Energiasiirtymä muuttaa perinteistä toisen maailmansodan jälkeen syntynyttä tapaa määritellä ja toteuttaa energiaturvallisuutta. Siirtymä aiheuttaa uudenlaisia uhkakuvia, mutta luo myös mahdollisuuksia parantaa energiaturvallisuutta. Tarvitaankin uudenlaisiin riskeihin varautumista ja lisääntyvää sektorit ylittävää yhteistyötä hyötyjen ja riskien arvioinnin kehittämiseksi.
Energia on ollut keskeinen osa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa jo maailmansodista lähtien. Ensimmäinen ja toinen maailmansota tekivät öljystä merkittävän energianlähteen. Silloin öljyinfrastruktuuria laajennettiin Euroopassa osana sotatoimia, ja sotien jälkeen öljy jäi keskeiseksi osaksi kansainvälistä energiakauppaa.
1970-luvun energiakriisit toivat öljyn jälleen turvallisuuspolitiikan keskiöön, tällä kertaa tuoden energiaturvallisuuden ja huoltovarmuuden tärkeäksi poliittiseksi tavoitteeksi. Tällöin tehtiin myös Suomessa ensimmäinen energiapoliittinen strategia. Kolme vuosikymmentä myöhemmin 2000-luvulla myös maakaasun rooli kasvoi Euroopan energiaturvallisuudessa.
Vaikka energiaan liittyvät turvallisuuspoliittiset näkökulmat ovat vaihdelleet merkitykseltään eri aikakausina, on energiaturvallisuus- ja huoltovarmuuskeskustelu kytkeytynyt perinteisesti fossiilisiin polttoaineisiin, niiden saatavuuteen, maailmanmarkkinahintoihin sekä varastointiin. Vähemmän huomioita on kiinnitetty energiapolitiikan kytköksiin Venäjän kanssa ja sen aiheuttamiin turvallisuusriskeihin, sekä uusiutuvan energian turvallisuuspoliittisiin vaikutuksiin.
Kuva: Norjan puolustusvoimat
Energiasiirtymä on moniulotteinen muutos
Energiasiirtymä kohti fossiilivapaata sähkön- ja lämmöntuotantoa sekä energiankulutusta on yksi välttämättömistä kestävyysmurroksista globaaleihin ja vakaviin ympäristöongelmiin, kuten ilmastonmuutokseen, vastaamiseksi. Suomen ympäristökeskuksen mukaan kestävyysmurros tarkoittaa ekologisen kestävyyden ja ihmisen hyvinvoinnin turvaavia nopeita ja laaja-alaisia muutoksia kaikissa yhteiskunnan järjestelmissä (Syke Policy Brief 9.12.2021). Tällaiset kestävyysmurrokset edellyttävät teknologisen murroksen lisäksi instituutioiden sekä ammatillisten ja arkisten käytäntöjen muovaamista kestävämmälle pohjalle.
Energiasiirtymä tarkoittaa muutosta, jossa siirrytään fossiilisista polttoaineista muun muassa uusiutuvaan energiaan, sähkön varastointiin ja kysyntäjoustoon. Tämän ohella siirtymä usein käsittää keskitetystä hajautetumpaan tuotantoon siirtymistä sekä liikenteen ja teollisuuden sähköistämistä. Keskeinen osa siirtymää ovat myös uudenlaiset energiankulutustavat, sähkömarkkinamallit sekä julkinen ohjaus. Näiden ohella energiasiirtymä muuttaa merkittävästi perinteistä ja vakiintunutta ajattelua energiaturvallisuudesta ja huoltovarmuudesta sekä laajempaa kokonaisturvallisuuden suunnittelua.
Energiasiirtymä muuttaa sitä, miten energiaturvallisuutta tulisi määritellä
Energiasiirtymä aiheuttaakin sekä turvallisuusriskejä että -hyötyjä Suomelle ja globaalisti. Vaikutukset riippuvat osin kunkin maan tilanteesta, mutta myös siitä, mihin suuntaan energiasiirtymää ohjataan, miten se toteutetaan sekä miten uudenlaisiin riskeihin varaudutaan.
Muuttuvaa turvallisuutta ennakoiva energiasiirtymä tarkoittaa myös huoltovarmuuden uudelleen määrittelyä. On vähitellen siirryttävä muun muassa polttoaineiden varmuusvarastoinnista kohti laajempaa lähestymistapaa. Tällainen lähestymistapa ottaa huomioon kotimaisen sähköntuotantokapasiteetin lisäyksen, yhteispohjoismaisen sekä Baltian sähkömarkkinoiden toimivuuden, uusien varastointitekniikoiden kehittämisen sekä kysyntäjouston. Tämän lisäksi on tärkeää turvata sähkö- ja muiden energiajärjestelmien toimivuus ilmastonmuutoksen edetessä yleistyvissä äärisääolosuhteissa sekä kyber- ja hybridi-iskuja vastaan. Energialähteiden moninaisuutta ja omavaraisuutta tulee myös tarkastella huolellisesti suhteessa laajempaan turvallisuusympäristöön.
