Kokonaisturvallisuus on tavoitetila, jossa yhteiskuntaan suuntautuvat uhat ovat hallittuja – olivat ne sitten pandemioita, luonnonkatastrofeja, terrorismin uhkaa, kyberhyökkäyksiä tai muita vaaroja. Kokonaisturvallisuus perustuu laajaan turvallisuuskäsitykseen, joka kattaa paitsi fyysisen, myös sosiaalisen, taloudellisen sekä ympäristö- ja kyberturvallisuuden. Se huomioi yhteiskunnan eri osa-alueet ja resurssit, joiden avulla voidaan ehkäistä, varautua ja vastata erilaisiin uhkiin ja kriiseihin.
Kokonaisturvallisuus vaatii yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemistä viranomaisten, yritysten ja kansalaisten kesken, sillä kriisien ja uhkien hallinnassa tarvitaan moninaista ja -alaista asiantuntemusta ja tiedonvaihtoa. Yhdessä tekemisen pohjana on vakaa luottamus niin toisiin ihmisiin kuin viranomaisiin. Eriarvoisuus, väestön heikot elinolosuhteet ja puute lisäävät yhteiskunnan haavoittuvuutta ja heikentävät turvallisuutta monin tavoin. Jos yhteiskunta on jakautunut ja luottamus vähäistä, myös valmiudet kohdata kriisit yhdessä ja yhteisin tavoittein ovat heikommat.
Sosiaalinen kestävyys lisää kokonaisturvallisuutta
Kokonaisturvallisuuden kannalta keskeinen yhteiskunnan ominaisuus on sen sosiaalinen kestävyys, joka näkyy muun muassa hyvinvointina ja luottamuksena, kansalaisten osallistumismahdollisuuksina sekä yhdenvertaisuutena ja sosiaalisena oikeudenmukaisuutena. Vahva, tasa-arvoinen ja osallistava yhteiskunta on eriarvoista yhteiskuntaa turvallisempi paitsi sisäisesti myös ulkoisesti, koska sillä on paremmat valmiudet kohdata erilaisia kriisejä ja uhkia.
Eriarvoisuus on omiaan rapauttamaan luottamusta ympäröivään yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin, joka on yksi sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan tärkeimmistä ominaisuuksista. Korkean luottamuksen yhteiskunnissa yksilöt ja ryhmät voivat odottaa, että heitä kohdellaan oikeudenmukaisesti ja luottaa siihen, että yhteiskunta toimii heidän parhaakseen. Luottamus yhteiskunnan instituutioihin ja muihin ihmisiin luo perustan vakaalle yhteiskunnalle. Se kannustaa yhteisöjä ja yksilöitä toimimaan yhdessä kriisitilanteissa ja noudattamaan viranomaisten ohjeita, mikä on tärkeää kriisien hallinnassa ja niistä selviytymisessä.
Eriarvoiset yhteiskunnat kokevat usein tasa-arvoisia yhteiskuntia enemmän levottomuuksia ja rikollisuutta, erityisesti alueilla, joilla on paljon köyhyyttä, työttömyyttä ja epätasa-arvoa. Rikollisuus kytkeytyy usein omaisuuteen, väkivaltaan ja huumekauppaan. Suuret taloudelliset kuilut synnyttävät katkeruutta ja kokemusta epäoikeudenmukaisuudesta heikommassa asemassa olevilla, mikä voi luoda tyytymättömyyttä ja johtaa konflikteihin. Ne, jotka kokevat olevansa syrjäytyneitä ja ilman yhtäläisiä mahdollisuuksia, ovat myös alttiimpia liittymään radikaaleihin ryhmiin tai osallistumaan väkivaltaisiin toimiin. Eriarvoisuus ja epäoikeudenmukaisuus voivat johtaa yhteiskunnallisiin levottomuuksiin, protesteihin ja mellakoihin.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva
Monimuotoistuva Suomi osana kokonaisturvallisuutta
Suomen väestönkasvu on ollut jo pitkään nettomaahanmuuton varassa, sillä luonnollinen väestönkasvu on meillä hidasta. Ikääntyvässä yhteiskunnassa maahanmuutolla onkin merkittävä rooli. Maahanmuutto parantaa Suomen taloudellista huoltosuhdetta, jos maahan muuttaneiden enemmistö työllistyy. Työllistymisen edellytyksenä on, että maahan muuttaneet voivat osallistua tasavertaisesti yhteiskuntaan. Maahanmuutto auttaa siis tasoittamaan ikärakennetta ja lisäämään työvoimaa ja tuottavuutta sekä lisää kulttuurista moninaisuutta ja innovaatiokykyä yhteiskunnassa.
