Venäjän talous on sodan aikana kasvanut, mutta kasvuluvut kertovat vain osan totuudesta. Sodan ja pakotteiden seurauksena Venäjästä on tullut suljetumpi ja valtiojohtoisempi talous, jossa puolustusteollisuuden rooli on kasvanut ja kansainväliset yhteydet heikentyneet. Talouden kestävyys ja kansalaisten hyvinvointi jäävät kasvulukujen varjoon.
Venäjän viranomaiset mielellään jakavat narratiivia Venäjän talouden verrattomasta kyvystä kestää sotarasituksia ja vihamielisten länsimaiden pakotteita. Tätä tarinaa tuetaan kehumalla maan bruttokansantuotteen kasvuvauhtia tai viime vuosien investointibuumia. Toisinaan näitä Venäjän talouden makrolukuja hämmästellään myös länsimaisissa medioissa. Herääkin kysymys, onko Venäjän talous jotenkin kestävyydeltään täysin eri luokkaa kuin monet läntiset maat.
Usein kysytään myös, miten sotaa käyvän maan talous voi ylipäätään kasvaa. Valitettavasti tietyin edellytyksin sota voi hyvinkin kasvattaa maan kokonaistuotantoa. Ensimmäinen näistä on, ettei sotaa laajasti käydä omalla maaperällä. Eli sodan suorat tuhot eivät rasita maan taloutta. Toinen edellytys on, että maalla on poliittista tahtoa lisätä merkittävästi julkisia menoja ja tahtoa sekä kykyä rahoittaa syntyvät julkisen talouden alijäämät. Koko talouden kasvun edellytykset ovat heikommat, jos armeijan palkka- ja materiaalikulut sekä muut sodankäyntiä tukevat välttämättömät hankinnat rahoitetaan muita menoja supistamalla. Kolmas edellytys on, että valtaosa sodan vaatimista puolustustarvikkeista voidaan tuottaa kotimaassa tai saada lahjoituksina ulkomailta.
Venäjällä nämä edellytykset ovat ainakin jossain määrin täyttyneet, eikä siksi ole poikkeuksellista, että bruttokansantuotteella mitaten talous on sodan aikana kasvanut. Venäjän kasvulukua kummastellessa on hyvä huomata, että vuoden 2022 jälkeen myös Ukrainan talous on kasvanut vahvasti. Vuosina 2023 ja 2024 Venäjän ja Ukrainan taloudet kasvoivat liki samaa vauhtia, vaikka Ukrainan taloutta rasittavat Venäjän hyökkäyksen aiheuttamat valtavat tuhot maan infrastruktuurille ja pääomille. Talouden kestävyydestä tai kansalaisten hyvinvoinnista sodan aikaiset BKT:n kasvuluvut kertovat siis aika vähän.
Venäjä onkin mitä suurimmassa määrin kovin tavallinen talous. Julkisten menojen huomattava kasvu on nostanut sekä kotimaista kulutusta että investointeja. Koska tuonti on länsimaiden pakotteiden takia vaikeaa ja kallista, kulutuksen kasvu on suuntautunut kasvaneessa määrin kotimaiseen tuotantoon. Kuten taloustieteen perusoppikirjassa kuvattaisiin, tämä nopea kysynnän kasvu on Venäjällä nostanut sekä hintoja että palkkoja. Julkisten menojen lisäämisellä aikaansaatu kasvuvaikutus on lyhytaikainen. Tälle vuodelle ennustetaan enää korkeintaan yhden prosentin talouskasvua.
Samalla julkisen sektorin alijäämien rahoittaminen on muuttunut kalliimmaksi. Kun öljyrahaston (Kansallinen hyvinvointirahasto) likvidit varat ovat käyneet vähiin, julkisia menoja on aiempaa selvemmin rahoitettava tavallisilla talouspolitiikan keinoilla eli veronkorotuksilla, menoleikkauksilla ja valtion lainanotolla. Länsimaiden asettamien pakotteiden takia nämäkin keinot ovat vaikeampia kuin ne muutoin olisivat. Venäjän raaka-ainevienti on supistunut ja vientihinnoissa on pysyvän oloinen Venäjä-alennus. Keskimäärin Venäjä saa jokaisesta myymästään öljytynnyristä noin 10 dollaria vähemmän kuin ennen pakotteita. Ilman pakotteita Venäjän julkisen sektorin alijäämä olisi pienempi ja sen rahoittaminen helpompaa. Mahdottomaksi alijäämien rahoittaminen ei ole muodostumassa.
