Haastattelu:
Puolustusvoimain komentaja
Timo Kivinen

Maanpuolustus-lehden teemana on tällä kertaa Itämeri. Turvallisuustilanne Itämerellä muuttui äkisti vuonna 2014 Venäjän valloitettua Krimin ja hyökättyä Ukrainaan. Miten näette tilanteen tällä hetkellä? Onko turvallisuustilanne vakiintunut? Elämmekö keskellä ”uutta normaalia”?

Sotilaallinen aktiviteetti kasvoi lähialueellamme jo 2010-luvun alussa. Ukrainan kriisin jälkeen sotilaallinen toiminta kasvoi entisestään ja se on pysynyt tällä tasolla. Voidaan siis sanoa, että elämme keskellä uutta normaalia.

Tilanteeseen on reagoitu eri puolilta. Kun Venäjä lisäsi omaa aktiviteettiaan, länsi teki samoin. Natolla on EFP-joukot (Enhanced Forward Presence) Baltiassa. Kaikki naapurimaamme ovat panostaneet lisää puolustukseen. Viime hallituskaudella Suomikin lisäsi puolustusmäärärahoja ja kehitimme lainsäädäntöä vastaamaan vaikeasti ennakoitavaa nykymaailmaa. Uusi lainsäädäntö antaa meille mahdollisuudet valmiuden säätelyyn aikaisempaa joustavammin.

Vuoden 2014 jälkeen Suomi on tiivistänyt kahdenvälisiä puolustussuhteitaan useiden Itämeren maiden kanssa sekä Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian kanssa, joilla on merkittävä rooli Itämeren puolustusarkkitehtuurissa. Tämän lisäksi Suomi on tiivistänyt puolustusyhteistyötään Naton kanssa, edistänyt Euroopan unionin puolustusulottuvuuden vahvistamista sekä osallistunut puolustusyhteistyöhön erilaisissa maaryhmissä (JEF, FNC ja EI2). Mitä tämä lisääntyvä ja syvenevä yhteistyö kertoo Itämeren puolustusarkkitehtuurista?

Edellisellä hallituskaudella laadittiin kymmenkunta kahdenvälistä tai monenkeskistä puolustusyhteistyötä koskevaa asiakirjaa. Nato myönsi Suomelle edistyneen kumppanin aseman vuonna 2014 (Enhanced Opportunities Partner). Myös Euroopan unionissa on tehty paljon. Sotilaallisesti tarkasteltuna on tärkeää, että nämä verkostot palvelevat kansallisen puolustuskykymme kehittämistä ja kehittävät yhteensopivuutta läntisten asevoimien kanssa. Lainsäädäntökin velvoittaa meitä luomaan kyvyn antaa ja ottaa vastaan sotilaallista apua.

Toiminnan on oltava myös kustannustehokasta. Esimerkiksi Ison-Britannian johtama JEF (Joint Expeditionary Force), Saksan johtama FNC (Framework Nations Concept) ja Ranskan johtama EI2 (European Intervention Initiative) täydentävät toisiaan. Päällekkäisyyttä ei ole. On tärkeää, että Suomi tiivistää puolustusyhteistyötä hankkeissa, joita johtavat kolme Euroopan vahvinta valtiota.

Minusta on selvää, että eurooppalaisten tulee tehdä enemmän oman turvallisuutensa eteen. Tämän viestin olemme kuulleet myös Atlantin toiselta puolelta, eikä tähän viestiin ole odotettavissa muutosta, vaikka hallinto siellä vaihtuisi. Oman käsitykseni mukaan eurooppalaiset ovat tämän kehotuksen ymmärtäneet.

Suomi ja Ruotsi tiivistävät kahdenvälistä puolustusyhteistyötään, ja molemmat maat tiivistävät puolustussuhteitaan muihin kumppaneihin. Tämä on tapahtunut ilman muodollisia sopimusvelvoitteita. Mistä kehitys kertoo?

Kun on yhteisiä intressejä, löytyy myös poliittista tahtoa toimia. Ruotsi on Suomelle ollut perinteisesti läheinen kumppani monessakin mielessä. Olemme EU:n jäseniä, emme kuulu Natoon ja olemme naapurimaita. Tässä ovat lähtökohdat sille, miksi sotilaallinenkin yhteistyö on edennyt viime vuosina.

Kehitämme keskinäistä yhteistoimintaa siten, että voimme toimia yhdessä normaalioloissa tai vakavissa kriiseissä, mikäli poliitikot niin päättävät. Yhteistoiminta ei saa jäädä kiinni siitä, ettei ole luotu valmiutta tähän. Tämän eteen on tehty merkittävästi töitä ruotsalaisten kollegoiden kanssa. Ruotsi on ainoa maa, jonka kanssa teemme operatiivista suunnittelua.

Mitä sotilaallisia tavoitteita Venäjällä nähdäksenne on Itämeren suunnalla?

Itämeri on Venäjälle tärkeä liikennereitti, ja Pietari sekä Kaliningrad ovat sille tärkeät alueet. Itämerellä kohtaavat myös Venäjä ja Nato. Nämä seikat ohjaavat myös Venäjän sotilaallista toimintaa.

