Suurvallat eivät enää yksin määritä maailmanjärjestyksen kehitystä. Indopasifisella alueella keskivallat, kuten Japani, Intia, Australia, Etelä-Korea, Indonesia ja Singapore, muokkaavat aktiivisesti kansainvälisen järjestelmän rakenteita. Maiden merkitys kasvaa myös Suomen kannalta.
Perinteinen käsitys kahden suurvallan hallitsemasta kansainvälisestä järjestyksestä ei enää riitä kuvaamaan nykymaailmaa. Vaikka Yhdysvallat ja Kiina säilyvät kansainvälisen järjestelmän keskeisinä napoina, niiden välinen kilpailu ei yksin määritä maailmanpolitiikan suuntaa. Sen rinnalle on noussut verkostomainen toimintaympäristö, jossa valtiot toimivat samanaikaisesti useissa turvallisuus-, talous- ja teknologiaverkostoissa.
Keskivalloilla tarkoitetaan valtioita, joilla ei ole suurvalta-asemaa mutta joilla on merkittävää alueellista, taloudellista tai teknologista vaikutusvaltaa. Keskivallat eivät enää ole pelkästään suurvaltojen välisiä tasapainottajia tai välittäjiä. Ne pyrkivät aktiivisesti vahvistamaan omaa liikkumatilaansa, turvaamaan taloudellisia etujaan ja vähentämään riippuvuuksiaan kiristyvän suurvaltakilpailun keskellä. Samalla niiden merkitys on kasvanut, sillä suurvallat tarvitsevat niiden tukea niin turvallisuus-, teknologia- kuin talouspolitiikassakin.
Tämä kehitys ei kuitenkaan tee kansainvälisestä järjestelmästä vakaampaa tai tasavertaisempaa. Päinvastoin kilpailu monimutkaistuu. Keskivallat saavat enemmän vaikutusvaltaa, mutta samalla ne joutuvat entistä voimakkaammin suurvaltojen painostuksen kohteiksi. Tuloksena on järjestelmä, jossa valtasuhteet rakentuvat yhä useammin verkostojen eikä perinteisten blokkien ympärille.
Verkostomaisen maailmanjärjestyksen tärkein näyttämö on indopasifinen alue. Siellä turvallisuus, talous ja teknologia kietoutuvat poikkeuksellisen tiiviisti yhteen. Valtaosa maailmankaupasta kulkee alueen merireittien kautta, ja monet kriittiset toimitusketjut puolijohteista akkuihin sijaitsevat siellä.
Indopasifinen alue ei ole vain suurvaltakilpailun areena. Se on alue, jossa keskivallat vaikuttavat aktiivisesti siihen, millä ehdoilla kilpailua käydään. Ne eivät pyri irrottautumaan suurvaltojen vaikutuksesta, vaan muokkaamaan toimintaympäristöä sääntöjen, instituutioiden ja yhteistyöverkostojen kautta.
Alueen merkittävimmät keskivallat ovat Japani, Intia, Australia, Etelä-Korea, Indonesia ja Singapore. Niitä yhdistävät taloudellinen tai teknologinen painoarvo, alueellinen vaikutusvalta sekä kyky toimia aloitteellisesti kansainvälisissä verkostoissa. Ne eivät ainoastaan reagoi suurvaltojen kilpailuun, vaan vaikuttavat siihen omilla valinnoillaan.
Kuva Str / AFP / Lehtikuva
Indopasifisella alueella voi hahmottaa kuusi erilaista keskivaltastrategiaa. Japani on alueen keskeinen sääntöperustaisen järjestyksen puolustaja. Se nojaa turvallisuudessaan Yhdysvaltoihin, mutta on samalla vahvistanut omaa puolustuskykyään ja strategista autonomiaansa. Japani on ollut keskeinen toimija toimitusketjujen hajauttamisessa, taloudellisen turvallisuuden vahvistamisessa sekä vapaan ja avoimen indopasifisen alueen vision edistämisessä. Sen vaikutusvalta perustuu ennen kaikkea kykyyn muokata kansainvälisiä normeja, standardeja ja instituutioita.
Vaikka Intiaa voidaan pitää nousevana suurvaltana, sen toimintatapa muistuttaa edelleen monilta osin keskivaltaa. Intia korostaa strategista autonomiaa ja ylläpitää samanaikaisesti suhteita useisiin kilpaileviin toimijoihin. Se osallistuu sekä länsimielisiin että vaihtoehtoisiin yhteistyörakenteisiin pyrkien vahvistamaan omaa asemaansa maailmanpolitiikan keskeisenä toimijana. Intian tavoitteena ei ole sitoutua yhteen leiriin, vaan hyödyntää muuttuvaa kansainvälistä ympäristöä oman vaikutusvaltansa kasvattamiseksi.
Australia kuvastaa hyvin keskivallan tasapainoilua turvallisuuden ja talouden välillä. Sen turvallisuus perustuu läheiseen liittolaisuuteen Yhdysvaltojen kanssa, mutta samalla Kiina on sille tärkeä talouskumppani. Australia on vastannut tähän tilanteeseen osallistumalla aktiivisesti alueellisiin turvallisuusjärjestelyihin, kuten AUKUS-yhteistyöhön, sekä vahvistamalla suhteitaan Kaakkois-Aasian maihin ja Tyynenmeren saarivaltioihin.