Kasvuvauhdin hidastuessakin Venäjä on kovin tavallinen talous, missä talouden ylä- ja alamäet ovat tuttuja ilmiöitä. Kysynnän supistuessa niin yritykset kuin kotitaloudetkin sopeuttavat toimintaansa ja kiristävät kukkaronnyörejään. Valtio tukee vain harvoja ja valittuja. Ukrainan vastaisesta sodasta on tullut maan poliittisen johdon keskeinen päämäärä, ja siksi sen tukeminen on myös talouspolitiikan keskeinen tavoite. Kun maan johto näin haluaa, talouspolitiikan keinoin voidaan talouden resursseja siirtää sotaa tukeville aloille. Autoritaarisessa poliittisessa järjestelmässä on hyvin vähän tarvetta käydä keskustelua julkisten menojen kohdentamisesta tai perustella tehtyjä päätöksiä suurelle yleisölle. Sota Ukrainassa tuskin muuttuisi maan johdolle vähemmän tärkeäksi tavoitteeksi, vaikka keskimääräisen kansalaisen tulotaso lähivuosina laskisi.
Jos sota loppuisi, julkisen sektorin menojen kasvupaine helpottaisi. Toisaalta valtion puolustustarviketilaukset ja tuki puolustusteollisuudelle eivät supistuisi lähivuosina tässäkään tapauksessa. Asejärjestelmien, ammusten ja muun kaluston täydennystarve on suuri, ja Venäjä jatkaisi varustautumista seuraavaan sotaan. Kaiken kaikkiaan taistelujen uskottavalla taukoamisella olisi pieni mutta positiivinen vaikutus Venäjän talouskehitykseen. Muutoksen suuruus riippuu kuitenkin suurelta osin pakotepaineen muutoksista. Sotatoimien pidempiaikainen taukoaminen ja pakotepaineen lieventyminen voisivat antaa Venäjän taloudelle kaivatun hengähdystauon.
Kuva: Yegor Aleyev / Itar Tass / Lehtikuva
Autokratiassa tai diktatuurissa talouden kyky kattaa sodan kustannukset riippuu lopulta poliittisen järjestelmän vakaudesta. Tiukan valvonnan ja sensuurin oloissa eri mieltä olemisen kustannukset voivat olla kohtalokkaita, mutta toisaalta hallinnon todellisen kannatuksen mittaaminen on mahdotonta. Siksi hallinnon kannattaa ylläpitää narratiivia Venäjän talouden verrattomasta kyvystä kestää sotarasituksia ja vihamielisten länsimaiden pakotteita.
Tämä virallinen taloustarina sivuttaa kokonaan pinnan alla tapahtuvan talouden suuren murroksen. Sodan ja siihen liittyvien julkisten menojen kasvu on muuttanut Venäjän talouden rakennetta dramaattisesti. Koko laajamittaisen hyökkäyssodan ajan BKT:n kasvua ovat vetäneet julkisten palveluiden, jalostusteollisuuden ja rakentamisen kasvu. Näissä kaikissa sotaan liittyvien alojen osuus on suuri. Jalostusteollisuuden kasvu on liki yksinomaan sotateollisuuden alojen varassa. Vuoden 2022 alkuun verrattuna sotateollisuuden tuotanto on kasvanut yli kaksinkertaiseksi samalla kuin muiden jalostusteollisuuden alojen yhteenlaskettu kasvu on jokseenkin nolla. Yhä suurempi osa talouden resursseista kohdentuu aloille, joissa markkinatalouden logiikka ja yritysten välinen kilpailu on hyvin rajallista, ja jotka ovat erityisen alttiita korruptiolle ja vallan väärinkäytölle. Venäjän sotateollisuuden kyky tuottaa innovaatioita myös siviilitalouden käyttöön on tähän saakka ollut kovin vaatimaton. Talouden sulkeutuessa ulkomaiselta yhteistyöltä tämä kyky tuskin parantuu.
Sodan seurauksena Venäjän taloudesta on tulossa suljetumpi ja valtiojohtoisempi. Lisäksi talous on aiempaa haavoittuvampi, sillä linkit kansainvälisille rahoitusmarkkinoille ovat poikki, valtion velka on suurempi ja Kiina-riippuvuus kasvanut räjähdysmäisesti. Talouden erityisestä kestävyydestä on vaikea löytää esimerkkejä.
Kirjoittaja
Laura Solanko on BOFITin vanhempi neuvonantaja vastuualueenaan erityisesti Venäjän talouspolitiikka, pankkisektori sekä energiamarkkinat. Akateemiset tutkimusprojektit keskittyvät tällä hetkellä poliittisiin luottosykleihin sekä pakotteiden vaikutuksiin. Solanko on suorittanut 233. maanpuolustuskurssin vuonna 2020.