Eurooppalaisessa ja transatlanttisessa puolustusajattelussa Itämerta ei enää nähdä omana itsenäisenä alueenaan, vaan Itämeren alueen turvallisuus ja puolustus nähdään osana laajempaa transatlanttista puolustusarkkitehtuuria. Mitä Suomen tulee ajatella tästä kehityksestä?

Henkilökohtaisesti olen ollut yllättynyt, että Suomessa on keskusteltu pitkälti vain Itämeren turvallisuudesta. Suomi sijaitsee kahden merkittävän sotilasstrategisen alueen välissä: arktisen alueen ja Itämeren. Viimeisen vuoden aikana pohjoisen turvallisuustilanne on ollut enemmän esillä. Turvallisuustilannetta tarkasteltaessa tulee nähdä tämä laajempi konteksti. Sotilaallinen toiminta on kasvanut myös pohjoisessa.

Tämä kehitys on ymmärrettävä Suomessa, sillä se vaikuttaisi asemaamme, mikäli syttyisi laaja sotilaallinen konflikti. Olemme osa länttä, EU:n jäsen ja sotilaallisesti liittoutumaton. Suomella on oltava vahva puolustuskyky kokoonsa nähden. Se toimii vakauttavana tekijänä Pohjolassa. Vastaamme omasta tontistamme tilanteessa kuin tilanteessa.

***

Vuoden 2014 jälkeen Puolustusvoimat on uudistanut toimintaansa ja siitä on tullut koulutusorganisaation lisäksi valmiusorganisaatio. Onko tämä työ saatettu päätökseen, vai onko uudistuksia vielä odotettavissa?

Valmiuden kehittämisenkin tulee tapahtua ajassa eläen. Painopiste siirtyy toimintatapojen kehittämiseen, kuten aikaisemmin kuvasin. Asiaa varmaankin sivutaan puolustusselontekoakin laadittaessa.

Mikäli valmiuslakia tarkastellaan koronapandemian hoidosta saatujen kokemusten perusteella, samassa yhteydessä on hyvä tarkastella valmiuteen liittyviä sotilaallisia asioita.

Tällä hallituskaudella laaditaan puolustusselonteko sekä asetetaan parlamentaariset komiteat tutkimaan asevelvollisuuden kehittämistä ja laatimaan kokonaisvaltainen kriisinhallinnan tavoitelinjaus. Millaista ohjausta odotatte näiltä asiakirjoilta?

Edellinen hallitus laati ensimmäisen puolustusselonteon. On hyvä, että tämäkin hallitus päätti sellaisen laatia. Puolustusselonteko on strateginen ohjausasiakirja, joka kuvaa toimintaympäristön kehittymistä ja antaa sitä kautta vaatimuksia puolustuksen kehittämiselle ja ylläpidolle noin kymmenen vuoden aikaperspektiivillä. On myös tärkeää, että kehittämistavoitteiden lisäksi selonteossa kerrotaan, millaiset resurssit kehittäminen tarvitsee. Selontekojen ympärille on saatu aina muodostettua laaja poliittinen konsensus riippumatta siitä, mitkä puolueet ovat hallituksessa ja mitkä oppositiossa. Odotan, että näin käy myös tällä kertaa.

Asevelvollisuuden osalta Puolustusvoimien tulokulma on kirjattu hallitusohjelmaan: ”asevelvollisuutta ylläpidetään sotilaallisen maanpuolustuksen tarpeisiin”. Hallitusohjelmaan on myös kirjattu, että asevelvollisuuden kehittämistä tarkastellaan yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Riippumatta parlamentaarisen komitean työstä Puolustusvoimat kehittää asevelvollisuutta jo nykyisen lainsäädännön pohjalta. On hyvä, että käymme keskustelua asevelvollisuudesta yksilön, yhteiskunnan ja maanpuolustuksen näkökulmista. Haluan korostaa, että tämän maan puolustuksen järjestäminen uskottavasti edellyttää toimivaa ja kansalaisten hyväksymää asevelvollisuusjärjestelmää.

Kriisinhallinnan osalta poliittiset tavoitteet ja päämäärät ohjaavat Suomen osallistumista. Puolustusvoimille on kuitenkin tärkeää, että osallistuminen palvelee myös omia kehittämistarpeitamme. Samalla on pidettävä mielessä, että eurooppalaisten on kannettava vastuuta omasta turvallisuudestaan etenkin Euroopan lähialueilla. Voi olla, että Afrikassa eurooppalaisten tulee tehdä nykyistä enemmän. Sotilaiden rooli on se, että luomme turvallisen toimintaympäristön muille toimijoille.

Taloustilanteen kiristyessä on keskusteltu HX-hankkeen aikataulusta ja toteutuksesta. Mitä te ajattelette tästä keskustelusta? Mikä on HX-hankkeen ja sen aikataulun merkitys Suomen puolustuskyvylle?

