Teemana
Demokratia
Lehden numero 136 – kesäkuu 2021

Edustuksellista demokratiaa uudistamassa
Monet kansalaisten poliittisen osallistumisen esteet ovat ratkaistavissa esimerkiksi uusien teknologioiden ansiosta. Poliittisen päätöksenteon tiedollinen monimutkaisuus on kuitenkin lisääntynyt.

Onko ryhdyttävä demokratian itsepuolustukseen?
Demokratia on niin arvokas yhteinen asia, että tulosten ohella myös käyttäytyminen merkitsee. Toisen vähättely on isku demokratiaa vastaan.

Kansanvallan huoltoa vai peruskorjausta?
Suomen demokratian rakenteet ja toimintatavat pärjäävät edelleen hyvin kansainvälisessä vertailussa. Liialliseen itsetyytyväisyyteen ei kuitenkaan ole varaa, sillä meilläkin on huolestuttavia kehityssuuntia.

Demokratia ja oikeusvaltio
Nyt olisi tilaisuus kiihkottomasti selvittää oikeusjärjestyksemme niitä rakenteita, jotka ovat alttiita tuomioistuinten riippumattomuutta vaarantaville, yksinkertaisella eduskuntaenemmistöllä toteutettavissa oleville muutoksille.

Onko populismi ongelma demokratialle?
Populistinen poliittinen viestintä on usein mustavalkoista, mutta populistisen politiikan seuraukset eivät sitä ole; populistipuolueiden nousussa on myös piirteitä, jotka voivat vahvistaa demokratiaa.

Demokratia ja salaliittoteoriat
Luomalla ja vahvistamalla epäluottamusta rakenteita ja yhteiskunnan eri toimijoita kohtaan – samoja viestejä toistamalla – salaliittoteorioilla voi ajan myötä olla hyvinkin merkittäviä kielteisiä vaikutuksia. Kun yhteiskuntaan ja kanssaihmisiin ei enää luoteta, niin mitä jää jäljelle?

Joukkoistettu häirintä ja maalittaminen
Perinteinen ajatus yhteiskunnasta ”ideoiden markkinapaikkana” ei voi toteutua, jos ajatuksiaan ja ideoitaan julki tuova joutuu toistuvasti poliittisesti motivoituneen häirinnän kohteeksi.

Eurooppalaisen demokratian haasteet
Eurooppalaisen demokratian todelliset haasteet eivät kuitenkaan ole viime vuosina olleet niinkään institutionaalisia vaan pikemminkin poliittisia – koko liberaalin demokratiamme perusteita haastava poliittisen populismin nousu.

Etyjin merkitys demokratialle ja ihmisoikeuksille
Miten saadaan Etyjin sydän, Helsingin päätösasiakirja, sykkimään paremmin ja Helsingin henki virkoamaan niin, että osallistujavaltiot sitoutuisivat voimakkaammin Etyjin periaatteisiin?

Venäjä ja demokratia
Venäjän demokratiakokeilun ensimmäinen erä tuli tiensä päähän 2020 Venäjän perustuslakimuutoksen myötä, mutta ehkä kaikkia demokratian siemeniä ei sittenkään ole saatu poistetuksi.

Politiikka palaa turvallisuuspolitiikkaan
Meidän suomalaisten on opeteltava demokraattisempaa tapaa hahmottaa ulkopoliittisia linjauksia.