Viro on Ukrainan tukijoiden eturintamassa

Turvallisuuspolitiikan ero Suomeen kutistui hetkessä.

Venäjän laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan 24. helmikuuta 2022 seurasivat painajaismaiset viikot. Sukkuloin tavalliseen tapaani Helsingin ja Tallinnan välillä. Joka aamu heti herättyäni avasin uutiset ja tarkistin, onko Kiova vielä ukrainalaisten hallussa. Ahdistus tuntui vatsanpohjassa. Mikäli Ukraina ei olisi onnistunut torjumaan Venäjän hyökkäystä, sodan leviämisen uhka myös Itämeren alueelle olisi noussut äkisti. Tuskinpa olisi Suomi siinä tilanteessa onnistunut käynnistämään liittymisprosessin Natoon.

Venäjä oli esittänyt tavoitteensa harvinaisen selkeästi joulukuussa 2021: se pyrki etupiirinsä palauttamiseen kylmän sodan aikaisia jakolinjoja mukaillen ja vaati Naton läsnäolon palauttamista vuotta 1997 edeltäneeseen tilanteeseen. Muistan miettineeni, kumpi oli enemmän uhattuna, Viro vai Suomi. Lahden kummallakin puolella monet tuttavat suunnittelivat, minne voisivat viedä perheensä pakoon hyökkäyksen kohdistuessa omaan kotimaahan. Säilykekauppa kävi kuumana. Kallistuin arvioimaan, että Suomen asema oli enemmän uhattuna, sillä se ei kuulunut Natoon. Toisaalta Venäjä olisi saattanut arvioida, että hyökkäämällä Baltiaan se olisi voinut onnistua hajottamaan Naton. Kremlin tavoitteena oli joka tapauksessa estää Naton laajentuminen ja jos mahdollista lamauttaa puolustusliitto kokonaan. Mikään naapuri ei voinut kokea oloaan turvalliseksi, kun Venäjä lähti väkivalloin palauttamaan imperiumiaan.

Suomen turvallisuuspoliittinen keskustelu muuttui hetkessä kovin Viron kaltaiseksi. Venäjän hyökkäys naapurimaahan muutti suomalaisten arviota oman kahdenvälisen Venäjä-suhteen mahdollisuuksista hallita idän uhkaa. Nato-jäsenyys alkoi näyttäytyä tarpeellisena keinona hankkia vahvimmat turvatakuut, mitä oli tarjolla. Joka päivä uutisiin tulvivat sodan kauhut palauttivat mieleen omat kipeät historialliset kokemukset sekä Suomessa että Virossa. Naton laajentuminen mahdollistui, sillä Ukraina puolustautui urheasti hyökkäystä vastaan ja on tähän päivään saakka pitänyt Venäjän joukot sidottuina taisteluihin eri puolilla maata.

Trukki lastaa lavallista Javelin-ohjuksia kuljetuslentokoneen perään.
Viron Ukrainalle lahjoittamia Javelin-panssarintorjuntaohjuksia lastataan kuljetuskoneeseen 18. helmikuuta 2022 alle viikko ennen Venäjän hyökkäystä.
Kuva: Viron puolustusvoimat

Venäjän naapurimaissa ymmärrettiin hyvin, että Venäjä oli pysäytettävä ja voitettava Ukrainassa, jotta sota ei laajenisi. Viron ja Suomen pääministerit Kaja Kallas ja Sanna Marin nousivat kansainvälisesti näkyvimpien Ukrainan tukijoiden ja Venäjän sotatoimien tuomitsijoiden joukkoon. Kaja Kallas piti voimakkaan puheen Euroopan parlamentille vain pari viikkoa hyökkäyksen alettua, 9. maaliskuuta. Puheessaan hän korosti Ukrainan taistelevan koko Euroopan turvallisuuden puolesta. Toukokuussa saivat laajaa kansainvälistä huomiota kuvat Sanna Marinista katsomassa sodan tuhoja Kiovan lähistöllä Butšassa ja Irpinissä ja vakuuttamassa, ettei rankaisemattomuudelle tulla jättämään sijaa.

Ukrainalle annettavan tuen nopeudessa ja laajuudessa nousi kuitenkin esiin eroja Viron ja Suomen välillä. Ennen Venäjän laajamittaisen hyökkäyksen alkua harva länsimaa, lähinnä Yhdysvallat, Iso-Britannia, Puola ja Baltian maat, antoi Ukrainalle aseapua. Vaikka tiedettiin, että helmikuun 2022 alkuun mennessä Venäjä oli koonnut Ukrainan rajojen tuntumaan yli 100 000 sotilaan joukot, Ukrainan aseistamista pidettiin Länsi-Euroopassa laajalti provokatiivisena eikä laajamittaisen sodan tuloon uskottu. Muun muassa Saksan ja Suomen kannat muuttuivat päivissä hyökkäyksen alettua.

Kiel Institute for the World Economy on kerännyt systemaattisesti tietoa länsimaiden avusta Ukrainalle. Instituutin mukaan vuoden 2022 loppuun mennessä Viro oli tukenut Ukrainaa suhteellisesti enemmän kuin mikään muu maa käyttäen kahdenväliseen tukeen enemmän kuin prosentin bruttokansantuotteestaan Suomen vastaavan luvun ollessa 0,4 %. Ensimmäisen sotavuoden aikana Suomen sotilaallinen apu Ukrainalle oli arvoltaan 770 miljoonaa euroa; Viron vastaavasti 310 miljoonaa.