Rakenteellisen rasismin kitkeminen yhteiskunnasta on sen kokonaisturvallisuuden kannalta tärkeää. Monet yhteiskunnalliset, poliittiset ja taloudelliset rakenteet voivat luoda ja ylläpitää eriarvoisuutta etnisten ryhmien välillä. Rakenteellista rasismia voi esiintyä esimerkiksi työ- ja koulutusmarkkinoilla, lainsäädännössä, julkisessa terveydenhuollossa tai asuntopolitiikassa. Rakenteellinen rasismi on usein vaikeasti havaittavaa, mutta sen vaikutukset ovat laajoja ja pitkäkestoisia. Rasismi ilmenee myös vihapuheena, väkivaltana ja ennakkoluuloina.
Marraskuussa 2023 THL julkaisi tuloksia MoniSuomi-tutkimuksesta, joka on Suomen tuorein ja toistaiseksi otoskooltaan suurin ulkomailla syntyneeseen työikäiseen aikuisväestöön kohdistunut väestötutkimus. Tutkimuksen mukaan Suomeen muuttaneesta väestöstä syrjintää oli kokenut 42 prosenttia kyselyä edeltäneen vuoden aikana. Lokakuussa 2023 EU:n perusoikeusvirasto julkaisi puolestaan selvityksen, jossa vertailtiin afrikkalaistaustaisiin kohdistuvaa rasismia ja syrjintää 13 jäsenmaassa, Suomen ollessa näistä yksi. Selvityksen mukaan EU-maissa asuvat afrikkalaistaustaiset ihmiset kokevat runsaasti syrjintää ja rasismia arjessaan. Suomi ei ole näistä asioista vapaa, vaan päinvastoin, jopa kärjessä. Useat tahot, kuten Euroopan rasismin ja suvaitsemattomuuden vastainen komissio (ECRI) ovat vaatineet Suomelta toimenpiteitä esimerkiksi afrikkalaistaustaisen väestön kokeman rasismin ja syrjinnän kitkemiseksi.
Turvallisuuden kokemus kuuluu kaikille
Kaikilla yhteiskunnan jäsenillä ei ole samoja mahdollisuuksia kokea turvallisuutta arkisissa toimintaympäristöissään. Ero juontuu useista keskenään risteävistä tekijöistä, kuten yksilön syntyperä, etninen tausta ja näkyvään etniseen vähemmistöön kuuluminen. Tästä on Suomessa kertynyt runsaasti tutkimusnäyttöä viime vuosikymmenen aikana. Suomeen muuttaneesta väestöstä noin kahdeksan prosenttia on kokenut oman asuinalueensa turvattomaksi verrattuna noin yhteen prosenttiin koko väestöstä.
Yleiset syrjintä- ja väkivaltakokemukset selittävät ulkomaalaistaustaisen väestön ja etnisten vähemmistöjen turvattomuuden kokemuksia. Syrjintäkokemusten on havaittu olevan yhteydessä turvattomuuden kokemuksien lisäksi heikentyneeseen yhteiskunnalliseen luottamukseen, mielenterveysoireisiin, sairastamiseen, heikompaan elämänlaatuun ja yksinäisyyteen.
