Lauri Finér & Jussi Systä (toim.): Eriarvoisuuden tila Suomessa 2026.
Vastapaino 2026.
Vastapainon elokuussa julkaisema Eriarvoisuuden tila Suomessa 2026 -raportti on järjestyksessä neljäs laatuaan. Raportti on artikkelikokoelma, jonka artikkelit tarkastelevat lähivuosien eriarvoisuuskehitystä useasta eri näkökulmasta. Perusajatuksena on monipuolistaa eriarvoisuudesta käytävää yhteiskunnallista keskustelua ja kutsua katsomaan eriarvoisuutta numeroiden takaa, ihmisten kokemusten, asenteiden, mahdollisuuksien ja poliittisten ratkaisujen kokonaisvaikutusten kautta.
Kirjan artikkeleista vastaa 17 suomalaista yhteiskunnallisten ilmiöiden huippututkijaa. Mukana on valtio-, yhteiskunta- ja kauppatieteilijöitä yliopistoista, sektoritutkimuslaitoksista ja muista yhteiskunnallisista tutkimuspiireistä.
Julkaisusarjan ensimmäinen osa ilmestyi keskellä nousussa olevaa korona-aaltoa kesällä 2020 ja seuraavat vuosina 2022 ja 2024. Neljäs raportti piirtää kuvan maasta, jossa hyvinvointi jakautuu aiempaa epätasaisemmin ja mm. tulo-, terveys- sekä koulutuserot näyttävät kärjistyvän. Hyvinvointi vaikuttaa jakautuvan aiempaa epätasaisemmin mikä heikentää yleistä yhteiskunnallista luottamusta. Kyse ei ole vain tilastoista, vaan myös siitä, millaiseksi yhteiskunta koetaan. Tuntuuko yhteiskunta kansalaisistaan reilulta, onko omilla ponnisteluilla merkitystä ja voivatko ihmiset edelleen tuntea olevansa samassa veneessä?
Raportti on kiinnostavaa luettavaa myös niille, jotka eivät ensisijaisesti ajattelisi tarttuvansa eriarvoisuutta käsittelevään tutkimusjulkaisuun. Se osoittaa, että eriarvoisuus ei ole vain sosiaalipoliittinen kysymys, vaan myös demokratian, luottamuksen ja sisäisen turvallisuuden kysymys. Kun hyvinvointierot syvenevät ja pettymyksen kokemukset kasautuvat, yhteiskunnan kriisinkestävyys heikkenee. Hyvinvointierojen syvenemisenhän tiedetään kasvattavan myös sisäisen konfliktoitumisen uhkaa.
Eriarvoisuuden ja sisäisen turvallisuuden välinen yhteys ei ole uusi havainto. Esimerkiksi sisäministeriö nosti eriarvoistumisen erittäin merkittäväksi turvallisuuskysymykseksi, sisäisen turvallisuuden selonteossa jo noin kymmenen vuotta sitten, korostaessaan demokratian, luotettavan hallinnon ja yhteiskunnallisen vakauden merkitystä. Turvallisuus ei näyttäytynyt vain viranomaisten toimintana, vaan yhteisenä yhteiskunnallisena tehtävänä. Turvallisuuden luominen nähtiin laajasti yhteisenä yhteiskunnallisena tehtävänä eikä pelkkänä viranomaistoimintana. Turvallisuuskeskusteluun nousivat näkökulmina mukaan myös syrjäytyminen, osattomuus, alueellinen eriarvoistuminen, nuorten pahoinvointi ja yhteiskunnallinen luottamus. Kokonaisturvallisuuden mallissa turvallisuus rakentuu vahvasti myös sosiaalisen koheesion kautta.
Sittemmin turvallisuuskeskustelun painopiste on osin muuttunut. Koronapandemia ja Venäjän hyökkäyssota ovat nostaneet esiin uusia uhkia ja kovempaa turvallisuuspoliittista kieltä. Viimeisimmässä sisäisen turvallisuuden selonteossa (vuodelta 2025) todettiin Suomen turvallisuusympäristön muuttuneen siten että kansainvälisen tilanteen vaikutus sisäiseen turvallisuuteen on kasvanut. Samaan aikaan sosiaaliset juurisyyt eivät ole kadonneet minnekään. Samaa on todistanut myös suojelupoliisi kansallisen turvallisuuden katsauksessaan. Turvallisuuden perustaksi määritellään virallisissa arvioissa edelleen myös korkea yhteiskunnallinen luottamus, oikeudenmukaisuus ja henkinen kriisinkestävyys. Ja juuri näitä eriarvoistuminen rapauttaa.
Yksi raportin vahvuuksista on siinä, ettei se tyydy toteamaan eriarvoisuuden kasvua vain etäältä. Artikkeleissa eriarvoistuminen tulee näkyväksi arjen kokemuksina. Suomessa moni elää edelleen tasaista ja turvallista arkea, mutta ääripäät etääntyvät toisistaan. Niillä, joilla meni jo ennestään huonosti, kuoppa syvenee. Hyvin toimeentulevat eivät ole artikkelien mukaan huolissaan hyvinvointieroista, mutta huonommin toimeentulevista ylivoimainen enemmistö kokee hyvinvointierot suureksi ongelmaksi. Tästä syntyy kokemus epäreiluudesta, joka syö luottamusta sekä instituutioihin että toisiin ihmisiin. Yhteiskunta vaikuttaa epäreilulta ja se heikentää luottamusta, joka taas pahimmillaan lisää sisäisen kriisin riskiä.
Kokoelma muistuttaa myös, että suomalaiset eivät ole välinpitämättömiä eriarvoisuudelle. Suuri enemmistö suhtautuu eriarvoistumiskehitykseen kielteisesti ja toivoo päätöksentekijöiltä toimia tulo-, koulutus- ja terveyserojen kaventamiseksi. Tämä tekee raportista paitsi ajankohtaisen myös toiveikkaan: se näyttää, että tasa-arvo ei ole vain menneisyyden suomalainen ihanne, vaan edelleen laajasti jaettu käsitys siitä, millainen yhteiskunnan tulisi olla. Yhteiskuntaa, joka on jäsenelleen hyvä, halutaan myös puolustaa ja turvata.
Eriarvoisuuden tila Suomessa 2026 kannattaa lukea, jotta ymmärtää, miksi eriarvoisuudesta puhuminen on samalla puhetta myös turvallisuuspolitiikasta, demokratiasta ja yhteiskunnan tulevaisuususkoista. Se ei ole kevyt kirja, mutta se on erittäin tarpeellinen. Parhaimmillaan artikkelikokoelma saa lukijan näkemään tutut yhteiskunnalliset käsitteet uudessa valossa. Turvallisuus ei ole vain järjestyksenpitoa, varautumista tai puolustamista, vaan myös sitä, että kaikilla on kokemus kuulumisesta samaan yhteiskuntaan. Suomen menestyksen perustana on ollut rauhallinen, turvallinen ja tasapainoinen yhteiskunta, vahva sosiaalinen koheesio sekä monipuolinen ja korkea yleinen osaamistaso. 2020-luvun puolivälin Suomessa nämä ovat artikkelikokoelman mukaan kiistämättä haastettuina. Tulevaisuuden politiikan tehtävänä onkin yhä vahvemmin tulevaisuususkon lisääminen ja luottamuksen vahvistaminen.
Kirjoittaja
Juha A. Pantzar on Takuusäätiö sr:n toimitusjohtaja. Hän on suorittanut 237. maanpuolustuskurssin vuonna 2021.
