Donald Trump on palannut ryminällä maailman vaikutusvaltaisimman miehen asemaan. Sisäpolitiikassa hän on lähtenyt muovaamaan liittovaltion toimintaa rankalla kädellä ja samalla testaamaan presidentin valtaoikeuksien rajoja. Ulkopolitiikassa Joe Bidenin pyrkimys liittolaisverkostojen, yhteistyön ja liberaalien arvojen edistämiseen on heitetty romukoppaan. Trumpin mielessä kansainvälinen järjestelmä on pohjimmiltaan kudelma kahdenvälisiä diilejä, joista Yhdysvallat pyrkii hyötymään maksimaalisesti. Päättely on yksinkertainen ja koruton: kansainvälisen järjestyksen taloudellisesti ja sotilaallisesti voimakkain valtio on miltei aina kahdenkeskisessä kanssakäymisessä vahvemmassa neuvotteluasemassa.
Suomen ja Yhdysvaltojen muiden liittolaisten tulisi nopeasti palauttaa mieleen, miten Trumpin transaktionalistinen Amerikka ensin -ulkopolitiikka toimii käytännössä, jotta ne voivat vastata hänen heittämäänsä haasteeseen. Trumpin ensimmäisen presidenttikauden, viime vuoden vaalikampanjan ja toisen kauden ensimmäisten viikkojen perusteella Trumpin ulkopolitiikka pitää sisällään neljä toisiinsa nivoutuvaa toimintamallia. Presidentti ja hänen hallintonsa pyrkivät ylläpitämään arvaamattomuuden auraa, hajottamaan ja hallitsemaan, yhdistelemään politiikkalohkoja sekä painostamaan kansainvälisiä instituutioita ja joissakin tapauksissa vetäytymään niistä kokonaan.
Arvaamattomuuden aura
Presidentti Trump on vuosikaudet kehuskellut arvaamattomuudellaan. Richard Nixonin kuuluisaksi tekemää ”hullun miehen teoriaa” mukaillen tällainen epäjohdonmukaisuus pitää neuvottelukumppanit ja vastustajat alati varpaillaan, minkä pitäisi mahdollistaa ”parempien diilien” saavuttamisen. Trump on valmis heittämään ilmoille ideoita, jotka vaikuttavat yhtäältä absurdeilta, mutta toisaalta sen verran uskottavilta, ettei vastapuoli uskalla katsoa tämän kortteja. Kuuluisin esimerkki tästä ovat Trumpin ensimmäisen kauden uhkaukset ”tulesta ja raivosta” Pohjois-Korealle, ellei Kim Jong-un lopettaisi ydinaseohjelmansa kehittelyä.
Trumpin arvaamattomuuden myötä Yhdysvaltojen ulkopolitiikan mahdollinen vaihteluväli on laaja. Hallintoon valikoituneiden ”Kiina-haukkojen” perusteella Yhdysvallat voi päätyä haastamaan tärkeintä suurvaltakilpailijaansa entistä voimallisemmin, erityisesti sotilaallisesti. Toisaalta Trump saattaa olla avoin liennytykselle, jos Kiina on valmis kauppapoliittisiin myönnytyksiin. Presidentin pyrkimykset pyörtää kongressin ja tuomioistuinten päätös TikTokin kieltämisestä osoittaa, ettei Trump näe Kiinaa yksiselitteisesti turvallisuuslinssien läpi. Sama arvaamattomuus piilee Trumpin pyrkimyksissä löytää nopea rauha Ukrainaan. Vladimir Putinin vitkutteluun kyllästynyt Trump saattaa päätyä kanavoimaan Ukrainalle suurempia määriä aseavustuksia kuin edeltäjänsä, mutta Venäjän intressejä myötäilevä diili on yhtä lailla mahdollisuuksien rajoissa.
Trump on lisäksi osoittanut, että hän on valmis repimään palasiksi sitoumuksia, jotka on itse alun perin neuvotellut. Tämä koskee myös Yhdysvaltojen perinteisiä kumppaneita. Esimerkiksi presidentin ensimmäisellä kaudellaan Kanadan ja Meksikon kanssa neuvottelema USMCA-kauppasopimus ei ole estänyt häntä uhkaamasta niitä kattavilla 25 prosentin tulleilla.
Kuva: Fabrice Coffrini / AFP / Lehtikuva
Hajota ja hallitse
Trump suhtautuu penseästi kansainvälisiin instituutioihin ja niihin liittyviin sitoumuksiin, jotka paitsi tasoittavat valtasuhteita myös suovat pienemmille valtioille vaihtoehtoisia vaikutuskanavia. Erityinen ärtymyksen aiheuttaja on Euroopan unioni, joka voi ainakin talouskysymyksissä neuvotella Yhdysvaltojen kanssa tasapäisesti.
Trumpin hallinto pyrkii jatkossakin taivuttelemaan EU:n jäsenmaita yksittäisiin, niiden kannalta potentiaalisesti epäedullisiin diileihin. Tapa, jolla presidentti on jälleen nostanut julkiseen keskusteluun Grönlannin liittämisen Yhdysvaltoihin osoittaa, että hän on valmis uhkailemaan jopa maan läheisimpiä liittolaisia poliittisten pyrkimystensä saavuttamiseksi. Haastavaksi tilanteen tekee se, ettei vastapuolelle useinkaan ole selvää, mihin Trump lopulta pyrkii. Tanskassa ja Euroopassa ihmetellään, onko Grönlanti-puheissa kyse Yhdysvaltojen pinta-alan kasvattamisesta, sotilaallisen läsnäolon lisäämisestä, saaren mineraalivarannoista, vai jonkinlaisesta harhautuksesta?
Trump pyrki jo ennen ensimmäistä presidenttikauttaan luomaan hajaannusta EU:ssa tukemalla brexitiä, ja hänen hallintonsa ylläpiti läheisiä suhteita eurooppalaisiin oikeistopopulisteihin, kuten Unkarin Viktor Orbániin. Yhteydenpito jatkui osana varjoulkopolitiikkaa, jota Trump pyöritti Mar-a-Lagosta käsin Bidenin presidenttikaudella. Trump myös kutsui virkaanastujaisiinsa useita oikeistopoliitikkoja, etunenässä Italian pääministeri Giorgia Meloni.
Vaikuttamispyrkimykset kohdistuvat lisäksi jäsenvaltioiden sisäpolitiikkaan. Trumpin ensimmäisellä kaudella esimerkiksi Yhdysvaltojen Saksan-lähettiläs Richard Grenell halusi voimaannuttaa eurooppalaista oikeistoa. Trumpin entinen neuvonantaja, oikeistovaikuttaja Steve Bannon on harrastanut vastaavaa toimintaa jo vuosia. Toisella presidenttikaudellaan Trumpilla on käytössään vaikutusvaltaisempi viestinviejä: teknologiamiljardööri Elon Musk on jo pyrkinyt vaikuttamaan Saksan helmikuisiin liittopäivävaaleihin tukemalla avoimesti Alternative für Deutschland (AfD) -puoluetta.
Politiikkalohkojen yhdistelmät
Trumpin työkalupakkiin on vuosikaudet kuulunut eri politiikkalohkojen ja toisiinsa suoraan liittymättömien asiakysymysten yhdisteleminen. Trumpin mielessä EU:n kauppataseen ylijäämä suhteessa Yhdysvaltoihin on malliesimerkki epäreiluudesta, koska Euroopassa ollaan haluttomia panostamaan puolustukseen ja USA joutuu toimimaan sen turvallisuuden viimeisenä lukkona. Vaalikampanjan aikana varapresidentti J.D. Vance nostatti kulmakarvoja kyseenalaistamalla eurooppalaisten turvatakuita, koska EU:n pyrkimykset säännellä amerikkalaisia teknologiajättejä – erityisesti Elon Muskin X:ää – eivät vastaa amerikkalaisia sananvapauden ihanteita. Trump on jatkanut samansuuntaisia kommentteja astuttuaan virkaan.
Yhdysvaltojen liittolaiset saivat hiljattain esimakua tavasta, jolla Trump on valmis linkittämään eri politiikkalohkoja toisiinsa kiistatilanteessa. Trump vaati Kolumbiaa päästämään maahan Yhdysvaltojen karkottamia siirtolaisia kuljettavia lentokoneita, johon Kolumbian presidentti Gustavo Petro vastasi aluksi kieltävästi. Mieli muuttui nopeasti, kun Trump uhkasi Yhdysvaltojen viennistä riippuvaista maata jopa 50 prosentin tulleilla.
Kuva: Emil Stach / AP / Lehtikuva
Vetätyminen ja painostus
Vetäytyminen kansainvälisistä sopimuksista ja organisaatioista on Trumpin hallinnon näkökulmasta perusteltu vaihtoehto tilanteissa, joissa järjestöt eivät palvele presidentin ja tämän liittolaisten kapeaa käsitystä Yhdysvaltojen kansallisista intresseistä. Trumpin ensimmäisellä presidenttikaudella Yhdysvallat irtaantui useista kansainvälisistä sitoumuksistaan, kuten Iranin ydinsopimuksesta, YK:n Kasvatus-, tiede-, ja kulttuurijärjestö UNESCO:sta, maailman terveysjärjestö WHO:sta ja Pariisin ilmastosopimuksesta. Trump ilmoitti toisen kautensa alkajaisiksi, että maa jättää kaksi viimeksi mainittua järjestöä. Presidentinhallinto on samanaikaisesti aloittanut Bidenin hallinnon peruja olevan ilmastosääntelyn purkamisen ja keskeyttänyt Yhdysvaltojen väestöterveysviraston (CDC) yhteistyön WHO:n kanssa.
Niissä tilanteissa, joissa Trumpin hallinto ei suoranaisesti jättäydy ulos instituutioista se pyrkii painostamaan niitä edeltäjiään ponnekkaammin muutoksiin ja vastikkeellisuuteen. Naton puitteissa Trumpin uhkaukset Yhdysvaltojen irtautumisesta tai puolustusinvestointinsa laiminlyövien liittolaisten hylkäämisestä ovat tuttua kauraa. Yhdysvaltojen turvatakuiden hinta tosin näyttää nousseen neljässä vuodessa, koska Trump vaatii liittolaisilta puolustusmenoihin viittä prosenttia niiden bruttokansantuotteista – Yhdysvaltojen oma luku on tällä hetkellä noin 3,4 prosenttia. YK:ssa Trumpin kritiikki on aiemmin kohdistunut Yhdysvaltojen rahallisten panostusten suhteettomaan kokoon ja organisaation väitettyyn Israel-vastaisuuteen. Hallinto tullee taajaan kysymään, miksi USA rahoittaisi organisaatiota, joka vastustaa sen keskeisiä ulkopoliittisia prioriteetteja?
Yhtenäisenä diilipolitiikkaa vastaan?
Yhdysvallat on Euroopan turvallisuuden takaaja ja tärkein vientimarkkina. Eurooppalaisille liittolaisille Trump heittää siis ulkopolitiikallaan monitasoisen haasteen, johon vanhalla mantereella on pakko vastata. Piiloon ei pääse, vaikka haluaisi, kuten Tanskan ja Grönlannin esimerkki osoittaa.
Tällaisessa tilanteessa houkutus kahdenvälisiin sopimuksiin Yhdysvaltojen kanssa on ilmeinen, etenkin niillä valtioilla, joilla on sellaista osaamista, jota Yhdysvallat kiristyvän suurvaltakilpailun maailmassa tarvitsee – Suomi ja jäänmurtajat on tästä malliesimerkki. On tosin hyvä muistaa, etteivät Trumpin kanssa tehdyt sopimukset välttämättä kestä aikaa.
Yksittäisten diilien sopimisessa ei ole mitään tuomittavaa, niin kauan kuin ne eivät johda tilanteeseen, jossa valtiot eivät ole valmiita vastustamaan Trumpin ongelmallisimpia avauksia toisaalla. Esimerkiksi pyrkimykset valtionrajojen uudelleen piirtämiseksi tulee tuomita yhteistuumin, oli kyseessä sitten Vladimir Putinin Venäjä, Xi Jinpingin Kiina tai Trumpin Yhdysvallat.
Yhdysvaltojen ei myöskään voi antaa linkittää kysymyksiä toisiinsa mielensä mukaan. Trumpin hallinnolle pitää selventää, ettei esimerkiksi EU:n pyrkimys estää teknologiajättien ylilyönnit ja suojella kansalaisten oikeutta yksityisyyteen tee sen jäsenvaltioista epäluotettavia kumppaneita talous- tai turvallisuuskysymyksissä. Kansainvälisissä instituutioissa Euroopan tehtäväksi jää puolustaa liitoksissaan nitisevää kansainvälistä sääntöpohjaista järjestystä. Nurinkurisesti tämä on pitkällä aikavälillä todennäköisesti sekä Euroopan että Yhdysvaltojen etujen mukaista, vaikkei Valkoinen talo tätä näkemystä liittolaistensa kanssa seuraavan neljän vuoden aikana jakaisikaan.
Kirjoittaja
Ville Sinkkonen toimii vanhempana tutkijana Ulkopoliittisen instituutin Yhdysvaltojen politiikan ja vallan tutkimuskeskuksessa. Hänen tutkimuksensa keskittyy Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan, suurvaltasuhteisiin, normatiiviseen valtaan sekä luottamukseen kansainvälisissä suhteissa.
