Henkisen kriisinkestävyyden käsite ja yhteiskunnallinen ominaisuus
Yhteiskunnan henkinen kriisikestävyys on noussut esille covid-19-pandemian aikana ja Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022. Käsite on tällä hetkellä laveasti määritelty, eikä yhteistä näkemystä sen sisällöstä vaikuta olevan. Tämä on johtanut siihen, että jokainen aihetta käsittelevä määrittelee henkisen kriisinkestävyyden uudelleen omista lähtökohdistaan ja tarpeistaan. Puhuja ei välttämättä aina kerro, puhuuko hän henkisestä kriisinkestävyydestä yksilön, yhteisön vai yhteiskunnan näkökulmasta.
Yhteiskunnan henkinen kriisinkestävyys rakentuu jokaisen yksilön, ryhmän ja yhteiskunnan osien luottamuksesta sekä toisiinsa että viranomaisiin. Näemme, että henkinen kriisinkestävyys on ennen kaikkea yhteiskunnan välttämätön ominaisuus. Jos henkinen kriisikestävyys romahtaa, käy muidenkin elintärkeiden toimintojen ylläpito vaikeaksi, ellei jopa mahdottomaksi.
Henkinen kriisinkestävyys ilmenee tahtona toimia valtiollisen itsenäisyyden, väestön elinmahdollisuuksien ja turvallisuuden ylläpitämiseksi kaikissa tilanteissa. Pidämme tätä yhteiskunnan turvallisuusstrategian ilmaisua nappisuorituksena. Henkinen kriisinkestävyys on kaikki toimialat läpileikkaavaa sekä pitkäjänteistä tahtoa ja työtä. Henkinen kriisinkestävyys edellyttää normaaliaikoina tehtävää valmistautumista, jotta se kantaa häiriötilanteissa ja kestää myös vaikeimmissakin poikkeusoloissa. Henkinen kriisinkestävyys käsitteenä kuvaa hyvin kansan kykyä kestää ja säilyttää toimintakykynsä sekavissakin oloissa.
Henkistä kriisinkestävyyttä ei ole ilman luottamusta
Pandemia on nakertanut väestön turvallisuuden tunnetta jo yli kahden vuoden ajan, ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan on lisännyt huolta niin, että tunneilmasto muistuttaa jo kylmän sodan aikoja. Häiriötilanteet koettelevat aina yhteiskunnan, yhteisöjen ja yksilöiden henkistä kriisinkestävyyttä ja siten yhteiskunnan keskinäistä luottamusta. Häiriötilanteiden vaikutukset kestävät hyvin pitkään ja ovat jossain määrin erilaisia uhasta ja odotettavissa olevista menetyksistä riippuen. Henkisen kriisikestävyyden yhtenä keskeisenä elementtinä voidaan pitää luottamusta niin viranomaisiin ja poliittisiin päättäjiin kuin kansalaisten luottamusta toisiinsa. Häiriötilanteessa pirstaleinen, vajavainen ja ristiriitainen tieto sekä yhteiskunnan toimien uudelleen määrittely alati muuttuvan tiedon vuoksi on tavallista. Tilanteen keston ja kehittymisen ennakoimattomuus koettelee ajatusta siitä, että elämä ja tulevaisuus olisi hallittavissa.
Kansakunnan henkisellä kriisinkestävyydellä tarkoitamme muun muassa sitä, että kansa pystyy ylläpitämään riittävän yhtenäisyyden tunteen ja toimimaan siten tarkoituksenmukaisesti kohti yhteisesti ymmärrettyä päämäärää. Tällöin yhteisöt kestävät erilaiset häiriötilanteet luottaen siihen, että niistä selvitään. Yhteiskunnan henkinen kriisinkestävyys on ehdoton edellytys myös maanpuolustukselle. Kuten muistakin yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista, maanpuolustuksesta vastaavat ihmiset. Henkinen kriisinkestävyys vaatii erityistä huomiota osana maanpuolustusta nyt, kun perinteinen raja sodan ja rauhan välillä hämärtyy. Hybridivaikuttamisella pyritään horjuttamaan kansalaisten luottamusta yhteiskuntaan, päätöksentekijöihin ja toisiinsa. Hybridivaikuttamisen keinoin aiheutetun sekaannuksen ja hämmennyksen sietäminen vaatii yhteiskunnan ja kansalaisten henkiseltä kriisinkestävyydeltä paljon.
Luottamus viranomaisiin ja poliittisiin päätöksiin luodaan paljon ennen yhdenkään häiriötilanteen syntyä. Tämä koskee myös kansalaisten keskinäisen luottamuksen rakentamista ja ylläpitoa. Polarisoitunut yhteiskunta on hyvin herkkä ulkopuolelta tulevalle vaikuttamiselle. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus ja polarisaatio lisäävät epäluottamusta viranomaisiin, vähentävät kansalaisten keskinäistä luottamusta ja solidaarisuutta. Eriarvoisuuden vähentäminen ja yhteiskunnan sosiaalisen pääoman kasvattaminen on edellytys henkiselle kriisikestävyydelle.
