Naton 5 % puolustusmenotavoite jakautuu varsinaisiin puolustusmenoihin sekä laajemmin puolustusta ja turvallisuutta tukeviin menoihin. Suomessa jälkimmäisiä tarkastellaan kokonaismaanpuolustuksen näkökulmasta.
Haagin huippukokouksessa vahvistettu viiden prosentin puolustusmenositoumus jakautuu 3,5 prosentin varsinaisiin puolustusmenoihin sekä 1,5 prosentin laajempiin puolustukseen ja turvallisuuteen liittyviin menoihin. Jäsenmaat raportoivat jatkossa vuosittain molempien menotavoitteiden toteumat. Raportoitavat kustannukset voivat olla vain hyväksyttyjä tai toteutuneita kustannuksia. Uusi tavoitetaso on tarkoitus saavuttaa jäsenmaissa vuoteen 2035 mennessä.
Varsinaisiin 3,5 % tavoitteen mukaisiin puolustusmenoihin voidaan Naton määritelmien mukaan laskea valtion puolustusbudjetti, eli puolustusministeriön hallinnonalan menot, osa Rajavartiolaitoksen menoista, ulkoministeriön osuus sotilaallisesta kriisinhallinnasta, sekä puolustushallinnon eläkemaksut. Puolustusmenot ovat kansallista määrärahaa; epäsuoria kustannuksia, kuten asevelvollisuuden välillisiä vaikutuksia kansantalouteen, ei voi laskea mukaan. On huomioitava, että Naton suorituskykytavoitteet (NDPP) ovat asevoimille suunnattuja sotilaallisia suorituskykytavoitteita, jotka sisältyvät lähtökohtaisesti 3,5 % puolustusmenotavoitteisiin.
Laajemmin puolustukseen ja turvallisuuteen liittyviin 1,5 % menoihin voidaan lukea Naton mukaan operatiivisten suunnitelmien toimeenpanon mahdollistaminen, puolustusteollisen pohjan vahvistaminen, puolustusalan innovaatioiden edistäminen, siviilivalmiuden ja kriisinkestävyyden turvaaminen, Naton kumppanien tukeminen (esimerkiksi Ukraina puolustuksen ja puolustusteollisuuden suora tuki) sekä hybridivaikuttamisen ja -sodankäynnin vastatoimet. Naton resilienssitavoitteet eivät sellaisenaan täysin kohtaa 1,5 % puolustusmenotavoitteiden kanssa, vaikka liittymäpinta on kokonaismaanpuolustuksen kautta vahva.
Liittokunnan alueen puolustamista koskevien operatiivisten suunnitelmien toimeenpanon mahdollistamiseen voidaan lukea esimerkiksi sotilaallisen liikkuvuuden ja isäntämaatuen menoja. Puolustusteollisuuden osalta voidaan huomioida esimerkiksi valtion sijoituksia puolustusteollisuuteen. Siviilivalmiuden ja kriisinkestävyyden turvaaminen on laaja kokonaisuus, johon voidaan lukea muun muassa Huoltovarmuuskeskuksen ja talvimerenkulun menoja.
Kuva Väylävirasto
Puolustusministeriö on toteuttanut toukokuun 2025 ja helmikuun 2026 välillä kolme poikkihallinnollista kierrosta, joissa on kerätty hallinnonaloilta esityksiä 1,5 % puolustusmenotavoitteeseen sisällytettävistä kustannuksista. Samalla on käyty dialogia myös muiden Pohjoismaiden kanssa yhteisen ymmärryksen muodostamiseksi.
Eri hallinnonalojen raportoimia menokohtia ei sellaisenaan raportoida Natolle, vaan niiden perusteella muodostetaan Suomen vastaus prosenttilukuna. Taustalla on kuitenkin oltava tieto, mitä menoja on hyväksytty mukaan ja millä perusteella. Osa menokohdista on katsottu aiheelliseksi hyväksyä kokonaisuudessaan ja osa vain tietyiltä osin. Poikkihallinnollisesti muodostettu lista on pitkä ja summien vaihteluväli sadoista tuhansista satoihin miljooniin.
