Suomen väestökehityksen suunta

Suomessa väestön ikääntyminen on eurooppalaisittainkin nopeaa ja jatkuu vielä useita vuosikymmeniä vanhusväestön lisääntymisen seurauksena.

 
Väestön ikääntyminen nostetaan hallitusohjelman ensimmäisessä virkkeessä kaupungistumisen, ilmastonmuutoksen, globalisaation ja teknologisen kehityksen rinnalla Suomea ja maailmaa keskeisesti muuttavaksi tekijäksi. Suomessa väestön ikääntyminen on eurooppalaisittainkin nopeaa ja jatkuu vielä useita vuosikymmeniä vanhusväestön lisääntymisen seurauksena. Tämän taustalla puolestaan on ensisijaisesti syntyvyyden aleneminen erityisesti 60- ja 70-luvuilla, jolloin nuoremmat ikäluokat eivät pysty korvaamaan eläkkeelle siirtyviä 50-luvun vaihteessa syntyneitä suuria ikäluokkia.
 
Tätä kehitystä vahvistaa myös odotettavissa olevan eliniän hidas kasvu vanhusväestössä. Huoltosuhteen heikkeneminen tulisikin ottaa keskeisesti esille tulevaisuuden suunnittelussa riippumatta hallituksen kokoonpanosta.
 
 

Hedelmällisyys ja muuttoliike

Väestön ikärakenteeseen on periaatteessa mahdollista vaikuttaa joko hedelmällisyyden tai muuttoliikkeen kautta. Perhe- ja maahanmuuttopolitiikasta ohjelmassa on kuitenkin vain lyhyitä mainintoja. Perhepolitiikan kohdalla ei juuri lupauksia anneta, vaikka Suomesta halutaankin rakentaa maa, jossa on hyvä perustaa perhe. Työperäisen maahanmuuton kohdalla ainoa konkreettinen toimi on lupaus vakinaistaa ulkomailta Suomeen muuttavien avainhenkilöiden verohuojennus. Tämä on epäilemättä tärkeää yksittäistapauksissa, mutta väestörakenteeseen sillä ei varmasti ole vaikutusta.
 

 

Suomessa siirrytään osaksi työvoimaa vasta 20–30 vuoden iässä, mutta kouluttautuneina. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien lapset jäävät muista väestöryhmistä jälkeen koulutuksessa ja osaamisessa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Suomessa siirrytään osaksi työvoimaa vasta 20–30 vuoden iässä, mutta kouluttautuneina. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien lapset jäävät muista väestöryhmistä jälkeen koulutuksessa ja osaamisessa.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Väestörakenteen näkökulmasta ohjelman niukkuus on sikäli ymmärrettävää, että hedelmällisyydellä tai muuttoliikkeellä tuskin nykytilanteessa voidaan käytännössä vaikuttaa väestökehityksen suuntaan. Tänä vuonna syntyvä lapsi siirtyy osaksi työvoimaa vasta 20–30 vuoden kuluttua ja sitä ennen hedelmällisyyden kasvu heikentää huoltosuhdetta.

Kuitenkin vielä olennaisempaa on, että Suomi on jo monessa suhteessa hyvin lapsiystävällinen maa ja mahdollistaa hyvin kodin ja perheen yhteensovittamisen. Tällä varmasti on vaikutusta monen päätökseen hankkia lapsia ja Suomessa hedelmällisyys onkin viime vuosiin saakka ollut selvästi korkeampaa kuin esimerkiksi Etelä-Euroopassa. On vaikeaa keksiä perhepoliittisia keinoja, jotka voisivat tätä tilannetta mitenkään ratkaisevasti parantaa.


Muuttoliike voi periaatteessa nuorentaa ikärakennetta paitsi lyhyellä myös pitkällä aikavälillä, sillä monien maahanmuuttajaryhmien hedelmällisyys on korkeampaa kuin kantaväestössä ja muuttajat ovat yleensäkin iässä, jolloin perheen perustaminen on ajankohtaista. Kuitenkin huoltosuhteen kannalta olennaista on, että muuttajien ja heidän jälkeläistensä tulisi myös työllistyä vähintään yhtä hyvin kuin kantaväestön. Kuitenkaan näin ei suinkaan aina ole ja monet työperäisetkin maahanmuuttajat työskentelevät pienipalkkaisissa ammateissa, jolloin verokertymä jää pieneksi.

Kuvaavasti juuri maahanmuuttajien heikko työllistymien nostetaan ohjelmassa lukuisia kertoja esille. Voikin epäillä, onko maailmassa ylipäänsä niin paljon tulijoita, joilla on Suomen työmarkkinoilla tarvittavia tietoja ja taitoja, että heillä voisi edes periaatteessa olla vaikutusta Suomen väestökehitykseen. Samoin maahanmuuttajien lasten todetaan koulutuksessa ja osaamisessa jäävän jälkeen muista väestöryhmistä, mikä valitettavasti pitää monen, joskaan ei suinkaan kaikkien, maahanmuuttajaryhmien kohdalla hyvin paikkansa. Ohjelmassa todetaankin oikein, että maahanmuuton on oltava työperäistä tavalla, joka vahvistaa julkista taloutta. Olisi kuitenkin odottanut tarkempaa pohdintaa, kuinka tämä voidaan varmistaa.

