Ihminen kantaa vastuuta niistä kokonaisuuksista, joihin hän kokee kuuluvansa ja jotka hän kokee hallittaviksi. Kun kokemus kuulumisesta yhteisöön syntyy, eli kun saa osallistua, tulla ymmärretyksi ja kohdatuksi, syntyy myös halu kantaa kortensa kekoon. Toisin päin sanottuna: Jos yhteisiin tekemisiin ei pääse mukaan, jos kohtaa väheksyntää tai kiusaamista, jos ei ymmärrä yhteisön kieltä tai tapoja, halu panostaa yhteiseen hyvään vähenee.
Ulkopuolisuus nakertaa luottamusta
Erityisen haavoittuvassa asemassa osallisuuden suhteen ovat ne, jotka poikkeavat sosiaalisista normeista. Työttömät ja työkyvyttömät, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat, pienituloisissa perheissä kasvavat koululaiset tai näkyvästi erilaiset ihmiset kokevat tutkimusten mukaan kaikkein heikointa osallisuutta. Erittäin heikko osallisuuden kokemus liittyy moniin pahoinvoinnin tekijöihin: psyykkiseen kuormitukseen, näköalattomuuteen ja epäluottamukseen. Se ei ole ihmiselle mieluinen tila, mutta ulospääsyyn tarvitaan ympärillä olevien ihmisten myötämielisyyttä.
Kun elämään kasaantuu toistuvia pettymyksiä ja takaiskuja, osattomuuden kokemus alkaa nakertaa luottamusta ja hyväntahtoisuutta. Siinä missä osallisuutta kokeva ihminen jaksaa jakaa arvostusta muille ihmisille, osattomuuden kokemus aiheuttaa kielteisiä tunteita itseä ja muita kohtaan. Kokemus ulkopuolisuudesta ja yksin jäämisestä voi johtaa myös autoritääristen vaihtoehtojen kannattamiseen. Historia ja tutkimus osoittavat, että autoritääriset johtajat kaventavat lopulta poliittista moniarvoisuutta ja ihmisoikeuksia.
Koska osattomuuden kokemus haavoittaa yhteiskuntaa esimerkiksi disinformaatioalttiuden lisääntymisenä, epäluottamuksen lisääjänä ja yhteisyyden kokemuksen haurastumisena, kaikilla kynnelle kykenevillä on hyvä syy ryhtyä osallisuuden edistäjiksi.
Kaikki voivat olla osallisuuden tekijöitä
Heikkoa osallisuuden kokemusta ei nimittäin ratkaista vain kehottamalla ihmistä “ryhdistäytymään”. Se voi päinvastoin vain pahentaa tilannetta. Vaikka osallisuuden kokemus on yksilöllinen, yhteisöt ja yhteiskunta tekevät sen mahdolliseksi.
Kun ihminen kokee, että hänen olemisellaan, osaamisellaan ja panoksellaan on merkitystä – ja kun hän saa siitä myönteistä palautetta – hän osallistuu mielellään yhteisöä ja yhteiskuntaa rakentavaan tekemiseen. Tulla kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi vahvistaa tunnetta siitä, että kuuluu joukkoon. Joskus parempaan oloon riittää hyväksyvä nyökkäys, arvostava katse tai lempeä hymy.
Osallisuuden edistämistä on myös se, että pysähtyy arvojensa äärelle. Mihin arvoihin haluaa elämänsä rakentaa? Entä miten opettaa lapsiaan suhtautumaan sellaisiin ihmisiin, jotka eroavat ulkonäöltään tai arvoiltaan itsestä? Köyhyyskokemuksista kertovissa kirjoituksissa pienituloiset nuoret kirjoittivat, että vaikka he olisivat tyytyneet vähään, kaveripiirin suhtautuminen teki rahattomuudesta ongelman. Erityisesti kiusoittelu ja pilkka satuttivat. Nuoret perään kuuluttivat kavereiltaan kykyä asettua toisten asemaan. Jos pienituloisista ei puhuttaisi alentavasti, monen osallisuuden kokemus vahvistuisi.
Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva
Yhteiset arvot ovat puolustamisen arvoisia
Vaikka suomalaisten kokemusmaailmat eriytyväisitkin, jaamme edelleen yhteisiä arvoja. Yksi näistä arvoista on huolenpito. Hyvinvointiyhteiskunta perustuu tuntemattomien huolenpidolle toisistaan.
Luontoarvot ovat vuosikymmenten saatossa vahvistuneet. Ihmiset lähtevät metsään monesta syystä, mutta vaikeuksien keskellä ihmiset kertovat kokeneensa siellä yhdenvertaisuutta ja rauhaa. Myös kirjastot ovat osallisuuden tila. Lukeminen tarjoaa virkistävän irtioton arjen pyörteestä ja opettaa myötäelämisen kykyä. Kaiken lisäksi luettujen kirjojen määrän on havaittu olevan yhteydessä yhteiseen osallistumiseen silloinkin, kun koulutus ja tulot on otettu huomioon.
Osallisuuden kokemus vahvistuu myös rituaaleissa, jotka hoitavat eriarvoisuuden kokemusta. Yksi tällainen perisuomalainen rituaali on saunominen, jolloin niin tittelit kuin huoletkin saavat jäädä pukuhuoneen narikkaan. Harvoin saunassa kuulee poliittista kiivailua.
Osallisuudesta seuraa kaikille hyvää
Kun ihminen saa kokea osallisuutta lähiyhteisössään, hänen ei tarvitse hakea tunnustusta itselleen ja yhteiskunnalle haitallisista yhteisöistä. Arjessa koettu osallisuus tekee ihmisestä myös halukkaamman ottamaan vastuuta itsestään, luonnosta ja ympärillään elävistä. Hyvinvoivat ihmiset ja yhteisöt ovat koko yhteiskunnan etu.
Hiljattain julkaistujen tutkimusten mukaan osallisuuden kokemus synnyttää resilienssiä eli yksilön ja yhteiskunnan kestokykyä. Silloin yhteiskunnassa vallitsee riittävän yhteiset arvot, mutta se myös sietää moninaisuutta. Resilienssi tarkoittaa, että yhteiskunta kestää enemmän, uudistuu nopeammin ja puolustaa itseään ja arvojaan paremmin myös monien yhtäaikaisten kriisien uhan alla.
Kirjoittaja
Anna-Maria Isola johtaa osallisuuden tutkimusta Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja työskentelee tutkimusjohtajana Itä-Suomen yliopistossa
