Paineet toisen maailmansodan jälkeistä kansainvälistä järjestystä ja sen arvopohjaa kohtaan ovat kasvaneet historiallisiin mittoihin viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain johtoroolia haastavat politiikallaan ennen muita Kiina ja Venäjä, jotka kummatkin pyrkivät hankkimaan itselleen tasavertaisemman aseman Yhdysvaltain rinnalla globaalina vallankäyttäjänä.
Artikkeli nojaa kahteen Ulkopoliittisen instituutin toteuttamaan tutkimushankkeiseen, joiden rahoitus tuli Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimusvaroista (VN-TEAS). Hankkeiden lopputulokset julkaistiin instituutin raportteina ” The Sino-Russian and US-Russian Relationships” (Marcin Kaczmarski, Mark N. Katz ja Teija Tiilikainen; FIIA Report 57/2018) ja ” The Changing Global Order and Its Implications for the EU” (Katja Creutz, Tuomas Iso-Markku, Kristi Raik ja Teija Tiilikainen; FIIA Report 59/2019).
Kansainvälinen järjestelmä voidaan nähdä valtioiden vallanjaon ja niiden valtaa rajoittavien yhteisten pelisääntöjen jatkuvana tasapainoiluna. Nykyinen globaali järjestelmä sääntöinen ja instituutioineen nojaa toisen maailmansodan lopputulokseen ja sen jälkeen vahvistuneeseen lännen, eli Yhdysvaltain ja Euroopan johtorooliin. Läntiset arvot elävät vahvoina toisen maailmansodan raunioille rakennettujen maailmantaloutta säätelevien nk. Bretton Woods -instituutioiden muodoissa. Toisaalta myös moni YK-järjestelmän puitteisiin rakennettu kansainvälisen säätelyn osa aina kansainvälisestä ihmisoikeusregiimistä kestävän kehityksen säätelyyn ovat läntistä alkuperää. Vuosikymmenten saatossa moni näistä normeista saavutti kuitenkin lähes universaalin tunnustuksen.
Paineet toisen maailmansodan jälkeistä kansainvälistä järjestystä ja sen arvopohjaa kohtaan ovat kasvaneet historiallisiin mittoihin viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhdysvaltain johtoroolia haastavat politiikallaan ennen muita Kiina ja Venäjä, jotka kummatkin pyrkivät hankkimaan itselleen tasavertaisemman aseman Yhdysvaltain rinnalla globaalina vallankäyttäjänä. Vaikka ne ovat kummatkin riippuvaisia läntisestä talousjärjestyksestä, ne käyvät silti vahvaa poliittista kampanjaa lännen arvomaailmaa vastaan. Vaihtoehdoksi ne tarjoavat moninapaista maailmanjärjestystä, jossa kansainvälisten instituutioiden rooli olisi rajallisempi ja heijastelisi enemmän niiden omia arvoja. Nämä arvot nojaavat niiden omiin kollektivistisiin ja autoritäärisiin yhteiskuntajärjestelmiin, jotka ovat vahvistaneet otettaan yksilönvapauksiin ja -oikeuksiin perustuvien liberaalidemokraattisten yhteiskuntajärjestelmien rinnalla.
Kuva: Euroopan unioni
Lännen johtoroolin kyseenalaistaminen on jatkoa sille vastakkainasettelulle, joka jo pitkään on vallinnut maailman kauppajärjestelmän puitteissa kehittyneen ja kehittyvän maailman välillä ja joka on vaikeuttanut globaalien pelisääntöjen sopimista. Kansainväliset instituutiot ovat nyt haastettuina myös erityisesti turvallisuutta ja ihmisoikeuksia koskevan säätelyn osalta ja niitä koskevat ristiriidat ulottuvat myös läntisten yhteiskuntien sisälle. Tämä heijastuu kansainvälistymiseen ja globalisaatioon liitettävien tavoitteiden muodostumisena keskeiseksi poliittiseksi jakolinjaksi sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Tämä kehitys horjuttaa lännen asemaa ja yhtenäisyyttä omien arvojensa puolustajana. Uusi asetelma johtaa ennakoimattomuuteen poliittisen ja taloudellisen toimintaympäristön suhteen.
Uuden maailmanjärjestyksen luonne
Johtavien kansainvälisten instituutioiden ideologia perustuu läntisten arvojen mukaisesti valtiorajojen madaltamiseen ja valtioiden roolin rajoittamiseen yksilöiden aseman turvaamiseksi. Globaalia turvallisuutta vaalivat YK:n ohella monet alueelliset instituutiot, joista ETYJ:n turvallisuuspoliittiset päämäärät käsittävät myös inhimillisen turvallisuuden kysymykset kuten yleiset ihmisoikeudet ja vähemmistöjen oikeudet.
Kansainvälistä ihmisoikeusregiimiä voikin pitää läntisen maailman keskeisenä perintönä sotien jälkeiselle kansainväliselle järjestykselle. Tässä YK:n ja Euroopan neuvoston puitteisiin rakentuvassa säätelyssä valtiot sitoutuvat rajoittamaan omaa valtaansa edistääkseen kansalaistensa ihmisoikeuksia ja -vapauksia. Järjestelmän uusimpiin osiin kuuluu kansainvälinen rikosoikeustuomioistuin, joka käsittelee yksittäisiä ihmisiä koskevia syytteitä rikoksista ihmisyyttä vastaan.
Vaikkei lännen ja erityisesti läntisen suurvallan, Yhdysvaltojen omakaan sitoutuminen globaalihallinnan instituutioihin aina ole ollut moitteetonta, on se painoarvollaan kuitenkin onnistunut juurruttamaan omiin arvoihinsa perustuvan järjestyksen kauas rajojensa taakse. EU:lle tämä järjestys on monessa suhteessa sen olemassaolon tae.
Kansainvälinen vapaakauppajärjestelmä on kärsinyt ongelmista jo pidemmän aikaa. WTO:n neuvottelukierrosten käytyä vaikeiksi ja tuloksettomiksi kahdenväliset tai alueelliset kauppajärjestelyt ovat vallanneet alaa. Ne tarjoavat globaaleja neuvotteluita nopeamman ja joustavamman väylän kaupan ehdoista sopimiseen. Niitä on kuitenkin kritisoitu suurten maiden tai kauppablokkien saamasta etulyöntiasemasta. Alueelliset tai kahdenväliset sopimukset luovat mallin ja kriteerit kaupan ehdoista sopimiselle ja niiden vaikutukset ulottuvat paljon sopimusosapuolia laajemmalle.
Vapaakauppajärjestelmän fragmentaatio kertoo myös kasvavasta eripurasta järjestelmän periaatteita kohtaan. Aasian kasvava talousmahti ja sen haluttomuus sitoutua kaupan vapauttamisen ehdoksi asetettuihin poliittisiin päämääriin hermostuttaa länttä ja kasvattaa kritiikkiä koko vapaakauppaideologiaa kohtaan. Kauppasota Yhdysvaltain ja Kiinan välillä on tästä ajankohtaisin esimerkki samoin kuin Yhdysvaltain aiemmat päätökset irtautua Tyynenmeren vapaakauppasopimusneuvotteluista ja pistää vastaavat TTIP-neuvottelut EU:n kanssa jäihin.
Globalisaatiota edistävän poliittisen järjestyksen hapertuessa sen rinnalle kasvaa nousevien suurvaltojen tavoittelema globaaliin valtatasapainoon ja alueellisiin valtakeskittymiin nojaava järjestelmä. Nousevien valtojen BRICS-yhteenliittymästä ei ole läntisten instituutioiden haastajaksi globaalitasolla. Maiden perustama Uusi kehityspankki (NDB) sekä Aasian infrastruktuuri-investointipankki (AIIB) viestittävät kuitenkin uudesta kilpailuasetelmasta ja erityisesti Kiinan vallan kasvusta. Asemansa vahvistamiseksi globaalissa markkinataloudessa Kiina on liittynyt jäseneksi Bretton Woods-instituutioihin, mutta sen arvomaailma joutuu jatkuvasti törmäyskurssille niiden läntisen ideologian kanssa. Tähän kuuluvat valtion pitäminen erillään markkinataloudesta sekä poliittisten uudistusten asettaminen kansainvälisen lainarahoituksen ehdoksi.
Vaikka Kiinalla ei ole Yhdysvalloille tyypillistä globaalia liittolaisten verkostoa se laajentaa vaikutusvaltaansa taloudellisen potentiaalinsa turvin ja luo kumppanuuksia ilman läntiselle maailmalle tyypillistä poliittista ehdollistamista. Kiinan alueellinen suurvalta-asema tuo kaksi sivilisaatiota jo konkreettisesti vastakkain Kaakkois-Aasiassa samalla kuin uusi silkkitiehanke Keski-Aasiassa paaluttaa Kiinan vallan rajoja suhteessa Venäjään sekä Eurooppaan.
Venäjän painoarvo alueellisena suurvaltana on paljon pienempi kuin Kiinan. Sen aggressiivinen ulkopolitiikka ja autoritäärisen poliittisen järjestelmän ketteryys sekä suurempi valmius käyttää sotilaallisia välineitä ovat kuitenkin tarjonneet kanavan tehokkaaseen vallankäyttöön erityisesti entisen Neuvostoliiton alueella. Oman poliittisen roolinsa vahvistamiseksi Venäjä kyseenalaistaa läntisiä instituutioita ja niiden puitteissa sovittuja pelisääntöjä. Sen alueellista johtajuutta pönkittävistä instituutioista tärkein on Euraasian unioni, joka on rakennettu EU:n sisämarkkinamallin mukaan, vaikka toimiikin puhtaasti hallitustenvälisesti. Ydinaseiden ohella Venäjän tie globaaliin valta-asemaan on riippuvainen sen kyvystä rakentaa kumppanuutta Kiinan kanssa. Ongelmana on kuitenkin Kiinan ylivertainen asema tässä kumppanuudessa sekä sen hyvinkin erilaiset strategiset intressit Venäjän kanssa. Kiinan riippuvuuden globaalin markkinatalouden pelisäännöistä ollessa aivan eri luokkaa kuin Venäjän sen halu ryhtyä horjuttamaan järjestelmän vakautta on rajallinen.
Kuva: Gerard Julien/AP/Lehtikuva
Kansainvälisen järjestelmän alueellistumiskehitys muodostaa selkeän haasteen globaalin yhteistyön ja järjestyksen tarpeille, sillä se heijastuu globaalin säännöstön kaventumisena. Erityisiä ongelmia kohdistuu alueiden välisiin rajapintoihin, joilla arvo- ja sääntöjärjestelmien yhteentörmäys ja tätä kautta myös konfliktien riski kasvaa. EU:n ja Venäjän suhde osuu yhteen näistä rajapinnoista, mikä on omiaan entisestään korostamaan näiden kahden toimijan erilaisuutta alueellisina johtovaltoina. Kun Venäjän asema perustuu sen perinteiseen sotilaalliseen kyvykkyyteen ja autoritaariseen valtajärjestelmään, EU:n valta nojaa sen taloudelliseen potentiaaliin ja integraation tarjoamaan onnistuneeseen esimerkkiin pitkälle viedystä valtioidenvälisestä yhteistyöstä.
EU:lle sen omat arvot kuten demokratia ja ihmisoikeudet näyttäytyvät universaaleina, mikä oikeuttaa sitä lujittamaan niitä myös itäisessä naapurustossaan. Venäjä puolestaan hahmottaa EU:n politiikan Ukrainassa tai Valko-Venäjällä unionin pyrkimykseksi rakentaa omia etupiirejä.
Suomi ja murroksen hallinta
Suomi on pienenä, läntisiin arvoihin nojaavana valtiona hyötynyt lännen johtamasta maailmanjärjestyksestä ja siihen kytkeytyvästä eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelmästä, joiden keskiössä ovat EU ja Nato. Tämän järjestyksen muuttuminen yllä kuvatulla tavoin aiheuttaa epävakautta Suomen geopoliittisessa ympäristössä ja vaikeuttaa sen laajempien globaalien intressien kuten monenvälisen yhteistyön ja sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestyksen turvaamista.
Monenvälisen turvallisuuspoliittisen yhteistyöjärjestelmän heikentyminen näkyy suurvaltapolitiikan vahvistumisena ja suurvaltojen välisten jännitteiden korostumisena myös Suomen lähiympäristössä. Yhdysvallat joutuu Kiinan nousun myötä arvioimaan strategisia painopisteitään uudelleen, jolloin Venäjälle tarjoutuu enemmän toimintatilaa Euroopassa. Tämä on jo heijastunut sen politiikkaan Ukrainassa, mutta myös Itämeren piirissä ja arktisilla alueilla. Samalla Kiinan poliittiset intressit Pohjois-Eurooppaa ja arktisia alueita kohtaan ovat kasvaneet.
Mainitut kehityskulut heijastelevat edellä kuvattua globaalin valtajärjestelmän alueellistumista, johon sisältyy Suomen näkökulmasta selviä riskejä. Alueellisten järjestelmien taitekohdan sijoittuminen EU:n ja Venäjän välille asettaa niiden välisen suhteen koetukselle pitkäkestoisesti. Järjestelmien kyky sovittaa yhteen keskeiset arvo- ja intressiristiriitansa välttämättömien yhteisten normien sopimiseksi ja niihin sitoutumiseksi korostuu.
Globaalissa valtajärjestelmässä tapahtuvat muutokset korostavat entisestään Suomen riippuvuutta kansainvälisistä kumppanuuksista sen oman aseman ja keskeisten intressien turvaamiseksi. Suomen EU-jäsenyyden rooli – ja unionin perustan muodostavat keskinäisriippuvuudet – ovat aiempaa tärkeämmät muuttuvassa toimintaympäristössä. Suomen intressinä on vahvistaa näitä keskinäisriippuvuuksia entisestään ja myötävaikuttaa näin unionin yhtenäisyyteen ja kriisinsietokykyyn. Suomen perinteinen politiikka unionin keskeisten arvojen ja poliittisen uskottavuuden vaalimiseksi korostuu uusissa olosuhteissa.
EU on Suomelle myös keskeinen vaikutuskanava monenvälisen sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän tukemiseksi. Mikäli globaalin yhteistyön ja sääntöjen ala kaventuu yllä ennakoidulla tavalla, Suomen ja koko EU:n intressinä on turvata yhteinen säännöstö rauhan ja turvallisuuden sekä konfliktien ehkäisemisen kannalta keskeisissä kysymyksissä.
Kirjoittaja
Teija Tiilikainen on toiminut Ulkopoliittisen instituutin johtajana vuodesta 2010 alkaen. Hänet on hiljattain nimitetty Euroopan hybridiuhkien osaamiskeskuksen johtajaksi, mihin tehtävään hän siirtyy kuluvana syksynä. Tiilikainen on toiminut aiemmin mm. Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimusverkoston johtajana ja poliittisena valtiosihteerinä ulkoasiainministeriössä. Hän toimii myös osa-aikaisena professorina European University Institutessa Firenzessä sekä Helsingin yliopiston hallituksen varapuheenjohtajana. Tiilikainen on suorittanut 144. maanpuolustuskurssin.
