Yliopistolle ja tulevaisuuden osaamisen syntymiselle elinehto on kansainvälinen yhteistyö.
EU:n koulutuspolitiikka eurooppalaisen identiteetin rakentajana
Eurooppalaisen korkeakoulutusalueen ytimen muodostavat yhteinen EU-politiikan suuntaama tahtotila ja vahva opiskelija- sekä henkilöstövaihto eri korkeakoulujen välillä. Koulutusyhteistyön kulmakivinä EU-kontekstissa toimivat seuraavat tavoitteet, joita pyritään saavuttamaan vuoteen 2020 mennessä:
- edistetään elinikäistä oppimista ja ulkomailla opiskelua
- parannetaan koulutuksen laatua ja tehokkuutta
- edistetään tasapuolisuutta, sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja aktiivista kansalaisuutta sekä
- edistetään luovuutta, innovointia ja yrittäjyyttä kaikilla koulutusasteilla.
Ajankohtaisen ja tulevaisuuteen suuntaaman komission tahtotilan voi tiivistää European Education Area -tematiikan mukaisesti seuraavasti: ”Ulkomailla opiskelu on itsestäänselvyys, koulu- ja korkeakoulutodistukset tunnustetaan kaikkialla ja ihmiset tiedostavat eurooppalaisen identiteettinsä.”
Keskustelu korkeakoulutuksen kansainvälistymisestä käynnistyi Suomessa 1980-luvun lopulla. Alkuvaiheessa painotettiin erityisesti opiskelijavaihtoa. Opetusministeriö asetti tuolloin määrälliset tavoitteet opiskelijoiden kansainväliselle liikkuvuudelle, ja Euroopan unionin Erasmus-ohjelmaan liittyminen vuonna 1991 käynnisti laajat mahdollisuudet vaihto-opiskeluun korkeakouluissa. Ministeriö toiminta oli tässä merkittävää, kun se panosti yliopistojen kansainvälistymiseen pahimman laman keskellä: ministeriön rahoituksella kaikkiin yliopistoihin perustettiin kansainvälisten asioiden virka. Lisäksi ministeriö rahoitti Erasmukseen valmistavaa eurooppalaista liikkuvuusyhteistyötä kansallisella rahoituksella jo ennen varsinaista ohjelmaan osallistumista. Erasmus ja sen rinnalla muut EU-ohjelmat laajenivat vuosien mittaan. Vuonna 2014 perustettiin uusi Erasmus+ -ohjelma, jonka alle yhdistettiin EU:n aiemmat koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelmat.
Nykyisen eurooppalaisen liikkuvuuden merkittävä mahdollistaja onkin juuri Erasmus+ -ohjelma, jonka avulla jo 234 000 suomalaista opiskelijaa eri kouluasteilta, opettajaa, nuorisotyöntekijää ja eurooppalaista vapaaehtoistyöntekijää on voinut osallistua erilaisiin liikkuvuusaktiviteetteihin. Ohjelman avulla Suomi on voinut toimia täysivaltaisesti osana eurooppalaista korkeakouluperhettä.
Helsingin yliopiston strategia suuntaa tiivistyvään eurooppalaiseen yhteistyöhön
Helsingin yliopiston strategiassa on linjattu strategiakaudelle 2017–2020 tavoitteeksi ”Luova, kansainvälinen oppimisen ja huippututkimuksen ympäristö”. Yhtenä keskeisenä tavoitteena on vakiinnuttaa kansainväliset kumppanuudet osana yliopiston tutkimus- ja oppimistoimintaa kaikilla organisaation tasoilla.
Osana strategian toimeenpanoa Helsingin yliopiston koulutusohjelmauudistus käynnistettiin vuonna 2015. Uusissa koulutusohjelmissa opiskelunsa aloittivat opiskelijat syksyllä 2017. Yhtenä perusajatuksena koulutusuudistuksessa oli lisätä tutkintojen kansainvälistä vetovoimaa ja luoda mahdollisuus jokaiselle opiskelijalle osallistua joko kansainväliseen vaihtoon tai muuten kehittää omaa kansainvälisyysosaamistaan ns. kotikansainvälistymisen keinoin.
Opiskelijat ovatkin hyödyntäneet vaihtomahdollisuuksia aktiivisesti, vaikka laventamisen varaakin edelleen on. Helsingin yliopistoon saapui vuonna 2017 Euroopasta 860 vaihto-opiskelijaa ja vastaavasti lähetimme Eurooppaan 370 opiskelijaa. Suosituimpia kohdemaita opiskelijoillemme ovat olleet Iso-Britannia, Alankomaat, Saksa ja Pohjoismaat. Saapuvia opiskelijoita Helsingin yliopistoon tulee Euroopasta eniten Saksasta, Ranskasta, Italiasta ja Espanjasta. Vaihtokokemus toisessa eurooppalaisessa korkeakoulussa jäsentää usein opiskelijan omaa urasuunnittelua ja voi avata mahdollisuudet sijoittua kansainväliseen työympäristöön joko yrityskentälle tai tutkijan polulle. Vaihtojakso on myös merkittävä itsenäistymisen kokemus, ja se syventää ymmärrystä kansainvälisyysosaamisen merkityksestä omalla uralla.
