Haastattelu:
Ulkopoliittisen instituutin
johtaja
Hiski Haukkala
Haastattelu Maanpuolustus-lehteen 30.1.2025
Tuomas Koskenniemi
Julkaisitte vuonna 2020 kirjan ”Suuren pelin paluu”. Miten arvioitte kirjan kestäneen aikaa?
Kirjaa ei ollut tarkoitettu ennustukseksi. Se pyrki tunnistamaan tietyt muutostrendit ja pohtimaan niiden vaikutusta Suomeen myös historiallisessa kehyksessä. Katson sen kestäneen aikaa varsin hyvin. Kirja identifioi niin Yhdysvaltojen kehitykseen liittyviä epävarmuustekijöitä kuin Venäjän uhan ja konfliktin mahdollisuuden. Se kiinnittää huomiota teknologiseen muutokseen, jonka kohdalla kehitys on ollut jopa odotettua nopeampaa. Lopuksi haastan Suomea ja Eurooppaa hakemaan vastauksia näihin kysymyksiin. Tässä ei ole täysin onnistuttu, mutta se ei ole kirjan vika.
Yhdysvaltojen ja Kiinan vastakkainasettelu on edelleen kärjistynyt. Voivatko ne löytää tasapainotilan, vai pitääkö jo valmistautua suursotaan?
Kieltäydyn spekuloimasta suursodilla. Jos niihin ajaudutaan, on se massiivinen epäonnistuminen kaikilta osapuolilta. Mutta ei tasapainotilakaan näytä kovin todennäköiseltä: käynnissä on kilpajuoksu kohti alati tehokkaampia tekoälyjärjestelmiä ja niihin kytkeytyvää teollista kapasiteettia. Parasta mitä voidaan nyt hakea, on poliittinen dialogi ja sellaisten raamien luominen, joiden sisällä kilpailua voidaan käydä.
Onko Euroopalla mahdollisuutta pysytellä tämän kiistan ulkopuolella, vai tuleeko tätä edes tavoitella?
Sitten pitäisi pysytellä koko maailman ulkopuolella. Euroopan kannalta hankalaa on, että jäämme jälkeen taloudellisessa ja teknologisessa kehityksessä. Se on yhteiskunnallinen ja myös turvallisuuspoliittinen ongelma. Pahimmillaan EU on vaarassa ajautua eräänlaiseksi globaaliksi Kazakstaniksi: toimijaksi, joka tasapainottelee suurvaltojen puristuksessa yrittäen varjella autonomiaansa ulkopuolisiin paineisiin sopeutuen. Se on Euroopalle varsin lohduton visio.
Riittääkö Nato transatlanttisen suhteen peruspilariksi, vai onko myös EU:n ja Yhdysvaltojen löydettävä toisensa?
Natossa toteutuu transatlanttinen turvallisuustakuu. Se on korvaamaton tekijä Euroopan ja Suomen turvallisuudelle. Trumpin myötä dynamiikka muuttuu, ja Euroopalle tulee uusia vaatimuksia panostaa puolustukseen. On vielä avoinna, paljonko vastuunkantoa meiltä odotetaan esimerkiksi Ukrainassa. Grönlannin tapaus osoittaa, että perinteiset lojaliteetit eivät Trumpin toiminnassa paina, vaan hän hakee epäortodoksisia ratkaisuja myös euroatlanttisella alueella. Olisi luontevaa, että EU vahvistaisi rooliaan, mutta se tie ei tule olemaan helppo.
Miten Suomi hallitsee transatlanttisen suhteen riskejä? Miten muotoilisitte Suomen kärkiviestin Trumpin hallinnolle?
