Haastattelu:
valtiosihteeri
Jukka Salovaara
Haastattelu Maanpuolustus-lehteen 25.10.2022.
EU-maiden johtajat totesivat lokakuussa unionin seisovan Ukrainan rinnalla niin kauan kuin vaaditaan. Kestääkö Euroopan yhtenäisyys?
On ilmeistä, että Venäjän hyökkäyssota jatkuu pitkään, ja edessä on pitkä talvi. Olen kuitenkin luottavainen sen suhteen, että Euroopassa ymmärretään tilanteen vakavuus. Kestävyyttä tarvitaan, sillä mitkä ovat vaihtoehdot? Uskon yhtenäisyyden pitävän.
Miltä näyttää Euroopan turvallisuusarkkitehtuuri sodan jälkeen?
Sitä sodassa nyt ratkotaan. Olennaista on, että Venäjälle ei anneta periksi. Muuten romutetaan turvallisuusarkkitehtuuri, joka on perustunut jokaisen maan oikeuteen tehdä omat valintansa.
Onko maailma jakautumassa Yhdysvaltojen ja Kiinan johtamiin leireihin, ja miten Euroopan käy tässä pelissä?
Jakautumisen riski on, ja kaikilla on menetettävää. Euroopassa emme välttämättä halua joutua valitsemaan Yhdysvaltojen ja Kiinan välillä. EU on määritellyt Kiinan haastajaksi, kilpailijaksi ja kumppaniksi. Haastaminen on korostunut viime aikoina, mutta on ilmeistä, että monet globaalit ongelmat kuten ilmastonmuutos edellyttävät yhteistyötä Kiinan kanssa.
Entä minkä roolin Afrikka ottaa?
Afrikan merkitys tulee myös korostumaan. Väestönkasvu ja ilmastonmuutos ovat sen keskeisinä haasteina. Mutta ei Afrikka ole vain haasteita, siellä on myös mahdollisuuksia ja myönteistä kehitystä. Afrikan menestyminen on Euroopalle erityisen tärkeää. Se on lähialuettamme.
Miten EU voi välttää tekemästä Kiinan kanssa samat virheet, joista Venäjän suhteen nyt maksetaan hintaa?
Kiina ei ole Venäjä. Sen talous on paljon suurempi ja tiiviimmin integroitu maailmantalouteen. Kiina on järjestelmähaastaja, mutta se on menestynyt vapaakaupan ja globalisaation takia. Kiinalla on paljon menetettävää kansainvälisen vakauden järkkyessä tai kaupan hidastuessa. Irtikytkentään en usko – sehän olisi eräänlainen globalisaation loppu – mutta Euroopan haavoittuvuuksia ja riippuvuuksia on syytä miettiä. Kiinan kanssa on toimittava johdonmukaisesti, haluamme sen sitoutuvan kansainvälisiin pelisääntöihin. Vaikka Yhdysvallat ja Kiina kokevat toisensa kilpailijoiksi, on niidenkin taloussuhde vahva.
Keskinäisriippuvuuden ajateltiin hillitsevän Venäjää ja ohjaavan sen valintoja, eikä tämä toiminut. Kiinaan verrattuna Venäjän talous on kuitenkin pieni. Venäjä on polttanut sillat Eurooppaan, joka monessa mielessä olisi sen luontevin kumppani. Suomelle Venäjän vakaus olisi tärkeää. Nyt on vaikeaa nähdä, miten suhteet voisivat pitkään aikaan normalisoitua. Tämä edellyttäisi Venäjän politiikassa isoja muutoksia. Aivan ensiksi hyökkäyssodan pitää tietenkin loppua.
Yhdistyneitä kansakuntia on parjattu paljon. Missä se on viime vuosina onnistunut? Miten YK:ta tulisi kehittää, ja onko tämän suhteen toivoa?
YK on kuin elefantti pimeässä huoneessa: paljon riippuu siitä, mikä osa sattuu osumaan käteen. YK pitää nähdä hyvin monimuotoisena toimijana. Se on merkittävä kehitys- ja kriisitoimija. Vaikka turvallisuusneuvosto ei kyennyt toimimaan Venäjän hyökättyä Ukrainaan, YK-järjestöt olivat ensimmäisinä paikalla antamassa pakolais- ja ruoka-apua ja huolehtimassa lapsista. YK:n kehitysjärjestöt ovat sen hyvin toimiva osa.
YK:n kehittäminen on pitkän aikavälin kysymys. Turvallisuusneuvoston uudistaminen ei etene ilman kaikkien pysyvien jäsenmaiden valmiutta. YK:ta voidaan kuitenkin kehittää myös poliittisen tahdon tietä, käytännöllisesti. Sitä tarvitaan ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen kaltaisten maailman suurten ongelmien ratkaisuun, ja jäsenmailta on löydyttävä tahto ylittää poliittiset erimielisyydet. Suurvaltaristiriidat ja näistä juontuvat epäluulot kuitenkin estävät sopimista.
Miten Nato-jäsenyys vaikuttaa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan?
Nato-jäsenyys ei muuta ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme perusteita, mutta se tuo merkittävän uuden toiminnan kanavan EU:n rinnalle. Siirtymä sotilasliittoon kuulumattomasta maasta puolustusliiton jäseneksi luonnollisesti muuttaa Suomen asemaa. Suomen suhteet muihin Nato-maihin vahvistuvat. Nato-jäsenyys syventää transatlanttista sidettä, vaikka tämä ei ole Suomelle uutta: voimme olla hyvin tyytyväisiä pitkäjänteiseen ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaamme. Tämän perustan ansiosta Suomen Nato-liittyminen on ollut niin suoraviivaista.
Pohjoismaat on ollut Suomelle luonteva viiteryhmä, ja EU:ssa olemme usein pyrkineet lähelle Saksaa. Olemmeko viimeisen vuoden aikana lähentyneet myös Baltian maita?
Vaikka EU:ssa puhutaan paljon viiteryhmistä, Suomi on pyrkinyt muodostamaan niitä substanssi edellä. Uskon saman pätevän Natossa, asiakeskeisyys tuo erilaisia kumppanuuksia. Baltia on pitkään ollut Suomelle luonteva kumppani: yhteistä pohjaa on ollut esimerkiksi energiapolitiikassa, minkä lisäksi Suomi ja Viro muodostavat käytännössä yhteisen talousalueen. Baltia ei tähänkään asti ole ollut Suomelle vieras, vaan ihan läheisintä naapurustoa.
Suomi on suhtautunut varauksella ajatukseen EU:n uudesta tulevaisuuskonventista tai perussopimusmuutoksista. Onko meistä tullut status quo -änkyröitä?
Tässäkin taustalla on pragmaattisuus. Minulla on kokemusta useista perussopimusmuutoksista: ne ovat työläitä prosesseja, ja niiden aikana unioni yleensä kääntyy sisäänpäin. Nyt ei ole sen aika, sillä ulkoiset haasteet edellyttävät toimintakykyä. Niin kauan kuin on poliittista tahtoa, perussopimukset eivät ole olleet esteenä ratkaisuille. Perussopimusten muuttamiseen tarvitaan kaikki jäsenmaat, joten ei ole pelkoa siitä, että tämä tehtäisiin ilman meitä.
Onko Suomella ”suurstrategiaa”? Tarvitsemmeko sellaista?
Mauno Koiviston mukaan Suomen idea on selviytyminen. Olemme olleet ketteriä, ja olemme onnistuneet pitämään kiinni toimintakyvystämme. Suomi on kyennyt reagoimaan nopeasti historian käännekohdissa. Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuun lopussa, ja toukokuussa Suomi haki Naton jäseneksi. Neuvostoliitto hajosi joulukuussa, ja helmikuussa Suomella oli päätös EU-jäsenyyshakemuksesta. Samat kaksi kuukautta kului myös lokakuun vallankumouksesta Suomen itsenäisyysjulistukseen. Olemme aina osanneet lukea tilanteen, ja meillä on onneksi ollut kansallista yksituumaisuutta vetää oikeat johtopäätökset.
