Henkisen kriisinkestävyyden (psyykkisen ja psykososiaalisen resilienssin) merkitys ei ole uusi, vaan se on ollut eri tavoin ja käsittein mukana ihmisten ja yhteiskuntien selviytymisissä kauan. Henkiseen kriisinkestävyyteen liittyvät sekä todet että sepitetyt kertomukset ovat osa ihmiskunnan historiaa ja kulttuuriperintöä.
Uusimmassa Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa (YTS) henkinen kriisikestävyys on nostettu YTS:n timanttikuvan ylimmäksi kärjeksi, ja tärkeiden opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan tehtävien rinnalla YTS kuvaa aiempaa enemmän erityisesti sosiaali- ja terveysministeriön alan sekä ylipäätään kaikkien hallinnonalojen roolia henkisen kriisinkestävyydessä. Timanttikuva tekee näkyväksi strategisten toimintojen riippuvuuden toisistaan: kaikilla niillä on yhteys henkiseen kriisinkestävyyteen. Sen rakentaminen, vahvistaminen ja ylläpitäminen on koko yhteiskunnan läpileikkaavaa pitkäjänteistä työtä. Hyvä henkinen kriisinkestävyys edistää kriiseistä toipumista, ja sen merkitys korostuu pitkittyneissä kriiseissä. Toipuminen laajoista häiriötilanteista tai poikkeusoloista ei tapahdu takaisin entisenä pysyneeseen vaan muuttuneeseen yhteiskuntaan ja yhteisöön.
Henkisen kriisinkestävyyden yhteys huoltovarmuuteen on ilmeinen esimerkki elintärkeiden toimintojen keskinäisestä riippuvuudesta. Ihmisten on mahdotonta säilyttää hyvää henkistä kriisinkestävyyttä, jos heillä ei ole elämän ja toimintakyvyn jatkumisen välttämättömiä edellytyksiä kuten ruokaa, puhdasta juomavettä ja kylmyydeltä suojautumisen mahdollisuuksia. Henkiselle kriisinkestävyydelle ei myöskään ole edellytyksiä jatkuvassa väkivallan pelossa eikä sodassa tai sen uhatessa tilanteessa, jossa maanpuolustus olisi kyvytön. Kaikissa häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa väestön tiedontarpeet kasvavat voimakkaasti, eikä henkistä kriisinkestävyyttä voida ylläpitää ilman väärältä tiedolta suojaavaa ja selkeitä toimintaohjeita antavaa tiedonvälitystä.
Henkinen kriisinkestävyys on yhdessä tekemiseen pystymistä. YTS korostaa hyvin perustellusti yksilöiden keskinäistä luottamusta sekä luottamusta yhteiskuntaan ja viranomaisiin henkisen kriisinkestävyyden keskeisenä tekijänä. Kestilä ym. (2026) ovat äskettäin hyvin jäsentäneet luottamuksen rakentumisen, sosiaalisen koheesion ja yhteenkuuluvuuden käsitteitä suhteessa henkiseen kriisinkestävyyteen: yhteisöllisyys ja kollektiivinen identiteetti ovat kriisinkestävyyden rakentajia. Toimivat ja reilut yhteiskunnalliset rakenteet vahvistavat kriisinkestävyyttä, ja tämä tapahtuu jo normaaliaikana.
Demokraattisessa yhteiskunnassa luonnollisesti saa olla ja on oltava kärjekkäitäkin erilaisia mielipiteitä ja ilmaisunvapaus, mutta koko ajan tulisi muistaa se, että varautuminen ja selviytyminen ovat siis yhdessä tekemistä. Eri näkemyksiä omaavien ihmisten asiallinen keskinäinen kohtaaminen ja vastuullinen sananvapauden käyttö sekä varautuminen tätä haittaavaan informaatiovaikuttamiseen ovat pitkäjänteisen kriisinkestävyyden kulmakiviä.
Koheesio ei tarkoita, että kaikkien pitäisi ajatella ja kokea kaikkea samalla tavalla, pitää tasan samoja asioita tärkeinä tai olla etniseltä taustaltaan samanlaisia, vaan sitä että useimmilla ihmisillä olisi jokin yhteinen henkinen nimittäjä, jokin yhteisesti jaettu tärkeä kokemusalue riittävän hyvästä turvallisesta ja oikeudenmukaisesta suomalaisesta yhteiskunnasta, jonka puolesta eri olosuhteissa halutaan toimia. Koheesiolle on tärkeää, että ei syntyisi sosiaalista syrjäytymistä eikä ns. syrjäytyneitä identiteettejä, vaan että kaikista väestöryhmistä olisi pääsy kollektiiviseen identiteettiin. Kasvatuksen, opetuksen, koulutuksen ja kulttuurin sekä kansalaisjärjestöjen ja seurakuntien rooli on tässä yhdessä elämisen ja tekemisen rakentamisessa keskeinen. Kansalliset dialogit -tyyppisiä aktiviteetteja (ks. kansallisetdialogit.fi) tulisi jatkaa ja lisätä.
Osallisuuden, kullekin yksilölle ja yhteisölle sopivan aktiivisen roolin edistäminen on osa kriisinkestävyyttä. Kun tapahtuu jotakin poikkeuksellista kurjaa, suurin osa ihmistä haluaa olla jotenkin avuksi ja saadessaan olla avuksi pärjää paremmin. Sopivien mahdollisuuksien löytäminen tähän on hyödyllistä kaikille.
Kuva Markku Ulander / Lehtikuva
Vaikka suomalaisten luottamus toisiinsa ja viranomaisiin on ollut kansainvälisesti katsoen suurta ja yksi hyvä kriisikestävyyden perusta, tämän luottamuksen säilyminen ei ole itsestään selvää. Ihmisten henkiselle kriisinkestävyydelle on keskeisen tärkeää, että he voivat luottaa vakavasti sairaiden, vammautuneiden tai hädänalaisten saavan apua. Kyselytutkimusten (esim. Kansalaispulssi) perusteella suomalaisten luottamus terveydenhuoltoon on vuosina 2020-2024 vakavasti heikentynyt, vaikka selvisimme covid-pandemiasta kansainvälisesti katsoen hyvin. Tämän kehityksen syynä on tosiasiallisia merkittäviä vaikeuksia ainakin kiireettömiin palveluihin pääsemisessä ja joiltakin osin niiden laadussakin, mutta myös se, että julkisuudessa ovat ajoittain kohtuuttomastikin korostuneet nimenomaan epäkohdat ja uhat. Uudet hyvinvointialueet syntyivät keskelle julkisen talouden vakavia vaikeuksia.
Luottamus siihen, että kaikista pidetään poikkeuksellisissa tilanteissa huolta terveydenhuollossa, sosiaalihuollossa ja sosiaaliturvassa oikeudenmukaisesti niin paljon kuin yhteiskunnan kokonaistilanne vain suinkin sallii, ei saa vaarantua. Henkiselle kriisinkestävyydelle olisi nyt tärkeää, että sosiaali- ja terveydenhuollosta saataisiin lisää tosiseikkoihin perustuvia myönteisiä uutisia – aiheita niillekin on monia. Sosiaali- ja terveydenhuollon valmius- ja varautumistyö on hyvinvointialueilla kehittynyt paljon, ja tästä voitaisiin kansalaisillekin viestiä lisää.
Luottamusta heikentävää, henkistä kriisinkestävyyttä murentavaa hybridi- ja informaatiovaikuttamista kohdistuu yhä enemmän myös sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskeviin uutisiin. Tapahtumat Ukrainassa ja muualla ovat valitettavasti osoittaneet, että terveydenhuolto on yhä enemmän myös brutaalien aseellisten hyökkäysten systemaattinen kohde, koska hyökkääjä haluaa näin tuhota kohteen henkistä kestokykyä. Sosiaali- ja terveydenhuolto ei valitettavasti tarvitse suojaa ainoastaan informaatiovaikuttamista vaan myös suoraa väkivaltaa vastaan. Ukrainaiset asiantuntijat ovat Suomessa käydessään muistuttaneet, että sairaalat eivät pitkään jatkuvassa sotatilassa tarvitse vain lääkäreitä, hoitajia ja lääkintälaitteita vaan taitavia korjausrakentajia ja innovatiivisia väistötiloja.
Kuva Andy Buchanan / AFP / Lehtikuva
Uusi YTS korostaa jokaisen yksilön omaa vastuuta turvallisuuden edistämisessä, henkilökohtaisessa varautumisessa sekä osaamisensa ja toimintakykynsä varmistamisessa. Tämä parantaa ihmisten osallisuutta ja myös kriiseissä toipumista. Ihmisiä ei pidä kannustaa henkilökohtaiseen avuttomuuteen tai keinottomuuteen. Mielestäni YTS:n olisi ollut kuitenkin hyvä myös mainita, että varsin monilla ihmisillä on heistä itsestään riippumattomia erilaisia haasteita omassa toimintakykyvastuussaan, ja että perheen tai muiden läheisten tuella sekä joidenkin ihmisten kohdalla myös erilaisten tukipalveluiden avulla yksiöitä voidaan ja pitää auttaa tässä omassa vastuunkannossa kullekin mahdollisella tavalla.
Jokaisen yksilön henkinen kriisinkestävyys riippuu keskeisesti siitä, miten yhteiskunta ja lähiyhteisö (kuten oma työorganisaatio) tukee tai vaikeuttaa yksilöllisen resilienssin muodostumista ja toteutumista. Erilaisissa kuormittavissa tilanteissa, eri elämänvaiheissa ja eri tehtävissä samankin ihmisen kriisinkestävyys voi olla erilaista. Jotkin tilanteet vaativat hyvin nopeaa toimintakykyä kovassa äkillisessä paineessa, jotkut sitkeää kärsivällistä toimintaa hivuttavassa psyykkisten voimien kulutuksessa, ja jotkut molempia.
Yksilöllinen psyykkinen resilienssi ei siis ole staattinen ominaisuus. Joillakin ihmisillä kuitenkin on samanlaisissakin tilanteissa ja tehtävissä toistuvasti parempi kestokyky kuin toisilla. Sitä, mistä tämä johtuu, on tutkittu paljon monilla tieteenaloilla, myös aivotutkimuksessa. Tutkimuksen avulla voidaan tunnistaa niitä yksilöllisiä tekijöitä, joita voidaan tukea ihmisten koulutuksessa kuormitustilanteiden kohtaamiseen. Esihenkilötehtävissä toimivien yksilöiden kriisinkestävyyden merkitys on korostunutta, koska heidän toimintakyvyllään on erityinen merkitys muiden pärjäämiselle ja koska heidän hyvä kestävyytensä auttaa kaikkia jaksamaan. Näin ollen hyvän psyykkiseen resilienssiin vaikuttavien tekijöiden arviointia voidaan käyttää hyväksi johtajavalinnoissa ja -koulutuksessa.
Korkeatasoiset yhdysvaltalaiset psykiatrian ja psykologian alan tutkijat Stephen Southwick, Dennis Charney ja Jonathan DePierro ovat koonneet aihetta koskevaa monitieteistä tutkimusnäyttöä ja erittäin vaikeissa tilanteissa resilienteiksi osoittautuneiden ihmisten haastatteluja käytännönläheiseen tiiviiseen kirjaansa (Southwick ym. 2023). Siinä kuvataan kymmenen resilienssifaktoria, joita ihmiset voivat tietoisesti kehittää ja joissa heitä voidaan aktiivisesti tukea.
Psyykkiset järkytykset voivat aiheuttaa tai laukaista esiin monenlaisia mielenterveyden häiriöitä. Näistä tavallisin ja tunnusomaisin on traumaperäinen stressihäiriö (posttraumatic stress disorder, PTSD). Se lieventyy varsin usein l itsestäänkin, mutta noin kolmasosalle sen saaneista ihmisistä syntyy useita vuosia kestävä vakava tila, varsinkin suuronnettomuuksien, sotatapahtumien tai julman väkivallan uhreina. Heitä voidaan tehokkaasti auttaa asianmukaisella hoidolla, kunhan he vain pääsevät sellaiseen.
