Haastattelu:
professori Alexander Stubb
- |
- Pete Piirainen
Haastattelu Maanpuolustus-lehteen 22.1.2021.
Maanpuolustus-lehden teemana on tällä kertaa ”Maailmanjärjestys”. Elämme keskellä murroskautta, mutta mistä tämän murroksen voidaan katsoa mielestänne käynnistyneen? Viime vuosilta löytyy monta vaihtoehtoa. Vai elämmekö edelleen kylmän sodan päättymisen jälkinäytöstä?
Olen itse pyrkinyt määrittämään murroksen kolmen hetken kautta. Ensimmäinen on vuosi 1989 ja kylmän sodan päättyminen. Silloin oletettiin, että siirrytään ”historiattomaan aikakauteen” Fukuyaman hengessä. Monet meistä, minä mukaan lukien, uskoi että suurin osa kansallisvaltioista siirtyy kohti yhdistelmää liberaalista demokratiasta, sosiaalisesta markkinataloudesta ja globalisaatiosta.
Toinen hetki on syyskuun 11. päivän terrori-iskut vuonna 2001. Se muutti ajattelua vapaasta maailmasta enemmän kuin ajateltiin.
Kolmas hetki on 2008 syksy, jolloin tapahtui kaksi merkittävää asiaa. Venäjä hyökkäsi Georgiaan ja Lehman Brothers ajautui konkurssiin, mikä johti finanssikriisiin. Venäjän hyökkäys Georgiaan toi voimapolitiikan takaisin Euroopan rajoille ja finanssikriisi käynnisti järjestelmämuutoksen.
Nämä kolme tapahtumaa ovat johtaneet tämänhetkiseen murrokseen. Kyse ei siis ole kylmän sodan jälkinäytöksestä, vaan kyseessä on systeeminen muutos. Demokraattisten instituutioiden, markkinatalouden ja globalisaation aikakausi alkoi kylmän sodan päättyessä vuonna 1989. Vuoden 2001 ja 2008 tapahtumien jälkeen nämä kolme perusperiaatetta on kyseenalaistettu.
Ulkoministerinä toimiessanne piditte puheen suurlähettiläspäivillä vuonna 2008. Puheessa visioitte, että 080808 tulee olemaan päivämäärä, joka on eräänlainen käännekohta kansainvälisessä politiikassa. Kuinka nyt arvioitte tuota puhetta?
Jossain vaiheessa näytti siltä, että saatoin olla väärässä, mutta olin valitettavasti oikeassa. Suomessa oli tapahtumiin myös paljon maltillisempia reaktioita. Ne olivat perua siitä, kuinka meillä suhtaudutaan Venäjään: ei haluta uskoa, että näin tapahtuu. Vaikka olin tuore ulkoministeri, niin katsoin velvollisuudekseni tehdä selväksi, mitä oli juuri tapahtunut ja mikä analyysini oli.
Tänä päivänä ei ole kahta sanaa siitä, etteikö 080808 liikuttanut kansainvälisen politiikan mannerlaattoja. Joitain 080808-puhe taisi silloin huimata, mutta eipä taida huimata enää.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikka saa olla konservatiivista, varovaistakin, mutta ei koskaan jälkijättöistä tai nostalgista. Kaipuu vanhaan on usein vaarallista. Uudet realiteetit ohjaavat.
Suomalaisessa ulko- ja turvallisuuspoliittisessa kulttuurissa on suoraan sanottuna edelleen jäänteitä suomettumisen aikakaudelta. On olemassa tietty osasto ulkopoliittisia ajattelijoita, jotka eivät uskalla sanoa asioita ääneen. Tämän päivän maailmassa se ei enää toimi. Siksi olen erittäin tyytyväinen, että tasavallan presidentti, pääministeri ja ulkoministeri ottivat selkeästi kantaa Aleksei Navalnyin vangitsemiseen.
”Varmaa on vain se, että Georgian kriisi antaa meille karulla kielellään kolme laajakantoista oppituntia, jotka muodostavat kolme tämänpäiväistä teesiäni:
1) 080808 on käännekohta kansainvälisessä politiikassa
2) 080808 asettaa kansainväliselle järjestelmälle uuden haasteen ja
3) 080808 vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työlistaan.”
Kuva: Roope Salonen / Lehtikuva
Puhuttaessa käynnissä olevasta murroksesta kuvataan sitä usein paluuna suurvaltakilpailun aikakauteen. Onko mielestänne kyse paluusta johonkin vanhaan ja kuinka suurta roolia vanhat suurvallat jatkossa näyttelevät?
Ei ole kyse paluusta vanhaan. Kyse on uudenlaisesta maailmasta, joka on huomattavasti erilainen kuin se, jonka me koimme vuonna 1989, 2001 tai 2008. Tällä tarkoitan sitä, että esimerkiksi Yhdysvallat on tänä päivänä erilainen suurvalta kuin se oli vuonna 1989. Vuonna 1989 siirryimme kaksinapaisesta maailmasta yksinapaiseen maailmaan, jota johti Yhdysvallat. Vuoden 2001 terrori-iskut olivat alkusysäys kohti moninapaista maailmanjärjestystä. Yhdysvallat ei ole enää yksiselitteisesti ainoa suurvalta. Vaikka BRICS-maista ei enää juurikaan puhuta, niin Kiina on ehdottomasti tullut mukaan kilpailuun.
Itse näen, että on olemassa kolme blokkia: Yhdysvallat, Kiina ja Euroopan unioni. Nämä kolme toimijaa, joista yksi on hajautettu valtio, yksi keskitetty valtio ja yksi kansainvälinen instituutio tulevat dominoimaan valtapeliä. Valtapeliin tulee toki mukaan pienempiä tekijöitä kuten Intia, Venäjä tai Brasilia. Suurvaltapolitiikka on omalla tavallaan uudelleen trendikästä, mutta se vain on huomattavasti erilaisempaa kuin se oli vaikkapa kylmän sodan aikana.
Ratkaisujen löytäminen globaaleihin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen ja pandemioihin, edellyttää kansainvälistä yhteistyötä ja yhteisvastuuta. Kuinka voimme elvyttää ja vahvistaa sääntöpohjaista maailmajärjestystä, jotta yhteistyö on jälleen mahdollista ja tuloksellista?
Ensimmäinen hyvä askel on, että saamme Yhdysvallat taas mukaan kansainvälisen oikeuden ja instituutioiden piiriin. Yhdysvallat tulee varmasti olemaan sitoutuneempi WHO:n, WTO:n ja Naton toimintaan sekä liittyy takaisin Pariisin ilmastosopimukseen.
Emme kuitenkaan palaa kansainvälisessä yhteistyössä entiseen. Itse uskon, että kansainvälinen sääntöpohjainen järjestys ja monet kansainväliset järjestöt tarvitsevat uudistuksen. Ne on rakennettu toisen maailmansodan jälkimainingeissa ja sellaisen suurvaltapolitiikan vallitessa, jolloin suurimmat määräsivät. Eurooppa ja Yhdysvallat olivat dominoivia toimijoita ja meitä sitoivat yhteiset arvot. Bretton Woods, IMF ja Maailmanpankki heijastavat tätä asetelmaa. Sama pätee Yhdistyneisiin kansakuntiin ja sen turvallisuusneuvostoon. Tämän päivän nuorille on vaikea selittää rationaalista pohjaa sille, että turvallisuusneuvostossa ovat nämä viisi pysyvää jäsentä.