Väestön ikärakenteen ja väestöllisen huoltusuhteen kehitys

Väestökehityksen suunta tiedossa – varautuminen hakusessa

Hallitusohjelman kunniaksi on todettava, että ikääntymisellä ei yritetä perustella poliittisia toimenpiteitä, joita sillä ei voi perustella. Esimerkiksi lapsiperheiden tukeminen tai maahanmuutto voivat olla kannatettavia tavoitteita itsessään, mutta väestön ikääntymistä ne eivät ratkaise. Väestörakenteen suunta on selvä ja sitä ei ole mahdollista muuttaa lyhyellä eikä edes keskipitkällä aikavälillä. Voi myös kysyä onko muutos ylipäänsä tarpeellinen. Vanhojen ikäluokkien poistuessa väestörakenteen vinouma tulee korjautumaan itsestään eikä suuri väestö liene itsetarkoituksellinen tavoite nykymaailmassa, jossa ongelmana on ilmastonmuutos ja luonnonvarojen liiallinen kulutus.

Toisin kuin hallitusohjelmassa väitetään, väestökehitys ei suinkaan ole vaikeasti ennakoitavissa vaan väestön ikärakenteen muutos voidaan hyvin ennakoida vuosikymmeniksi eteenpäin. Koska väestökehityksen suunta on näin selvä olisi voinut olettaa, että sen seurausten selvittäminen ja niihin varautuminen olisi paremmin nostettu esille hallitusohjelmassa – erityisesti kun ottaa huomioon kuinka paljon ohjelmassa muuten puhutaan erilaisten kysymysten selvittämisestä.

Käytännössä ainoa keino jolla väestön ikääntymiseen voi varautua on eläkeiän nosto ja sen rinnalla teknologian parempi hyödyntäminen niin teollisuudessa, palvelusektorilla kuin esimerkiksi hoivapalveluissa. Tähän voi ajatella viittaavan ohjelman lyhyt maininta työurien pidentämisestä alusta, keskeltä ja lopusta vaikka keinoista ei puhutakaan. Eläkeiän nosto kuitenkin edellyttää sekä ikääntyneiden toimintakyvystä huolehtimista että elinikäistä koulusta. Myös yleisellä asenneilmapiirillä on vaikutusta sekä hakeutumiseen eläkkeelle, että yritysten halukkuuteen palkata vanhempia työntekijöitä. Jotta Suomi voi selvitä yli vuosikymmenten jatkuvan ikääntyneen väestön vaiheen, ikääntyvän väestön työpanosta ei ole enää varaa väheksyä yhteiskunnassa.

Kirjoittaja Karri Silventoinen
Kirjoittaja
Karri Silventoinen on väestötieteen professori Helsingin Yliopistossa. Hän on tutkinut erityisesti väestön terveyteen ja siinä esiintyviin sosiaalisiin eroihin vaikuttavia tekijöitä.

Lisää aiheesta:

Kauppakeskus Triplan alue Helsingin Pasilassa. Kuva: Vesa Moilanen/Lehtikuva

Suomen talouden ennuste

Suomen suunnan kannalta on hyödyllistä pohtia talouden kasvumahdollisuuksia tätä suhdannekiertoa pidemmälle. Sekä Suomessa että muissa kehittyneissä maissa on finanssikriisin jälkeen pohdittu jääkö talouskasvu pysyvämmin vähäiseksi.

Lue artikkeli »
Vuonna 2018 suomalaisissa korkeakouluissasuoritettiin noin 1800 tohtorintutkintoa. Uusiatohtoreita juhlistetaan promootiossa. Kuva: Juuli Kalavainen/Helsingin yliopisto

Suomeen tarvitaan lisää korkeasti koulutettuja

Yliopistot pitävät tärkeänä koko koulutusketjun tukemista aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin sekä jatkuvaan oppimiseen. Menestyvä yliopisto tarvitsee hyvällä pohjaosaamisella tulevia opiskelijoita. Tähän ollaan panostamassa uudessa hallitusohjelmassa.

Lue artikkeli »
Suomessa siirrytään osaksi työvoimaa vasta 20–30 vuoden iässä, mutta kouluttautuneina. Joidenkin maahanmuuttajaryhmien lapset jäävät muista väestöryhmistä jälkeen koulutuksessa ja osaamisessa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

Suomen väestökehityksen suunta

Väestön ikääntyminen nostetaan hallitusohjelman ensimmäisessä virkkeessä kaupungistumisen, ilmastonmuutoksen, globalisaation ja teknologisen kehityksen rinnalla Suomea ja maailmaa keskeisesti muuttavaksi tekijäksi. Suomessa väestön ikääntyminen on eurooppalaisittainkin nopeaa ja jatkuu vielä useita vuosikymmeniä vanhusväestön lisääntymisen seurauksena.

Lue artikkeli »