”Teknologia on erottamattomasti kietoutunut suurvaltakilpailuun. Teknologia on sekä kilpailun näyttämö että yksi sen päämotiiveista.”
Presidentti Sauli Niinistö 24.8.2021
”Olemme käännekohdassa. Kylmän sodan jälkeinen maailma on päättynyt. Meneillään on intensiivinen kilpailu muokata sitä, mitä tulee seuraavaksi. Ja tuon kilpailun ytimessä on teknologia.”
USA:n ulkoministeri Anthony Blinken 17.10.2022
ICT ja suurvaltapolitiikka
Teknologiasta on tullut keskeinen osa suurvaltojen välistä kamppailua. Erityisesti tieto- ja viestintätekniikka (ICT) kasvattaa rooliaan. Arjen välineestämme on tullut suurvaltakilvoittelun väline. Kun ICT:n merkitys laventuu, suurvaltapolitiikka kiteytyy yksittäisen kansalaisen tekemiin teknologiavalintoihin.
Murrosteknologiat – teknologiat, jotka muuttavat olemassa olevat toimintamallit – tyypillisesti hyödyntävät dataa tehokkaammin. Usein näiden teknologioiden kehitys ja osaaminen painottuu yksityiselle sektorille. Valtiot ovatkin uudenlaisessa tilanteessa, jossa koko ajan tärkeämmät suurvaltakilvoittelun työkalut eivät ole suoraan niiden hallinnassa.
ICT:llä on ominaispiirteensä, jotka tekevät suurvaltakamppailusta erilaista kuin mitä se on aiemmin ollut. Tämän ymmärtäminen on oleellista, jotta voimme navigoida turvallisesti yhä synkkenevässä suurvaltasäässä.
Kolme keskeistä ICT:n ominaisuutta, jotka synnyttävät uudenlaista käyttäytymislogiikkaa ovat: 1) toiminnan horisontaalisuus 2) datan kasvava merkitys ja 3) valtiovallan diffuusio.
Horisontaalisuus
Elämämme on yhä riippuvaisempi ICT:stä, sen verkostoista ja niissä verkostoissa välitetyistä informaatio- ja datavirroista.
Se, joka pystyy näitä virtoja ja niiden sisältöjä parhaalla tavalla hyödyntämään, pystyy myös saavuttamaan itselleen etua suhteessa muihin. Tästä kilvoitellaan valtioiden, eri organisaatioiden ja yksilöiden tasoilla.
Toimijoiden keinovalikoimat laajentuvat alati halvemman ja tehokkaamman teknologian avulla. Samalla kansainvälisen politiikan rakenne monimuotoistuu tavalla, jossa verkostojen rooli korostuu. Erityisesti verkostojen eri riippuvuussuhteet ovat nousseet tarkastelun kohteiksi. Verkoston riippuvuussuhteiden manipulointi on vallan käyttöä ja riippuvuussuhteen aseellistamista.
Tämä tarkoittaa myös geopolitiikan laventumista. Tämä laventuminen ei tarkoita sitä, että ’perinteisellä’ geopolitiikalla olisi vähemmän merkitystä. On pikemminkin päinvastoin. Kuitenkin Ukrainan sota ja USA–EU–Kiina-riippuvuusuhteiden purkutalkoot kertovat myös sen, että horisontaalinen keinovalikoima on yhä tärkeämpää. Tarvitsemme topografisen, eli karttaan ja maantieteeseen perustuvan vallan käytön analyysin lisäksi syvää ymmärrystä verkostojen, eli topologisen maailman vallankäyttötilanteista. Molempia tarvitaan: kumpikaan ei yksinään riitä.
Datan merkitys
Verkoissa virtaavan datan merkitys kasvaa samalla kun riippuvuutemme siitä kasvaa. Murrosteknologiat syntyvät yhä tyypillisimmin datan käsittelyn tehokkuuden ja keräämisen kekseliäisyyden ympärille. Datan roolin korostumista onkin alleviivattu kutsumalla sitä uudeksi kullaksi, öljyksi tai plutoniumiksi. Kun datan arvo nousee, on pohdittava, että kuka omistaa datamme.
Pilviteknologioiden yleistyessä data on useimmiten yhdysvaltalais- tai kiinalaislähtöisten yritysten hallussa. EU-lähtöisiä yrityksiä on vain marginaalisesti. EU näyttääkin hävinneen kamppailun datan tosiasiallisesta hallussapidosta, vaikka EU on datan käytön reguloimisessa maailman kärkeä.
