Puheet edustuksellisen demokratian kriisistä ovat toistuneet vähän väliä. Toki edustuksellisella demokratialla on myös ollut kulta-aikansa, kuten 1900-luvun viimeiset vuosikymmenet, jolloin koettiin demokratisoitumisen kolmas aalto. Tällöin myös valtioiden välinen yhteistyö kehittyi tavalla, joka herätti optimismia ylikansallisen hallintojärjestelmän demokratisoitumisesta.
Viime vuodet ovat olleet puolestaan liberaalin demokratian kannalta synkempiä. Autoritaariset tendenssit ovat vahvistuneet eri puolilla maailmaa kuten joissakin Itä-Euroopan jälkikommunistisissa valtioissa. Esimerkiksi kansainvälisen IDEA-järjestön viimeisimmän raportin mukaan yhä suurempi osa maailman valtioista on jonkinlaisia hybridijärjestelmiä, toisin sanoen jotain demokratian ja autoritaarisen järjestelmän väliltä.
Suomen ja muiden pohjoismaiden demokratiat ovat edelleen vakaita, ja kansainvälisissä vertailuissa suomalainen demokratia näyttäytyy hyvinkin toimivana. Suomessa kansalaiset ja poliittiset eliitit ovat yleisesti ottaen sitoutuneita demokratian pelisääntöihin sekä tyytyväisiä demokratiaan. Suomalaiset luottavat vahvasti yhteiskunnallisiin instituutioihin ja toisiinsa. Suomalaisten poliittinen aktiivisuus ei toki ole aivan muiden pohjoismaiden tasolla, eikä suomalaisilla ole myöskään yhtä vahvaa uskoa omiin poliittisiin vaikutusmahdollisuuksiinsa. Demokratian maailmanlaajuisesta takapakista huolimatta suomalaisen demokratian tulevaisuus näyttää kuitenkin melko valoisalta.
Kuva: Hanne Salonen / eduskunta.
Edustuksellisen demokratian vanhat ja uudet ongelmat
Politiikan tutkijat ovat identifioineet demokratian järjestelmätason ongelmia, joista osa on vanhaa perua ja toiset taas uudempia. Poliittinen osallistuminen on edelleen eriytynyt, eikä poliittinen tasa-arvo näin ollen toteudu käytännössä. Erityisen ongelmallista on se, että taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen syrjäytyminen kasautuvat samoille ihmisryhmille.
Uudempi ongelma on se, että meillä ja muualla poliittista keskustelua käydään entistä enemmän samanmielisten yksilöiden muodostamissa kuplissa. Tämän seurauksena poliittinen keskustelu etenkin sosiaalisessa mediassa on usein hyvin polarisoitunutta ja kärjistynyttä. Tällainen keskustelu ei ole omiaan kehittämään ja voi jopa heikentää kansalaisten kykyä ymmärtää kanssaihmisten erilaisia todellisuuksia ja näkökulmia. Lisäksi se luo pohjaa poliittisen disinformaation leviämiselle.
Samanaikaisesti teknologinen kehitys on tehnyt poliittisista ongelmista entistä monimutkaisempia. Asiantuntijatiedon roolin lisääminen päätöksenteossa on nähty keinona vastata tähän yhteiskuntien lisääntyvän tiedollisen kompleksisuuden ongelmiin. Mutta pidemmän päälle asiantuntijavalta on omiaan lisäämään niitä tiedollisia haasteita, joita kansalaiset ja heidän edustajansa kohtaavat poliittisessa päätöksenteossa.
Poliittisessa päätöksenteossa asiantuntijatieto ei voi siis korvata poliittista keskustelua ja harkintaa. Toisaalta edustuksellinen demokratia ei aina näytä tarjoavan riittäviä välineitä poliittisten ongelmien ratkaisuun. Edustuksellisen päätöksenteon on erityisen vaikeata käsitellä kysymyksiä, joihin liittyy voimakkaita ristiriitoja eri väestöryhmien välillä. Vaaleilla valitut edustajat ovat tilivelvollisia omalle äänestäjäkunnalleen, mikä kannustaa heitä edistämään lähinnä heidän intressejään.
Esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä luonnonvarojen kestävä käyttö edellyttävät päätöksiä, jotka luovat voittaja- ja häviäjäryhmiä. Näihin kysymyksiin liittyy myös sukupolvien välisiä konflikteja. Etenkin monet nuoret kokevat, usein asiantuntijatietoon perustuen, että nykymuotoinen politiikka heikentää heidän hyvinvointiaan pidemmällä tähtäimellä. Lisäksi politiikan seurauksista kärsivät ryhmät kuten nuoret eivät välttämättä voi osallistua päätöksentekoon – ja tulevien sukupolvien tapauksissa he eivät välttämättä ole vielä edes syntyneet.
Kuva: Hanne Salonen / eduskunta
Voivatko uudet osallistumismuodot toimia lääkkeenä edustuksellisen demokratian ongelmiin?
Länsimaiset yhteiskunnat ovat nykyään monin tavoin erilaisia kuin edustuksellisen demokratian syntyaikoina, ja esimerkiksi perinteisen puoluejärjestelmän taustalla oleva yhteiskunnalliset jakolinjat ovat muuttuneet. Kansalaisyhteiskunnan ja poliittisen päätöksenteon vuorovaikutuksen kannalta keskeiset instituutiot kuten puolueet, media ja kansalaisjärjestöt ovat myös muuttaneet muotoaan. Tämä lienee keskeinen syy uusia poliittisen osallistumisen muotoja koskevalle kiinnostukselle.
Monet kansalaisten poliittisen osallistumisen esteet ovat ratkaistavissa esimerkiksi uusien teknologioiden ansiosta. Poliittisen päätöksenteon tiedollinen monimutkaisuus on kuitenkin lisääntynyt. Vaikka esimerkiksi jatkuviin kansalaisaloitteisiin ja kansanäänestyksiin perustuva päätöksenteko olisikin teknisesti mahdollista, tällainen järjestelmä saattaa kuulostaa lähinnä kauhuskenaariolta.
Nykyään kehitetäänkin sellaisia osallistumismuotoja, jotka edesauttavat oppimista, harkittua mielipiteenmuodostusta sekä vuorovaikutusta eri näkökulmia edustavien kansalaisten kesken. Yksi lupaavimmista uusista osallistumismuodoista ovat niin sanotut puntaroivat kansalaiskeskustelut (engl. deliberative mini-publics), joista esimerkkeinä ovat Suomessakin kokeillut kansalaisraadit ja kansalaispaneelit.
Puntaroivissa kansalaiskeskusteluissa joukko satunnaisotannalla valittuja kansalaisia kootaan yhteen keskustelemaan jostain ajankohtaisesta poliittisesta kysymyksestä. Osallistujat kuulevat asiantuntijoita ja keskustelevat moderoiduissa pienryhmissä. Keskustelun lopputulemana voi olla yhteinen kirjallinen kannanotto tai joskus pelkkä äänestystulos.
Puntaroivat kansalaiskeskustelut voivat olla hyvin erikokoisia ja -kestoisia: laajimmillaan keskusteluihin on osallistunut tuhansia osallistujia, ja jotkut keskusteluprosessit ovat jatkuneet useana viikonloppuna yli vuoden. Puntaroivia kansalaiskeskusteluja on käytetty eri puolilla maailmaa koskien hyvin monenlaisia asiakysymyksiä. Tunnettuja esimerkkejä ovat Irlannin perustuslain uudistamisessa toteutetut kansalaiskeskustelut ja viime vuonna järjestetyt ilmastopolitiikkaa koskevat kansalaiskeskustelut Britanniassa ja Ranskassa.
Puntaroivilla kansalaiskeskusteluilla voi olla hyvin monia erilaisia rooleja päätöksenteossa. Usein päätöksentekijät ovat käyttäneet niitä neuvoa-antavina eliminä jossain vaikeassa asiakysymyksessä. Vaikka tällainen käyttötapa voi vaikuttaa houkuttelevalta päätöksentekijöiden kannalta, siihen sisältyy myös ongelmia. Ainakin voimakkaita ristiriitoja herättävissä kysymyksissä on riski, että kansalaiskeskustelut nähdään – joko aiheellisesti tai aiheettomasti – päätöksentekijöiden välineenä legitimoida omia tarkoitusperiään.
