Salaliittoteoriat ja muut vastaavat valtavirran vastaiset ilmiöt ovat viime vuosien aikana nousseet otsikoihin useasti. Sanotaan, että elämme totuudenjälkeistä aikaa, jossa valeuutiset valtaavat tilaa oikealta tiedolta. Uutismediassa kauhistellaan sitä, miten salaliittoteoriat ja -teoreetikot murentavat luottamusta yhteiskuntaan ja moneen muuhunkin asiaan. Osittain tämä kauhistelu on perusteltua, mutta osittain aiheen julkisessa käsittelyssä tapahtuu myös ylilyöntejä ja kärjistämistä. Sekin voi olla haitallista – joskus jopa haitallisempaa kuin itse salaliittoteoriat ja valeuutiset.
Hyvät tarinat kiinnostavat ihmistä – ovat aina kiinnostaneet. Niiden avulla viestin saa tehokkaammin perille ja sen sanomaa vahvistettua, mutta myös vääristettyä. Tarinoihin liittyy sekä mahdollisuuksia että riskejä. Salaliittoteoriat ovat ennen kaikkea hyviä tarinoita. Ne vetoavat ihmisiin eri syistä, eikä ole olemassa yhtä selitystä sille, miksi ne ihmisiä kiehtovat. Joillekin ne antavat kanavan protestoida lähes mitä tahansa. Toisille ne sisältävät tärkeitä ideologisia sanomia, joiden eteen tekisi lähes mitä tahansa. Joillekin ne tekevät monimutkaisesta maailmasta himpun verran ymmärrettävämmän. Ja joillekin ne ovat vain viihdettä ja ajankulua.
Kuva: Manuel Balce Ceneta / AP / Lehtikuva.
Harmittomimmillaan salaliittoteoriat tosiaan ovat vain viihdykkeitä – ja salaliittoteoreetikot ihmeellisiä höyrypäitä, joiden nettiulostuloja voi hämmästellä. Pahimmillaan niillä voi kuitenkin olla vakavia haittavaikutuksia. Tämä on nähty esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa QAnon-salaliittoteoreetikkojen ympärillä kasvanut liikehdintä meni lopulta niin pitkälle, että liikkeen kannattajat yrittivät vallata kongressirakennuksen.
Tällaiset ja muut maailmalla nähdyt esimerkiksi koronapandemiaan liittyvät liikehdinnät ovat osoitus siitä, minkälaisia konkreettisia vaikutuksia salaliittoteorioilla voi olla – mutta ne eivät ole riskeistä suurimpia.
Riskialttiimmat vaikutukset kansanvallan kannalta tapahtuvat hitaasti, niin kuin vesi, joka jää kallionkoloon ja jäätyy – ja hitaasti, vuosien kuluessa, murentaa kiveä rikki. Luomalla ja vahvistamalla epäluottamusta rakenteita ja yhteiskunnan eri toimijoita kohtaan – samoja viestejä toistamalla – salaliittoteorioilla voi ajan myötä olla hyvinkin merkittäviä kielteisiä vaikutuksia. Kun yhteiskuntaan ja kanssaihmisiin ei enää luoteta, niin mitä jää jäljelle?
Julkista keskustelua salaliittoteorioista ja muista vastaavista ilmiöistä vaivaa kuitenkin vakava harha: Otamme itsestään selvänä, että salaliittoteorioiden määrä ja vaikutus yhteiskunnassa on kasvanut viime vuosina. Yhdysvaltojen osalta tämä voi hyvinkin pitää paikkansa, mutta Suomen kohdalla tällaiselle ajatukselle ei kuitenkaan löydy tukea tutkimustiedosta. Päinvastoin luottamusta eri tavoin tarkastelevat mittarit, kuten Tiedebarometrit, osoittavat, että luottamus yhteiskunnan eri toimijoihin ja esimerkiksi tiedeyhteisöön on vain vahvistunut viime vuosikymmenen aikana.