Hyvä psyykkinen resilienssi ja psyykkinen traumatisoituminen eivät kokonaan sulje pois toisiaan. Psyykkisesti kaikkein vahvimmillekin ihmisille voi syntyä vakava psyykkinen vamma, ja jokaisella ihmisellä on jokin murtumispiste – mutta hyvä resilienssi auttaa toipumisessa. Parhaimmillaan toipuminen johtaa entistä parempaan kestokykyyn ja ns. posttraumaattiseen psyykkiseen kasvuun (posttraumatic growth). Jos ihminen on osannut tehtävissään asianmukaisesti toimia traumaattisessa tapahtumassa, hänen toipumisensa on paljon helpompaa kuin osaamattoman. Osaamisen varmistamisen tärkeyttä ei voi vähätellä. Sotilaat on kauan puhuneet ns. tulikasteen onnistumisen merkityksestä. Myös siviilissä vaativissa ammattitehtävissä toimiville on psyykkisesti hyödyllistä, että he onnistuvat mahdollisimman hyvin ensimmäisissä tehtävissään, kokeneempien tuella. Vähemmän kokeneelle ihmiselle on iso merkitys sillä, että hänen lähellään on työtoveri, joka voi sanoa, että ”olen ollut täällä ennenkin”.
THL:n Mika Salminen ja Laura Kestilä ovat äskettäin (Helsingin Sanomat 13.7.2026) ehdottaneet, että Suomeen tarvitaan valtakunnallinen toimija kuten THL, joka tuottaisi henkisen kriisinkestävyyden laajaa, tutkimustietoon perustuvaa tilannekuvaa yhteistyössä eri alojen asiantuntemista edustavien tahojen kanssa. Tämä on tarkastelemisen arvoinen ehdotus, koska vastuu asiassa on jakautunut hyvin monelle taholle uuden tiedon lisääntyessä nyt nopeasti. Monet suomalaiset tutkijatahot ovat aloittaneet yhteistyön myös ukrainalaisten kanssa heidän kestokyvystään, selviytymisestään ja hoitomuodoistaan oppimiseksi. Suomi tarvitsisi koordinaatiota kaiken Ukrainasta ja muualta kertyvän tiedon kokoamisessa.
Henkistä kriisinkestävyyttä johtavat ne, jotka muutenkin kantavat johtamisen vastuun. Monipuolisen tiedon avulla johtamista voidaan tukea kriisinkestävyyden eri haasteiden jatkuvasti kasvaessa.
Kirjoittaja
Dosentti Markus Henriksson on psykiatrian erikoislääkäri. Hän palveli Valviran ylijohtajana vuosina 2017–2025. Virkauransa jälkeen hän toimii asiantuntijatehtävissä, mm. HUSin Traumapsykiatrian yksikön työnohjaajana. Henriksson toimi pitkäaikaisesti maanpuolustuskurssien luennoitsijana ja on suorittanut 168. maanpuolustuskurssin vuonna 2003.
Kirjallisuutta
Henriksson M, Haravuori H, Lönnqvist J. Psyykkiset kriisit, stressi- ja traumatekijäperäiset häiriöt. Teoksessa: Lönnqvist J ym. Psykiatria. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2026
Kestilä L ym. Resilienssistä henkiseen kriisinkestävyyteen: näkökulmia käsitteiden määrittelyyn ja niiden väliseen suhteeseen. Tutkimuksesta tiiviisti 4/2026, Suomen Sosiaalinen tila 1/2026. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki
Salminen M, Kestilä L. Suomen henkinen kriisinkestävyys kaipaa selkeämpää johtajuutta. Helsingin Sanomat, Vieraskynä 13.7.2026
Southwick SM, Charney DS, DePierro JM. Resilience. The Science of Mastering Life´s Greatest Challenges. Cambridge: Cambridge University Press, 2023.
