Ulkopolitiikka on [paljon] sanoja

19.9.2019

Moniselitteisen ohjelman merkitys selviää vasta hallituskauden kuluessa.

Antti Rinteen hallituksen ulkopolitiikkaa leimaa mitä ilmeisimmin jatkuvuus ja varovaisuus. Hyvässä yhteisymmärryksessä tasavallan presidentin kanssa harjoitetaan aktiivista vakauspolitiikkaa. Kokenut ja sovitteleva ulkoministeri pitää huolen rauhallisesta tyylistä. Vaikka monisanainen hallitusohjelma on monin paikoin tulkinnanvarainen, ulkopolitiikka syntyy lopulta tekemällä.

 

Ulkopolitiikan tekijät toimivat aina kahdella rintamalla. Yhtäältä he luonnollisesti viestivät muille valtioille ja ulkomaailmalle, millaista ulkopolitiikkaa hallitus harjoittaa. Ulkopolitiikan toinen rintama on maan sisällä. Hallitus haluaa hyväksyntää ja ymmärrystä ulkopolitiikalleen, jota selitetään äänestäjille, medialle ja monenlaisille sidosryhmille.

 

Antti Rinteen hallitus on laatinut historiallisen pitkän hallitusohjelman, 182 sivusta kymmenen käsittelee varsinaista ulkopolitiikkaa, kahdeksan Eurooppa-politiikkaa ja viisi puolustuspolitiikkaa, siis yhteensä 23 sivua. Se on kymmenkertainen määrä Sipilän hallituksen kirjaukseen ja kolminkertainen Kataisen hallituksen ohjelmaan verrattuna.

Antti Rinteen hallituksen ohjelma julkistettiin 3.6.2019 Helsingin keskuskirjasto Oodissa.

Kuva: Lauri Heikkinen/valtioneuvoston kanslia

 

Vuolauden keskeinen syy löytyy varmaan hallituksen sisältä. Viiden puolueen punavihreä koalitio haluaa viestittää arvopohjan muutoksesta. Hallitusohjelman ulkopoliittinen luku on tekijöidensä näköinen: idealistisen globalismin sävyttämä, kuin paluu 1990- ja 2000-luvun ilmapiiriin. Viiden viime vuoden kansainvälinen myllerrys ja epävakaisuus kuuluu vain etäisenä kumuna ohjelman taustalla. Poissa ovat Venäjän aggressio Ukrainassa ja sen uhitteleva käyttäytyminen Itämerellä. Poissa on myös Trump, hänen kauppasotansa ja ydinsopimuksista irtisanoutuminen.

 

Monisanaisen viestinnän ensisijainen kohde lienee kotimainen yleisö, äänestäjät. Kansainvälistä yleisöä – muita valtioita ja Suomen ulkopolitiikkaa seuraavia asiantuntijoita – ei helposti johdatella uskomaan hyvää tarkoittavia tahdonilmauksia. Hallituksen ulkopolitiikka muodostuu lopulta teoista, siis hallituksen päätöksistä ja kannanotoista.

 

Kaksi linjaa?

Hallitusohjelman monisanaisuus tekee tulkinnasta väistämättä vaikeaa. Vaikka ohjelma kokonaisuudessaan viestittää varovaista jatkuvuutta, hallituksen linja ei vaikuta kovin kirkkaalta. Yksi sameuden lähde on, että ohjelman ulkopoliittiset ja puolustuspoliittiset kirjaukset eivät ole samasta puusta veistetyt. Katri Pynnöniemi kysyikin tviitissään, onko hallituksella kaksi ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaa.

 

Paljon julkista huomiota on saanut hallitusohjelman lause, jonka mukaan ”Suomi ei salli alueensa käyttämistä vihamielisiin tarkoituksiin muita valtioita vastaan”. Lause – joka toistuu ohjelmassa kahdesti – on kotoisin eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan marraskuussa 2016 hyväksymästä mietinnöstä (UaVM 9/2016 vp), jonka eduskunnan täysistunto sittemmin hyväksyi vastauksena Sipilän hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen selontekoon.

 

Ulkoasiainvaliokunnan mietintö pyrki aikanaan pehmentämään hallituksen selonteon viestejä. Laatimishetkellään se tulkittiin yleisesti Venäjää rauhoittavaksi viestiksi. Se oli kuitenkin epäonnistunut ja epätarkka viittaus Suomen ja Venäjän väliseen perussopimukseen (1992), jossa puhutaan ”aseellisesta hyökkäyksestä”. Hallitusohjelman ”vihamielinen tarkoitus” on helposti Pandoran lipas, jonka kannen alla piilee monenlaisia ongelmia.