Kuva: Christoffer Björklund.
Puntaroivat kansalaiskeskustelut parantamassa julkista keskustelua ja päätöksentekoa
Puntaroivia kansalaiskeskusteluja voidaan käyttää myös muilla tavoilla. Yksi kiinnostava malli on Yhdysvaltojen Oregonissa kokeiltu kansalaisaloitteiden arviointijärjestelmä (Citizens’ Initiative Review, CIR). Järjestelmä on kehitetty lääkkeeksi kansanäänestysten ongelmiin kuten äänestäjien alhaiseen tietotasoon ja maksetun mainonnan rooliin kampanjoissa. Kansalaisaloitteiden arviointijärjestelmässä kansalaisraati arvioi kansalaisaloitteiseen liittyviä väitteitä ja laatii julkilausuman, joka sisältää keskeiset tosiasiat sekä argumentit aloitteen puolesta ja sitä vastaan. Julkilausuma toimitetaan kaikille äänestäjille, jotka voivat hyödyntää sitä omaa äänestyspäätöstä tehdessään.
Järjestelmää koskevat tutkimukset osoittavat, että kansalaisraadin julkilausuman lukeminen lisää äänestäjien tietoa ja edesauttaa erilaisten, myös omalta kannalta vastakkaisia näkökantoja koskevaa puntarointia. Lisäksi kansalaiset luottavat kansalaisraatiin tiedon lähteenä.
Järjestelmää on myös kokeiltu Suomessa, nimittäin Mustasaaren kuntaliitosta koskevassa kansanäänestyksessä vuonna 2019. Aiempia tutkimustuloksia vahvistavien tulosten lisäksi havaittiin, että kansalaisraadin julkilausuman lukeminen lisäsi yleisesti poliittista luottamusta. Äänestäjät alkoivat luottaa entistä enemmän myös niihin poliittisiin toimijoihin, joiden he katsoivat edustavan vastakkaista puolta polarisoituneessa kuntaliitoskysymyksessä.
Nämä tulokset viittaavat siihen, että kansalaisraadit voisivat muuttaa poliittisten kampanjoiden dynamiikkaa laajemminkin. Kansanäänestysten lisäksi niitä voisi käyttää myös ennen vaaleja arvioimaan kampanjassa esitettyjä väitteitä ja parantamaan julkisen keskustelun laatua muun muassa paljastamalla disinformaatiota.
Kuva: Hanne Salonen / eduskunta.
Puntaroivat kansalaiskeskustelut voisivat parantaa poliittisen päätöksenteon laatua myös siten, että vaaleilla valitut edustajat itse osallistuisivat keskusteluun yhdessä satunnaisesti valittujen kansalaisten kanssa. Kansalaisten ja edustajien yhteistä keskustelua on kokeiltu esimerkiksi Irlannin perustuslakiprosessissa. Tällaisen järjestelyn ansiosta edustajat joutuvat ottamaan huomioon myös muiden kuin oman äänestäjäkuntansa intressit ja näkökannat, mikä on tarpeellista erityisesti lukittuneissa päätöksentekotilanteissa.
Puntaroivilla kansalaiskeskusteluilla on siis monenlaista potentiaalia vastata tiedollisen monimutkaisuuden, julkisen keskustelun polarisaation ja disinformaation ongelmiin edustuksellisissa demokratioissa. Edustuksellisen demokratian uudistaminen vaatisi kuitenkin tällaisten järjestelmien institutionalisointia, eikä ainoastaan yksittäisiä kokeiluja. Tässä suhteessa Suomessa kuten muuallakin ollaan vasta alkumetreillä edustuksellisen demokratian uudistamisessa.
Kirjoittaja
Maija Setälä on valtio-opin professori Turun yliopistossa. Hänen tutkimusintresseihinsä kuuluvat demokratiateoriat, uudet osallistumisen muodot sekä poliittinen luottamus. Tällä hetkellä Setälä johtaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Osallistuminen pitkäjänteisessä päätöksenteossa (PALO) -hanketta.
