Nopeiden muutosten ja epävarmuuksien ajassa sotilaallisen varautumisen rinnalla korostuvat yhteiskunnallinen luottamus, henkinen kriisinkestävyys ja tulevaisuususko. Nämä suomalaisen kokonaisturvallisuuden keskeiset kivijalat ovat kuitenkin viime vuosina joutuneet koetukselle.
Elämme rauhattomuuden aikaa, jota leimaavat epävarmat tulevaisuudennäkymät ja päällekkäiset kriisit. Suomen turvallisuusympäristöä muokkaavat muun muassa sodan paluu Eurooppaan, kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän mureneminen, teknologinen murros ja ympäristökriisit. Tämän historiallisen murroksen jälkeisen maailmanjärjestyksen suuntaviivoista käydään kiihtyvää kansainvälistä kamppailua. Sen näyttämöinä eivät ole vain perinteinen geopolitiikka ja sotilaallinen voima, vaan yhä enemmän myös talous, teknologia, luonnonvarat ja ihmisten mielet.
Samalla Suomea haastavat pitkäkestoiset yhteiskunnalliset ongelmat. Julkisen talouden kestävyyskriisi, väestön ikääntyminen ja syntyvyyden lasku haastavat hyvinvointivaltion tulevaisuutta. Kasvavat hyvinvointierot ja yhteiskunnalliset jakolinjat koettelevat luottamusta sekä ruokkivat tyytymättömyyttä ja yleistä pessimismiä. Erityisesti nuorten usko tulevaisuuteen ja sukupolvien väliseen oikeudenmukaisuuteen on alkanut horjua.
Tässä todellisuudessa yhteiskunnallinen luottamus, henkinen kriisinkestävyys ja tulevaisuususko eivät ole pehmeitä ihanteita, vaan kokonaisturvallisuuden perusrakenteita, joita rakennetaan jo normaaliaikoina.
Huomisen luottamus on luottamusta instituutioihin ja toisiin ihmisiin tässä ja nyt. Luottamus huomiseen on puolestaan uskoa siihen, että tulevaisuuteen voi vaikuttaa ja se voi olla nykyhetkeä parempi. Näiden vahvuuksien haurastumisella voi olla kauaskantoisia vaikutuksia kansalliseen koheesioon, kriisinkestävyyteen ja maanpuolustustahtoon.
Henkinen kriisinkestävyys on suomalaisen kokonaisturvallisuusmallin keskeinen käsite, jonka juuret ovat kylmän sodan ajan henkisessä maanpuolustuksessa. Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa se määritellään yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan kyvyksi kestää kriisitilanteiden aiheuttama kuormitus ja selviytyä niiden vaikutuksista.
Henkistä kriisinkestävyyttä ei kuitenkaan voida pelkistää yksilön ominaisuudeksi tai 72 tunnin kotivaraksi. Resilienssitutkimus korostaa yhteisöjen, verkostojen ja osallistumisen merkitystä kyvylle varautua, kestää ja palautua kriiseistä.
Tässä henkinen kriisinkestävyys ja tulevaisuususko kietoutuvat yhteen. Tulevaisuususko rakentuu toivosta ja optimismista sekä tavoitteellisesta ajattelusta ja motivaatiosta, mutta sen vahvistuminen edellyttää myös ympäröivän yhteisön tukea. Se ei tarkoita uhkien sivuuttamista, vaan luottamusta siihen, että tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa ja että epävarmuudesta huolimatta edessä voi olla myös hyvää.
Samalla suomalaisen resilienssin on sopeuduttava kansallisen identiteetin muutokseen. Talvisodan henkeen ja vahvaan kansalliseen yhtenäisyyteen nojaava suomalaisuuden kertomus ei välttämättä puhuttele nuoria kuten aiempia sukupolvia. Nuorten identiteetit ja maailmankuva rakentuvat yhä enemmän globaalien digitaalisten ympäristöjen keskellä, ja yhteiskunnan moninaistuminen haastaa käsitystä Suomesta yhtenäisenä yhteisönä. Haasteena ei ole vain vanhan kertomuksen haurastuminen, vaan se, ettei rinnalle ole vielä muodostunut riittävän uskottavaa kertomusta siitä, mikä meitä yhdistää, millaista Suomea haluamme rakentaa ja miksi sen tulevaisuuden puolesta kannattaa toimia.