 

Pääministeri Antti Rinne tapasi Naton Euroopan joukkojen komentajan kenraali Tod D. Woltersin yhdessä Puolustusvoimain komentajan kenraali Timo Kivisen kanssa Helsingissä 14.8.2019.

Kuva: Aapo Riihimäki/valtioneuvoston kanslia

 

Mitä Nato-muutos tarkoittaa?

Kansainvälisesti eniten huomiota saaviin osiin kuuluu hallitusohjelman Nato-kirjaus. Hallitusneuvottelijoilla näyttää olleen halu ottaa etäisyyttä useissa aiemmissa hallitusohjelmissa ollutta, vakiintuneena pidettyä muotoilua. Tämä on kuitenkin haluttu tehdä niin, ettei muutos varsinaisesti viestittäisi linjan muutosta. Yksi viesti kotimaahan, toinen maailmalle.

 

Lopputulosta voi pitää kohtuullisen onnistuneena. Uusi muotoilu herättää kuitenkin kysymyksiä. Kun Sipilän hallitus totesi, että ”Suomi – – ylläpitää mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä”, Rinteen hallitus ilmaisee asian mutkan kautta passiivisesti: ”tämä [kansallisen liikkumatilan ja valintamahdollisuuksien ylläpitäminen] säilyttää mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä”. Vaikka politiikkaa ei varmastikaan ole haluttu muuttaa, teksti synnyttää vaikutelman suuremmasta etäisyydestä Natoon.

 

Ohjelman kansainvälistä turvallisuutta koskevassa osassa (”Suomi rakentaa rauhaa”) näkyy, miten herkällä korvalla ohjelman laatijat ovat kuunnelleet kansalaisjärjestöjä. Siihen liittyy pikantti yksityiskohta, ydinasekieltosopimusta koskeva koukeroinen muotoilu. Sipilän hallitus otti selvän kannan, jonka mukaan Suomi ei allekirjoita kieltosopimusta. Uusi ohjelma avaa asian uudestaan harkittavaksi: Suomi ”analysoi” sopimuksen sisältöä ja ”prosessin edistyessä arvioi [siis oletettavasti harkitsee] – – sopimukseen liittymistä”. Tapahtumat ovat kuitenkin jo vyöryneet tämän mutkikkaan muotoilun ohitse. Sopimukseen liittymistä pitkään harkinnut Ruotsi nimittäin ilmoitti kesällä kovan väännön jälkeen jäävänsä sopimuksen ulkopuolelle. Ei sovi ihmetellä, jos Rinteen hallitus palaa pikimmiten ruotuun ja luopuu vähin äänin sopimukseen liittymisen harkinnasta.**
 

 

Kaitaa polkua

Antti Rinteen hallituksen ohjelman ulkopoliittisen osion kirjoittajat viestittävät uskoaan maailman hyvyyteen. Ohjelma lupaa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista tilanteessa, jossa Suomea ympäröi uusien jännitteiden, epävarmuuden ja epävakauden leimaama lähialue ja maailma.

 

Todellisuuden ja poliittisen tahtotilan välinen ristiriita voi olla erityisen haastavaa hallitukselle, jonka ulkopoliittinen kokemus – ulkoministeriä lukuun ottamatta – on ohut. Hyvä ulkopolitiikka on pragmaattisuuden ja kylmäpäisyyden sekoitus, joka on maustettu hyppysellisellä kyynisyyttä. Sen tekemisessä monisanaisesta, hyvää tarkoittavasta ohjelmasta on vain rajallista hyötyä.

 Kirjoittaja

Hannu Himanen on entinen suurlähettiläs, joka on toiminut suurlähettiläänä Moskovassa (2012–2016), Geneven YK-järjestöissä (2008–2012) ja Jakartassa (1996–2000). Hän osallistui Harvardin yliopiston Fellows-ohjelmaan (1995–1996) ja oli amerikkalaisen EastWest Instituten palveluksessa (2001–2002). Himanen on suorittanut 125. maanpuolustuskurssin.

Please reload

Lisää aiheesta:

Please reload

MAANPUOLUSTUS

MAANPUOLUSTUSKURSSIYHDISTYKSEN JULKAISU
Päätoimittaja:
neuvotteleva virkamies Pete Piirainen
pete.piirainen@defmin.fi
 
Maanpuolustus-lehti
PL 266
00171 HELSINKI
maanpuolustuskurssiyhdistys@gmail.com
+358 40 149 3649
(toimistoaika tiistaista torstaihin klo 12.00-16.00)

©2019 Maanpuolustus-lehti