Yksi keino reagoida tähän on yrittää rakentaa itselleen vastaava suorituskyky. Tehtävä on kuitenkin vaikea. Yhdysvaltalais- tai kiinalaislähtöisten yritysten etumatka on yli vuosikymmen ja satoja miljardeja. Vaikka EU pystyykin kilpailemaan osaamisessa, on kysyttävä, onko etumatka jo liian pitkä. Toinen vaihtoehto on valita selkeästi puoli, johon nojautua. Kolmanneksi voi regulaation avulla yrittää varmistaa oma intressi.
Vallan diffuusio
ICT:n uudet ratkaisut ovat yhä useammin yksityisen sektorin, eikä valtion tai puolustusteollisuuden kehittämiä. Pitkään uudet tieteiselokuvamaiset suorituskyvyt olivat puolustusteollisuuden kehittämiä. Näin ei kuitenkaan enää ole.
ICT:n kehitys ja datan omistajuus ovat tehneet niitä hallinnoivista yrityksistä erittäin menestyneitä. Niiden vuosittainen liikevaihto ylittää monien maiden vuosibudjetin, ne hallinnoivat dataa, omistavat teknologiat ja houkuttelevat parhaat osaamiset. Usein nämä yritykset luovat teknologian ja myös valvovat ihmisten tekemistä niiden ratkaisujen sisällä. Esimerkiksi sosiaalisen median sisältöjen valvonnassa teknologian kehittäjällä on keskeinen, valtiota tehokkaampi, rooli.
Laajentunut joukko toimijoita tekee kansainvälistä politiikkaa teknologian avulla. Suurten teknologiayritysten lisäksi kasvavaa roolia ovat ottaneet rikollisryhmittymät, eri intressiryhmät—ja jopa yksilöt avointen lähteiden tiedustelun tai suuren henkilökohtaisen omaisuuden myötä (esimerkiksi Elon Musk).
Murrosteknologiat
Murrosteknologiat muuttavat käytössä olevat kansainvälisen politiikankin toimintamallit. Yhä useammin tällaisia teknologioita synnyttävät yksityiset yritykset ja melkein poikkeuksetta ne päätyvät yhdysvaltalais- tai kiinalaisomistukseen. Kun teknologioiden hallinnasta on tullut koko ajan keskeisempää suurvalta- ja voimapolitiikkaa, emme voi olla täysin varmoja saammeko tulevaisuudessa käyttöömme uusimmat ja parhaimmat ratkaisut (vrt. uudet ja parhaimmat ohjukset).
Kolme murrosteknologiaa, jotka osaltaan vauhdittavat kansainvälisen politiikan rakenteellista muutosta ovat 1) tekoäly 2) kvanttiteknologia, ja 3) puettavat laitteet.
Tekoäly
On selvää, että tekoälyn hallinta ei ole vain viaton teknologiakysymys. Venäjän presidentti Putinin kuuluisa kommentti vuodelta 2017 kiteytti meille hänen näkemyksensä, jossa tekoälykilpailun voittaja hallitsee maailmaa. Hän ei siis painottanut eettisten tekoälyn luomisen tärkeyttä, vaan sitä, että tekoäly on avain maailman hallitsemiseen. Jos siis puhutaan näin merkityksellisestä hallinnan suorituskyvystä, olisi jopa hieman hämmentävää, jos se jaettaisiin vapaasti markkinoille.
Kvanttiteknologia
Tekoälyn lisäksi kvanttiteknologian potentiaalista on keskusteltu paljon. Yksi potentiaalinen käyttötapaus saa kuitenkin jo nyt paljon huomiota; johtavat tietoturva-asiantuntijat ovat kertoneet, että kehittyessään riittävästi kvanttikoneet voivat murtaa nykyiset suojausalgoritmit.
Taas on kysyttävä, että jos joku tällaisen kyvykkyyden itselleen pystyy luomaan, onko hänellä motiivia kertoa muille, että voi avata heidän salaisuutensa? Sen, joka kuvittelee saavansa käyttöön tällaisen kyvykkyyden, on rationaalista alkaa tallentaa mahdollisimman paljon salattua tietoa jo tänään—ja avata se sitten myöhemmin. Kvanttilaskennan mahdollistaman salauksen purun riskiin onkin syytä varautua jo tänään.
Puettavat teknologiat
Puettavat teknologiat (wearables) ja teknologiat, jotka sijoitetaan ihmisen sisälle (implants / ’insideables’) mahdollistuvat teknologian koon pienentyessä ja tehon kasvaessa. Melkein mistä tahansa voidaan alkaa kerätä dataa (ja liittää siihen tekoälyä). Kun ihmisen keholliseen toimintaan liitetään yhä enemmän laitteita, sovelluspotentiaali on valtava. Jo nyt esimerkiksi terveys- ja pelitoimialat ovat luoneet erilaisia kehon toiminnan seuraamisratkaisuja.