Etelä-Korean merkitys perustuu ennen kaikkea teknologiaan. Maa on yksi maailman tärkeimmistä puolijohteiden, akkuteknologian ja korkean teknologian valmistuksen keskuksista. Sen asema maailmanlaajuisissa toimitusketjuissa tekee siitä keskeisen toimijan sekä Yhdysvalloille että Kiinalle. Samalla Etelä-Korea joutuu tasapainoilemaan turvallisuusriippuvuutensa ja taloudellisten intressiensä välillä.
Kaakkois-Aasian suurin valtio ja väestöltään maailman suurin muslimivaltio Indonesia toimii alueellisen vakauden keskeisenä tukipilarina. Sen ulkopolitiikan lähtökohtana on perinteinen sitoutumattomuus, jonka tavoitteena on estää alueen jakautuminen kilpaileviin blokkeihin. Indonesian vaikutusvaltaa vahvistavat sen suuri väestö, taloudellinen potentiaali sekä keskeinen asema ASEAN-yhteistyössä. Se pyrkii varmistamaan, että Kaakkois-Aasia säilyy alueena, jossa suurvaltojen kilpailua voidaan hallita ilman avointa vastakkainasettelua.
Singapore puolestaan on yksi verkostomaisen maailmanjärjestyksen selkeimmistä esimerkeistä. Sen vaikutusvalta perustuu strategiseen sijaintiin, avoimeen talouteen sekä kykyyn yhdistää globaaleja kaupan, rahoituksen ja teknologian verkostoja. Malakansalmen varrella sijaitsevana kaupan ja logistiikan keskuksena Singapore pyrkii ylläpitämään avointa kansainvälistä järjestystä, jossa mikään yksittäinen valtio ei hallitse alueen kehitystä.
Kuva ASEAN sihteeristö
Keskivaltoja yhdistää ennen kaikkea pyrkimys hallita epävarmuutta. Perinteisten monenvälisten instituutioiden suhteellisen vaikutusvallan heikennyttyä ne ovat lisänneet niin sanottua minilateralismia eli pienimuotoisia ja joustavia yhteistyöjärjestelyjä. Samalla ne harjoittavat tasapainottavaa varautumista: turvallisuusyhteistyötä voidaan syventää yhden kumppanin kanssa samalla, kun taloussuhteita ylläpidetään toisen kanssa.
Tämän vuoksi kansainvälinen järjestys ei enää muistuta kylmän sodan aikaista kaksinapaisuutta. Sen sijaan muodostuu verkosto, jossa valtiot ovat sidoksissa useisiin kumppaneihin yhtä aikaa. Taloudelliset, teknologiset ja turvallisuuspoliittiset riippuvuudet limittyvät toisiinsa tavalla, joka tekee yksinkertaisesta blokkiutumisesta yhä vaikeampaa.
ASEAN on hyvä esimerkki tästä kehityksestä. Se ei ole yhtenäinen geopoliittinen blokki, mutta toimii tärkeänä alueellisen yhteistyön alustana. Sen avulla monet Kaakkois-Aasian maat pyrkivät säilyttämään strategisen liikkumatilansa suurvaltojen välisessä kilpailussa.
Mitä tämä merkitsee Suomelle?
Kansainvälisen järjestyksen kehitystä ei määritä enää yksinomaan suurvaltojen välinen kilpailu, vaan yhä enemmän keskivaltojen kyky vaikuttaa verkostoihin, sääntöihin ja yhteistyörakenteisiin. Ne eivät muodosta yhtenäistä rintamaa, mutta niiden yhteisvaikutus muokkaa maailmanpolitiikan pelisääntöjä.
Sama kehitys näkyy myös Suomessa. Pienenä ja avoimena taloutena Suomi on riippuvainen kansainvälisten verkostojen toimivuudesta. Samalla geopolitiikan ja talouden kytkeytyessä entistä tiiviimmin yhteen korostuvat taloudellinen turvallisuus, toimitusketjujen resilienssi sekä kriittisten riippuvuuksien hallinta. Tasavallan presidentti Alexander Stubb on kuvannut tätä lähestymistapaa arvopohjaiseksi realismiksi.
Suomen tuore indopasifinen politiikkalinjaus kuvastaa juuri tätä muutosta. Sen tavoitteena on vahvistaa Suomen taloudellista turvallisuutta, laajentaa yhteistyöverkostoja keskeisten kumppanien kanssa sekä varmistaa, että Suomi kykenee vaikuttamaan maailmanpolitiikan painopisteen siirtyessä yhä enemmän Aasiaan.
Kansainvälinen järjestys muuttuu entistä monimutkaisemmaksi ja vaikeammin ennakoitavaksi. Samalla se on kuitenkin vähemmän altis yhden tai kahden suurvallan ylivallalle. Tässä uudessa todellisuudessa keskivallat eivät enää vain sopeudu maailmanjärjestyksen muutoksiin, vaan rakentavat aktiivisesti sen uusia verkostoja, normeja ja pelisääntöjä. Ne ovat nousseet verkostomaisen maailmanjärjestyksen keskeisiksi arkkitehdeiksi.
Kirjoittajat
Suurlähettiläs Jari Vilén on ulkoministeriön indopasifisen alueen erityisedustaja. Vilén toimii ulkoministeriön Aasian ja Oseanian osastolla ja on vuonna 2003 järjestetyn 169. maanpuolustuskurssin oltermanni.
Suurlähettiläs Ari Heikkinen työskentelee ulkoministeriön Aasian ja Oseanian osastolla. Vuosina 2011–2015 hän toimi Suomen Singaporen-suurlähettiläänä. Heikkinen on Aasian alueen asiantuntija ja suorittanut 158. maanpuolustuskurssin vuonna 2001.