Kumpikin maa on antanut juuri sitä, mitä Ukraina on pyytänyt pärjätäkseen hyökkääjää vastaan. Virosta on lähtenyt Ukrainaan muun muassa Javelin-panssaritorjuntaohjuksia, haupitseja, panssaritorjuntamiinoja ja kranaatinheittimiä. Suomi on ollut vaitonaisempi apupakettien sisällön suhteen, mutta on luvannut luovuttaa muun muassa kuusi Leopard 2 -raivauspanssarivaunua.

Virossa on käyty jonkin verran keskustelua siitä, heikennettiinkö omaa puolustusta liikaa antamalla Ukrainalle mittavaa aseapua. Laajalti tuettu käsitys virolaisten keskuudessa on kuitenkin ollut se, että auttamalla Ukrainaa puolustetaan Viroa. Samalla Viro on tehnyt jatkuvasti uusia hankintoja omien varastojensa päivittämiseksi. Maan puolustusmenoja aiotaan nostaa 2,85 prosenttiin BKT:sta vuonna 2023.

Viron ja Ukrainan puolustusministerit istuvat pöydän takana allekirjoittamassa sopimusta.
Viron puolustusministeri Hanno Pevkur ja Ukrainan puolustusministeri Oleksii Reznikov allekirjoittivat kahdenvälisen puolustusyhteistyösopimuksen Ramsteinissa 21. huhtikuuta 2023. Sopimus syventää maiden välistä yhteistyötä ja tietojenvaihtoa muun muassa tiedustelun, puolustussuunnittelun ja -politiikan sekä sotilaskoulutuksen osalta.
Kuva: Viron puolustusministeriö

Viro on myös ottanut vastaan isoimman määrän ukrainalaispakolaisia suhteessa väkilukuun, yli 40 000. Suomen vastaava luku on vain hieman isompi, vaikka Suomen väkiluku on yli neljä kertaa isompi kuin Viron.

Maaliskuussa 2023 Viro sai Politico-lehdessä kielteistä julkisuutta siitä, että se oli ottanut vastaan jäsenmaista kaikkein suurimman summan – yli 134 miljoonaa euroa – EU:n rauhanrahaston rahoitusta korvauksena Ukrainalle annetusta aseavusta hankkiakseen uutta varustusta luovutetun tilalle. Juuri siihen tarkoitukseen kuitenkin EU on päättänyt käyttää rauhanrahastoa, ja samaa korvausmenetelmää ovat hyödyntäneet monet muut jäsenmaat mukaan lukien Suomi. Kritiikki taitaa olla osoitus siitä, että Viron näkyvä johtorooli Ukrainan tukemisessa ei ole herättänyt EU:ssa pelkästään ihailua, vaan myös ärsytystä.

Suomi on ollut pidättyväisempi aseavun antamisessa vedoten ymmärrettävästi siihen, ettei omaa puolustusta voinut päästä heikentymään edes tilapäisesti niin kauan kuin liittymisprosessi Natoon oli vielä kesken. Tämä argumentti ei päde enää nyt kun Suomesta on tullut täysivaltainen Naton jäsenmaa. Nähtäväksi jää, lisääkö Nato-Suomi sotilaallista apua Ukrainalle entisestään.

Joka tapauksessa sekä Viron että Suomen on puhuttava jatkuvasti koko läntisen tuen vahvistamisen puolesta. Myös länsimaiden puolustustarviketuotantoa on nopeasti lisättävä, jotta Ukrainan ja Naton puolustuksen tarpeisiin voidaan vastata. Sodan loppua ei ole ikävä kyllä vielä näkyvissä, ja länsimaiden suhde Venäjään säilynee jännitteisenä tulevina vuosina, mahdollisesti jopa vuosikymmeninä.

Vapaa kulku Suomenlahden yli on kuitenkin nyt turvatumpi kuin vuosiin. Naton laajentuminen ja vahvistuminen entisestään on ollut yksi merkittävimpiä Ukrainan sodan seurauksia. Se vetää rajoja Venäjän aggressiolle ja ehkäisee sodan leviämistä.

Kirjoittaja

Kristi Raik (VTT) on Tallinnassa sijaitsevan Kansainvälisen puolustus- ja turvallisuustutkimuksen keskuksen varajohtaja. Hän on myös Turun yliopiston kansainvälisen politiikan dosentti. Raik on aikaisemmin työskennellyt muun muassa Ulkopoliittisessa instituutissa Helsingissä sekä Euroopan unionin neuvoston sihteeristössä Brysselissä. Hänellä on valtiotieteiden tohtorin tutkinto Turun yliopistosta. Hän on julkaissut laajalti Euroopan turvallisuudesta ja EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, ml. EU:n suhteista itäisiin naapureihinsa, kommentoinut näitä aiheita kansainvälisessä mediassa sekä neuvonut Viron, Suomen, EU:n ja Naton instituutioita. Raik on suorittanut 243. Maanpuolustuskurssin.

Lisää artikkeleita: