Kulttuuriperintö ei ole mitä tahansa materiaa, vaan voimakas ideologinen ja poliittinen ase. Sen tarkoituksellinen tuhoaminen osuu suoraan kansojen ja yhteisöjen ytimeen, identiteettiin.
Ukrainassa on Venäjän hyökkäyssodan vuoksi tuhoutunut ja vaurioitunut merkittävä määrä ainutkertaista kulttuuriomaisuutta: heinäkuuhun 2024 mennessä yhteensä 432 kohdetta, mukana maailmanperintöä, historiallisia rakennuksia, kirkkoja, monumentteja, kirjastoja, museoita, arkeologisia kohteita.
Tämä on yksi parhaillaan käynnissä oleva esimerkki kulttuuriperinnön tuhoamisesta tai ryöstelystä, jonka tietoisena tavoitteena on vastapuolen identiteetin ja vastarinnan murentaminen. Konkreettisen tuhoamisen rinnalla historia, kulttuuriperintö ja kulttuuri ovat myös osa Venäjän informaatiovaikuttamisen pelikirjaa.
Kulttuuriperinnön merkitystä osana kokonaisturvallisuutta ei Suomessa ole tunnistettu riittävästi. Yhteiskunnan turvallisuusstrategian meneillään olevassa päivitystyössä on tarkoituksena ottaa huomioon Venäjän hyökkäyssodasta kerätyt opit. Strategiassa kulttuuriomaisuuden suojelu ja kulttuuripalvelut ovat osa henkistä kriisinkestävyyttä, mutta toimijakenttä on tunnistettu vain osin. Ylätason kirjausten ohella on syytä panostaa käytännössä kulttuuripalveluiden huoltovarmuuteen tai kulttuuriperinnön suojelemiseen kriisiaikoina. Varautumisen tulee olla konkreettista – strategisen sanahelinän varaan asiaa ei voi jättää.
Kuva: Kreditit: Oleksandr Levytskyi
Baltian maissa kulttuuriomaisuuden suojeluun on tartuttu konkreettisesti. Esimerkiksi Virossa pelastusviranomaisilla ja puolustussektorilla on säännöllisiä yhteisharjoituksia sekä koulutusta kulttuuriomaisuuden suojelusta kriisitilanteissa. Suomen kokonaisturvallisuuden toimintamalli on hyvä lähtökohta ja olemme mukana lähialueiden yhteisissä keskusteluissa, mutta vaikutelmana on, että kulttuuria ei Suomessa oteta yhtä vakavana osana turvallisuustoimia. Uhkaammeko jäädä lähimaista jälkeen?
Yhden työkalun tarjoaa UNESCOn vuoden 1954 Haagin yleissopimus kulttuuriomaisuuden suojelemisesta aseellisen selkkauksen sattuessa. Se on ensimmäinen ja kattavin monenvälinen sopimus, joka tähtää kulttuuriperinnön suojeluun sekä rauhan että aseellisen selkkauksen aikana. Yleissopimuksen tavoitteena on suojella kulttuuriomaisuutta, kuten arkkitehtuurin, taiteen tai historian monumentteja, arkeologisia kohteita, taideteoksia, käsikirjoituksia, kirjoja ja muita taiteellisesti, historiallisesti tai arkeologisesti kiinnostavia esineitä sekä kokoelmia.
Suomi on ratifioinut yleissopimuksen sen kaksi lisäpöytäkirjaa vuosina 1994 ja 2004. Yleissopimus täyttää tänä vuonna 70 vuotta ja on, ikävä kyllä, ajankohtaisempi kuin aikoihin. Haagin sopimus on otettu lähimaissamme kulttuuriperintö- ja puolustusviranomaisten yhteistyön perustaksi. Myös Suomessa sopimuksen toimeenpano on uudelleen aktivoitunut.
Ukrainan tilanne on vahvistanut ymmärrystä myös siitä, kuinka tärkeää on turvata digitaalinen kulttuuriperintö ja kulttuuriperintöä koskeva tieto. Digitoinnin avulla voidaan varmistaa, että keskeinen tieto ja kulttuuriperintö säilyvät myös konfliktitilanteissa. Tähänkin meidän tulisi Suomessa panostaa tämänhetkistä enemmän.
Museovirasto on mukana lähimaiden Haagin sopimuksen toimeenpanoa koskevassa keskustelussa, joka toivottavasti syvenee tiiviiksi, varautumista vahvistavaksi turvallisuusyhteistyöksi. Pohjoismaiden ja Itämeren maiden yhteistyö kulttuuriomaisuuden suojelemisessa konfliktien varalta on paitsi geopoliittisesti ja historiallisesti luontevaa myös olennaisen tärkeää. Myös sotilasliitto Nato tunnistaa kulttuuriomaisuuden suojelun olennaiseksi tekijäksi sekä sotilaallisessa ympäristössä että yhteisöjen turvallisuuden, yhteenkuuluvuuden ja identiteetin kannalta.
Suomen tulee varmistaa laajassa kansainvälisessä, kansallisessa ja alueellisessa yhteistyössä, että varaudumme historiaa ja kulttuuria väärinkäyttävään hybridivaikuttamiseen ja että pahimpien skenaarioiden toteutuessa pystymme puolustamaan ja turvaamaan myös kulttuuriamme ja kulttuuriperintöämme, olemassaolomme perustaa.
Kirjoittajat
Ulla Salmela on Museoviraston Kulttuuriympäristöpalvelut-osaston osastonjohtaja. Hänen osastonsa vastuualuetta ovat arkeologinen perintö, rakennettu kulttuuriympäristö ja restaurointi, mukaan lukien kulttuurimaisema ja vedenalainen arkeologia.
Tiina Merisalo on Museoviraston pääjohtaja. Hän on suorittanut 238. maanpuolustuskurssin.