Kuva: Vera Shcherbakova / Alamy Stock Photo
Energiasiirtymä aiheuttaa geopoliittisia sekä resurssiensaatavuusriskejä
Globaalisti energiasiirtymä muuttaa valtioiden valtasuhteita siten, että fossiilienergiaa tuottavien maiden vaikutusvalta vähenee ja uusiutuvaa energiaa, sen tuotannossa hyödynnettävää teknologiaa sekä kriittisiä maametalleja ja mineraaleja tuottavien valtioiden valta lisääntyy. Kansainvälistä turvallisuutta voi heikentää siirtymävaiheessa se, että emme vielä tiedä miten eri fossiilivaltiot reagoivat energiasiirtymään ja sen kautta heikentyneeseen fossiilisten polttoaineiden kauppaan. Ovatko reaktiot fyysisiä tai kyberiskuja siirtymää edistävien valtioiden energiainfrastruktuuriin, sotilaallisten konfliktien lisääntyvää riskiä, vaiko jotain muuta?
Viimeaikaiset Nord Stream -kaasuputkien räjähdykset ennakoivat sitä, että energiainfrastruktuurin häirintä tulevaisuudessa kasvaa. Uusiutuvan energian geopolitiikkaa käsittelevä tutkimuskirjallisuus arvioi kuitenkin uusiutuvan energian vähentävän suuria geopoliittisia konflikteja, vaikkakin pieniä konflikteja voi edelleen syntyä. Lisäksi hajautettuun energiantuotantoon kohdistettujen iskujen vaikutukset jäävät todennäköisesti mittakaavaltaan pienemmiksi kuin suuren energiainfrastruktuurin kohdalla, mikäli laitokset sekä paikalliset verkot on mahdollista helposti kytkeä irti muusta sähköverkosta.
Toinen turvallisuusriski kytkeytyy niin kutsuttujen kriittisten materiaalien ja harvinaisten maametallien saatavuuteen ja hintaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan kiihdytti uusien energiateknologioiden ja sähköautojen kysyntää Euroopassa. Kasvava kysyntä osoittaa materiaalien rajallisen saatavuuden ainakin lyhyellä aikavälillä. Lisäriskin aiheuttaa se, että Kiina hallitsee suurta osaa maailman harvinaisten maametallien tuotannosta ja kauppaketjuista.
Materiaalien ja mineraalien huoltovarmuuskysymyksiin on hyvä pureutua mahdollisimman nopeasti. Ratkaisuja saattaa löytyä muun muassa innovoinnista korvaavien materiaalien löytämiseksi sekä kiertotalouden ja materiaalitehokkuuden edistämiseksi. Osa tutkijoista on kuitenkin arvioinut, että teknologisten komponenttien vaatimien materiaalien määrät ovat huoltovarmuuskysymyksenä paljon pienempi kuin fossiiliset polttoaineet ovat olleet.
Muut energiasiirtymän turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet kytkeytyvät kyberturvallisuuteen älykkäissä energiajärjestelmissä, tuulivoiman ja tutkateknologian yhteensovittamiseen sekä maankäyttöön liittyviin konflikti- ja ympäristöriskeihin globaalisti ja paikallisesti. Sekä tuulivoiman lisääminen että mineraalien enenevä tarve nostavat maankäyttöpaineita uusilla, tyypillisesti harvaanasutuilla ja mahdollisesti luontorikkailla alueilla.
Kasvavalla maankäytöllä on negatiivisia ympäristö- ja oikeudenmukaisuusvaikutuksia. Suomessa tuulivoiman ja kaivostoiminnan lisäämiseen kohdistuu paineita, jotka vaikuttavat paikallisiin asukkaisiin ja saamelaisiin. Nämä paineet liittyvät osin siihen, että energiantuotanto ja kaivostoiminta Suomessa parantavat omavaraisuuttamme ja vähentävät riippuvuutta muista maista. Lisäksi tuotanto Suomessa on tärkeää globaalin oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Emme voi ulkoistaa energiasektorin negatiivisia vaikutuksia pelkästään muihin maihin, kuten suurelta osin on tapahtunut fossiilitalouden aikana. Täten energiasiirtymän turvallisuuspoliittiset ulottuvuudet skaalautuvat paikallisesta globaaliin.