Jotta kansainvälinen sääntöperusteinen järjestelmä jatkuisi vahvana, vaatii se edustuksellisuuden lisäämistä useammalle valtiolle. Ideaalimaailmassa siirtyisimme kohti alueellista maantieteellistä integraatiojärjestystä, jossa pelaajina olisivat Afrikan unioni, ASEAN, MERCOSUR, NAFTA ja EU. En kuitenkaan usko, että näin tulee käymään. Valtapeli tulee jatkumaan edelleen myös kansainvälisten instituutioiden sisällä.
Tässä visiossa Venäjä olisi häviäjä.
Venäjäkin on yrittänyt omalla tavallaan vahvistaa alueellista integraatiota vaikkapa Keski-Aasian maiden kanssa. Toisaalta heidän toimintansa naapurustossa vaikkapa Valko-Venäjällä, Ukrainassa tai Moldovassa ei ole vahvistanut rauhanomaista ja vapaaehtoista alueellista integraatiota.
Venäjä katsoo asioita edelleen enemmän vallan kautta. Jos Venäjä siirtyisi normaalin kansainvälisen oikeuden ja kansainvälisen yhteistyön piiriin, niin miksipä siitä ei voisi muodostua alueellisen integraation veturia. Tällä hetkellä sitä ei kuitenkaan ole näköpiirissä.
Digitaalinen talous on nostanut suuryrityksiä niin Yhdysvalloissa (Google, Amazon, Facebook, Apple ja Microsoft) kuin Kiinassa (Baidu ja Alibaba). Millainen vaikutus näillä yrityksillä tulee olemaan kansainvälisessä politiikassa?
Yllättävän suuri. Vuonna 2008 finanssikriisissä kansalaisten viha kohdistui Wall Streetiin, pankkeihin ja pörssikeinotteluun. Itse uskon, että lähitulevaisuudessa viha tulee kohdistumaan suuria teknologiajättejä kohtaan. Yhdysvaltojen presidentinvaalit ja Cambridge Analytican tapaus, jossa väärinkäytettiin dataa, ovat ainoastaan alkusoittoa.
Olemme menossa kohti yhteiskuntaa, jossa data on valtaa, ja kohti maailmaa, jossa hybridivaikuttaminen tuo tuloksia paremmin kuin perinteinen sodankäynti. Dataa ja informaatiota tullaan silloin käyttämään eri tavalla kuin koskaan aikaisemmin. Informaatiosota ja vaaleihin vaikuttaminen ovat vain murto-osa toimintamahdollisuuksista.
Teknologiajätit tulevat vaikuttamaan kansainväliseen politiikkaan myös yksityisyyden kautta. Teknologiajäteillä on kapasiteetti ja kyky kerätä dataa, jota voidaan käyttää taloudellisten intressien edistämiseen, kuten mainontaan. Samoja periaatteita noudattaen voidaan kuitenkin vaikuttaa myös ideologiseen kansainväliseen keskusteluun; mikä on toimivin yhteiskuntajärjestelmä?
Ulkoministeriö tai puolustusministeriö, joka ei ole tehnyt analyysia teknologiajättien vaikutuksista ulko- ja puolustuspolitiikkaan, on heikoilla jäillä.
Viestipalvelu Twitter sulki presidentti Donald Trumpin tilin, mikä on aiheuttanut paljon keskustelua sananvapaudesta, säännöistä ja vastuusta. Miten te näette asian?
Tämän on mielenkiintoinen mutta äärettömän vaikea kysymys. Tämä ennakkotapaus tulee vaikuttamaan teknologiajättien ja sosiaalisen median yritysten sekä sananvapauden tulevaisuuteen. Huomionarvoista tässä tapauksessa on se, että kaikki suurimmat palvelut sulkivat Donald Trumpin tilit yhtä aikaa ja hänen presidenttikautensa päättyessä.
Peruskysymys on, mikä on sosiaalisen median määritelmä. Onko se sovellus, jonka tavoite on toimia globaalina sosiaalisen keskustelun kanavana ja äänenä kaikille? Vai onko sen rooli toimia voittoa tavoittelevana pörssiyrityksenä, jonka yksi ansaintakeino on markkinointi tai datan kerääminen?
Itse haluaisin elää yhteiskunnassa, jossa lainsäätäjä ja laki määrittelevät sananvapauden rajat ja toimeenpanosta vastaa tuomioistuin. Vaikka pidän Donald Trumpin twiittejä vastenmielisinä, niin näen, että pysyvät ratkaisut blokata käyttäjä ulos sosiaalisesta mediapalvelusta ovat tuomioistuinkysymyksiä.
Sitä argumenttia en osta hetkeäkään, että sananvapauden rajat määrittäisi pörssinoteerattu teknologiayhtiö. He voivat toki päättää, ketkä palvelua käyttävät, mutta he eivät voi määrittää sananvapauden rajoja.
Tapaus on nostanut paljon keskustelua, mikä on hyvä asia.
Teknologiasuuryritysten joukossa ei ole yhtään eurooppalaista suuryritystä. Miksi Eurooppa on jäänyt kehityksessä muista jälkeen?
Tilanteeseen on varmasti monta syytä, mutta mielestäni meidän ei kannata Euroopassa käydä vanhoja sotia. On turha tuijottaa Fortune 500 -listaa ja katsoa mitkä ovat suurimmat yritykset. Tämä juna meni jo.
Samoin kävi 1990-luvulla kilpailussa suurten telekommunikaatioyritysten välillä. Euroopasta tulivat Nokia ja Ericsson. Yhdysvalloissa toiminta oli hajautettu ja teleoperaattorit toimivat osavaltioittain. Tämä tarkoitti sitä, että yhdysvaltalaiset yritykset jäivät auttamattomasti jälkeen, kun Euroopassa kehitettiin oma 3G-standardi.
Digitaalisella puolella tapahtui päinvastoin. Euroopassa oli hajanaiset digitaalimarkkinat, jotka eivät mahdollistaneet big tech -yritysten syntymistä.
Tämä kamppailu on käyty ja nyt kannattaa keskittyä siihen mikä on seuraava kamppailu. Itse näen, että mitä yhtenäisempi lainsäädäntö meillä on, sitä paremmat edellytykset on menestyä. Kuulosta moneen korvaan hirveältä, mutta Euroopan unioni on regulaation suurvalta. EU:n tietosuoja-asetusta (GDPR) on kritisoitu raskaudesta, mutta samalla se teki EU:sta edelläkävijän yksityisyyden hallinnassa. Tämä on sellainen kysymys, joka voi nousta arvoon tulevaisuudessa.
***
Euroopan unioni on teille tuttu tutkijana, virkamiehenä, EU-parlamentaarikkona, ministerinä, pääministerinä ja nyt professorina. Mitä nämä eri roolit ovat opettaneet teille Euroopan unionista?
Sen, että kyseessä on monimutkainen järjestelmä, joka ei ole täydellinen. Meidän kannattaa unohtaa kaikki utopistinen ajattelu jonkinlaisesta eurooppalaisesta pääteasemasta, jossa kaikki voisimme elää onnellisessa kukoistuksessa. Euroopan unioni on enemmän kuin kansainvälinen järjestö ja vähemmän kuin valtio.
Euroopan unioni kehittyy aina kolmen vaiheen kautta: kriisi, kaaos ja epätäydellinen ratkaisu. Kun myönnämme tämän itsellemme, olimmepa sitten akateemisessa tai virkamiesmaailmassa tai politiikassa, niin meidän on huomattavasti helpompi elää Euroopan unionin epätäydellisyyksien kanssa.
Olen nykyään vähemmän idealistinen, mutta edelleen uskovainen.
Iso-Britannia erosi juuri Euroopan unionista, Saksassa valittiin CDU:lle uusi puheenjohtaja ja Ranskassa järjestetään presidentinvaalit vuonna 2022. Mistä löytyy Euroopalle moottori tai johtaja? Tuleeko se jostain pääkaupungista vai Euroopan unionin sisältä?
Tämä on äärettömän vaikea kysymys. Euroopan unioni menetti paljon, kun Iso-Britannia lähti unionista. Brexit muutti tasapainoa Euroopan unionin sisällä suurten valtioiden välillä. Iso-Britannia edusti markkinavetoista talousliberalismia ja se peräänkuulutti rakenneuudistuksia. Ranska taas toimi oikeastaan päinvastoin. Se puhui lämpimästi EU:sta, kunhan intressit olivat yhteneväiset Ranskan kanssa. Saksa oli maltillinen tasapainoilija. Nyt olemme siirtyneet kohti mallia, jossa Ranska–Saksa-moottorissa toinen painaa kaasua ja toinen jarrua.
Uskon, että Saksassa näemme Eurooppa-politiikan jatkumon. Saksa edustaa suomalaistyyppistä pragmaattista Eurooppa-politiikkaa. Ranskan osalta on vaikea arvioida kehitystä seuraavien presidentinvaalien osalta, mutta eurooppalainen johtajuus tulee varmaankin Saksa–Ranska-akselilta.
Tämän sanottuani haluan kuitenkin nostaa hattua Euroopan komissiolle ja komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenille ensimmäisestä vuodesta. Puheenjohtaja ei tee agendaa, vaan agenda tekee puheenjohtajan. Komissio on onnistunut luovimaan hyvin vaikeassa tilanteessa sekä terveyden että talouden osalta. Samaan aikaan on neuvoteltu myös brexit-sopimus ja investointisopimus Kiinan kanssa.
Miten näette nyt käynnissä olevan keskustelun Euroopan strategisesta autonomiasta? Voiko Eurooppaa ottaa paikan suurvaltojen joukossa?
Riippuu siitä, mitä strategisella autonomialla tarkoitetaan. Mikäli strategisella autonomialla tarkoitetaan itsenäisempää toimintaa, on se hyvä asia. Mikäli taas strategista autonomiaa käytetään keppihevosena protektionismille ja vapaakaupan estämiselle, niin voimme olla potentiaalisesti ongelmissa.
Itse asiassa Euroopan unionin liikkumatila pieneni, kun Joe Biden voitti presidentinvaalit. Mikäli Donald Trump olisi jatkanut Yhdysvaltojen presidenttinä, niin Euroopan unionilla olisi ollut enemmän liikkumatilaa toimia Kiinan, Iranin tai Venäjän suuntaan.
Mikä on tällä hetkellä vakavin Euroopan unionia kohtaava haaste?
Koronapandemia ja sen vaikutukset terveyteen ja talouteen sekä näihin kysymyksiin liittyvä koordinaatio.
Pitkällä aikavälillä esiin nousevat myös datan hallintaan ja ilmastonmuutokseen liittyvät kysymykset, mutta juuri nyt kannattaa keskittyä pandemian hoitoon.
***
Kuva: EUI
Maailmanjärjestyksen edellinen murroskausi ajoittuu kylmän sodan päättymiseen. Suomi liittyi tuolloin Euroopan unioniin ja on varmasti yksi tuon murroskauden voittajia. Kuinka varmistamme, että olemme valmiita tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin ja vahvistamme Suomen asemaa jatkossakin?
Suomen tämänhetkinen menestys perustuu kylmän sodan päättymiseen ja siihen, että integroiduimme institutionaalisesti siihen läntiseen yhteisöön, johon kuulumme. Euroopan unionilla on merkittävä rooli Suomen menestyksessä niin taloudellisesti kuin turvallisuudenkin näkökulmasta. Suomi on noussut maailman kymmenen menestyneimmän valtion joukkoon, mitataanpa menestystä millä mittarilla hyvänsä.
Paljon on toki ollut kiinni sattumasta mutta paljon on vaikuttanut myös institutionaalinen ja arvopohjainen sitoutuminen. Menestykseen liittyy myös joustavuus, mikä on helppoa pienille valtioille murroksen keskellä. Ainoa pelkoni on, että Suomi ottaisi askelia taaksepäin ja muuttuisi konservatiivisemmaksi. Tästä merkkejä on nähty maahanmuuttoon, markkinoiden vapauttamiseen ja ammattiliittoihin liittyvässä keskustelussa.
Suomen pitää jatkaa uteliaana, valppaana ja joustavana valtiona.
Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa kuvaa jatkuvuus ja puolustuskysymyksistä vallitsee konsensus. Molemmat seikat ovat vahvuuksia, mutta ovatko ne mielestänne ohjanneet Suomessa käytävää puolustuskeskustelua?
Osittain kyllä. Jos itse olisin saanut valita, niin Suomi olisi liittynyt Naton jäseneksi vuonna 1995. Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin kaiken viisauden alku. Tällä hetkellä näyttää sille, että Suomi ei ole hakeutumassa Naton jäseneksi. Siksi on tärkeää, että jatkamme jo vuonna 1995 määritetyllä linjalla: sitoudumme mahdollisimman lähelle Natoa.
En ole kaikista asioista samaa mieltä tasavallan presidentin kanssa, mutta tässä murroksessa hän on onnistunut erinomaisesti navigoimaan osana läntistä joukkuetta unohtamatta kuitenkaan Venäjää.
Vuonna 2015 toimiessanne pääministerinä totesitte, että Suomessa ”päätöksenteko on rikki”. Miten arvioitte poliittisen keskustelun ja päätöksenteon kehittyneen Suomessa pääministerikautenne jälkeen?
Sehän on vielä rikkonaisempaa. On mielenkiintoista, että joskus tulee sanoneeksi asioita, jotka tuntuvat siinä hetkessä epämukavilta, kuten 080808-puhe tai että ”politiikka on rikki”. Joskus totuus sattuu. Lausunnoista syntyy pieni metakka, mutta jälkiviisaana voi todeta, että näinhän on käynyt.
Peräänkuulutan sivistynyttä ja arvokasta keskustelua. Tällä hetkellä poliittinen keskustelu on muuttunut enemmän poliittiseksi mäiskimiseksi. Silloin keskustelusta putoaa pois pitkäjänteinen ajattelu. Demokratian perusongelma on, että se on rakennettu hitaalle prosessille, jossa aika usein suljettujen ovien takana haetaan kompromissia. Tarvitsemme politiikan diskurssin ja dialogin ryhtiliikkeen. Hyvin harva ihminen tykkää ikuisesta riitelystä. Tietysti, helppohan minun on täältä akateemisista puskista huudella.
Vielä lopuksi haluaisin kysyä mitkä ovat teidän ”kolme pointtianne” Suomelle keskellä maailmanjärjestyksen murrosta?
Pysytään uskollisena arvoillemme. Uskalletaan olla uteliaita ja joustavia. Uskalletaan olla kovia puolustamaan omia intressejämme tarpeen vaatiessa. Näillä pääse pitkälle!
Haastateltava
Alexander Stubb on professori EU-jäsenmaiden perustamassa European University Institute -yliopistossa ja toimii sen monikansallista hallintoa tutkivan Transnational Governance -yksikön johtajana. Tätä ennen hän on toiminut mm. Euroopan investointipankin varapääjohtajana 2017–2020, valtiovarainministerinä 2015–2016, pääministerinä 2014–2015, ulkomaankauppa- ja eurooppaministerinä 2011–2014, ulkoministerinä 2008–2011 sekä europarlamentaarikkona 2004–2008. Vuonna 2018 Stubb pyrki Euroopan kansanpuolueen EPP:n kärkiehdokkaaksi. Stubb on vuodesta 2017 alkaen toiminut myös Crisis Management Initiativen hallituksen puheenjohtajana.
