Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon yhdisti Pohjolan, joka pystyy nyt entistäkin paremmin kohtaamaan yhdessä aikamme sotilaalliset haasteet. Samalla perinteinen, turvallinen ja ennustettava pohjoismainen poliittinen yhteistyö ja kansalaisyhteiskuntiemme vuorovaikutus tiivistyy.
Usein kuulemme sanottavan, että elämme poikkeuksellisen haastavaa aikaa. Berliinin muurin kaatumisen myötä julistettu liberaalin demokratian voitto on vaihtunut tilanteeseen, jossa autoritaariset liikkeet ovat saaneet kuristusotteen läntisistä arvoista. Silti on vaikea arvioida, onko juuri tämä aika pahempi kuin jokin muu. Miltä sellainen uhkakuva asteikko edes näyttäisi?
Kasvoin 1980-luvulla, jolloin kylmä sota riehui kiivaimmillaan. Suurvallat varustautuivat kilpaa ydinaseilla. Mielemme täyttyi pelosta, että joku iäkkäistä johtajista painaa punaista nappia milloin tahansa – joko vahingossa tai tahallaan.
Luonnon monimuotoisuutta uhkasivat happosateet, ohentuva otsonikerros, autojen lyijypitoiset pakokaasut ja kasvavat jätevuoret. Uskallan väittää, että 1980-luvun maailma tuntui aivan yhtä uhkaavalta kuin maailma vuonna 2025. Jokaisella aikakaudella on omat uhkakuvansa. Ja kaikki on suhteellista. Mutta: kaikesta on tähän asti kuitenkin selvitty.
Silti moni seikka viittaa siihen, ettei ihmiskunta ole oppinut menneisyydestään juuri mitään. Venäjän brutaali, konventionaalisin asein käymä hyökkäyssota Ukrainaa vastaan on jatkunut jo neljättä vuotta. Loppua ei ole näkyvissä. Väkivalta Lähi-idässä on jälleen leimahtanut ja se rauhanprosessi, jolle kerran – näköjään pahasti ennenaikaisesti – myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto, on jälleen heitetty romukoppaan. Transatlanttiset suhteet ovat pitkään olleet kulmakivi idän ja lännen voimasuhteissa. Tänään emme voi olla täysin varmoja siitä, että vanhat lojaalisuudet pitävät. Sekin on uutta. Se on suorastaan ällistyttävää.
Jos me siis päätämme hyväksyä väitteen, että elämme poikkeuksellisen huojuvassa maailmassa, saamme samalla lohtua kiinnittymällä siihen, mikä ei ole muuttunut. Ja totta vie: vankkana kuin peruskallio seisoo edelleen pohjoismainen yhteistyö. Voidaan jopa sanoa, ettei Pohjola ole koskaan tuntunut niin vakaalta, ennustettavalta ja turvalliselta kuin tänään.
Sotamuseo
Pohjoismaita yhdistää vahva ja ainutlaatuinen arvopohja. Tasa-arvo, ihmisoikeudet, hyvinvointiyhteiskunta, vahva oikeusvaltio sekä laaja-alainen luottamus julkisiin instituutioihin muodostavat perustan, jonka varaan yhteinen tulevaisuus on rakennettu ja edelleen rakentuu. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus, korkeatasoinen koulutus ja universaali terveydenhuolto ovat konkreettisia esimerkkejä arvoista, jotka eivät ole vain periaatteita vaan elämän realiteetteja kaikissa Pohjoismaissa. Nämä yhteiset ihanteet eivät ainoastaan lähennä kansalaisia toisiinsa, vaan myös vahvistavat resilienssiä. Näin kykenemme paremmin kestämään kriisejä ja nopeita muutoksia.
Kolme pohjoismaata viidestä ovat EU:n jäseniä ja kaksi muuta sopimuskumppaneina ETA-alueella. Pieni ajatusleikki kertoo, miten leveät hartiamme ovat yhdessä. Kun Pohjoismaita tarkastellaan kokonaisuutena, muodostuu näet maailmanlaajuisestikin huomattava talousalue. Yhteenlaskettu bruttokansantuote nousee 2000 miljardiin dollariin, joka tekee Pohjoismaista maailman 11. suurimman talouden.
1970-luvun alussa kaatuneen pohjoismaiden talousyhteistyöhankkeen NORDEK:in iskulauseena oli ”Pohjoismaat kotimarkkinoina”. Monessakin mielessä olemme nyt sellaisessa olotilassa. Yritysfuusiot, kuten Stora Enso, Nordea, Telia ja Tietoevry, ovat osoitus siitä, kuinka synergiaedut realisoituvat tehokkaasti, kun rajat ylitetään tarkoituksenmukaisesti. Samalla pk-yritysten yhteistyö sekä rajat ylittävä vienti- ja logistiikkaketjujen yhdistäminen luovat uutta, etenkin aloilla kuten energia, teknologia ja teollisuusautomaatio.