Kuva: Vesa Moilanen/ Lehtikuva
Energiasiirtymä tuottaa myös positiivista turvallisuutta Suomelle ja globaalisti
Energiasiirtymä tuottaa myös monia turvallisuushyötyjä. Erityisen tärkeä hyöty Suomelle on se, että voimme siirtymän avulla korvata aiempaa energiariippuvuuttamme Venäjästä ja samalla vähentää riskiä siitä, että riippuvuutemme öljystä, maakaasusta ja kivihiilestä vain kohdistuu toisaalle. Siirtymän myötä Suomi voi vähentää kokonaisriippuvuuttaan fossiilisten polttoaineiden saatavuuksista ja hinnoista.
Tutkimuskirjallisuudessa arvioidaan, että mikäli siirtymä samalla hajauttaa energiajärjestelmää, sään tai muiden uhkien aiheuttamat häiriöt ovat kokoluokaltaan pienempiä. Epäsuorasti myös Suomeen kohdistuvat ilmastoriskit vähenevät, kun Suomi osaltaan osallistuu hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen.
Globaalisti turvallisuuden nähdään parantuvan, kun uusiutuvan energian myötä energian maailmanmarkkinat hajaantuvat ja energiaan liittyvät kriisit ja konfliktin vähenevät. Valta jakautuu muutamalta harvalta toimijalta useammalle, sillä periaatteessa lähes kaikilla mailla on mahdollisuudet uusiutuvan energian tuotantoon. Poliittiset olosuhteet kuitenkin vaikuttavat eri maiden mahdollisuuksiin hyödyntää uusiutuvaa energiaa ja hyötyä siitä. Niin kutsuttu resurssikirous voi kohdata erityisesti epädemokraattisia maita. Näissä maissa, huolimatta vaikkapa harvinaisten maametallien paljoudesta, taloudellinen kasvu on hidasta ja resurssien hyödyntäminen aiheuttaa negatiivisia sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia.
Kehitys- ja kehittyvissä maissa uusiutuva energia voi lisätä positiivista turvallisuutta. Se tarkoittaa muun muassa ihmisten ja yhteisöjen voimaannuttamista sekä ’vapautta turvattomuudesta’. Paikallisesti tuotettu uusiutuva energia tekeekin yhteisöistä itsenäisempiä sekä vähemmän alttiita globaaleille turvallisuusriskeille.
Kuva: Shoults / Alamy Stock Photo
Energiasiirtymä parantaa myös osaltaan ilmastoturvallisuutta
Siirtymä kohti fossiilitonta energiajärjestelmää parantaa myös ilmastoturvallisuutta. Ilmastonmuutoksella on suoria vaikutuksia ihmisten turvallisuuteen. Sään äärisääolosuhteiden yleistyessä rankkasateet, myrskyt, tulvat, metsäpalot ja kuivuus voimistuvat. Tämän lisäksi ilmastonmuutos aiheuttaa heijastevaikutuksia. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttama kuivuus ja heikentynyt viljantuotanto tietyissä maissa vaikuttaa globaaleihin ruokaketjuihin vähentämällä viljan saatavuutta ja lisäämällä hintaa myös Suomessa.
Ilmastoturvallisuutta voidaan määritellä eri tavoin, esimerkiksi planeetan elinkyvyn säilyttämisenä, rauhallisen yhteiselon turvaamisena ilmastonmuutoksen muokkaamassa maailmassa sekä sosioekologisen oikeudenmukaisuuden turvaamisena. Ilmastoturvallisuuden edistämiseksi on tärkeää luoda yhteinen arvopohja ja -valinta siitä, millaisessa maailmassa haluamme elää tulevaisuudessa.
Lopuksi
On selvää, että energiasiirtymän turvallisuuspoliittiset kytkökset ovat moninaisia. Nykyisessä nopeasti muuttuvassa maailmassa ne edellyttävät sekä perinteisen huoltovarmuuden että energiaturvallisuuden uudelleen määrittelyä. Tarvitaan uudenlaisiin riskeihin varautumista sekä turvallisuusriskien ja -hyötyjen tarkkaa arviointia yhteistyössä energiasektorin, ilmasto- ja ympäristösektorin sekä turvallisuus- ja puolustuspoliittisten toimijoiden kanssa. Todennäköisesti tämä edellyttää myös hallinnollisia muutoksia sekä uusien yhteistyömekanismien luomista. Koska maanpuolustussektori nojaa osin myös yhteiskunnassa käytössä oleviin energiaratkaisuihin, on tärkeää suunnitella puolustusvoimien energian saatavuutta ja energiaratkaisuja tulevaisuudessa. Entistä hajautetumman, monimutkaisemman ja digitaalisemman energiajärjestelmän suojeleminen asettaa myös puolustussektorille uusia haasteita.
Kirjoittaja
Paula Kivimaa on tutkimusprofessori Suomen ympäristökeskuksessa sekä Suomen ilmastopaneelin jäsen. Hän johtaa vuosina 2019–2024 toteutettavaa akatemiantutkijahanketta kansallisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan vuorovaikutuksesta hiilineutraalin energiasiirtymän kanssa.