Enemmän kuin osiensa summa
Näemme henkisen kriisikestävyyden laajana yhteiskunnan eri osa-alueiden toisiaan tukevana toimintana, joka on enemmän kuin osiensa summa. Se ei ole vain yksi yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista, vaan kaikki elintärkeät toiminnon yhdessä luovat edellytyksen yhteiskunnan henkiselle kriisinkestävyydelle. Kaikki yhteiskunnan elintärkeät toiminnot tulee huomioida osana henkistä kriisinkestävyyttä, jotta sen ajatusta saataisiin konkretisoitua ja kehitettyä vastaamaan turvallisuusympäristössämme tapahtuviin muutoksiin.
Kirjoittajat
Tarja Wiikinkoski, FL, on pelastustoimi ja varautuminen -vastuualueen johtaja Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa. Hän valmistelee väitöskirjaa Maanpuolustuskorkeakoulussa puolustusvoimien tukeutumisesta ja suhteesta yhteiskunnan eri toimijoihin.
Annina Sadeoja, YTM, sosiaalityöntekijä, on ylitarkastaja peruspalvelut, oikeusturva- ja luvat -vastuualueella Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastossa. Hän on työskennellyt aiemmin muun muassa sosiaali- ja kriisipäivystyksessä sekä lastensuojelun sosiaalityössä. Sadeoja opiskelee Jyväskylän yliopistossa turvallisuus ja strateginen analyysi -maisteriohjelmassa.
Elämän mielekkyyden ja toivon näkökulma henkiseen kriisinkestävyyteen
Henkinen kriisinkestävyys on niin yksilön kuin koko yhteiskunnan haaste. Yhteiskunnallisten toimijoiden työn verkottuminen on kansamme ehdoton voimavara kriisin aiheuttaman henkisen paineen kasvaessa. Tämä tehtävä on helpompi mieltää pehmeämmäksi haasteeksi kuin yhteiskunnan turvallisuusstrategian kuvaamat kuusi muuta elintärkeää toimintoa. Tämä tulkinta on väärä – se on luonteeltaan kivenkova.
Ilmastonmuutos, koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ovat muodostaneet poikkeuksellisen yhdistelmäkriisin, jolla on monitahoisia vaikutuksia. Ikääntyneet elävät kokemuksensa viime sodista uudelleen, valmiiksi koronasta rasittuneina. Nuoret ovat kuormittuneet sosiaalisen median kautta päälle vyöryvän väkivallan, ilmastoahdistuksen ja koronan aikaisen eristäytymisen vuoksi. Työikäisten usko sopimuspohjaiseen maailmanjärjestykseen ja rauhan säilymiseen on saanut kovan kolauksen. Monen kokemus elämän mielekkyydestä on koetteilla, ja tulevaisuus näyttäytyy entistä toivottomampana. Yhä useamman talous sakkaa kriisien yhteisvaikutuksesta. Köyhyys lisää eriarvoisuutta ja turhautuneisuutta, ja seuraukset voivat olla hyvinkin vakavia. Näköalattomuutta ja levottomuuksia tulee torjua yhteisellä työllä yhteiseksi hyväksi.
Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa on tunnistettu uskonnollisten yhteisöjen merkitys henkisen kriisinkestävyyden rakentajina. Ne täyttävät aukon, joka jää monen muun toimijan keskeisten vastuiden ulkopuolelle. Resilienssiä rakentavat muun muassa realistinen optimismi, pelkojen kohtaaminen, uskonto ja hengellisyys, sosiaalinen tuki, mukautuvat ja joustavat roolimallit, fyysinen, henkinen ja eettinen kunto, kognitiivinen ja emotionaalinen joustavuus sekä kokemus elämän merkityksellisyydestä ja tarkoituksesta. Kirkko vahvistaa omalta arvopohjaltaan juuri näitä tekijöitä niin normaali- kuin kriisioloissakin. Se pitää esillä viestiä toivosta ja valoisammasta tulevaisuudesta. Tämä heijastaa yhtaikaa realismia ja optimismia: tunnistetaan kärsimys ja pahuus mutta uskotaan rauhan ja hyvyyden mahdollisuuteen. Toteuttaessaan lakimääräisiä perustehtäviään kirkko vahvistaa koko yhteiskunnan kykyä puolustaa itseään, toimintakykyään ja arvojaan.
Henkistä ja aineellista auttamistyötä tekevät ammattilaiset ja vapaaehtoiset vastuunkantajat vahvistavat työllään kansamme henkistä kriisinkestävyyttä. Heidän jaksamisestaan pitkittyneen paineen alla on pidettävä huolta. Tämä on kaikkien kriisistä selviämisen eteen työtä tekevien organisaatioiden johdon vastuulla.
Elämän merkityksellisyyden ja toivon näkökulman ylläpitäminen kriisien ja epävarmuuden keskellä on eri toimijoiden yhteinen haaste. Yhteisvastuulla ja lähimmäisen auttamisella on korvaamaton arvo kansakuntamme henkisen kriisinkestävyyden vahvistamisessa.
Kirjoittaja
Rovasti Jukka Helin, TM, toimii asiantuntijana Lapuan hiippakunnan tuomiokapitulissa. Hän on kenttärovasti evp. ja toiminut useita kertoja kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä.