Haastattelu:
puhemies
Matti Vanhanen

Päätoimittaja Tuomas Koskenniemi haastatteli puhemies Matti Vanhasta
eduskunnan kesätauolla 19.8.2022.

Olette todennut kirjoittaneenne 25.2.2022 päiväkirjaanne Ukrainan sodan johtavan Suomen Nato-jäsenyyteen. Mielipidekyselyiden mukaan kansalaisten enemmistö kääntyi kannattamaan Nato-jäsenyyttä hyvin samoihin aikoihin. Miten tämä näkyi eduskunnassa?

Sen aisti käytävillä ja omassa eduskuntaryhmässä. Mielipiteet olivat voimakkaassa muutoksessa. Oli käynnissä arviointivaihe: osa teki johtopäätöksensä hyvin selväksi ja kertoi nämä myös muille. Kyse ei niinkään ollut siitä, miten kansalaismielipide vaikutti edustajiin: edustajat ovat kansalaisia, ja heillä oli sama tarve syvälle menevään uuden arvion tekemiseen.

 

Kansallinen Nato-prosessi syntyi nopeasti. Oliko sen takana vuosien varrella pidempää pohdintaa siitä, miten Nato-optio lunastettaisiin, jos tämä joskus tulisi ajankohtaiseksi?

Ei ollut, ja ehkä tätä voi jälkeenpäin ihmetelläkin. Karttaharjoitusta ei ollut tehty. Arvioissa, joissa oli hahmoteltu Suomen mahdollisia toimia, oli korostunut kolme elementtiä: eteneminen vaatisi valtionjohdon ehdotuksen ja keskustelunavauksen, sen pohjalta järjestettäisiin kansanäänestys, eikä tätä tehtäisi kriisin keskellä. Manuaalia ei ollut olemassa, prosessi synnytettiin tähän tarkoitukseen.

Suomi ei voinut tehdä ratkaisujaan umpiossa. Oli jatkuvasti seurattava, mitä Ukrainassa tapahtui. Varsinkin ensimmäisinä viikkoina haluttiin varmistaa, ettei oma toimintamme vaarantaisi Ukrainan asemaa tai estäisi nopean rauhan syntymistä.

Nyt on selvää, että optio oli sodan syttyessä arvioitava, muuten se olisi menettänyt merkityksensä.

 

Te olitte Nato-prosessissa keskeisessä roolissa: onko julkisuuteen välittynyt mielestänne oikea kuva sen etenemisestä?

Iso kuva on välittynyt oikein. Käsitykseni mukaan keskustelu eteni julkisuudessa esitetyn mukaisesti. Vielä kertomatta on, miten mielipiteet muodostuivat eri puolueissa.

Tärkeä osa prosessia oli, että valtionjohdon käsiä ei sidota, jos olisi syytä toimia nopeammin tai painaa jarrua. Seuraavat liikkeet tehtiin vasta, kun tilanteen arvioitiin olevan kypsä. Lopulliset päätökset syntyivät sitten muutamassa päivässä. Pienen maan johdolla on oltava liikkumatila tilanteessa, jossa ei tiedetä mitä maailma eteen tuo.

 

Millainen Naton jäsenmaa Suomen tulisi olla

On sitouduttava Naton perussopimukseen ja sisäistettävä mihin sitoudumme. Tämä ei sopimusten sitovuutta korostavalle maalle ole vaikeaa. Perussopimus ei ole laaja asiakirja, se on jokaisen luettavissa.

Lisäksi meidän on opittava ajattelemaan liittolaisten näkökulmasta, sillä sitoudumme auttamaan muita. Erityisesti tämä näkyy Turkin kohdalla. Eri puolilla Natoa maailma nähdään eri tavoin.

Puhemies Matti Vanhanen Maanpuolustus-lehden haastattelussa eduskunnan kesätauolla 19.8.2022.
Kuva: Onni Pörhölä / Ruotuväki
Suomella on jo pitkä kokemus EU:n jäsenyydestä. Mitä oppeja tästä voidaan ammentaa Natoon?

Perusote on toimia ratkaisujen hakijana. EU:ssa olemme välttäneet pysyviä maaryhmiä, sillä Suomen on kyettävä yhteistyöhön eri maiden kanssa eri asioissa. Yksi päälinjauksemme on ollut, että unionia ei tule hajottaa. Myös Natossa yhtenäisyyden korostaminen on tärkeää, sillä päätökset tehdään yksimielisesti ja usein kiireessä. Naton toimiala on paljon EU:ta suppeampi, joten lähtökohtaisesti tulisi pitää kaikki 32 maata saman pöydän ympärillä. Lisäksi Suomen on kannettava vastuuta pitämällä oma puolustuksemme kunnossa.

 

Entä miten Nato-jäsenyys vaikuttaa Suomen profiiliin EU:ssa?

En usko merkittäviin muutoksiin. On pohdittava, onko EU:n puolustusulottuvuuden kehittäminen yhä Suomelle prioriteetti. Oma näkemykseni on, että linjaa ei tarvitse muuttaa. EU on kansainvälisenä toimijana Natoa monipuolisempi, ja sillä on laajempi välineistö. EU:lla tulee esimerkiksi olla vahva kyky kriisinhallintaan. Euroopan oman toimintakyvyn kehittäminen ei ole epäluottamusta Pohjois-Amerikkaa kohtaan. Naton jäsenenäkään Suomen ei pidä olla rakentamassa EU:n ja Naton välille päällekkäisyyksiä, eikä kilpailua saa syntyä.

 

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa on rakennettu neljän pilarin varaan. Miten nyt näette pilarit, ja miten ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa tulisi rakentaa?

Venäjä on rikkonut luottamusta kansainvälisten sopimusten pitävyyteen. Tämän pilarin painoarvo on siksi vähentynyt, mutta Suomen on jatkossakin kuuluttava sopimusten sitovuutta korostaviin maihin, ja sitovuutta on rakennettava askel askeleelta. Venäjä-suhde on avoin kysymys, eikä sen rakentaminen tällä hetkellä ole ajankohtaista. Venäjän merkitys ei kuitenkaan ole kadonnut, ja aikanaan suhde hakee uuden muotonsa. Nyt korostuvat EU-jäsenyys ja Nato-jäsenyys, joka muuttaa merkittävästi asemaamme. Meistä tulee osa puolustusliittoa ja toisaalta osa blokkia, johon Venäjä suhtautuu vihamielisesti. Tämä on historiallisesti valtava muutos, jota ei pidä vähätellä. Jatkossakin on pyrittävä välttämään, että Suomesta tulisi kielteisessä mielessä rajamaa.

 

Tiiviin kumppanuusyhteistyön ansiosta Suomen sotilaallinen yhteensopivuus Naton kanssa on hyvällä tasolla. Onko myös Suomen poliittinen järjestelmä Nato-yhteensopiva?

Uskoakseni valtaosaltaan on. Tarvittavat instituutiot ja työnjako valtioelinten välillä ovat olemassa. Naton neuvostosta tulee olennainen osa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaamme. Parlamentaarinen linkki Naton päätöksentekoon on syytä käydä läpi.

 

Kenen tulisi edustaa Suomea Naton huippukokouksissa?

Presidentti edustaa Suomea. Kokouksissa ei toteuteta henkilön tai instituution omaa politiikkaa, vaan Suomen linjaa. Osa päätöksistä tehdään virkamies- tai suurlähettilästasolla, osa ministerikokouksissa ja osa huippukokouksissa. Suomen linja Nato- ja EU-kokouksissa kaikilla tasoilla on yhdessä määritelty.

 

Entä pääministerin rooli?

Pääministeri on TP-UTVA:n jäsen ja johtaa hallituksen työskentelyä määritettäessä linjoja Naton huippukokouksiin. Kantojen tulee olla käsitelty yhteistoiminnassa presidentin ja hallituksen välillä. EU:ssa sama toimii toisin päin: tehtäessä keskeisiä ulkopoliittisia ratkaisuja presidentti on kotimaassa, mutta hän on osallistunut Suomen linjan määrittelyyn.

 

Näettekö Nato-prosessin jatkumona ulko- ja turvallisuuspolitiikan parlamentarisoitumisessa?

Yli kymmenen vuotta sitten voimaan tulleen perustuslain mukaan eduskunta ratkaisee Suomen linjan, mikäli presidentti ja hallitus eivät pääse yhteisymmärrykseen. Tämä vahvisti eduskunnan asemaa merkittävästi. Tietyllä tapaa tämä realisoitui Nato-prosessissa. Tosiasiassa päätöksenteko on ollut laajalla pohjalla jo suhteellisen pitkään. Tärkein ulko- ja turvallisuuspoliittinen asiakirja on hallitusohjelma, jonka pohjalta laaditaan selonteot. Nykyinen presidentti on pitänyt tiivistä yhteyttä valiokuntien lisäksi myös puolueiden puheenjohtajiin. Tämä auttaa osaltaan ehkäisemään ristiriidat. Sekä hallitus että presidentti voivat hakea eduskunnasta tukea näkemyksilleen.

Ulkopolitiikan parlamentarisoituminen on edennyt kuin vaivihkaa. Luin taannoin tutkijan arvion, jonka mukaan eduskunnan rooli ulko- ja turvallisuuspolitiikassa oli viimeksi yhtä vahva 1920-luvun alussa.

 

Mikä on eduskunnan rooli määriteltäessä Suomen Nato-politiikkaa?

Eduskunnan rooli on kahdessa asiassa ohittamaton: eduskunta päättää sodasta ja rauhasta, ja eduskunnan sitoumus tarvitaan, jos Nato-pöydässä nousee esille sitoumuksia, jotka vaativat budjettipäätöksiä.

Eduskuntaa informoidaan ennen Nato-kokouksia ja niiden jälkeen. Näin on toimittu jo rauhankumppanuuden ajalla, ja tämä jatkuu. Kokousten merkitys Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kasvaa, ja käsittelyn painokkuutta tulee korostaa. Operatiivista roolia eduskunnalla ei ole, kun ei ole kyse lainsäädännöstä tai budjetista.

Maanpuolustus-lehden päätoimittaja Tuomas Koskenniemi haastattelemassa puhemies Vanhasta.
Kuva: Onni Pörhölä / Ruotuväki
Millaisia omia kokemuksia teillä on Naton parlamentaarisen yleiskokouksen toiminnasta?

En ole ollut yleiskokouksen jäsen, mutta käydessäni puhumassa sille sain myönteisen vaikutelman. Yleiskokouksessa on valtavasti parlamentaarikkoja eri maista, ja se on hyvä yhteydenpidon sekä kulttuurisen yhteenliittymisen väline. Sen kautta muillakin kuin puolustushallinnoilla on ymmärrys yhteisen puolustuksen järjestämisestä. Eduskunta on osallistunut yleiskokouksen toimintaan jo pitkään, ja moni suomalainen on ollut siinä aktiivinen.

 

Ette asetu enää ehdolle eduskuntavaaleissa. Moni muukin pitkän linjan ulko- ja turvallisuuspoliittinen vaikuttaja on viime vuosina astunut näyttämöltä. Onko puolueissa kasvamassa uusi polvi päättäjiä?

Olen tässä suhteessa erittäin luottavainen. Tämä vaalikausi antoi monelle kansanedustajalle erittäin hyvän kokemuspohjan, josta ammentaa. Yli 130 edustajaa toimi valiokunnissa, jotka käsittelivät Nato-kysymykseen johtanutta selontekoa, ja syvällistä keskustelua käytiin myös eduskuntaryhmissä. Tämän vaalikauden aikana puolustuksen merkitys on noussut uudelleen esiin kouriintuntuvalla tavalla. Ehkä välissä oli vuosia, jolloin osa poliitikoista katsoi muiden hoitavan puolustuspolitiikan, mutta nyt vastuu puolustuksen järjestämisestä koskee kaikkia kansanedustajia.

Vaikka suhde Venäjään välittyy tällä hetkellä sodan kautta, ei kiinnostus Venäjän historiaa ja kulttuuria kohtaan saisi hiipua. Toivon, että jatkossakin löytyisi edustajia, jotka ovat valmiita käyttämään aikaa Venäjän tuntemiseen. Historiasta oppien on vältettävä 1920–30-luvun tapahtumat, jolloin etäännyimme kauaksi Neuvostoliitosta, ja tietämys siitä jäi ohueksi.

 

Suomessa on vahva ulko- ja turvallisuuspoliittisen konsensuksen perinne. Sen kääntöpuolena kynnys kilpailevien näkemysten esittämiselle on ollut korkea. Miten arvioitte nykyistä keskusteluilmapiiriä ja tulevaisuudennäkymiä?

Nythän konsensus on Venäjän toimista johtuen tavattoman laaja. Tilannetta voisi muuttaa keskustelu Naton 5. artiklan käytöstä tositilanteessa. Tämä saattaisi koetella eheyttä ja sitoumusta artiklaan. Olemme halunneet välittää vahvan viestin: 188 edustajan ääni hakemuksen jättämisen puolesta on myös nykyisen eduskunnan sitoumus tulevien eduskuntien puolesta. On tärkeää, että suurin osa suomalaisista on valmis korostamaan sitoumusten merkitystä ja että Suomen sanaan voi luottaa. Sitoutuminen ei kuitenkaan saa olla pakotettua, vaan se on koettava periaatekysymyksenä. Suomi ajaa parhaiten myös omaa kansallista turvallisuuttaan sitoutuen aidosti siihen, minkä alle nimemme nyt laitamme.

Kuva: Onni Pörhölä / Ruotuväki

Haastateltava

Matti Vanhanen on toiminut eduskunnan puhemiehenä helmikuusta 2022 asti. Hän on pitkäaikainen kansanedustaja ja toiminut puolustusministerinä 2003, pääministerinä 2003–2010 ja valtiovarainministerinä 2020–2021. Vanhanen on suorittanut 143. maanpuolustuskurssin.

Lisää haastatteluja: