Pohjolan lämpimänä pitävien Atlantin merivirtojen heikkeneminen on kasvava riski Suomelle. Uhkaan vastaaminen vaatii ennakointikykyä, ennaltaehkäisyä ja varautumista.
Atlantin merivirrat ovat olleet viime aikoina otsikoissa ympäri maailmaa. Tuoreet tutkimustulokset vahvistavat, mitä tiedeyhteisössä on epäilty jo vuosia: AMOC-virtaus on hidastunut merkittävästi, ja sen romahdus voi tapahtua paljon nopeammin kuin aiemmin luultiin. Otsikoinnit ”Siperian talvista” ovat ymmärrettävästi herättäneet ihmiset.
Mutta mitä tämä oikeastaan tarkoittaa suomalaisten elämän edellytyksille ja kokonaisturvallisuudelle? Miten Suomi voi varautua tilanteeseen, jossa fyysinen toimintaympäristömme muuttuisi pysyvästi? Ja mikä tärkeintä, mitä konkreettista voimme tehdä nyt?
Kuva Nasa
Pohjois-Eurooppaa pitää lämpimänä AMOC (Atlantic Meridional Overturning Circulation), joka on yksi maapallon ilmastoa merkittävimmin säätelevistä merivirtauksista. AMOC kuljettaa valtavan liukuhihnan lailla lämmintä vettä päiväntasaajalta kohti pohjoista ja palauttaa viilentyneen veden pohjavirtauksena takaisin etelään. Tämä kiertoliike, johon myös suomalaisille tuttu Golfvirta kytkeytyy, mahdollistaa Suomessa poikkeuksellisen leudon ilmaston leveysasteisiimme nähden. Samalla se estää eteläistä pallonpuoliskoa sekä tropiikkia ylikuumenemasta.
Arktisen alueen nopean lämpenemisen seurauksena AMOC-virta hidastuu. Kun lämpimänä pysyvä vähemmän tiheä pintavesi vajoaa hitaammin, liukuhihna heikkenee. Samalla makean veden määrä Pohjois-Atlantilla lisääntyy, kun sateet lisääntyvät ja Kalaallit Nunatin eli nk. Grönlannin mannerjää sulaa, mikä myös hidastaa virtausta.
Vaikka ilmastonmuutos tulee lähivuosikymmeninä lämmittämään Suomea, se ei kuitenkaan tarkoita meille vain tasaisesti leudompaa ilmastoa ja pidempää kasvukautta. Merivirtojen heikkeneminen tai romahdus vaikuttaisi sateisuuteen, lämpötiloihin ja myrskyjen lisääntymiseen Pohjolassa. Samalla eteläisen pallonpuoliskon lämpeneminen pahenisi ja monsuunisateiden muutokset uhkaisivat satojen miljoonien ihmisten ruokaturvaa.
AMOCin heikentyminen toisi vakavia haasteita Suomen ruokaturvalle, logistiikalle ja teollisuudelle. Näitä vaikutuksia on esitelty esimerkiksi Pohjoismaisen ministerineuvoston tammikuussa julkaisemassa AMOC-raportissa (Nummelin et. al. 2026) sekä Suomalaisen Tiedeakatemian, Operaatio Arktiksen ja Huoltovarmuuskeskuksen Tiedesparrauksen raportissa.
AMOC-merivirran romahdus uhkaisi ruokaturvaa Suomessa lyhenevän kasvukauden, sään ääri-ilmiöiden, eläintuotannon vaikeutumisen sekä Pohjois-Atlantin kalakantojen ehtymisen vuoksi. Esimerkiksi vehnän tuotanto voisi pudota Suomessa 34 %. Samaan aikaan ruoan hinta luultavasti nousisi globaaleilla markkinoilla, kun jopa puolet maapallon vehnän ja maissin viljelyalasta voi kadota.