Valmistelussa on pyritty raportoimaan hallinnonalojen lakisääteisiä valmiuden ja varautumisen tehtäviä, joita on käsitelty esimerkiksi Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa. Lisäksi on huomioitu sellaisia maanpuolustukselle välttämättömiä suorituskykyjä, jotka ovat suunnitellusti muiden hallinnonalojen vastuulla. Nämä nousevat hallinnonalojen budjetteihin uhka- ja tarveperustaisesti normaalin kehys- ja talousarvioprosessien kautta. Näin ollen 1,5 % puolustusmenotavoitteen ”listalle” päätyminen ei takaa sitä, että sama kohta olisi välttämättä sellaisenaan osana seuraavan vuoden vastausta muodostettaessa.
Hallinnonalojen menokohtien sisällyttäminen osaksi Suomen 1,5 % puolustusmenoraportointia ei myöskään tarkoita uutta rahaa tai suojaa säästöiltä, mikäli sellaisia on hallinnonaloille suunniteltu. Kyseessä on, kuten todettua, olemassa olevien rahojen kohdennuksen vuosittainen raportointi. Sellaisenaan hyväksytyt menokohdat eivät muodosta perusteita esimerkiksi Nato- tai EU-osarahoituksen hakemiselle, koska kyseessä ovat nimenomaan kansalliset menot.
Ensimmäisen raportointikerran valmistelu on ollut perusteellista, jotta on voitu poikkihallinnollisesti muodostaa käsitys puolustuksen ja turvallisuuteen liittyviin varautumisen ja valmiuden kustannuksista Suomessa. Jatkossa raporttia voidaan kuitenkin kehittää vuosittain, prosessin vakiintuessa kansallisesti ja Natossa.
Naton määrittelemän mukaisen 1,5 %:n tavoitteen ylittämisellä ei ole vaikutusta varsinaisia puolustusmenoja koskevan 3,5 %:n tavoitteen saavuttamiseen. Raportointi on kuitenkin myös strategista viestintää sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kysymys on siitä, miltä Suomi näyttää Natossa, eli lopulta siitä mitä menokohtia lopulliseen raporttiin valitaan.
Ensimmäisellä kerralla hallinonalat ovat raportoineet yhteenlaskettuna noin seitsemän miljardin eli noin 2,4 prosentin edestä menoja suhteessa bruttokansantuotteeseen. Suomen toteutuvat kustannukset ovat siis jo nyt Naton tavoitetta korkeammalla tasolla. Samalla tiedostetaan, että osalle jäsenmaista kyseinen menotavoite on haastavaa saavuttaa edes vuoteen 2035 mennessä. Varsinaisia puolustusmenotavoitteita ei voi hyvittää ylittyvillä 1,5 % menoilla tai toisinpäin.
Kokonaismaanpuolustuksen tarpeita osana kokonaisturvallisuutta on tunnistettu poikkihallinnollisesti erityisesti Yhteiskunnan turvallisuusstrategian valmistelu- ja toimeenpanotyössä. Tarpeet ja arvioidut minimivaatimukset perustuvat kansallisesti ja pohjoismaisesti sekä Natossa tehtävään puolustussuunnitteluun. Puolustusministeriö on vaiheittain tarkentanut arvioitaan kokonaismaanpuolustusta koskevista kehittämistarpeista huomioiden Puolustusvoimilta saadut ja operatiivisen suunnittelun myötä tarkentuneet sotilaalliset neuvot sekä muilta hallinonaloilta saadut tiedot valmiuden ja sotaan varautumisen nykytilasta, kehittämismahdollisuuksista ja kustannusarvioista.
Etulinjan maana sodan ajan olosuhteissa myös siviiliyhteiskunnan kriisinkestävyys muodostaa olennaisen osan puolustuksen kokonaisuutta. Tämä vastaa Suomen kokonaismaanpuolustuksen perusajatukseen osana kokonaisturvallisuutta, minkä mukaisesti varautumalla pahimpaan mahdolliseen uhkaan, eli sotaan, yhteiskunta varautuu samalla myös muihin uhkiin. Tähän ei riitä 1,5 prosenttia bruttokansantuotteesta, kuten edellä on osoitettu.
Kirjoittaja
Prikaatikenraali Markku Viitasaari on puolustusministeriön kansallisen puolustuksen yksikön johtaja. Hän on suorittanut 191. maanpuolustuskurssin vuonna 2009.
