Kansakunnan kyky puolustautua sotilaallisesti tarpeen niin vaatiessa on osoittautunut jälleen kerran itsenäiselle valtiolle perustavaa laatua olevaksi välttämättömäksi tosiasiaksi. Venäjän valinta hyökätä avoimesti Ukrainaan osoitti, että sotilaallisen voiman käyttö toista valtiota vastaan on Euroopassakin palannut osaksi maailmanpolitiikkaa. Sotilaallista voimaa käytetään, kun muu keinovalikoima ei riitä, tai sillä katsotaan saavutettavan riittävän nopeasti haluttu vaikutus. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on jatke vuosien kehitykselle, jossa sotilaalliset kriisit ja sotilaallisella voimalla uhkaaminen ovat olleet entistä todennäköisempiä. Sotilaalliseen kriisiin varautuminen koko yhteiskunnan eri keinoin on entistä merkityksellisempää ja ajankohtaisempaa.
Sotilaallinen kriisi haastaa niin valtion, viranomaisten, yritysten ja yhteisöjen sekä yksittäisten kansalaistenkin totutut toimintatavat ja kriisinsietovalmiuden. Sotilaallisessa maanpuolustuksessa korostuvat pitkäjänteinen ja määrätietoinen työ puolustuskyvyn ja valmiuden varmistamiseksi. Keskeistä kriisiin varautumisessa on myös tilannekuvan ylläpito ja jakaminen, johtaminen, sekä viranomaisten ja eri toimijoiden välinen yhteistyö ja viestintä.
Maanpuolustustahto on tärkein voimavaramme sekä puolustuskyvyn ja koko yhteiskunnan kriisinsietokyvyn perusta. Suurikaan armeija tai huippumodernit välineet eivät ole minkään arvoisia ilman osaavaa henkilöstöä, jolta tarvittaessa löytyy riittävä tahto ja sitkeys maansa puolustamiseen. Kun vielä valmius on riittävä, tarvittaessa vaikka hyökkäyksen torjumiseksi ovat perusasiat kohdallaan.
Sotilaallisen kriisin luonteesta
Jokainen sotilaallinen kriisi on erityispiirteiltään ainutkertainen. Kun Ukrainan sodasta tehdään johtopäätöksiä, joiden perusteella omaa toimintaa ja varautumista muutetaan, on seikkaperäisesti ja huolellisesti arvioitava kriisin eri tapahtumat, olosuhteet sekä käytetyt toimintaperiaatteet ja eroavaisuudet omaan toimintaympäristöömme. Tällöin ymmärretään mitkä asioista ovat sellaisenaan opiksi otettavia ja mitkä asiat vaativat sovellettavuuden erityistä arvioimista tai huomioimatta jättämistä.
Viimevuodet on paljonkin puhuttu hybridisodankäynnistä ja laaja-alaisesta vaikuttamisesta, jossa hyökkääjällä on valittavanaan perinteisen asevoiman tukena monipuolinen laaja keinovalikoima muun muassa informaatio- ja kyberulottuvuudessa sekä avaruudessa. Käytettävissä on lisäksi keinoja poliittiseen ja taloudelliseen vaikuttamiseen, liikenteen ja kaupankäynnin häiriötilanteiden sekä laajamittaisen maahantulon aiheuttamiseen. Yhteiskunnan toimintojen riippuvuus muista, usein ulkomaisista toimijoista, internetistä ja teknisistä järjestelmistä tekevät meistä varsin haavoittuvan ja moninkertaistavat mahdollisuuden hankaloittaa yksittäisen kansalaisen, yrityksen tai viranomaisen toimintaa.
Sotilaallinen kriisi haastaa kokonaisturvallisuuden uhkien laaja-alaisuudella, lyhentyneellä ennakkovaroitusajalla ja vaikeudella muodostaa kokonaisvaltaista tilannekuvaa tapahtumista. Laaja-alaisia uhkia vastaan toimittaessa on keskeistä tuntea oma toimintaympäristö. On ymmärrettävä mikä on normaalia ja siihen kuuluvaa vaihtelua ja toisaalta mikä on poikkeuksellista edellyttäen ennakointia tai reagointia.
Laaja-alaista vaikuttamista kyetään ylläpitämään tarvittaessa vuosikausia ja sillä voidaan merkittävästi vaikeuttaa yhteiskunnan toimintaa. Vaikuttaminen ilman sotilaallisen voiman käytön mahdollisuutta ei kuitenkaan kovin helposti uhkaa valtion itsenäisyyttä. Tätä arvioitaessa on hyvä pohtia minkälainen informaatiokampanja, kyberhyökkäys tai taloudellinen häiriö Suomeen pitäisi aikaansaada, että ilman selkeää sotilaallista uhkaa ja painostusta suostuisimme vakaviin suvereniteettia uhkaaviin vaatimuksiin.
Vaikka ennusmerkit sotilaallisen voiman laajasta käytöstä ilmenevät pitkällä aikavälillä, on aseellinen voimankäyttö sittenkin jonkin asteinen yllätys yhteiskunnalle. Sotilaallinen kriisi koskettaa kaikessa karmeudessaan nopeasti koko yhteiskuntaa ja sen heijastusvaikutukset leviävät maailmanlaajuisesti. Sotilaskohteiden lisäksi, kohteeksi joutuvat, joko tarkoituksella tai tahattomasti, muun muassa energian tuotanto ja jakelu, vesihuolto, liikenneyhteydet, satamat ja lentokentät, hallintorakennukset, teollisuus, varastot, sairaalat, koulut, yksityisasunnot jne. Lista on pitkä ja nykyajan asejärjestelmien kantamat takaavat sen, että kohteeksi voi joutua missä tahansa.
Taistelualueen tapahtumien yltäessä koko yhteiskunnan alueelle on tiedon nopeus ja julkistettavuus silmiinpistävää vaikkakin uutisointiin ja sosiaalisessa mediassa esitettyihin tietoihin on suhtauduttava asiaankuuluvalla varauksella. Tietynasteinen läpinäkyvyys sodankäynnissä leimaa lähes kaikkea toimintaa ja korostaa toiminnassa salaamisen ja operaatioturvallisuuden merkitystä.
Huolimatta sodankäyntiin liittyvästä kehityksestä on perinteisellä taistelukyvyllä ja -taidolla edelleen keskeinen merkitys. Asejärjestelmien ja teknologian kehittymisestä huolimatta kohteiden ja joukkojen tuhoaminen perinteisellä tulen- ja joukkojen käytöllä on edelleen tärkeässä roolissa. Panssarintorjunta, tykistön ja ilmatorjunnan tulenkäyttö sekä ilma- ja meripuolustus ovat edelleen olleet keskeisiä tekijöitä taisteluissa onnistumisille. Teknologia luo edellytyksiä sekä parantaa omia mahdollisuuksia taistelukentällä. Se ei kuitenkaan edelleenkään korvaa taistelijan nokkeluutta ratkaista ongelmia, muuttaa toimintatapaa ja saavuttaa aloite.
Pitkäjänteinen suorituskyvyn rakentaminen ja valmius sen käyttöön
Suomen viime vuosikymmeninä valitsema malli sotilaallisen maanpuolustuksen järjestämiseksi on kevään aikana nähdyn perusteella osoittautunut periaatteiltaan oikean suuntaiseksi valinnaksi. Ukrainan kriisi osoittaa, että asiat, joita olemme menneinä vuosina sotilaallisessa maanpuolustuksessa painottaneet ja sitkeästi kiinni pitäneet ovat edelleen tarpeellisia. Nopea toimintavalmius, kyky vastata pitkäkestoiseen sotilaalliseen painostukseen ja kykyä torjua laajamittainen aseellinen hyökkäys ovat säilytettäviä asioita sotilaallisen maanpuolustuksen kannalta. Viime vuosikymmeninä on Suomessa ennen kaikkea säilytetty kyky puolustautua sotilaallista hyökkäystä vastaan. Se on arvokas asia, jonka rakentaminen ei onnistu ”hädän hetkellä”. Varautuminen kriisiin on aina tasapainottelua arvioidun tarpeen ja käytössä olevien resurssien suhteen. Arvokkaita resursseja kuten esimerkiksi henkilöstön osaamista ei välttämättä ole saatavilla kovin nopeasti, mikäli yllättävä tarve ilmenee.
