Sergei Guriev & Daniel Treisman:
Spin dictators: The changing face of tyranny in the 21st century.
Princeton University Press 2022. 360 sivua.
Koko ihmiskunta tuntee Hitlerin, Stalinin ja Maon – ja lukuisat muut, heidän rinnallaan ehkä pikkutekijät – julmina diktaattoreina, joiden valta nojasi sumeilemattomaan, myös ja erityisesti omiin kansalaisiin kohdistuvaan väkivaltaan. Gurievin ja Treismanin tuoreen kirjan keskeinen argumentti on, että autokratian luonne on muuttumassa: väkivaltaa ei enää tarvita itsevaltiuden välineenä samassa mitassa kuin ennen, sillä diktatuuria on nykyaikana parempi rakentaa informaatiota muokkaamalla ja demokratiaa simuloimalla.
Kirjan nimi on sanaleikki: poliittisen slangin käsite ”spin doctor” on vakiintunut tarkoittamaan henkilöä, jonka tehtävä on muotoilla medialle ja suurelle yleisölle suunnattavat viestit omalle taustayhteisölle, tyypillisesti puolueelle, tosiseikoista riippumatta suotuisiksi. ”Spin dictator” siis sisältää ajatuksen informaation manipuloinnista ja propagandasta vallankäytön välineenä. Tekijät nimeävät spindiktatuurin edelläkävijöiksi Singaporen pääministeri (1959–1990) Lee Kuan Yew’n ja Perun presidentti (1990–2000) Alberto Fujimorin. Aikamme tunnetut autokraatit Vladimir Putin, Recep Tayyip Erdoğan ja Viktor Orbán kuuluvat ehdottomasti samaan kategoriaan, kuten heidän monet vähemmän tunnetut kollegansakin. Tekijät esittävät, että kun 1950-luvun noin 50 diktaattorista liki 60 % oli ”pelkodiktaattoreja” ja vain parikymmentä prosenttia spindiktaattoreita, on asetelma 2000-luvulla täysin muuttunut. Runsaasta 30 tunnistetusta diktaattorista enää viitisen prosenttia perustaa valtansa ensi sijassa väkivallalle, kun taas spindiktaattoreita on yli puolet.
Kirjoittajaparilta ei meriittejä puutu. Guriev on väitellyt Moskovassa ja toiminut siellä kauppakorkeakoulun rehtorina, kunnes yhdeksän vuotta sitten pakeni Ranskaan oltuaan mukana tutkijaryhmässä, joka katsoi Mihail Hodorkovskia vastaan nostetun syytteen olleen lakiin perustumaton ja epäoikeudenmukainen. Hän on toiminut Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD:n pääekonomistina ja on nykyisin Sciences Po -yliopiston taloustieteen professori ja provosti Pariisissa. Treisman on Kalifornian UCLA-yliopiston valtio-opin professori ja vuodesta 2014 Putinin Venäjän päätöksentekoa tutkivan Russia Political Insight -projektin johtaja.
Kirjoittajien mukaan 21. vuosisadan autokraattien toimintatapaan kuuluu antaa itsestään moderni vaikutelma. Nykyajan spindiktaattorit esiintyvät demokraatteina: he sallivat oppositiomedian, kunhan sen levikki on riittävän alhainen; oppositiomedian olemassaolo kuitenkin osoittaa, että lehdistönvapautta kunnioitetaan! Toisinajattelu on tosin pidettävä kurissa: fake news -syytökset ovat paikallaan, ja tarvittaessa epämukavat mediat voi sopiva taho ostaa pois markkinoilta. Spin-autokraatti mieluummin manipuloi kuin sensuroi mediaa.
Modernin autokraatin käsikirjan voi tiivistää kuuteen opinkappaleeseen:
- Pelon ilmapiirin sijasta anna vaikutelma pätevyydestä. Pyritään osoittamaan, että autokraatti ”tekee hyvää työtä”; ainakin annetaan vaikutelma, että toisten mielestä näin tapahtuu, ja näin konformismi leviää.
- Ideologian sijasta panosta ideoiden kaleidoskooppiin. Varsinkin informaatioteknologian alueella modernisoituvassa yhteiskunnassa on yhä työläämpää jäljittää toisinajattelijoita – mutta kun yhtä oikeaa puolustettavaa totuutta ei ole, autokraatti ei näytä heikolta, vaikka epäonnistuu sen puolustamisessa.
- Henkilökultin sijasta panosta kuuluisuuteen, samankaltaiseen kuin läntisillä julkkiksilla. Putinista leviävä kuvasto on mainio esimerkki: paidattomana ratsastamassa, machometsästäjänä, riippuliitäjänä kurkien seurassa…
- Lainaa uskottavuutta. Kritiikin sietäminen on tässä tärkeää – kunhan se on hallittavaa. Siksi Putinkin salli pitkään muutaman liberaalin uutiskanavan. Toinen keino on piilottaa propagandan alkuperä. Menneen ajan diktaattorit huudattivat propagandaa kansalle kovaäänisistä, ja viestit levisivät selvästi ylhäältä alaspäin. Internet-aika ja trollit tarjoavat uuden mahdollisuuden. Sosiaaliseen mediaan on helppo rakentaa näennäiskriittistä keskustelua. Yksi trolli esiintyy toisinajattelijana, jonka johtajaa puolustavat trollikollegat nolaavat ylivoimaisin argumentein, sopivin nettilähtein ja sopivasti muokatuin valokuvin.
- Tee viihteestä aseesi. Myös Venäjän televisiossa on viime vuosina nähty erilaisten talk show -ohjelmien räjähdysmäinen kasvu. Kaavaan sisältyy roskaohjelmaelementtejä: keskustelijat riitelevät kovaäänisesti, kiroilu on kielenkäytössä tervetullutta. Kremliä tukevat näkemykset tuntuvat kuitenkin aina päätyvän voitolle.
- Vääristele ja tulkitse. Useimmille meistä propaganda tarkoittaa valheellista informaatiota, ja ”fake news” onkin toki tärkeää. Vähintään yhtä tärkeää on kuitenkin väistämättömien tosiasioiden sopiva tulkinta. Erään tutkimuksen mukaan Venäjän television valtiollisen ykköskanavan 13 000 talousuutista vuosilta 1999–2016 oli faktoiltaan oikeita – mutta ansio hyvistä uutisista kuului Kremlin huippujohtajille, syy huonoista taas ulkoisille voimille, globaaleille markkinoille tai ulkomaiden hallituksille.
Gurievin ja Treismanin kirja on syvällinen analyysi nykyajan autokratian toimintatavoista. Sen pohjana on laaja tutkimusaineisto, mikä tekee analyysistä erittäin vakuuttavan. Kirja on lähteistetty näännyttävän huolellisesti: kirjallisuusviitteitä on toista tuhatta, tekstikommentteja viitisenkymmentä sivua.
Kirjoittaja
FT, dosentti Kimmo Himberg on eläkkeellä Poliisiammattikorkeakoulun rehtorin virasta. Hän on suorittanut 221. maanpuolustuskurssin.