Helsingin yliopistossa opiskelijat voivat lähteä myös harjoittelujaksolle ulkomaille ja opiskelijat käyttävät tätä mahdollisuutta mielellään hyväksi. Kohteista suurin osa sijaitsee Euroopassa. Merkittävin yksittäinen yliopiston harjoittelutuen saaja on ulkoministeriö, jonka lähetystöihin rekrytoidaan opiskelijoita.
Helsingin yliopiston henkilökunta liikkuu pääosin tiedekuntien tai tutkimusryhmien omalla rahoituksella. Liikkuvuusapurahoilla opettajat, tutkijat ja henkilökunta voivat mennä kaikkialle Eurooppaan juuri sinne, mistä löytävät kiinnostavan yhteistyötahon joko tutkimuksen, opetuksen tai korkeakoulutuksen kehittämisen, hallinnon ja palveluiden perusteella.
Eurooppalaisten korkeakoulujen joukossa Helsingin yliopisto kiinnittyy tutkimusintensiivisiin yliopistoihin ja edustaa maailman huippututkimusta. Tästä syystä tärkein kumppaniverkosto on tutkimisintensiivisten yliopistojen verkosto LERU (League of European Research Universities) ja alakohtaiset tutkimusverkostot. Lisäksi olemme UNICA:n eli pääkaupunkiyliopistojen verkoston jäsen.
Tulevaisuuskuvia digitalisoituvassa koulutusyhteistyössä
Ajankohtainen muutosteema on koulutuksen digitalisaatio. Digitalisaatio hämärtää instituutioiden rajoja, kun koulutus tarjotaan yhä enemmän avoimissa oppimisympäristöissä. Digitalisaatio mahdollistaa myös yhä laajemmin yksilölliset koulutuspolut. Eurooppalaisen identiteetin näkökulmasta koulutuksen digitalisaatio mahdollistaa reaaliaikaisen kansainvälisen yhteisen oppimisen ja tutkimuksen yhä tiiviimmin.
Maailmanlaajuisesti digitalisaatio on siis muuttamassa koulutuksen arkipäivää. Tammikuussa 2018 vahvistettiin myös EU-tasolla digitaalisen koulutuksen toimintasuunnitelma, jolla pyritään valmistautumaan koulutuksen ja oppimisen haasteisiin digiaikana. Tavoitteena toimintasuunnitelmassa on tehostaa digitaaliteknologian käyttöä oppimisessa, kehittää digitaalisia taitoja ja osaamista sekä parantaa koulutuksen laatua tehostamalla tutkimustiedon analysointia ja ennakointia.
Lopuksi
Identiteetin rakentaminen on nuoren aikuisen tärkein kehitystehtävä. Identiteetin rakentamisessa on kaksi vaihetta: ensimmäinen on erilaisten vaihtoehtojen pohtiminen, ja toinen on sitoutuminen tehtyihin valintoihin. Vaihtoehtojen pohtimiseen tarvitaan oman korkeakoulun tai yliopiston tarjoamia mahdollisuuksia laajentaa omaa toimintaympäristöä erilaisten kansallisten ja kansainvälisten yhteistyökuvioiden avulla. Henkilökohtaisen identiteetin lisäksi yksilö rakentaa sosiaalisen identiteetin, mikä käsittää ne sosiaaliset ryhmät ja yhteisöt, joihin yksilö kokee kuuluvansa. On siis erittäin merkittävää saada opiskeluaikana kokemuksia eurooppalaisen yhteisön kanssa toimimisesta. Kun ihminen kokee kuuluvansa johonkin ryhmään, hän voi samastua ryhmälle tyypillisiin ominaisuuksiin ja kokea ne osaksi itseään. Eurooppalainen yhteistyö mahdollistaa eurooppalaisen identiteetin muodostumisen osaksi yksilön sosiaalista identiteettiä.
Susanna Niinistö-Sivuranta on Helsingin yliopiston kehitysjohtaja opetuksen toimialalla. Hän on kasvatustieteiden tohtori ja tutkinut opettajainkoulutuksen alalla erityisesti vuorovaikutusosaamisen merkitystä ammatillisessa kasvussa. Hän on toiminut useita vuosia korkeakoulusektorilla opettajana sekä johto- ja kehittämistehtävissä. Julkaisutoiminta on keskittynyt opetuksen kehittämisen sekä oppimisen ajankohtaisiin teemoihin. Sari Lindblom on Helsingin yliopiston yliopistopedagogiikan professori ja opetuksesta vastaava vararehtori. Hän on koulutukseltaan psykologi.
Sari Lindblomin tutkimus keskittyy oppimisen psykologiaan, ja tutkimusalueita ovat mm. yliopisto-oppiminen, oppimisen säätely, tieto- ja oppimiskäsitykset, motivaatio ja akateemiset tunteet sekä yliopisto-opettaminen.