Talousintegraatiota tukevat yhteiset infrahankkeet kuten uudet sähköverkkoyhteydet ja logistiikkaratkaisut. Esimerkiksi Aurora Line on Fingridin ja Svenska kraftnätin yhteistyössä toteuttama hanke, joka parantaa Suomen ja Pohjois-Ruotsin välistä sähkönsiirtokapasiteettia. Kyseessä on uusi 400 kV:n voimajohto Suomen Muhokselta Ruotsin Messaureen. Kaapelit yhdistettiin juhlavasti tämän vuoden huhtikuussa ja Aurora Line on määrä ottaa käyttöön vuoden lopussa. Tällöin yhteys lisää sähkön siirtokapasiteettia noin 800–900 megawatilla. Sen avulla tasapainotetaan uusiutuvien energialähteiden, kuten tuuli- ja vesivoiman, tuotantoa ja kysyntää eri maiden välillä. Aurora Linen uskotaan vaikuttavan laskevasti sähkön hintoihin Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Hyvä niin!
Energiajärjestelmässä pohjoismainen yhteistyö tuo sekä vakautta että tehokkuutta ja mahdollistaa vihreän siirtymän toteuttamisen mittakaavassa, jota yksittäinen maa ei yksin voisi saavuttaa. Näillä ratkaisuilla Pohjoismaat pystyvät paitsi vastaamaan ilmastotavoitteisiin myös vahvistamaan koko alueen kilpailukykyä globaalilla kentällä.
Kuva: Fingrid
Pohjoismaisen yhteistyön keskeinen ulottuvuus liittyy tänä päivänä turvallisuuteen ja erityisesti puolustusyhteistyöhön. Sitä on menestyksekkäästi kehitetty ja koordinoitu vuonna 2009 perustetun Nordefcon puitteissa. Kun Suomi ja Ruotsi liittyivät Natoon, täydentyi historiallinen ympyrä: nyt kaikki Pohjoismaat kuuluvat samaan puolustusliittoon. Tämä muuttaa koko alueen geostrategista painoarvoa ja tuo pohjan aivan uudenlaiselle yhteistyölle. Meidän ei tule toimia blokkina Naton sisällä, mutta kylläkin koordinoida toimintamme. Nordefcoa tarvitaan edelleen kuten myös NB8-formaattia eli Pohjoismaiden ja Baltian maiden yhteistyötä. Onhan maidemme geopoliittinen asema Venäjän ja sen varjolaivaston kiusaaman Itämeren rantavaltioina ja Naton koilliskulman portinvartijana pitkälti samankaltainen.
Naton sateenvarjo mukaan lukien ydinasepelote tarjoaa meille turvaa, mutta pohjoismaisella tiivistyvällä puolustusyhteistyöllä on samalla oma erityinen roolinsa. Naton sisällä myös Suomen ja Ruotsin kahdenväliset siteet tiivistyvät entisestään. Ruotsin johtama Forward Land Forces -joukko Pohjois-Suomessa on konkreettinen esimerkki siitä, miten puolustuksen suunnittelu, harjoitukset ja yhteinen valmius etenevät uudelle tasolle. Yli 200 vuoden tauon jälkeen ruotsalainen komentorakenne toimii jälleen suomalaisella maaperällä – mutta nyt liittolaisena, ei entisenä suurvaltana. Ympäri mennään, yhteen tullaan.
Puolustusteollisuus on myös keskeinen kasvava yhteistyöalue. Oltuaan pitkään marginaalissa jonkinlaisena välttämättömänä ongelmana on puolustusteollisuudesta nyt tullut osa ratkaisua. Ei niin, että olisimme alkaneet ihannoida aseita tai varustelua. Mieluiten tekisimme jotain muuta kasvavilla puolustusmenoilla. Nyt meidän on kuitenkin pakko vahvistaa puolustuskykyämme Venäjän imperialismin edessä. Tähän nopeasti kasvava puolustusmateriaalituotanto tarjoaa tarvittavat ratkaisut.
Pohjoismaissa kehitetään huipputeknologiaa, joka herättää ansaittua kansainvälistäkin huomiota. Kaksikäyttöteknologian, kyberturvallisuuden ja kriittisen infrastruktuurin hallinnan kehittäminen tarjoaa vientimahdollisuuksia ja lisää kokonaisturvallisuutta.