Julkinen keskustelu maahanmuutosta ja turvallisuudesta on sukupuolittunutta ja sukupolvittunutta. Erityisesti ei-valkoisiksi rodullistetut nuoret miehet nähdään usein turvallisuusuhiksi, mikä voi johtaa tähän ryhmään kohdistettaviin suhteettoman yleisiin kontrollitoimenpiteisiin.
Kuva: Hanna Matikainen / Lehtikuva
Miten rakennamme turvallista Suomea kaikille?
Eriarvoisuuden vähentäminen ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen ovat tärkeitä toimenpiteitä kokonaisturvallisuuden ja kriisinkestävyyden parantamiseksi. Tätä voidaan tehdä paitsi erilaisia tulonjakoa tasaavilla ja syrjintää ehkäisevillä politiikoilla, edistämällä työllisyyttä ja taloudellista osallisuutta sekä huolehtimalla koulutuksen, työn ja terveydenhuollon palveluista – yhdenvertaisesti kaikille yhteiskunnan jäsenille. Yhdenvertaisuuden edistäminen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus luovat pohjan yhteiskunnan vakaudelle.
Monimuotoistuvassa Suomessa tulee tunnistaa, että Suomeen muuttaneen väestön ja etnisten vähemmistöjen turvattomuuden kokemukset sekä niiden aiheuttajat ovat yleisiä ja niiden seuraukset ovat laaja-alaisesti vahingollisia sekä inhimillisesti että yhteiskunnallisesti. Suomalaista kokonaisturvallisuuden mallia tulee aiempaa vahvemmin edistää aktiivisen syrjinnän vastaisuuden kautta. Syrjintää koetaan monenlaisissa toimintaympäristöissä, jolloin myös syrjintää torjuvia, aktiivisen antirasismin toimia tulisi vahvistaa vastaavasti koko yhteiskunnassa, esimerkiksi erilaisissa palveluissa, työelämässä ja julkisissa paikoissa.
Kirjoittajat
Aleksi Yrttiaho on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) teknologia- ja riskienhallintajohtaja ja THL:n valmiusjohtaja. Työssään kirjoittaja kehittää mm. sosiaali- ja terveydenhuollon valmiutta ja varautumista vastata kansainvälisiin, kansallisiin ja alueellisiin riskeihin normaali- ja poikkeusoloissa sekä kansallisen tietopohjan hyödyntämistä valmiuden ja varautumisen tueksi.
Laura Kestilä on johtava tutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa ja hänellä on yli 20 vuoden kokemus väestön hyvinvoinnin ja sen eriarvoisuuden tutkimuksesta. Kirjoittaja johtaa tällä hetkellä lähes kolmenkymmenen hengen tutkimustiimiä, joka keskittyy sosiaalisen, ekologisen ja taloudellisen kestävyyden kysymyksiin yhteiskunnassa. Kestilä on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori ja hänellä on väestötieteen dosentuuri Helsingin yliopistossa.
Anu Castaneda on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori maahanmuuton ja kulttuurisen moninaisuuden tutkimusalalta. Hänen tutkimuskohteitaan ovat muun muassa Suomeen muuttaneen väestön ja etnisten vähemmistöjen terveyteen, hyvinvointiin ja palveluihin liittyvät eriarvoisuudet ja erityiskysymykset, esimerkiksi mielenterveyden, sosiaalisen hyvinvoinnin, väestösuhteiden ja kotoutumisen alueilta. Taustaltaan hän on psykologi, valtiotieteilijä, psykoterapeutti ja opettaja. Hän johtaa THL:lla maahanmuuttoon ja kulttuuriseen moninaisuuteen liittyvää tutkimus-, kehittämis- ja vaikuttamistyötä. Lisäksi hän toimii kliinisenä psykoterapeuttina omassa praktiikassaan ja kansalaisjärjestöaktiivina esimerkiksi Psykologien Sosiaalinen Vastuu ry:ssa.
