmaat, Iso-Britannia, Kanada ja Yhdysvallat.
Demokraattisen järjestelmän perustana median vapautta tarvitaan, jotta valta voi siirtyä yhdeltä osapuolelta toiselle ilman väkivaltaa ja yhteisesti hyväksyttyjä pelisääntöjä noudattaen. Diktaattoreille ja yksinvaltaa haluaville tämä on myrkkyä. Siksi sanan- ja lehdistönvapaus tukahdutetaan mahdollisimman aikaisin, kun halutaan irti demokratiasta. Silti on selvää, että median vapauden ongelmat ovat erilaisia maissa, joissa oikeuksien vaatiminen voi johtaa hengen tai vapauden menetykseen, kun niitä verrataan demokraattisissa maissa ilmeneviin ongelmiin. Diktatuureissa vapauksia tavoitellaan, demokratioissa niitä puolustetaan.
Kuva: Anushree Fadnavis / Reuters / Lehtikuva
Demokratioissa lehdistönvapauden vakavin uhka tulee sosiaalisen median ja sen maailmanlaajuisten alustayhtiöiden kautta. Jakamalla ilmaiseksi muiden tuottamaa materiaalia ne tuhoavat mainosrahoitteisen median perinteisen rahoitusmallin – ja tarjoamalla alustan niin sanotulle vaihtoehtoiselle sisällöntuotannolle ne tunkevat perinteisen median kalliilla tuottaman laatujournalismin yhä kauemmas marginaaliin.
On syntynyt informaatiokaaos, jossa väärät tiedot ja valheet, propaganda ja vihapuhe ovat saaneet selkeän kilpailuedun suhteessa laatujournalismiin. Tämän seurauksena kansalaisten on yhä vaikeampi tehdä tosiasioiden varaan rakentuvia päätöksiä ja mediayhtiöiden entistä vaikeampi tuottaa totuudellista ja korkeatasoista sisältöä.
On vaikea kuvitella, miten demokratiaa voidaan jatkossa menestyksellisesti puolustaa, ellei sosiaalisen median ja sen alustayhtiöiden toimintaan puututa päättäväisesti. Miten tämä voisi käytännössä tapahtua, siitä ei ole epäselvyyttä. Koska suurimmat alustayhtiöt toimivat Yhdysvaltain lainsäädännön alaisina, tärkeintä on muuttaa maan Communications Decency Act -lain pykälä 230. Se kun takaa alustayhtiöille syytesuojan kaikesta julkaisemastaan sisällöstä, mutta oikeuttaa ne sensuroimaan omaa sisältöään, niin laitonta kuin laillistakin.
Tätä tulisi täydentää saattamalla voimaan Euroopan unionin digipalvelusäädös ja esimerkiksi toteuttamalla hakukoneiden algoritmien uudelleenohjelmointia edellyttävä RSF:n Journalism Trust Initiative.
Mutta riittääkö ymmärrys, tahto ja rohkeus niillä, jotka on valittu puolustamaan demokratiaa ja kansanvaltaista menoa etulinjassa?
Kirjoittaja
Jarmo Mäkelä on Yleisradion eläkkeellä oleva ulkomaantoimittaja ja Toimittajat ilman rajoja Suomen osaston puheenjohtaja. Hän on toiminut kirjeenvaihtajana Moskovassa, Bonnissa ja Brysselissä, lehdistöneuvoksena Suomen Washingtonin suurlähetystössä ja on Harvardin yliopiston Kansainvälisten asioiden tutkimuskeskuksen alumni. Hän oli RUK:n kurssin 152 oppilaskunnan puheenjohtaja, on reservin yliluutnantti ja suorittanut 126. maanpuolustuskurssin.