Natossa sovittiin kesäkuun huippukokouksessa uusista puolustusbudjettitavoitteista. Puolustusmäärärahat kasvavat lähivuosina sadoilla miljardeilla euroilla. Nato-perheen sisällä kansalliset puolustusinvestoinnit pitäisi nyt voida suunnitella yhdessä niin, että ne hyödyttävät koko aluetta. Siilo-ajatteluun ei ole varaa. Myös kokonaismaanpuolustuksen kannalta tärkeät kriittiset infra-investoinnit voidaan tehdä yhdessä.
Tästä hyvä esimerkki ovat suunnitteilla olevat uudet jäänmurtajat, joita sekä Suomi että Ruotsi tarvitsevat vanhenevan kaluston tilalle. Koska meritie on yhä kriittisin väylä ulkomaankaupalle – yli 90 % maamme ulkomaankaupasta kulkee kölillä – ovat jäänmurtajat tärkeä osa huoltovarmuutta ja näin myös osa laajempaa turvallisuusarkkitehtuuria, siis kokonaismaanpuolustusta. Suomi–Ruotsi-yhteistyö mahdollistaisi paitsi tehokkaammat investoinnit kenties myös mahdollisuuden lukea investoinnit osaksi Naton puolustukseen liittyviä, ei-sotilaallisia menoja (1,5 %).
Kuva: Nato
Näinä haastavina aikoina ja yhteiskunnallisen resilienssin näkökulmasta Pohjoismaiden malli on vertaansa vailla. Luottamus instituutioihin on korkealla tasolla, mikä tekee yhteiskunnista vahvoja kriisejä vastaan. Median vapaus ja vahva kansalaisyhteiskunta vahvistavat demokratian kestävyyttä. Näissä oloissa myös hybridiuhkiin, kuten disinformaation leviämiseen, voidaan vastata tehokkaasti. Mediakasvatus, kansalaisten terve lähdekriittisyys, faktantarkistusverkostot ja valtionhallintojen koordinoima varautuminen antavat Pohjoismaille erityisaseman mediaympäristössä, joka on trollien jatkuvien myrkyttämisyritysten kohteena.
Pohjoismaisen yhteistyön tulevaisuus nojaa pitkälti siihen, miten pystymme syventämään taloudellista integraatiotamme ja poistamaan jäljellä olevia rajaesteitä. Koulutuksen, teknologian ja kestävän kehityksen saralla yhteiset ratkaisut voivat tuottaa lisäarvoa, joka palvelee, ei pelkästään pohjoista viisikkoa, vaan koko Eurooppaa. Pohjoismaat toimivat edelleen mallina ja veturina esimerkiksi vihreän siirtymän, dataetiikan ja tasa-arvon kehityksessä globaalillakin tasolla. Yhteistyö EU:n sisällä ja EU:n ulkopuolella, erityisesti arktisilla alueilla ja kehittyvissä maissa, avaa mahdollisuuksia vaikuttaa kansainvälisesti kokoaan suuremmalla äänellä.
Arktinen alue ansaitsee erityistä huomiota kasvavan strategisen merkityksensä takia. Ilmastomuutoksen seurauksena jäät sulavat ja uusia kulkuväyliä syntyy. Suurvaltojen kasvava mielenkiinto aluetta kohtaan ei todellakaan johdu huolesta jääkarhujen jaksamisesta. Taustalla on puhtaasti itsekkäät syyt, joita Venäjä, Kiina ja Yhdysvallat ovat huonoja naamioimaan.
Yhtä kaikki: Pohjoismainen yhteistyö ei ole vain historiallinen ihanne tai korusanojen näyteikkuna. Se on käytännön pehmeää ja kovaa toimintaa, joka näkyy taloudessa, puolustuksessa, ympäristöpolitiikassa ja arjen rakenteissa. Kun maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan, tarvitaan myös pysyvyyttä, johdonmukaisuutta ja luotettavuutta. Pohjoismaiden yhteinen arvopohja ja pragmaattinen tapa tehdä asioita tarjoavat juuri tätä: vakautta, ennustettavuutta ja yhteistä voimaa.
Tämän päivän maailmassa meillä on tarjolla poikkeuksellinen mahdollisuus vahvistaa ja syventää tätä kumppanuutta. Emme voi ainoastaan reagoida maailman muutoksiin. Voimme yhdessä vaikuttaa niihin, olla ohjaamossa. Siksi pohjoismainen yhteistyö on suorastaan välttämätön menestystekijä tulevaisuudessa.
Kirjoittaja
Stefan Wallin on valtiotieteiden tohtori h.c. ja RKP:n entinen puheenjohtaja, joka on toiminut kansanedustajana sekä ympäristöministerinä, pohjoismaisena yhteistyöministerinä, kulttuuri- ja urheiluministerinä sekä tasa-arvoministerinä ja puolustusministerinä. Nykyään Wallin toimii neuvonantajana ja hallitustyöntekijänä. Wallin on reservin majuri.
