Laura Halminen
Martti J. Kari — Käsikirjoitukset eivät pala.
Docendo 2024.
Martti J. Kari oli poikkeuksellinen henkilö. Harvoin elämäkertoja tai muistelmia julkaistaan henkilöistä, jotka eivät olisi jollain tapaa yhteiskunnallisesti merkittäviä ja lukijakuntaa kiinnostavia, mutta Martti J. Karin postuumisti julkaistu muistelmateos on monella tapaa erityinen. Kirjoitustyössä hän oli itse aktiivinen alkuvaiheessa, mutta ei enää viimeistelemässä teosta syövän sammuttaessa hänen liekkinsä elokuussa 2023. Tunnemme hänet Marana.
Kirjan nimi, Käsikirjoitukset eivät pala, on peräisin Maran lempikirjailijalta Mihail Bulgakovilta. Teoksessa aukeaa, miksi juuri tämä on valikoitunut muistelmateoksen nimeksi. Läpi teoksen välittyy syvällinen kiinnostus ja ymmärrys Venäjää ja venäläisyyttä kohtaan. Lukijaa koukuttavat nuoren laskuvarjojääkärin koettelemukset, upseerin uran eri vaiheet Suomessa ja maailmalla sekä siirtyminen yliopistomaailmaan. Kirja kuvaa poikkeuksellisen tarkasti elämää sotilastiedustelussa, ja se on siksi hyväksytetty Puolustusvoimilla.
Martti J. Kari oli pitkän uran sotilastiedustelussa tehnyt eversti, joka eläköidyttyään ehti muutaman vuoden aikana tehdä myös merkittävän akateemisen uran Jyväskylän yliopistossa. Hän oli lapsena vilkas, ja kirja kuvastaa kuinka aktiivisuus ja tavoitteellisuus leimaavat hänen koko elämäänsä. Tarinasta välittyy kuitenkin se, että Mara ei ollut pyrkyri tai turhan tärkeilijä, vaan saavutti nimenomaan lahjakkuudellaan ja ahkeruudellaan poikkeuksellisen paljon. Pojasta, joka teki Kouvonrinteen lukion ennätyksen nelosten määrässä, kehkeytyi myöhemmin RUK:n sissikomppanian priimus, hänet palkittiin ensimmäisenä varusmiehenä Laskuvarjojääkärikoulun Laskuvarjoristillä ja myöhemmin hän valmistui ilmavoimien kapteenikurssin priimuksena. Jyväskylän yliopistossa Mara teki sekä maisteri- että tohtoriopinnot ennätysnopeasti osin samanaikaisesti tiedustelulain valmistelun kanssa sekä loppuaikoina syövän kourissa. Kielten opiskelua hän kuvaa useaan otteeseen. Menetelmät perustuivat samanlaiseen uutteraan työskentelyyn, kuin mitä kenraali Ari Puheloinen kuvaa muistellessaan omia kieliopintojaan.
Kirja rakentuu selkeistä osista, jotka kuvaavat hänen keskeisiä elämänvaiheitaan tai erityisen kiinnostavia tapahtumia. Mara kertoo tarinaa omalla äänellään ja tutulla suorapuheisella tyylillään. Lukujen väliin jaksottuu luontevasti tapahtumiin liittyvien muiden henkilöiden puheenvuoroja. Useat näistä henkilöistä ovat Maanpuolustus-lehden lukijakunnalle tuttuja. Ensimmäinen selailu nosti minulle kysymyksen, kuinka nämä melko hallitsevatkin puheenvuorot istuvat kokonaisuuteen. Hyvin istuvat. Kun Mara itse kuvaa vilkasta lapsuuttaan ”muurahaisia pöksyissä”, toteaa entinen Pääesikunnan päällikkö ja Maran kadettikurssiveli Eero Pyötsiä: ”Jos jollekin ihmiselle voisi pudota meteoriitti päähän, se olisi Mara”. Myös liitteet ovat mielenkiintoinen osa teosta ja antavat muun muassa kattavan kuvauksen tiedustelusta tutkimus- ja koulutusalana.