Riskejä hallitaan aktiivisen liittolaisuuden kautta. Tulee osoittaa, että Suomi ei ole turvallisuuden kuluttaja, vaan vähintään alueellisesti turvallisuuden tuottaja sekä mielenkiintoinen kumppani taloudessa ja teknologiassa. Trump toimii transaktionaalisesti ja kahdenvälisesti, mutta suurstrategisesti Yhdysvallat katsoo Pohjois-Eurooppaa kokonaisuutena. Alueen valtioiden on viestittävä koko alueen arvoa sen sijaan, että meidät nähtäisiin yksittäisinä sitruunanpuristimina, joista on saatava mahdollisimman paljon mehua irti.
Jos UPI saisi kirjoittaa uuden EU-komission ohjelman, mitkä teemat nousisivat kärkeen?
Kaikki lähtee taloudesta ja teknologiasta. Ilman niitä ei ole turvallisuutta, suvereniteettia tai kansainvälistä toimijuutta. Tärkeintä olisi saada sisämarkkinat kuntoon ja kehittää globaalisti kilpailukykyistä teollista suorituskykyä. Teknologinen eturintama on karkaamassa ja Kiinan teollinen voima on musertava. Tälle pohjalle voidaan sitten rakentaa uskottavampi eurooppalainen turvallisuusprofiili. Presidentti Niinistön raportissa on hyviä aineksia. EU tuskin voi korvata Natoa, eikä tätä ilman pakottavaa syytä pidä yrittääkään, mutta se voi tehdä paljon kriisivarautumisen ja laajan turvallisuuden kysymyksissä.
Onko realistista ajatella, että länsimaat saisivat laajemmin tukea globaalista etelästä Kiinan, Venäjän, Iranin ja Pohjois-Korean akselia vastaan?
En usko globaalin etelän maiden olevan kiinnostuneita valitsemaan puolia. Parempi kysymys on, mitä voimme tehdä yhdessä ratkoaksemme ongelmia. Globaali etelä haluaa käydä reilummin kauppaa, päästä markkinoille ja saada tunnustusta omaehtoisina toimijoina. Tällöin myös kysymys heidän asemoitumisestaan maailmanpolitiikassa saisi parempia sävyjä.
Miten Suomen toimijuus maksimoidaan EU:n ja Naton jäsenenä?
Ratkaisemalla demografiaan, osaamiseen, kilpailukykyyn ja turvallisuuteen liittyviä haasteitamme. Tämä työ on kesken, olemme päinvastoin syvenevien ongelmien kurimuksessa. Suomalaisten viisastelu ei maailmalla kiinnosta, vaan meissä kiinnostaa se mikä toimii. Jos ratkomme onnistuneesti omia ongelmiamme, pystymme argumentoimaan vahvemmin myös EU:ssa ja maailmalla.
Millaista kahdenvälistä suhdetta Suomen tulisi hakea Venäjään?
Suhteet ovat hyvästä syystä poikki, eikä Suomi voi olla niitä ensimmäisenä palauttamassa. Suhde rakentuu nyt pelotteen tylpän logiikan varaan. Liittokunnan osana pyrimme estämään turvallisuuspoliittisen tilanteen vielä radikaalimman heikentymisen. Paljon riippuu siitä, miten ja milloin Ukrainan sota ratkeaa. Ajan mittaan yhteydenpitoa venäläisiin on pystyttävä palauttamaan. Ensin sen ytimessä tulee olla väärinkäsitysten ja siten katastrofaalisten virheiden välttäminen. Tätä työtä Suomi tekee liittokunnan ja EU:n osana.
Miten Suomi on ottanut haltuun teknologian, talouden ja turvallisuuden muodostaman kokonaisuuden?
Meillä on hyviä palikoita. Teknologinen osaaminen on vahvuutemme kautta linjan. Puutetta on pääomista ja riskinottokyvystä: liian usein osaaminen rahastetaan siinä vaiheessa, kun pientä ja keskisuurta bisnestä pitäisi vivuttaa isoksi. Kansantalouden kannalta tämä on vahinko. Julkisen talouden ongelmia emme ole kyenneet ratkomaan, ja alijäämät ovat pelottavan suuria. Tämä vaikuttaa myös kykyymme huolehtia turvallisuudesta. Tilanteeseen on Suomessa kuitenkin havahduttu, ja meillä on edellytykset pärjätä kokomme edellyttämällä tavalla.
