Jussi Pekkarinen:
Kävin ja kuulin 2. Ulkoasiainhallinnon poliittinen raportointi 1933–1945.
Otava 2025
”Demokratiat ovat olleet parhaita vahvistamaan diktatuurin valtaa, sillä ne ovat aina antaneet kaikki valtit diktaattorien käsiin”. Oheinen on yksi johdantositaateista, jolla ulkoministeriön suunnittelu- ja tutkimusyksikössä työskentelevä tietokirjailija Jussi Pekkarinen avaa toisen osan ulkoministeriön poliittista raportointia kuvaavassa kirjasarjassaan Kävin ja kuulin. Sarjan ensimmäinen osa, joka käsitteli vasta syntyneen tasavallan nuoren ulkoasiainhallinnon diplomaattien toimintaa raporttiensa kautta vuosivälillä 1918–1933 julkaistiin vuonna 2024.
Raportointi asemamaansa tapahtumista ja arviot niiden mahdollisesta vaikutuksesta kotimaan asemaan ovat luonnollisesti yksi ulkoasiainhallinnon lähettiläskunnan keskeisimpiä tehtäviä. Lähetystöt ovat olleet ja ovat yhä hallintomme silmiä ja korvia maailmalla. Nykyisenä nopeiden datayhteyksien, kattavien verkkopalvelujen ja sosiaalisen median aikakaudellakaan kasvokkain tapahtuneet kohtaamiset ja lähettiläidemme verkostoituminen asemamaissaan eivät ole menettäneet merkitystään. Tuolloin 30- ja 40-luvun turbulentteina aikoina, aivan kuten nykyisinkin, ei lähettiläs ei voi menestyksekkäästi hoitaa tehtäviään pelkästään asemamaansa lehtiä lukemalla ja istumalla konttorissaan.
Pekkarinen kuvaa värikkäästi paitsi lähettiläiden raportointia myös sitä, kuinka heidän taustansa ja persoonansa heijastuu itse kunkin työssä. Toiset kirjoittavat pitkiä ja rönsyileviä raportteja, kun taas toiset tyytyvät muutamien sivujen kuvauksiin. Tietolähteet vaihteleva ”yleisesti kaupungilla puhutaan” -mallista aina suoriin kuvauksiin keskusteluista paikallisten vallanpitäjien kanssa. Erityiseen rooliin arvioinneissa nousee J. K. Paasikivi, jonka toiminnasta lähettiläskautenaan on luonnollisesti olemassa runsaasti arkistoaineistoa.
1930-luvun Moskovan lähettiläämme ministeri Yrjö-Koskinen luonnehtii eräässä raportissaan asemamaataan seuraavasti: ”Neuvostoliitto edustaa — maailmaa, joka perusolemukseltaan on sovittamattomassa vastakohtasuhteessa kaikkiin muihin, ja jonka suostumus kosketuksiin tämän toisen maailman kanssa on johtunut yksinomaan poliittisista tarkoituksenmukaisuuslaskelmista omien valtapyyteittensä edistämiseksi.” Lukija saattaa edellisen pohjalta päätyä tulkintaan, että paljoa ei ole tapahtunut muutosta perivenäläisessä tavassa hahmottaa maailmaa ja suhtautumisessa siihen.
Kuten ensimmäisessä aihealuetta käsittelevässä kirjassaan myös tässä osassa Pekkarinen on nostanut esille raporteista esiintyviä suorasukaisia kuvauksia paitsi asemamaiden poliittisista vaikuttajista, myös diplomaattikollegoista. Osansa saavat myös muissa asemamaissa toimivat suomalaiset diplomaatit, jotka näyttäytyvät kirjoittajan silmissä joko tehtävänsä enemmän tai usein vähemmän taitavasti hoitavilta. ”Älykäs mies, tekee parhaansa vaikuttaakseen yksinkertaiselta. Ihailtava kyky kätkeä tietämättömyytensä mahtaviin fraaseihin. Niin älykäs, että on vaarallinen.” Pekkarinen on poiminut kirjaan aineksia myös tuon ajan lähettiläidemme muistelmateoksista huomauttaen kuitenkin siitä tunnetusta tosiseikasta, että aika kultaa muistot ja unohduttaa omat virhearviot korostaen asiakokonaisuuksia, joiden suhteen raportoitu arvio tilanteesta on osoittautunut oikeaksi.
Kirjassa katettu ajanjakso, erityisesti toisen maailmansodan kehityksen kaaren kuvaaminen, tuo esille diplomaattiseen vuorovaikutukseen kuuluvan tiedon saamisen ja jalostamisen haasteen siirtyä epävarmuudesta ennustettavuuteen. Sodan aikana luotettavan tiedon saaminen luonnollisesti on ollut hyvin hankalaa. Vaikka nykypäivän tilanteeseen on paljon yhtäläisyyksiä, sota-ajan vaikeudet luottamuksellisten raporttien välittämisessä kotimaahan ovat omaa luokkaansa tiedonsiirron kanavien rajallisuudesta, sekä myös salassapitoon liittyvistä ongelmista johtuen. Kaukaisista maista vuosien aikana tuotetut raporttiaineistot saavuttivat Helsingin eräissä tapauksissa vasta sodan jo päätyttyä.
Kirjoittaja
Ari Uusikartano toimii ulkoministeriön tietohallintojohtajana. Hän on suorittanut 178. maanpuolustuskurssin.