Kuva Paula Tavasti / Oulun poliisilaitos
Vaikka Suomi on kansainvälisesti vertaillen vahva luottamusyhteiskunta, pitkittyvät kriisit ja nopea teknologinen kehitys koettelevat sen perustaa. Sitran, sisäministeriön ja Helsingin yliopiston Huomisen luottamus Suomessa -julkaisussa todetaan, että Suomi elää luottamuksen laina-ajalla. Jopa 41 prosenttia suomalaisista kokee, etteivät heidän arvonsa ole yhteiskunnassa hyväksyttyjä, ja 22 prosenttia pitää hyväksyttävänä sitä, että osa väestöstä ”tippuu kyydistä”, kun valtiontaloutta laitetaan kuntoon (E2 Tutkimus & Norstat 2026). Tulokset haastavat ajatusta siitä, että kriiseistä selviydytään yhdessä.
Viime vuosien kriisit ja yllätykset ovat horjuttaneet myös suomalaisten uskoa tulevaisuuteen. Erityisesti tulevaisuusnäkymät ovat synkentyneet nuorilla, joiden tulevaisuususko on horjunut jo pitkään. Kahden viimeisimmän Nuorisobarometrin mukaan optimistisesti omaan ja maailman tulevaisuuteen suhtautuvien nuorten osuus on suorastaan romahtanut 30-vuotisen mittaushistorian alhaisimpiin lukemiin. Nuorten uskoa tulevaisuuteen nakertaa myös kokemus sukupolvien välisestä epäoikeudenmukaisuudesta: siitä, jakautuvatko tämän päivän päätösten hyödyt ja kustannukset oikeudenmukaisesti nykyisten ja tulevien sukupolvien välillä. Käynnissä olevat kehityskulut viittaavat siihen, että nuorten usko tulevaisuuteen ja ylisukupolviseen oikeudenmukaisuuteen ei palaudu itsestään, vaan niiden vahvistaminen edellyttää päämäärätietoisia toimia yhteiskunnan eri osa-alueilla.
Tulevaisuususkossa ei ole kyse ainoastaan nuorten henkilökohtaisesta hyvinvoinnista. Tulevaisuutta koskevat uskomukset ohjaavat nuorten elämänvalintoja, joilla on puolestaan huomattavia, pitkäkestoisia ja vaikeasti ennakoitavia vaikutuksia koko yhteiskuntaan. Esimerkiksi nuorten tulevaisuususkon heikkenemisen syihin ja ratkaisuihin perehtynyt opetus- ja kulttuuriministeriön asiantuntijaryhmä arvioi, että nuorten tulevaisuususkon heikkeneminen voi lisätä syrjäytymistä ja näköalattomuutta sekä heikentää henkistä kriisinkestävyyttä ja uskoa yhteiskunnan vakauteen ja turvallisuuteen.
Osattomuus on siksi myös turvallisuuspoliittinen haavoittuvuus. Jos kokemus oikeudenmukaisuudesta, vaikutusmahdollisuuksista ja yhteisestä tulevaisuudesta heikkenee, heikkenevät myös kriisinkestävyyttä kannattelevat voimavarat. Tulevaisuususko rakentuu sekä todellisista mahdollisuuksista vaikuttaa että tavasta, jolla tulevaisuudesta puhutaan: uhkien rinnalle tarvitaan uskottavia näkymiä siitä, miten parempaa tulevaisuutta voidaan yhdessä rakentaa.
Digitaalisesta informaatioympäristöstä on tullut keskeinen kamppailun areena. Turvallisuusympäristön murroksessa vaikuttaminen ulottuu ihmisten mieliin, maailmankuviin ja käsityksiin toivottavista tulevaisuuksista. Erityisesti nuorille sosiaalinen media on keskeinen ympäristö, jossa nämä käsitykset rakentuvat. Professori Minna Ruckenstein on nostanut esiin huolen tiedollisen ympäristön pirstoutumisesta: suomalaisilla nuorilla voi olla yhä vähemmän yhteistä toistensa kanssa. Kun yhteinen todellisuuspohja ohenee, vaikeutuu myös yhteisen tulevaisuuden kuvitteleminen.
Tietoympäristön murros koettelee koko yhteiskuntaa. Generatiivinen tekoäly, syväväärennökset ja automatisoitu vaikuttaminen tekevät luotettavan tiedon erottamisesta manipulaatiosta yhä vaativampaa. Kognitiivinen turvallisuus eli kyky ajatella ja muodostaa mielipiteitä vapaasti, onkin yhä keskeisempi osa kokonaisturvallisuutta.
Kuva Patrik Rastenberger / Taidehalli
Millainen Suomi vuonna 2035?
Sitran Luottamusyhteiskunta 2035 -skenaariot havainnollistavat, mihin nykyiset valinnat voivat johtaa. Me vastaan he -skenaariossa polarisaatio ja eriytyneet todellisuudet rapauttavat yhteistä toimintakykyä. Perinteisessä linnakkeessa turvattomuuteen vastataan nostalgisella yhtenäisyydellä ja kontrollilla, mikä etäännyttää osan nuorista yhteiskunnasta. Uusi yhteiskuntasopimus tarjoaa toisen suunnan: hyvinvointivaltiota ja demokratiaa on uudistettu, sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta vahvistettu ja nuorille annettu todellisia vaikutusmahdollisuuksia.
Skenaariot muistuttavat, että henkinen kriisinkestävyys ratkaistaan suurelta osin jo rauhan aikana. Olennaista on, kokevatko suomalaiset yli sukupolvi-, alue- ja kulttuurirajojen yhteiskunnan oikeudenmukaiseksi, oman toimintansa merkitykselliseksi ja yhteisen tulevaisuuden tavoittelemisen arvoiseksi.
Jotta luottamuksen laina-ajalla elävä Suomi voi rakentaa huomisen luottamusta, on vahvistettava myös nuorten luottamusta huomiseen. Kehityksen suunta voidaan kääntää, mutta se edellyttää pitkäjänteisiä toimia yhteiskunnan eri sektoreilla.
Ensinnäkin tarvitsemme henkisen kriisinkestävyyden johtamista ja yhteistä tilannekuvaa. Kansallisella tasolla tarvitaan poikkihallinnollista koordinaatiota sekä toimija, joka kokoaa ja tulkitsee henkiseen kriisinkestävyyteen liittyvää tietoa päätöksenteon tueksi.
Toiseksi on vahvistettava nuorten tulevaisuususkoa, toimijuutta ja sukupolvien välistä oikeudenmukaisuutta. Ikääntyvän Suomen on tarjottava pieneneville nuorille ikäluokille aitoja vaikutusmahdollisuuksia ja huolehdittava siitä, etteivät hyvinvointivaltion uudistusten kustannukset kasaudu nuorille ja tuleville sukupolville. Päätöksentekoon tarvitaan mekanismeja, jotka tuovat tulevien sukupolvien näkökulmat näkyviin ja ulottavat vaikutusten arvioinnin riittävän pitkälle tulevaisuuteen.
Kolmanneksi tarvitsemme kognitiivista turvallisuutta ja uusia yhteisiä kertomuksia. Algoritmista medialukutaitoa on vahvistettava tekoälyn aikakaudella, luotettavan tiedonvälityksen edellytyksiä turvattava ja rakennettava moninaisuudelle tilaa antavia kertomuksia, jotka vahvistavat yhteenkuuluvuutta ja uskoa yhteiseen tulevaisuuteen.
Käytännön ratkaisuja henkisen kriisinkestävyyden vahvistamiseksi etsitään jo. Sitra rahoittaa seitsemää monitoimijaista yhteistyömallia, joissa muun muassa kunnat, seurakunnat, oppilaitokset ja järjestöt rakentavat paikallisia ja alueellisia tukiverkkoja. Tavoitteena on tunnistaa toimivia malleja, joita voidaan vakiinnuttaa ja levittää laajempaan käyttöön.
Suomi on ollut vahva sotilaallisessa puolustuksessa ja materiaalisessa varautumisessa. Seuraava askel on ottaa yhtä vakavasti yhteiskunnan henkinen varautuminen. Nuorten tulevaisuususko, osallisuus ja kyky rakentaa yhteistä todellisuutta eivät ole turvallisuuspolitiikan sivukysymyksiä. Ne vaikuttavat siihen, kuinka yhtenäisenä ja toimintakykyisenä Suomi kohtaa tulevaisuuden kriisit – ja millaiseksi huomisen luottamus muodostuu.
Kirjoittajat
Hannele Laaksolahti työskentelee johtavana asiantuntijana Sitrassa. Työssään hän on perehtynyt erityisesti yhteiskunnalliseen luottamukseen ja henkiseen kriisinkestävyyteen sekä dialogin ja osallisuuden vahvistamiseen.
Otto Tähkäpää työskentelee ennakoinnin asiantuntijana Sitrassa. Työssään hän on perehtynyt muun muassa Suomen turvallisuusympäristön murrokseen, nuorten tulevaisuususkon ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiin sekä päättäjien ennakointikyvyn vahvistamiseen.