Keskustelu Suomen suurstrategiasta on vilkastunut. Onko Suomella suurstrategiaa?
Ei pienillä mailla ole suurstrategioita. Olen itse puhunut pienen maan suuresta strategiasta, sillä esimerkiksi osaaminen, kilpailukyky, julkinen talous tai puolustuskyky ovat meille suuria ja strategisia kysymyksiä. Suomen ”suurstrategia” on pitää oma tölli kunnossa ja huolehtia siitä, että pysymme kilpailukykyisinä ja teknologisen kehityksen kärryillä. Emme voi olla teknologiajohtajia joka alalla, mutta voimme olla johtajia teknologian järkevässä käyttöönotossa ja sen huonojen puolien hallinnassa.
Luovatko Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista päätöksentekoa koskevat rakenteet riittävät toimintaedellytykset strategisen kilpailun aikakaudelle?
Päätöksentekojärjestelmässä ei ole merkittävää vikaa, ei välttämättä vikaa ollenkaan. Yhteistoiminnallinen ulottuvuus on pikemmin sen vahvuus. Oma kokemukseni tasavallan presidentin kansliasta todensi hienosti presidentti Mauno Koiviston ajatuksen 1980-luvulta: pyramidi on tukevampi kannallaan kuin kärjellään. Järjestelmäämme kuuluvat tasavallan presidentin johtajuus, laajapohjainen valtioneuvoston valmistelu, yhteistoiminnassa tapahtuva harkinta sekä asianmukaisella tasolla tehtävät linjaukset ja päätökset.
Vastaako kokonaisturvallisuuden malli tarkoitustaan kiristyneessä turvallisuusympäristössä?
Kriiseistä on opittu: yhteistyön ja tiedonvaihdon kulttuuri on parantunut ja siiloutuminen vähentynyt. Minuun on tehnyt vaikutuksen järjestelmän joustavuus – kykymme koota nopeasti ihmisiä yhteen, muodostaa poikkihallinnollista tilannekuvaa ja toimia sen pohjalta. Aina ei kannata korjata sellaista mikä toimii.
Miten arvioitte suomalaista ulko- ja turvallisuuspoliittista keskustelua? Onko kriittisille äänille tilaa?
Emotionaalisuuden ja sotaisuuden lisääntyminen pisti silmään sodan alkuvaiheessa, mutta tilanne on ehkä normalisoitumassa. Pyrkimys aggressiivisesti vaientaa toisella tavalla ajattelevia sopii huonosti demokratiaan: se ei ole hyväksi yhteiskunnalliselle keskustelulle eikä asioiden hoitamiselle. Joka on täysin varma omasta viisaudestaan, haksahtaa usein ensimmäisenä isoihinkin virheisiin. Näistä tunnelmista olemme tulleet monta piirua parempaan suuntaan, ja haluaisin ajatella, että tilaa eri näkökulmille on enemmän. Myös maailman tapahtumat, kuten Trumpin paluu, horjuttavat aiempia itsestäänselvyyksiä.
UPI:n missiona on tuottaa korkeatasoista tutkimusta, tukea poliittista päätöksentekoa sekä osallistua akateemiseen ja julkiseen keskusteluun. Miten hyvin eri osa-alueet ovat tasapainossa?
Arkisessa toiminnassamme melko hyvin. Sodan myötä instituutin ja monen sen tutkijan tunnettuus kasvoi voimakkaasti. Kysyntä on ollut kovaa, ja olemme halunneet siihen vastata. Suuren yleisön silmissä ehkä hämärtyy, että kivijalaltaan UPI on tutkimuslaitos. Teemme yhteiskuntatieteellistä ja turvallisuuspoliittista tutkimusta, johon myös julkiset asiantuntijapuheenvuorot pohjaavat. Tämän varsinaisen työmme tekeminen näkyvämmäksi on kehityskohde.