Kuva: Isabelle Ouvrard / ImagoImagesStock / Lehtikuva.
Salaliittoteoriat kiehtovat siis myös muitakin kuin niihin uskovia. Salaliittoteoriat ja vastaavat ilmiöt ovat herkullisia ja hyvin myyviä aiheita niin medialle ja kuin muillekin toimijoille. Salaliittoteorioihin viittaavalla otsikolla saa takuuvarmasti paljon lukijoita ja omaa näkyvyyttä lisättyä. Vetävät ja herkulliset otsikot ja ajoittain epätarkka ja kärjistävä sisältö voivat pahimmillaan vääristää käsityksiä salaliittoteorioiden yleisyydestä ja vaikutuksesta yhteiskunnassa. Tämäkin voi olla haitallista.
Polarisoimalla keskustelua luomme asetelman, jossa ollaan joko niin sanotusti ”hyvien” tai ”pahojen” puolella. Tämä on hankalaa, sillä jo pelkkä ajatus tällaisesta ankarasta ja kaksinapaisesta maailmanjärjestyksestä jättää hyvin vähän tilaa nyansseille, eri harmaan sävyille – ja kritiikille. Mitä silloin käy sille keskustelulle, jonka perimmäinen tarkoitus on pitää demokratiaa yllä?
Joissakin maissa ollaan menty niin pitkälle, että niin sanottua väärää tietoa ja valeuutisia on alettu kriminalisoimaan. Tämä sisältää huomattavia riskejä: Kuka päättää, mikä on totta ja mikä ei, mikä väärää ja mikä oikeaa? Totuuskomissioko? Olemmeko tosiaan niin pelokkaita tai huonoja keskustelemaan tai vastaanottamaan arvostelua, että kriminalisointi on tarpeellista? Ja minkälaisia vaikutuksia tällaisella voi olla luottamusta ja demokratiaa kohtaan pitkällä aikavälillä? Luottamus toimii molempiin suuntiin; jotta esimerkiksi päättäjät ja viranomaiset voivat siitä nauttia, on heidän osoitettava, että he luottavat kansalaisiin.
Suomi ei ole Yhdysvallat, ja yleisen keskinäisen luottamuksen ja esimerkiksi salaliittoteorioiden ja muiden vastaavien ilmiöiden kohdalla meillä ei mene niin huonosti kuin julkinen keskustelu joskus antaa ymmärtää. Emme kuitenkaan elä kuplassa, ja nykymaailmassa tietoa on paljon, ja se liikkuu valtavan nopeasti koko ajan uusiutuvien kanavien kautta. Siksi tiedon ymmärtämiseen ja lukutaitoon on tulevaisuudessa panostettava yhä enemmän. Myös uutismedian tuottaman sisällön tulkitseminen vaatii nykyään viestin vastaanottajalta parempaa lukutaitoa. Jopa suomalainen uutismedia on ajoittain saanut enemmän amerikkalaisia piirteitä kärjistävällä ja polarisoivalla sisällöllä ja tyylillä, ja tästä syntyvässä ilmapiirissä voi helposti käydä niin, että myös demokratian ylläpitämisen kannalta arvokas ja elintärkeä keskustelu heitetään pesuveden mukana.
Salaliittoteoriat voivat siis olla hankalia eri syistä eri toimijoille. Kriittinen ajattelu on siis tärkeää demokratian kannalta, mutta on tärkeä muistaa, ettei kaikki kritiikki ole arvokasta.
Kirjoittaja
Jonas Sivelä on erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinin laitoksen Terveysturvaajat-osastolla. Hän työskentelee muun muassa rokotusvastaisuuden parissa. Hän on väitellyt Helsingin yliopistosta vuonna 2016. Sivelän väitöskirja käsitteli eteläafrikkalaisia aidsiin liittyviä harhakäsityksiä ja salaliittoteorioita. Hän on kirjoittanut tietokirjan Kaiken takana on salaliitto (Atena, 2015).
