Jo ennen koronapandemiaa Suomessa oli yli 60 000 syrjäytynyttä nuorta. Isoilta osin nuorista miehistä koostuva joukko on pudonnut – tai pudotettu – yhteiskunnan kelkasta. Syyt alkavat olla jo kaikille tuttuja: koulut ovat jääneet kesken, eikä nykyisillä työmarkkinoilla enää pärjää pelkän peruskoulun varassa. Mielenterveysongelmat piinaavat ja ovat usein myös syynä koulutien katkeamiseen. Syrjäytymiskierteen taustalla on koulukiusaamista, osattomuutta ja toimeentulotukiriippuvuutta – ja usein vanhemmat, jotka kärsivät itsekin aivan samoista ongelmista. Kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että hyvinvointivaltion turvaverkossa on kymmenien tuhansien nuorten kokoinen aukko.
Huoli syrjäytyneistä nuorista on kuulunut poliittisen puheen kestoaiheisiin jo pitkään. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on puhunut asiasta toistuvasti. Syrjäytymisen torjunnan nimeen ovat poliittiset puolueet vasemmalta oikealle vannoneet jo vuosien ajan. Työmarkkinajärjestöt sekä työnantaja- että palkansaajapuolella ovat ilmaisseet huolensa syrjäytymisen hinnasta ja vaikutuksista työllisyyteen. Voimassa oleva sisäisen turvallisuuden strategia ja sisäisen turvallisuuden selonteko ovat kumpainenkin nostaneet syrjäytymisen yhdeksi maamme suurimmista turvallisuusuhista.
Silti moni kohottaa kulmiaan, kun me nuorisoalalla nostamme syrjäytymisen Suomen suurimmaksi ongelmaksi. Entä kestävyysvaje, entä pandemia, entä epävakaaksi muuttunut turvallisuusympäristö? Vastaus on yksinkertainen: Koko Suomen on oltava nuorten kasvun, hyvinvoinnin ja itsenäisyyden tukena, jotta nuoret kykenevät ja haluavat tulevaisuudessa kantaa vastuunsa koko Suomen kasvusta, ilmastosta, hyvinvoinnista ja itsenäisyydestä.
Vuonna 2018 moni esitti huolensa nuorten maanpuolustustahdon historiallisen alhaisesta tilasta. Nyt nuorten ikäluokkien maanpuolustustahto on hieman noussut, mutta itsestäänselvyytenä sitä ei voida pitää. Kaikki riippuu siitä, pitävätkö nuoret jatkossakin suomalaista yhteiskuntaa puolustamisen arvoisena. Mitä asioita ihminen haluaa puolustaa, jos merkityksellisyyden kokemus puuttuu omasta arjesta? Millainen suhde nuorelle muodostuu ympäröivään yhteiskuntaan, jonka rakenteet ovat aiheuttaneet nuoren syrjäytymisen?
Myös YK:n turvallisuusneuvoston vuonna 2015 hyväksymä Nuoret rauha ja turvallisuus -päätöslauselma lähtee siitä, että kestävän rauhan saavuttaminen ei ole mahdollista ilman nuorten osallisuutta. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että sysäämme merkittävän osan tulevaisuudestamme syrjään.
Kokonaisturvallisuus kiinnostaa nuoria
Tähän mennessä poliittisten puheiden tasolla on tunnistettu varsin laajasti nuorten hyvinvoinnin yhteys myös isoihin kysymyksiin turvallisuudesta ja yhteiskuntarauhasta, mutta teot puuttuvat. Entä mitä nuoret itse turvallisuudesta ajattelevat?
Turvallisuuden käsite ei ole pysyvä, vaan eri sukupolvet käsittävät sen tavallaan. Kokonaisturvallisuus käsitteenä sisältää sen, että vaikkapa sosiaalipolitiikan keinoin voidaan vahvistaa kansakunnan yhteenkuuluvuutta. Ajatuksen kokonaisturvallisuudesta voi esittää myös kysymällä, mitkä asiat synnyttävät ihmisissä epävarmuuden tai turvattomuuden tunnetta.
Vuoden 2018 Nuorisobarometrista käy ilmi, että kyselyhetkellä 15–29-vuotiaat nuoret kokivat eniten turvattomuutta ilmastonmuutoksesta, nuorten syrjäytymisestä sekä kansainvälisestä terrorismista. Mainitun kolmen kärjen lisäksi turvattomuuden tunnetta aiheuttivat esimerkiksi maailmanpolitiikan tilanne, rasistinen väkivalta ja eriarvoistuminen. Huomionarvoista on, että sotilaallinen hyökkäys Suomeen on turvattomuuden tunteen aiheuttajien listan häntäpäässä, mutta toisaalta joka viides kokee siihen liittyen vähintään melko paljon turvattomuutta. Kaiken kaikkiaan nuoret siis näkevät kysymyksen turvallisuudesta tai turvattomuudesta hyvin laajasti.
On toisaalta silmiinpistävää, kuinka vaikkapa poliittiset nuorisojärjestöt hyvin erilaisista ideologisista lähtökohdista näkevät kutsunnoilla olevan merkitystä syrjäytymisen torjumisessa. Vaikka kaikkia sukupuolia koskeva asepalvelus ei saa nuorilta yksiselitteisen positiivista vastaanottoa, nähdään kutsunnat ennen kaikkea nuorten hyvinvointia tukevana rakenteena. Kutsunnoissa on valtavasti potentiaalia sen kannalta, miten syrjäytymisvaarassa olevia nuoria voidaan tukea oman polkunsa löytämisessä.
Kuva: Puolustusvoimat
Ratkaistaan Suomen suurin ongelma
Kun syrjäytymistä aletaan käsitellä Suomen suurimpana ongelmana, alkaa ratkaisujenkin löytyminen olla helpompaa. Pienten hankkeiden ja toimintarahojen sijaan on ajateltava isoja kysymyksiä: valtioneuvoston toiminnan organisointia, budjettimomentteja ja yhteiskunnan olemassa olevien toimintojen valjastamista yhteisen haasteemme ratkaisemiseksi.
On aloitettava ylätasolta. Kokonaisvastuu syrjäytymisen ehkäisemisestä on keskitettävä yhdelle ministerille. Nuorten syrjäytymisen ehkäisy sekä koulutukseen, kuntoutukseen ja työhön pääsemiseen liittyvät politiikkatoimet sekä resurssit ovat tällä hetkellä jakautuneet useamman ministeriön vastuulle. Aiheeseen liittyviä tehtäviä on ainakin opetus- ja kulttuuriministeriössä, sosiaali- ja terveysministeriössä sekä työ- ja elinkeinoministeriössä.
Jaettu vastuu on johtanut siihen, että millään taholla ei ole käsitystä nuorten syrjäytymisen ehkäisyn kokonaisuudesta. Kokonaiskuvan puute johtaa myös ristiriitaisiin politiikkatoimiin ja ennustamattomiin lopputuloksiin. Tilanteen korjaaminen vaatii nuorten syrjäytymisen ehkäisyn koordinaatiovastuun määrittämistä yhdelle ministeriölle ja yhdelle ministerille. Luontevimmin kokonaisuus kuuluisi opetusministerille osaksi lasten ja nuorten kasvun tukemisen kokonaisuutta. Käytännössä tämä tarkoittaisi, että esimerkiksi nuorisotyö ja -politiikka, nuorten työllisyys, nuorten mielenterveys, varhaiskasvatus, perusopetus ja toinen aste olisivat kaikki yhden ministerin vastuulla.
Nuorisotyöllä syrjäytymistä vastaan
Syrjäytymisen vähentämiseen tarvitaan sekä ennaltaehkäisevää että korjaavaa nuorisotyötä. Noin 90 prosenttia nuorista voi hyvin, mikä on suurelta osin ennaltaehkäisevän nuorisotyön ansiota. Koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen ja niiden seurausten myötä tarve sekä ennaltaehkäisevälle että korjaavalle nuorisotyölle on kasvanut ja kasvaa entisestään.
Nuorisotyötä tekevät ammattilaiset kokevat Allianssin keväällä 2019 tekemän selvityksen perusteella työssään onnistumisen suurimmaksi esteeksi riittävien resurssien puutteen. Nuorten kanssa toimivien osaamisen päivittämisestä ei myöskään huolehdita riittävästi eikä sille ole varattu resursseja. Erityisesti tarvetta on yhdenvertaisuus- ja digitaalisen nuorisotyön osaamisen lisäämiselle.
Etenkin etsivässä nuorisotyössä henkilöstöä on liian vähän suhteessa nuorten tarpeeseen. Esimerkiksi suurimmissa kaupungeissa on tällä hetkellä tuhansittain nuoria, jotka elävät palvelujärjestelmän ulkopuolella, ja joiden tosiasiallisesta elämäntilanteesta viranomaisilla ei ole tietoa. Kaupunkien etsivän nuorisotyön on nyt usein keskityttävä tavoittelemaan palveluista pudonneita nuoria nuorisolain puitteissa tehtyjen ilmoitusten pohjalta. Tällöin esimerkiksi päihteitä käyttävien keskuudessa, digitaalisissa internet- ja peliyhteisöissä tai maahanmuuttajien parissa tehtävä, palveluihin hakeutumattomia nuoria etsivä ja löytävä työ uhkaa jäädä vähälle huomiolle.
Tulevissa kuntavaaleissa ja seuraavalla valtuustokaudella tehdään suuria päätöksiä nuorten syrjäytymisen suhteen. Mikäli syrjäytymisen ehkäisy otetaan tosissaan, on nuorisotyön resursseja lisättävä. Esimerkiksi THL:n Kohortti 87 -seurantatutkimus (2016) nostaa laaja-alaisen nuorisotyön yhtenä merkittävänä syrjäytymisen ehkäisyn välineenä ja panostusten kohteena. Lisäksi esimerkiksi Teemu Vauhkosen ja Tommi Hoikkalan Syrjäytymisen lasku -tutkimus syrjäytymisestä, sen kustannuksista ja kohdennetun nuorisotyön vaikuttavuudesta (2020) kertoo, että etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta ovat vaikuttavia ja kustannustehokkaita keinoja tukea syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.
On aika osallistaa nuoret yhteiseen projektiin
Nykynuorille koronakriisi on jo lyhyen elämän kolmas lama. 90-luvun laman jäljet koettiin joko itse tai vanhempien kautta, 2008 finanssikriisi määritti lapsuutta ja nuoruutta – ja koronakriisistä muodostuu kaikkien nuorten suuri sukupolvikokemus. Päättäjien vastuulla onkin nyt varmistaa, että tämä sukupolvikokemus muodostuu lähinnä etäkoulusta ja maskisuosituksista – eikä vahvistuneesta syrjäytymiskierteestä. Vastaavasti on korkea aika ottaa nuoret mukaan kehittämään yhteiskunnan kaikkia osa-alueita. Hyvinvointi rakentuu osallisuuden ja merkityksellisyyden tunteesta: siitä että kaikki voivat kokea olevansa osana yhteistä projektia.
Lisäksi kutsunnat ovat merkittävä keino tarkistaa, miten kokonaisilla ikäluokilla menee. Kaikki hyötyvät, jos kutsunnoissa edetään entistä enemmän suuntaan, jossa nuoria ohjataan kohti onnistumisen kokemuksia ja oman juttunsa löytämistä.
Kirjoittajat
Elisa Gebhard on Nuorisoalan kattojärjestö Allianssin puheenjohtaja. Allianssi tuo yhteen järjestöissä, kunnissa ja seurakunnissa työtä tai vapaaehtoistyötä tekevät nuorisoalan toimijat. Allianssin jäseninä on yli 130 nuorisojärjestöä ja muuta nuorisoalalla toimivaa yhteisöä – käytännössä kaikki Suomessa toimivat nuorisoalan järjestöt.
Eero Löytömäki on Allianssin asiantuntija, jonka vastuulla on sosiaali- ja terveyspoliittinen vaikuttaminen. Hän toimii nuorisoalan edustajana mm. sosiaaliturvakomiteassa ja kansanterveyden neuvottelukunnassa.