Riittääkö selviytyminen Suomen ideaksi 2020-luvulla? Ja mikä on toimintakyvyn säilyttämisen tarkoitus – minne Suomi liikkuu?
Suunta on aina ollut syvemmälle läntisiin rakenteisiin. Suomen läntisyys ei missään tilanteessa ole ollut kyseenalainen. Läntiseen piiriin olemme kuuluneet jo keskiajalta. Aina kun se on ollut mahdollista, olemme integroituneet vahvemmin läntisiin rakenteisiin. Se on ollut meillä DNA:ssa, ja se on Suomen etu.
Mitä Suomi voi opettaa muulle maailmalle – missä olemme edelläkävijöitä?
Omat vahvuudet näkee paremmin kaukaa. YK-maailman vinkkelistä olemme tosi hyviä kestävässä kehityksessä, ja meillä on tarjota käytännön ratkaisuja uusiutuvan energian, resurssitehokkuuden ja kiertotalouden saralla. Maailmalla nämä eivät ole samalla tavalla itsestäänselvyyksiä kuten meillä. Suomi ja Pohjoismaat ovat edelläkävijöitä myös tasa-arvossa.
Aloititte ulkoministeriön palveluksessa vuonna 1995. Miten ministeriö on tänä aikana muuttunut?
Onhan se muuttunut. Tulin taloon EU-jäsenyyden ensimmäisenä päivänä ja näin, miten jäsenyys muutti ulkoministeriötä. Saimme tuolloin uuden toimintakanavan, ja oli rohkaisevaa, miten nopeasti se otettiin haltuun. Katsomme asioita nykyään eurooppalaisemmasta perspektiivistä, mikä on hyvä asia. Ministeriön kyky nähdä asioita kokonaisvaltaisesti on parantunut. Lähestymme asioita tehokkaammin alueiden kautta: siinä missä alueelliset kysymykset aiemmin oli jaettu poliittisiin, kauppapoliittisiin ja kehityspoliittisiin näkökulmiin, alueosaaminen on nykyään laitettu yhteen koriin alueosastojen kautta. Ulkoministeriöstä on myös tullut ahkera vienninedistäjä, ja nyt kasvumarkkinoiden avaaminen on entistä tärkeämpää. Edustustot ovat tässä työssä etulinjassa. Myös yhteistoiminta muiden ministeriöiden kanssa on kehittynyt huomattavasti. Ulkoministeriön ja puolustusministeriön yhteistyö on erityisen läheistä. Voimme olla tyytyväisiä siihen, miten hyvin valtionhallinnossa osataan toimia yhteen.
Onko joku asia ulkoministeriössä yllättänyt valtiosihteeriä vielä pitkän diplomaattikokemuksen jälkeen?
On yllättänyt positiivisesti! Olemme osanneet reagoida tehokkaasti kriiseihin Kabulin luhistumisesta Venäjän hyökkäyssotaan. Nato-jäsenyyshakemuskin on hyvä esimerkki ulkoministeriön nopeasta toiminnasta. Ulkoministeriökin on valmiusorganisaatio: odottamattomiin asioihin on kyettävä reagoimaan. Kyllä me osataan.
Suomi tarvitsee tekijöitä. Mitä keinoja ulkoministeriöllä on toimia sen eteen, että osaajat haluavat tulla tänne ja apua tarvitsevat kyetään ottamaan vastaan?
Työperäinen maahanmuutto on ilmiö, jota yksikään ministeriö ei saa toimimaan yksin. Onnistuminen vaatii, että monen viranomaisen päätökset menevät putkeen. Tällä hallituskaudella käyttöön otettu D-viisumi on konkreettinen edistysaskel. Ulkoministeriö on lähetystöjen kautta usein Suomeen tulevien ensikontakti. Myös maakuvatyöllä on merkitystä osaajien houkuttelussa. Nyt ulkoministeriössä on Virtual Finland -niminen hanke, jossa mietitään, miten osaajien maahantulo saataisiin toimimaan saumattomasti.
