Populismi on osa politiikkaa Suomessa, muualla Euroopassa ja maailmalla. Puoluekentältä voidaan erotella populistiksi määrittyviä puolueita, mutta populismi on myös yleisempi poliittisen viestinnän ja politiikan tekemisen tapa. Erityisesti vaalien alla puolue kuin puolue voi ottaa keinovalikoimaansa populistisia avauksia. Niiden voima piilee kyvyssä provosoida, herättää huomiota ja nostaa poliitikko tai puolue keskusteluun.
Sekä puoluekentän oikean että vasemman laidan populististen puolueiden ytimessä on oikeamieliseksi tulkitun kansan ja mädäksi katsotun eliitin vastakkainasettelu. Tässä kirjoituksessa keskitymme oikeistopopulististen puolueiden edustamaan populismiin Pohjoismaissa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Tästä kulmasta katsottuna populismissa on piirteitä, jotka haastavat voimakkaasti läntistä demokratiaa. Esimerkiksi tiettyihin ihmisryhmiin kuuluvien henkilöiden ihmisoikeuksien heikentäminen voi olla tavoitelistalla. Populistinen poliittinen viestintä on usein mustavalkoista, mutta populistisen politiikan seuraukset eivät sitä ole; populistipuolueiden nousussa on myös piirteitä, jotka voivat vahvistaa demokratiaa.
Kuva: Alexis Sciard / ImagoImagesStock / Lehtikuva.
Populismin kasvualusta
Oikeistopopulistista politiikkaa on syystäkin kritisoitu rasismin arkipäiväistämisestä ja vähemmistöihin kohdistuvista verbaalisista ja poliittisista hyökkäyksistä. Kiistattomat kielteiset piirteet voivat johtaa siihen, ettemme tunnista populismin mahdollisia demokratiaa vahvistavia puolia.
Miksi trumpilainen populismi on saanut niin suuren kannatuksen Yhdysvalloissa? Miksi Isossa-Britanniassa menestyi Nigel Faragen johtama, brexitiä ajanut UKIP-puolue? Mikä nosti Soinin johtamat perussuomalaiset eduskunnan pienimmästä puolueesta suurten joukkoon?
Mainituissa tapauksissa liikkeet ja niiden johtajat onnistuivat tunnistamaan ja argumentoimaan muita paremmin ihmisten arjen ongelmia, jotka olivat heidän kokemuksensa mukaan jääneet sivuun politiikan valtavirrasta. Huolet ovat liittyneet esimerkiksi työelämän ja toimeentulon kysymyksiin, mutta myös kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen, jonka osa kansalaisista on kokenut vieraaksi tai vastenmieliseksi. Populisteilla oli kykyä kutsua mukaan äänestäjiä, jotka olivat kokeneet ulkopuolisuutta.
Julkisen keskustelun kapeutuminen voi osaltaan luoda tilaa populismin nousulle – jos tarpeeksi moni kokee, ettei saa ääntään kuulluiksi tai ei tunnista arvomaailmaansa politiikan keskusteluista, halu nousta yhdessä barrikadeille kasvaa. Populismi myös valtavirtaistuu: populistipuolueet ja -poliitikot ovat jo onnistuneet muuttamaan laajempaa keskustelua ja saaneet vakiinnutettua ajatuksiaan osaksi politiikkaa.
Globalisaation ja digitalisaation kaltaiset ilmiöt ovat tarjonneet kasvupohjaa populismille. Myös muiden puolueiden virheet ovat olleet avittamassa nousua. Kun perinteisissä puolueissa voimat on vuosikymmeniä suunnattu ammattimaiseen politiikan tekemiseen ja vastuunkantoon, mukaan on tullut omahyväisyyttä ja etäisyys kansalaisiin on kasvanut. Populistisessa toiminnassa ihmiset ovat huuto- ja kättelyetäisyydellä. 2010-luvun nousussaan Perussuomalaiset osasivat taitavasti hyödyntää kyllästymistä perinteisiin puolueisiin ja verkkokampanjointia.
Kuva: Sandro Pereira / ImagoImagesStock / Lehtikuva.
Vastakkainasettelu käyttövoimana – syrjintä ongelma demokratian kannalta
Populismi elää vastakkainasetteluista. Vastakkainasettelu on tehokas keino kertoa äänestäjille, mitä populistit edustavat – ja mitä eivät edusta. Arvostelua kohdistuu paitsi muihin puolueisiin myös esimerkiksi hallintoon, mediaan, kulttuurivaikuttajiin ja tiedeyhteisöön. ”Tavallista pientä ihmistä” puolustetaan eliittejä vastaan, ja kansa halutaan kuvata yhtenäiseksi.
Yhtenäisyyden kuvaus ei kuitenkaan ole rehellistä, sillä populistien vaalimaan kansaan eivät välttämättä mahdu esimerkiksi erilaiset etniset vähemmistöt ja maahanmuuttajat, feministit tai poliittiset vastustajat. Nostalgiaa, epäluuloja ja pelkoja hyödynnetään, eikä liioittelu ole vierasta. Samalla voidaan sivuuttaa tosiasioita, valikoida faktoja ja rakentaa viholliskuvia.
Demokratian näkökulmasta on vahingollista, kun politiikan välineistöön otetaan valehtelu ja tiedon roolin heikentäminen. Esimerkiksi Donald Trump sortui virkakaudellaan lukuisia kertoja valheellisiin puheisiin, jotka eivät vahvistaneet politiikan luotettavuutta ja demokratiaa. Koronavuoden aikana jälki oli kova sekä päätöksenteon että kansalaisten terveyden kannalta.
Vapaa tiedonvälitys on demokratian ytimessä. Sananvapauden puolustaminen on vahvasti mukana myös populistien puheissa. He vaativat tilaa ”sanoa asiat niin kuin ne ovat”. Tämä voi tarkoittaa hyökkäyksiä esimerkiksi vähemmistöjä kohtaan. Samalla kun populistit osaavat hyödyntää julkista tilaa ja vapaata keskusteluoikeutta, heidän oma toimintansa voi heikentää demokratiaan kuuluvan vapaan tiedonvälityksen roolia ja muiden kuin kannattajiensa sananvapautta. Populismilla on hyvät ja rumat puolensa.
Kirjoittajat
Karina Jutila on yhteiskuntatieteiden tohtori ja johtaja E2 Tutkimuksen johtaja.
Mari K. Niemi on dosentti ja valtiotieteiden tohtori. Hän toimii E2 Tutkimuksen tutkimusjohtajana ja on 234. maanpuolustuskurssin oltermanni.
