Markku Kuisma: Sodan yrityksiä – suurteollisuus sodan palveluksessa.
Siltala 2026.
Helsingin yliopiston Suomen ja Pohjoismaiden historian emeritusprofessori ja laajasti palkittu tietokirjailija Markku Kuisman uusin teos Sodan yrityksiä tarkastelee Euroopan suurteollisuusalueen yritysten sekä niiden synnyttämien tuotteiden kytkeytymistä sodankäyntiin. Teoksessa kuvataan teollisia yrityksiä, niiden taustalla vaikuttaneita ihmisiä sekä strategisia raaka-aineita – kuten terästä, kuparia, nikkeliä, sellua ja öljyä – suurten valtiollisten intressien näkökulmasta sodan mahdollistajina ja välineinä. Tarkastelun perspektiivi on historiallinen ja keskittyy ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeista toisen maailmansodan loppunäytöksiin saakka.
Kirja kuljettaa lukijan Petsamon nikkelikaivoksista ja Karjalan metsistä Suursaksan ja Anglo-Amerikan teollisuuden jättiläisten tehdashalleihin ja poliitikkojen valtiosaleihin – välillä jopa hengästyttävällä vauhdilla. Tutuiksi tulevat niin teollisuusmagnaatit, heidän toimintaansa vaikuttavat valtiomiehet kuin näitä yhdistävät tuotteetkin.
Kirjailija hallitsee käsittelemänsä aiheet ja niiden yksityiskohdat perinpohjaisesti. Teos esittelee esimerkiksi kattavasti sekä vanhempaa että uudempaa IG Farben -yritykseen liittyvää tutkimusta, vaikka kyse ei ole varsinaisesta akateemisesta tutkimuksesta. Aiheiden käsittelyä tukee myös Kuisman laaja aiempi tuotanto, johon kuuluvat muun muassa Outokummun ja Nesteen historiikit sekä kuparinjalostuksen historia Suomessa. Kirjan detaljien syvyys on välillä hämmästyttävää: lukija saa tietää esimerkiksi, miksi Suomen öljyteollisuuden henkiseksi isäksi luonnehdittu Albert Sundgren käytti tummia silmälaseja. Vähemmän kemian prosesseja tunteville teos tarjoaa puolestaan lyhyen mutta havainnollisen oppimäärän metallien sekä räjähdysaineiden lähtöaineiden jalostukseen ja teolliseen valmistukseen.
Teoksen kerronta ei ole suoraviivaisen kronologista, eikä aiheita käsitellä puhtaasti yritys- tai raaka-ainekohtaisesti. Pikemminkin Kuisma rakentaa kokonaisuutta lavealla otteella: hän aloittaa uusia teemoja yksittäisissä luvuissa, palaa niihin myöhemmin ja punoo eri aiheita yhteen. Yksi kirjan läpileikkaavista teemoista on yksilöiden rooli yritysten toiminnan ja menestyksen taustalla. Inhimillinen näkökulma tekee aiheista käsin kosketeltavampia, mutta voi samalla yksinkertaistaa joidenkin tapahtumien kulkua. Tästä huolimatta on selvää, ettei historiaa voida – eikä pidä – rekonstruoida sellaisenaan. Teoksen rakennetta kuvaa hyvin kirjailijan oma pyrkimys: lisätä ymmärrystä sotateollisista ilmiöistä seuraamalla yksittäisiä johtolankoja ja kerimällä niistä esiin pikkutarinoita.
Vaikka kirjan taitto tekee lukemisesta vaivatonta, sisältö ei päästä lukijaa helpolla – eikä ehkä tarvitsekaan. Kuisman tyyli on samanaikaisesti lakoninen ja monipolvinen. Yksittäiset faktat esitetään usein tiiviisti, mutta ne kytketään toisiinsa tajunnanvirtamaisesti. Kerronnassa hyödynnetään myös runsaasti aforistisia, kiteyttäviä lauseita, jotka kokoavat edeltävän tekstin ydinsanoman. Tyyli edellyttää lukijalta tarkkaavaisuutta, vaikka teos muuten soveltuukin hyvin esimerkiksi iltalukemiseksi. Eduksi tosin on, jos lukija tuntee antiikin klassikot ja historiaa laajemminkin.
Kirjan historialliset esimerkit herättävät ajankohtaisia kysymyksiä yritysten roolista sodankäynnissä ja valtiollisten intressien toteuttamisessa. Voidaanko muiden hallinnassa olevien kriittisten raaka-aineiden ja tuotteiden saatavuuteen luottaa kaikissa tilanteissa, vai onko omavaraisuudesta huolehdittava hinnalla millä hyvänsä? Teos nostaa esiin myös yritysten vastuun ja motiivit osallistua sotaponnisteluihin.
Kuisma tarjoaa näihin kysymyksiin erilaisia vastausvaihtoehtoja esitellessään tutkijoiden tulkintoja ja omia arvioitaan. Esimerkiksi saksalaisten yritysten kytkeytymistä kansallissosialistiseen järjestelmään voidaan selittää niin passiivisella sopeutumisella, kapitalismin puolustamisella kuin opportunismillakin. Samalla kirjailija jättää lukijalle tilaa omille johtopäätöksilleen. Teoksessa käsitellään muun muassa BP:n ja Nesteen syntyä ja niiden taustatekijöitä. Näiden perustelujen kestävyyden ja seurausten arviointiin – niin historiallisessa kuin nykyisessäkin kontekstissa – kirja tarjoaa erinomaisen lähtökohdan.
Kirjailijan tyyliä mukaillen voidaan lopuksi todeta, että yhdestä kirjan kerimän langan päästä löytyy Rooman keisari Vespasianuksen (9–79 jaa.) kuuluisa toteamus: ”Raha ei haise”.
Kirjoittaja
Lippueamiraali, dosentti, ST Jukka Anteroinen on Pääesikunnan suunnittelupäällikkö. Hän on suorittanut 219. maanpuolustuskurssin vuonna 2016.