Puheenvuorot toimivat siis peilipintana Maran kertomalle. Saatetaan niissä myös oikaista Maran hieman ylivärittynyttäkin kerrontaa. Kyseessä ei olisi muistelmateos Martti J. Karista, jos se ei sisältäisi myös erityisen paljon huumoria. Ääneen pääsee esimerkiksi kenraali Jarmo Lindberg, joka muistelee vuonna 2002 tehtyä matkaa Ukrainaan Antonovin tehtaille. Mara toimi seurueessa tulkkina. Automatkakalla kuljettaja siteerasi Tolstoita ja Dostojevskia kertoen välillä vitsejä. Mara ei ollut jaksanut eikä nähnyt tarpeellisena näitä juttuja kääntää, vaan totesi suomalaisille matkakumppaneille sanovansa aina vitsin päätyttyä ”naurakaa”, ja silloin muiden kuuluisi nauraa. Näin kävikin. Mielenkiintoinen on myös ylipäällikkö Sauli Niinistön muistelo ajatusten vaihdosta, kun hän kutsui Maran Mäntyniemeen Nato-prosessin ollessa käynnissä. Luonnollisesti perheenjäsenten puheenvuorot antavat erityisen syvyyden siihen, millainen Martti J. Kari oli pohjimmiltaan ihmisenä.
Kirja on myös kuvaus jatkuvasta oppimisesta ja tiedonjanosta. Everstin ja filosofian tohtorin esimerkillinen ura sai arvokkaan päätöksen Jyväskylän yliopiston työelämäprofessorina. Kirja kertoo myös rakkaudesta puolisoon, lapsiin, työhön ja elämään. Myös isänmaallisuus välittyy vahvasti. Koskettavaa on kuvaus elämän liekin hiipumisesta ja viimeisistä vaiheista, kuinka Mara valmistautuu elämänsä viimeiseen hyppyyn ja miten läheiset kokevat tilanteen. Mieleenpainuvaa on, kuinka Utin jääkärirykmentti toteutti Maran viimeisen toiveen ja hieman enemmänkin. Enrico Annuksen puheenvuoro kirjan lopussa herkistää lukijan.
Minulla oli ilo oppia tuntemaan Martti J. Kari henkilökohtaisesti vajaan kymmenen vuoden ajalta. Aivan viimeisinä vaiheina emme enää aktiivisesti olleet tekemisissä, ja minut yllätti syyskuussa 2023 puhelu Utin jääkärirykmentin esikuntapäälliköltä. Mara oli järjestyksen mies, ja hän oli suunnitellut hautajaisensa sotilaallisella täsmällisyydellä. Hän oli laittanut minulle paikan arkunkantajana Taulumäen kirkosta poikiensa, vävynsä sekä kirjassa mainittujen Esa Hannolan ja Jukka Mäki-Kuhnan ohella. Kirjassa kuvataan tuo koskettava siunaustilaisuus.
Kirja on hyvin Maran näköinen. Laura Halmisella on ollut merkittävä rooli muodostaa Martti J. Karin omasta tekstistä ja kertomuksista, haastatteluista sekä lukuisista muista lähteistä mukaansatempaava ja eheä kokonaisuus. Kirjasta välittyy väkevästi se, että vaikka Mara joutui lähtemään liian aikaisin, hänelle Suomen liittyminen Natoon antoi viimeisille ajoille levollisuuden.
Kirjoittaja
Jarkko Pirkkalainen toimi maanpuolustuskurssien apulaisjohtajana vuosina 2014–2015 ja työskentelee tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston kehitysjohtajana. Pirkkalainen on palvellut Laskuvarjojääkärikoulussa varusmiehenä 1990–1991. Hän on suorittanut 209. maanpuolustuskurssin.