Koronaepidemian aikana tällainen keskustelu on ymmärrettävää. Valitettavasti sotilaallisen voiman käyttö ei ole epidemian jälkeen katoamassa maailmasta. Vastaavasti turvallisuusympäristön asettamat vaatimukset Suomen puolustuskyvyn mitoittamiselle eivät ole muuttumassa.  Kysy on uskottavasta ennaltaehkäisykyvystä. HX-hankkeen tuottama suorituskyky on keskeinen osa Suomen puolustusjärjestelmää tämän vuosikymmenen lopulta alkaen.

Jos hankkeen lähtökohtia – aikataulua tai mittaluokkaa – päätetään muuttaa, sillä olisi merkittävät negatiiviset vaikutukset Suomen turvallisuuteen.  Kuukausien viivästymiset hankkeen valmistelussa eivät ole merkityksellisiä. Se on kuitenkin selvää, että nykyisen Hornet-kaluston käyttöä ei voi jatkaa 2030-luvulle ilman puolustuskyvyn heikkenemistä. Suomen puolustuksen näkökulmasta tilanne olisi kestämätön, jos valmiutta pitäisi kohottaa määrältään puutteellisella, teknisesti vanhalla ja suorituskyvyltään vanhentuneella hävittäjäkalustolla.  Myös kokonaiskustannukset kasvaisivat. Mikäli hankkeen mittaluokkaa pienennettäisiin, Suomi ottaisi moneksi vuosikymmeneksi riskin omasta turvallisuudestaan.

Aika-ajoin keskustelussa kyseenalaistetaan myös miehitetyn monitoimihävittäjän tarve. Miehittämättömät lennokit eivät yksinkertaisesti kykene kaikkiin niihin tehtäviin, joita uskottava sotilaallinen maanpuolustus HX-hankkeelta edellyttää. Tiedossani ei ole yhtään Suomea pienempää eikä suurempaa maata, joka olisi luopumassa miehitetystä monitoimihävittäjästä. Muun muassa lähiympäristössämme Norja ja Tanska ovat hankkineet monitoimihävittäjiä. Lennokeilla on oma roolinsa, niitä meillä on jo nyt, ja niitä aiomme hankkia jatkossakin.

Olette nostanut useasti esille uusien teknologioiden ja digitalisaation vaikutukset puolustukselle. Millainen haaste meillä on edessä, ja miten Suomi voi tähän varautua?

2000-luvun alussa tehdyt arvioit teknologian kehittymisestä kuvaavat aika hyvin sitä, miten kehitys on edennyt. Aikajänteet ovat ehkä olleet hieman optimistisia. Fakta on kuitenkin se, että teknologinen kehitys etenee. Digitalisaatio, automaatio, robotisointi, koneoppiminen ja tekoäly tulevat vaikuttamaan asevoimien toimintaan. Seuraamme kehitystä todella tarkasti ja pyrimme olemaan oikealla tavalla mukana. Olemme pieni toimija, joten emme voi tehdä isoja päätöksiä ilman perusteellista analyysiä.

Kehitys tulee ottamaan ihmisiltä pois tehtäviä, joita nyt hoidamme. Esimerkiksi sensoriteknologian kehittyessä dataa ja informaatiota on niin paljon, että emme voi käsitellä sitä, elleivät koneet tee perusanalyysiä. Mikäli emme kykene siihen, jäämme reaktiiviseen moodiin, koska vastapuolella kyky on jo silloin kehitettynä. Emme ole tilanteessa yksin, sillä Suomi on ollut käynnistämässä yhteistyötä myös EU:ssa.

***

Haastattelun lopuksi haluaisin vielä palata koronapandemian hoitamiseen Suomessa. Vuodesta 1961 valtakunnallisille maanpuolustuskursseille on osallistunut yli 9 500 siviiliä ja upseeria. Millainen reservi näette kurssilaisten olevan poikkeusoloissa?

Työelämässä mukana olevat ovat varmasti käyttäneet kurssilla saatuja oppeja omissa tehtävissään. Kokonaisturvallisuuden malli on toimiva varautumisen näkökulmasta, mutta viranomaisten suunnittelu- ja toimeenpanokykyä voidaan edelleen kehittää, kuten olen aikaisemminkin todennut. Jatkoa ajatellen on tärkeää, että myös valtakunnallisia maanpuolustuskursseja kehitetään ajassa eläen.

Olette itse suorittanut 176. valtakunnallisen maanpuolustuskurssin. Millaisia muistoja kurssilta jäi itsellenne?

Haluan nostaa kaksi asiaa esille omista kokemuksistani. Ensinnäkin kurssihenki. Olemme kokoontuneet aktiivisesti, ja olen itsekin järjestänyt kolme tapaamista. Toiseksi mieleeni on jäänyt kurssilla järjestetty harjoitus, jossa toimin itse puolustusvoimain komentajana. Ajattelin silloin, että onpa kiva tätä harjoitella, vaikka näitä taitoja en tule koskaan tarvitsemaan. Näin tämäkin kuitenkin vastaan tuli.