Suomessa on aina mielletty sotilaallisen maanpuolustuksen ja yhteiskunnan turvallisuuden tärkeys. Sitä osoittaa äskettäin turvallisuuteen lähivuosille osoitettu lisärahoitus. Suomessa ylläpidettyä tykistön määrää, taistelupanssarivaunujen tai menneiden vuosien muun sotamateriaalin ja suorituskykyjen hankintaa ja laajan reservin ylläpitoa ei maailmalla enää ihmetellä. Moni eurooppalainen valtio on havahtunut tarpeeseen lisätä armeijan suorituskykyä ja materiaalin riittävyyttä. Yleinen asevelvollisuus, laaja reservi sekä riittävän suorituskykyiseen teknologiaan perustuvat kärkisuorituskyvyt ovat puolustuskykymme ydintä. Perinteisen sodankäynnin uhkakuvan säilyttäminen ja huomioiminen niin joukkojen varustamisessa kuin valmiudessakin on osoittautunut perustaksi, jonka varaan on edelleen hyvä rakentaa. Puolustuskyvyn rakentaminen ja ylläpito nykytasolle on vuosien ja vuosikymmenien työn tulos. Puolustuskyky edellyttää jatkossakin määrätietoisuutta rakentaa, ylläpitää ja tarvittaessa käyttää suorituskykyjä.
Kuva: U.S. Army photo / Spc. Elizabeth MacPherson
Puolustus edellyttää yhteistyötä
Suomalainen yhteiskunta perustaa varautumisen häiriötilanteisiin ja kriiseihin kokonaisturvallisuuden periaatteisiin. Yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä. Jokainen viranomainen tekee oman osuutensa ja valmistautuu tukemaan muita viranomaisia lain puitteissa. Yhteiskunnan valmius ja kriisinsietokyky perustuvat viranomaisten ja kansalaisten kykyyn varautua ja toimia häiriötilanteissa sekä ajantasaiseen lainsäädäntöön. Viranomaisten, elinkeinoelämän ja kansalaisten välinen tiivis yhteistyö turvaa yhteiskunnan valmiuden ja kyvyn toimia myös sotilaallisessa kriisissä. Sotilaallisen maanpuolustuksen osalta korostuu kahden ja monenvälinen puolustusyhteistyö, jolla on puolustuskykyä lisäävä merkitys niin sotilaallisen suorituskyvyn kuin poliittisen ulottuvuuden osalta. Valituista turvallisuuspoliittisista ja puolustusyhteistyöratkaisuista riippumatta kansallinen puolustus ja turvallisuus on kyettävä itse hoitamaan ensihetkistä alkaen.
Suomessa viranomaisten keskinäinen luottamus ja yhteistoimintakyky mahdollistavat eurooppalaisittain poikkeuksellisen laajan ja tehokkaan yhteistyön. Vaikka Suomi valtiona varautuu hyvin erilaisiin häiriötilanteisiin, on jatkossakin korostettava suunnitellun ja harjoitellun yhteistyön merkitystä. Perusasiat kuten tilannekuvan ja turvallisuusluokitellun tiedon välittäminen yhteistoimintaosapuolille sekä yhteiset käsitteet ja yhteisesti ymmärretyt toimintatavat sekä johtaminen eri tasoilla ovat perusta, joille onnistunut yhteistoiminta rakentuu.
Kirjoittaja
Kenraalimajuri Kari Nisula on Puolustusvoimien operaatiopäällikkö. Hän on suorittanut 233. maanpuolustuskurssin.