Mitkä ovat Suomen nykyisen lähetystöverkon vahvuudet ja heikkoudet, ja miten sitä kehitetään?
92 edustuston verkko on Suomen kokoiselle maalle kattava. Teemme työtä hyvin haastavissa olosuhteissa. Ajatellaan nyt vaikka Kiovaa tai Teherania. Uusiakin edustustoja on pystytty avaamaan: viimeisimpinä Manila, Islamabad, Mumbai, Qatar ja Dakar. Näissä on korostunut vienninedistäminen. Heikkoutena on lähetystöverkon ohuus, monet lähetystöistämme ovat hyvin pieniä. Lähetystöjen kokoa kasvattamalla niistä saataisiin enemmän irti muun muassa juuri vienninedistämiseen. Suomi tarvitsee kasvua, ja ulkoministeriö voi olla elinkeinoelämälle hyvä kumppani kasvumarkkinoiden avaamisessa.
Tämän lehden teema on energia. Tulisiko Suomen olla energiaomavarainen, ja mikä rooli ulkoministeriöllä voi tässä olla?
Suomen energiapolitiikka on ollut fiksua: mitään ei ole jätetty yhden kortin varaan, ja energiapaletti on ollut monimuotoinen. Tämän ansiosta energiariippuvuutta Venäjästä ei ole päässyt syntymään, ja irtikytkentä on ollut mahdollinen. Ulkoministeriön edustustoverkko on TEM:lle hyvä kumppani Euroopassa. Energia on nykyään tärkeä kansainvälinen kysymys, ja tarvitaan energiadiplomatiaa.
Aikaisemmin moni asia oli meille itsestäänselvyys: energia, kasvu, turvallisuus. Kun EU teki ensimmäisen turvallisuusstrategiansa 2003, niin se alkoi lauseella, jossa todettiin, että Eurooppa ei ole ikinä ollut niin vauras, turvallinen ja vapaa. Se oli ihan totta silloin. Nyt palataan perustekijöihin: mistä turvallisuus muodostuu? Suomi on entistä riippuvaisempi kansainvälisistä kehityksistä, mikä vaatii panostuksia diplomatiaan. Pystymme vaikuttamaan myös EU:n kautta. EU-toimin on esimerkiksi onnistuttu korjaamaan vielä 15 vuotta sitten saarekkeen muodostaneen Baltian energiayhteyksiä, mistä on nyt Suomellekin apua.
Miten Suomi voi tukea vihreää siirtymää maailmalla?
Ennen kaikkea suomalaisella osaamisella. Suomen talous on painottunut investointihyödykkeisiin, ja vihreä siirtymä edellyttää investointeja – tämä on Suomelle iso mahdollisuus. Lisäksi Suomen metsä- ja vesiosaamisella on paljon annettavaa.
Mikä on päällimmäinen muisto omalta maanpuolustuskurssiltanne?
Kokemus oli hyvin myönteinen, kurssilla nähtiin ja opittiin paljon. Päällimmäiseksi jäi mieleen hyvin lämmin kurssihenki.
Haastateltava
Ulkoministeriön valtiosihteeri kansliapäällikkönä Jukka Salovaara aloitti nykyisessä tehtävässään 1. toukokuuta 2022. Hän siirtyi tehtävään New Yorkista, missä palveli vuodesta 2019 alkaen Suomen pysyvänä edustajana Yhdistyneissä kansakunnissa. Salovaara aloitti ulkoministeriön palveluksessa vuonna 1995 ja on toiminut muun muassa poliittisen osaston ja Eurooppa-osaston osastopäällikkönä. Hän on työskennellyt myös valtioneuvoston EU-sihteeristön apulaispäällikkönä ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan valiokuntaneuvoksena. Salovaara on suorittanut 177. maanpuolustuskurssin.