Tällaisten ratkaisujen lisääntyessä ollaan uudenlaisen todellisuuden äärellä. Yksityiset yhtiöt alkavat tietää kansalaisista huomattavasti enemmän kuin aiemmin. Yhä useammin ne tietävät kansalaisten hyvinvoinnista ja turvallisuudesta enemmän kuin niistä lakivastuussa olevat valtiot. Yhä kehollisemmasta tiedosta tulee yhä julkisempaa. Valtion keinot yksityisyyden varmistamiseen vaikeutuvat entisestään.
Vaikutukset Suomelle
ICT:n ’suurvaltapolitisoituessa’ olemme pakotettuja huomioimaan sen vaikutukset.
Valtioille ICT tarjoaa tehokkuutta, mutta synnyttää myös haavoittuvuuksia ja riippuvuuksia. Esimerkiksi kun valtiot ovat yhä riippuvaisempia yrityksistä, on mietittävä uudenlaisia yhteistyömalleja.
Suomen näkökulmasta tilanne ei ole ideaali. Suomi – eikä edes EU – ei ole vertaistoimija USA:n ja Kiinan kanssa. On pohdittava, mikä on realistista Suomelle, kun huomioimme esimerkiksi investointibudjettien koon ja osaamisen määrän ja laadun. Mitkä ovat vahvuutemme, kun teknologia, joka aiemmin oli ’viatonta’ onkin nyt osa suurvaltapolitiikkaa?
Entä miten saamme pidettyä tarvittavan osaamisen suomalaisessa hallinnassa? Yhä harvemman alalta valmistuneen unelma on toimia oman kuntansa IT-ylläpidossa. Googlen ja Amazonin kaltaiset yritykset vetävät nyt puoleensa lahjakkuudet.
Valtion on lisäksi huolehdittava, että varautumismallit huomioivat uusien teknologioiden haasteet. Tiedämme, että valtiotoimijat hyödyntävät informaatiovirtoja muokatakseen toisen maan poliittista keskustelua. Ongelma oli merkittävä jo sosiaalisen median alkutaipaleella. Sen voinee olettaa kasvavan entisestään murrosteknologioiden yleistyessä.
Suvereenien teknologioiden puuttuessa EU on luonut regulaatiota teknologioiden käytöstä. Tätä on kritisoitu, kun kokonaisuus on usein monimutkainen, ja rikkomuksista rangaistaan rajusti. Tämän sanotaan luovan kitkaa ja hidastavan markkinaa.
Huoli säännösten rikkomisesta usein luo myös paradoksin: kun säännöksiin perehtymiseen ei ole resursseja, on osaaminen ostettava muualta. Yhä useammin yritykset joutuvat nojautumaan yhdysvaltalaisiin teknologiayrityksiin, joilla on varmasti EU-lainsäädäntöön sopiva ratkaisu. Tämä tosiasiallisesti lisää riippuvuutta teknologiayhtiöihin, jotka tulevat EU:n ulkopuolelta. Tämä tuskin oli regulaattorin tarkoitus.
EU:n suvereenien teknologioiden puuttuessa mietimme usein, miten voisimme innovoida sellaisia teknologioita, jotka antaisivat meille paremman aseman. Onko kuitenkaan innovaatio ainoa vahvuutemme, vai pitäisikö myös panostaa nopeaan implementaatioon? Suomen yksi usein mainittu vahvuus on vahva viranomaisyhteistyö ja kriisiajan prosessien hyvä yhteensopivuus. Nopeilla käyttöönotoilla voisimme saada luotua erottautuvuustekijän.
Lopulta kyse on myös yksilöistä. Kansalaisten osaamiseen panostaminen vaikuttaa suoraan haavoittuvaisuuteemme. On ymmärrettävä, että tänään jokainen elämämme osa-alue on enemmän tai vähemmän suurvaltapolitiikkaa. Puhelimenkaan valinta ole enää vain viaton teknologiakysymys: se on yhä enenevissä määrin suurvaltapoliittisen puolen valitsemista—halusimme tai emme.
Kirjoittaja
Valtteri Vuorisalo on kansallisen turvallisuuden ja turvallisuuspolitiikan osa-aikainen työelämäprofessori Tampereen yliopistossa. Lisäksi hän on King’s College Londonin sotatieteen laitoksella vanhempi vieraileva tutkija ja Maapuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan (MATINE) jäsen. Vuorisalon tutkimuksen keskiössä on erityisesti suorituskykyjen siirtyminen datakeskeisyyteen ja miten tämä synnyttää uusia toteutus-, yhteistyö-, ja varautumismalleja. Yksityisellä sektorilla hän on Unikie Oy:n puolustustoimialajohtaja. Vuorisalo on suorittanut 245. maanpuolustuskurssin.