Kotimaisen tuotannon vaikeutuessa tuontiketjujen merkitys korostuisi. Samalla kuitenkin pahenevat jääolosuhteet vaikeuttaisivat Itämeren logistiikkaa, johon nojaa tällä hetkellä n. 95 % Suomen ulkomaankaupasta. Talvimerenkulku ja jäänmurtokapasiteetti joutuisivat ennennäkemättömälle koetukselle, mikä uhkaisi synnyttää kriittisen pullonkaulan myös teollisuuden raaka-aineiden saatavuuteen.
Lisäksi AMOCin romahdusta seuraavien kovien pakkasten ja vaihtelevien sääolosuhteiden vaikutukset energiajärjestelmälle ja energian hinnoille olisivat merkittävät. Nykyisen infrastruktuurin toleranssialueet eivät välttämättä kestäisi muuttuneita olosuhteita ja infrastruktuurituhoihin liittyvät taloudelliset tappiot voisivat kasvaa merkittäviksi. AMOCin romahdus voisi myös lisätä merenpinnan nousua Länsi-Euroopassa noin puolella metrillä, mikä vaikuttaisi laajasti Euroopan talouteen.
Kuva: Sari Gustafsson / Lehtikuva
AMOCin tulevaisuutta arvioitaessa on kokonaisturvallisuuden kannalta tärkeää erottaa toisistaan virtauksen heikkeneminen, kriittisen keikahduspisteen ylittyminen ja siitä seuraava romahdus.
Tutkijoiden mukaan AMOC on jo hidastunut ja virtaus on tällä hetkellä hitaimmillaan 1600 vuoteen. Tuoreimpien havaintodatalla täydennettyjen mallinnusten mukaan todennäköisin kehityskulku on, että AMOC heikkenee vuosisadan loppuun mennessä noin 50 prosenttia. Näin merkittävän hidastumisen uskotaan johtavan keikahduspisteen ylittymiseen ja virtauksen romahdukseen. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että jo asteittaisella heikkenemisellä voi olla vakavia vaikutuksia.
Syksyllä Helsingissä luennoineen professori Stefan Rahmstorfin arvion mukaan on todennäköistä, että jo tämän vuosisadan puolivälissä AMOC ylittää niin kutsutun keikahduspisteensä. Monissa mallinnuksissa keikahduspisteen ylittymisen todennäköisyys on merkittävä etenkin 2100 jälkeen. Keikahduspisteellä tarkoitetaan kynnysarvoa, jonka jälkeen virtauksen hidastuminen muuttuu itseään voimistavaksi ja romahdus sekä siitä seuraavat vaikutukset peruuttamattomiksi.
Keikahduspisteen ylittymisen jälkeen virtausjärjestelmän romahdus ja sen vaikutukset realisoituisivat muutamien vuosikymmenten kuluessa. Erään useita mallinnustuloksia vertailevan tutkimuksen mukaan todennäköisyys AMOCin romahtamiselle on matalissakin päästöskenaarioissa 25 %. Päästöjen jatkaessa kasvuaan todennäköisyys romahdukselle voi nousta jopa 70 %:iin.
Erityisesti AMOCin sisällä olevan Pohjois-Atlantin subpolaarisen pyörteen (SPG) muutos on hälytysmerkki, jota Suomen ja Pohjois-Euroopan kannattaa tarkkailla huolella. SPG:n on arvioitu saavuttavan oman keikahduspisteensä ja romahtavan, kun maapallo lämpenee n. 1,8 °C yli esiteollisen ajan. Näin saattaa tapahtua jo lähivuosikymmeninä, mahdollisesti jo 2030-luvulla. Tämä puskisi laajempaa AMOC-virtausta nopeammin kohti romahdusta samalla, kun pyörteen romahduksella voi olla itsessäänkin vakavia vaikutuksia esimerkiksi maatalouteen ja kalakantoihin.
Tällä hetkellä Suomi ei ole varautunut näihin erilaisiin ilmastoskenaarioihin riittävästi tai huomioinut merivirtojen muutoksia keskeisissä strategioissaan. Kriittinen tarve on kuitenkin tunnistettu, sillä valtioneuvoston kanslia avasi maaliskuussa tarjouskilpailun päätöksentekoa tukevalle tutkimukselle AMOCin ja muiden keikahduspisteiden vaikutuksista Suomelle.
