Intian-Tyynenmeren alueesta puhutaan Suomessa vähän siihen nähden, miten merkittävä se on maamme tulevaisuudelle. Alueelle keskittyy maapallon väestö ja vauraus, ja sinne on siirtymässä myös maailmanpolitiikan polttopiste.
Euroopassa muutoksen havaitsemista on hidastanut Venäjän häiriökäyttäytyminen. Yhdysvallat – Tyynenmeren valtio itsekin – on joutunut jälleen puolustamaan Eurooppaa ja sitomaan tänne resursseja, joita se tarvitsisi muualla. Yhdysvallat määrittelee Kiinan ainoaksi todelliseksi haastajakseen ja huomioi sen kaikissa päätöksissään.
Euroopassa Kiinan uhasta puhutaan paikoin edelleen lähinnä Yhdysvaltojen mieliksi. Vaikka EU määritteli jo vuonna 2019 Kiinan yhtä aikaa kumppaniksi, kilpailijaksi ja järjestelmätason haastajaksi, aiheuttaa eriparinen Kiina-politiikka yhä transatlanttista kitkaa. Koronapandemia kuitenkin muutti asenteita, ja Ukrainan sota voi jopa kiihdyttää geopoliittista siirtymää Intian-Tyynenmeren alueelle.
Euroopan ja Intian-Tyynenmeren alueen jännitteet eivät ole toisistaan erillisiä kehityksiä, vaan osa toisen maailmansodan jälkeisen läntisen maailmanjärjestysten haastamista. Jos Ukrainan annetaan kaatua, onko seuraavana vuorossa Taiwan? Mitä suoremmin Kiina tukee Venäjää, sitä suoremmin se asettuu länttä vastaan. Autokratioiden vetäessä yhtä köyttä on myös demokratioiden koottava rivinsä. Euroopassa kivulias vieroitus Venäjän energiasta saa varomaan samaa ansaa toiste, oli kyse sitten tietoverkoista tai harvinaisista maametalleista.
Intian-Tyynenmeren alue on liian suuri ja monisyinen, jotta sen voi pelkistää demokratioiden ja autokratioiden tai hyvän ja pahan väliseksi näyttämöksi. Niin suurvalloilla, alueellisilla toimijoilla kuin Euroopan maillakin on siellä omat intressinsä, ja turvallisuuspolitiikka on vain yksi ulottuvuus. Vain se on selvää, että sotilaallisen kriisin seuraukset olisivat Euroopalle ja Suomelle katastrofaaliset. Täälläkin on siksi panostettava alueen syvälliseen ymmärtämiseen ja pyrittävä tukemaan sen vakautta.
Suomi vaikuttaa Intian-Tyynenmeren alueella tehokkaimmin EU:n kautta. Naton jäsenenä Suomen on muodostettava kantaa myös siihen, millaisen roolin alue saa puolustusliiton agendalla. Lisäksi Suomen on syvennettävä kahdenvälisiä kumppanuuksia alueen maihin. Käytännönläheisimmän neuvon Suomelle ja Euroopalle Intian-Tyynenmeren alueen vakauttamiseksi antaa lopulta Rory Medcalf, jonka artikkeli johdattelee tämän Maanpuolustus-lehden teemaan: Suomen ja Euroopan on tuettava Ukrainaa kaikin tavoin osoittaakseen, että valtioiden rajoja ei voida siirrellä voimakeinoin.
Yhdysvalloissa alueen nimeksi on vakiintunut ”Indo-Pacific”. Suomessakin ”indopasifinen alue” on juurtumassa kielenkäyttöön. Lähes samaan maantieteelliseen kokonaisuuteen viitataan toisinaan myös Aasian-Tyynenmeren alueena (Asia-Pacific). Tässä lehdessä käytämme indopasifista ja Intian-Tyynenmeren aluetta rinnakkaisina käsitteinä, mutta toimituskunnan käsiäänestyksellä lehden kanteen valikoitui jälkimmäinen.
Tuomas Koskenniemi
Päätoimittaja