Moni instituutin jäsen on tullut suomalaisille tunnetuksi televisiosta ja lehtien palstoilta. Jääkö aikaa myös tutkimukselle?
UPI:n noin 40 tutkijan joukkoon mahtuu erilaisia ihmisiä. Joidenkin ote on tutkimuksellisempi, toiset toimivat aktiivisemmin julkisuudessa. On myös luontevaa, että uran eri vaiheissa on erilaisia rooleja. Instituutilla on kaistaa kaikkiin tehtäviin, mutta jokainen tutkija joutuu myös itse miettimään, miten käyttää rajallisen aikansa.
Miten Suomen Nato-jäsenyys on näkynyt UPI:n toiminnassa?
Prosessi toi Suomelle paljon julkisuutta ja lisäsi kysyntää UPI:n asiantuntemukselle. Jäsenyys on myös tuonut paljon uutta tutkittavaa, kuten puolustuspolitiikan ja Pohjois-Euroopan turvallisuuspolitiikan uudelleenorganisoitumisen.
Olette todennut murrosteknologioiden kasvattavan painoarvoaan UPI:n agendalla. Mitä lisäarvoa voitte tällä saralla tuoda?
Suomessa ei ole vielä kovin laajalti asiantuntemusta näissä kysymyksissä. UPI:n lisäarvo on ensinnäkin siinä, että nostamme kysymyksiä agendalle ja olemme luomassa uutta asiantuntijasukupolvea. Meillä on oltava kyky analysoida murrosteknologioita kriittisesti ja ratkaisuja etsien. Kun tämä kapasiteetti on olemassa, voimme tuoda lisäarvoa tutkimuksella. Arvioni mukaan murrosteknologiat laukkaavat nyt niin nopeasti, että tulemme näkemään paljon jo omalla viisivuotisella johtajakaudellani.
Miten varmistatte, että ilmastonmuutoksen kaltaiset ”pehmeämmät” kysymykset eivät jää tutkimuksessa strategisen kilpailun jalkoihin?
UPI:n pitää vastata yhteiskunnassa käsillä oleviin huoliin. Nämä ovat usein päälle kaatuvia kysymyksiä. Samalla meillä on oikeus ja velvollisuus yrittää asettaa agendaa: nostaa katsetta horisonttiin ja pohtia, mitä syliimme on kaatumassa pidemmällä aikavälillä. Strateginen ennakointi nousee tässä entistäkin tärkeämpään rooliin.
Olette työurallanne toiminut sekä tutkijana että valtionhallinnon avainrooleissa. Tulisiko tällaista henkilökiertoa olla Suomessa enemmän?
Ehdottomasti ja molempiin suuntiin. Altistuminen politiikan valmistelun, päätöksenteon ja toimeenpanon maailmalle tekee tutkijasta paremman. Samalla uskon, että myös hallinnossa työskenteleville tekisi välillä hyvää päästä tuulettumaan, tuoda asiantuntemustaan tutkimuspuolelle ja selvittää itselleen juurta jaksain joku mieltä askarruttava kysymys.
Mikä on päällimmäinen muisto omalta maanpuolustuskurssiltanne?
Päätyminen harjoituksen jälkimmäisen vaiheen pääministeriksi. Luoviminen niissä poliittisissa paineissa oli kasvattava kokemus. Päädyimme menemään konfliktiin isommalla budjetilla kuin kukaan koskaan aiemmin!
Haastateltava
VTT Hiski Haukkala otti vastaan Ulkopoliittisen instituutin johtajan tehtävät marraskuussa 2024. Aiemmin hän on työskennellyt kansainvälisen politiikan professorina Tampereen yliopistossa 2018–2021 sekä tasavallan presidentin kansliapäällikkönä 2018 ja 2021–2024. Haukkala on suorittanut 207. maanpuolustuskurssin.