Toimia tarvitaan kolmella rintamalla: meidän on nähtävä, milloin muutos on tulossa, ehkäistävä sen tapahtumista ja varauduttava pahimpaan.
Kaikki alkaa ennakoinnista. Varhaisvaroitusjärjestelmän rakentaminen meripoijujen ja mereen ankkuroitujen mittalaitteistojen avulla on tunnistettu selväksi ensiaskeleeksi. Merimittauksen vahvistaminen esimerkiksi EU:n Copernicus-ohjelman kautta olisi luontevaa, ja tuore Nato-jäsenyytemme velvoittaa meidät joka tapauksessa ylläpitämään merten tilannekuvaa. Synergioita ja kaksoiskäyttömahdollisuuksia löytynee siis hyvin.
Toinen välttämättömyys on ennaltaehkäisy. Sopeutuminen AMOC-romahduksen kaltaiseen shokkiin olisi äärimmäisen haastavaa ja kallista. Päästövähennykset ovat turvallisuusinvestointi: mitä nopeammin minimoimme päästöt, sitä pienemmäksi AMOC-romahduksen todennäköisyys saadaan. Vaikka romahduksen realisoitumisessa kuluisi useita vuosikymmeniä, olisi keikahduspisteen ylittyminen kohtalokasta ja sopeutuminen näinkin nopeasti uusiin ilmastollisiin oloihin hyvin haastavaa. Politiikan kannalta on petollista, jos jäämme odottamaan vakavia vaikutuksia ennen kuin toimimme. Järjestelmä voi olla jo peruuttamattomasti rikki, vaikka pintapuolisesti muutokset näyttäisivät vielä hallittavilta.
Kolmas linja on varautuminen tilanteeseen, jossa pahin tapahtuu. Merivirtojen pysyvä hidastuminen haastaa perinteisen huoltovarmuusajattelun, jossa pyrimme palaamaan normaaliin tilaan kriisin jälkeen. AMOC-romahduksessa normaali katoaisi pysyvästi, ja yhteiskunnan olisi pystyttävä operoimaan kokonaan uudessa fyysisessä todellisuudessa. Tarvitsemme syvää huoltovarmuutta ja transformatiivista sopeutumista: Itämeren jäätymisriskin kohdalla pelkän jäänmurtajakapasiteetin kasvattamisen sijaan meidän on selvitettävä, pitäisikö esimerkiksi koko logistiikan painopistettä siirtää merireiteiltä maayhteyksiin.
Useisiin erilaisiin skenaarioihin varautuessa on myös tärkeää tunnistaa niin kutsutut no-regrets-toimet, jotka hyödyttävät kaikissa tulevaisuuksissa: sään kestävä ja monipuolinen energiajärjestelmä, omavaraisempi ruokaturva, kestävämpi infrastruktuuri ja päivitetyt rakennusmääräykset.
Vaikka AMOC-romahduksen vaikutusarvioissa on hajontaa, epävarmuus vähenee koko ajan. On varmaa, että riskit kasvavat jatkuvasti globaalin lämpötilan noustessa. Epävarmuus ei siis ole peruste odottamiselle – päinvastoin.
Emme voi suhtautua 2030-luvun kriiseihin 1990-luvun ajattelulla. Lineaarisen ilmastonmuutoksen aika on ohi. Riskienhallinta on päivitettävä tähän uuteen todellisuuteen koko yhteiskunnan laajuudella, ja työ on aloitettava nyt.
Operaatio Arktis
Operaatio Arktis on valtionpalkittu ilmastostrategiatoimisto, jonka missio on varustaa suomalainen yhteiskunta ennakoimaan ja torjumaan peruuttamattomia muutoksia maapallojärjestelmässä. Usean säätiön rahoittama työ keskittyy tieteellisen tiedon jalkauttamiseen yhteiskuntaan ja päätöksentekoon.
Kirjoittajat
Liina Huttunen ja Anni Pokela toimivat strategisina asiantuntijoina Operaatio Arktiksessa
