Pertti Torstila: Komennus Budapestiin.
Siltala 2022. 210 sivua.
Muistelmateokset ja biografiat muodostavat moni-ilmeisen kokonaisuuden tietokirjallisuuden laajassa maailmassa. Muistelmateokset lähestyvät tapahtumia henkilön oman kokemusmaailman kautta. Tutkija taas kirjoittaa ulkopuolisin silmin tekemänsä analyysin tuloksena syntyneen biografian.
Muistelmateokset ovat yleensä läheisemmin toimijan oman kokemuksen ytimessä, kun asiaa arvioidaan tapahtumien aikaan käytettävissä olleiden tietojen mukaan. Tutkijalla taas on käytössään tieto seurauksista sekä jälkikäteen syntynyt ymmärrys ja tutkimuskirjallisuus.
Kun yhtä selkeää mallia muistelmien tai biografian kirjoittamiseen ei ole, on rajanvetokin näiden kahden kirjallisuuden lajin välillä enemmän tai vähemmän keinotekoista. Taitavasti, rehellisesti ja huolella taustoittaen kirjoitettu muistelmateos lähestyy tutkijan sulasta syntynyttä kertomusta eikä ero aina edes ole tärkeä.
Pertti Torstilan pitkä diplomaattiura ulkoministeriössä on tausta, jonka kautta kirjoittaja kertaa oman uransa kaarta ensiaskelista eläkkeelle. Tavanomaisiin muistelmateoksiin verrattuna kirjan rakenne on mielenkiintoinen ja koukuttava. Uraa ja sen käänteitä, kokemuksen karttumista, henkilöitä Suomessa ja ulkomailla sekä maailmanpolitiikan dramaattisiakin käänteitä tarkastellaan kirjassa yhden maan eli Unkarin kautta.
Kirjan tarina alkaa pikkupojan varhaisista muistoista liittyen Helsingin olympialaisiin 1952 ja Unkarin muhkeaan mitalisaaliiseen, ja vain neljä vuotta sen jälkeen tapahtuneen Unkarin kansannousun synnyttämiin keskusteluihin lapsuudenkodissa. Tuolloin kymmenen vanha kirjoittaja kuunteli vanhempiensa huolestuneita keskusteluja ja osasi liittää ne urheilussa vastikään menestyneeseen Unkariin. Tästä eteenpäin kirja kuljettaa lukijan yli 50 otsikon kautta kertoen kirjoittajan kokemuksista ensin rauhanturvaajana, sitten läpi kylmän sodan, maailmanpolitiikan suvantovaiheiden ja kansainvälisten suhteiden myllerrysten tähän päivään saakka.
Kirjan rakenne on mietitty taitavasti erityisesti nykylukijaa ajatellen. Luvut on otsikoitu mieliinpainuvasti ja tapahtumat on kuvattu tiiviisti kerronnan jännitteen säilyttäen. Erityisesti on syytä mainita, että kieli on poikkeuksellisen sujuvaa ja houkuttelee lukemaan. Teksti suorastaan imaisee mukaansa. Ensimmäinen silmäys sisällysluetteloon tosin herätti kaltaiseni pitkähköön lineaariseen tutkimuskirjallisuustyyliin tottuneen lukijan huolen, mutta se oli turhaa. Jaksoista syntyy eheä kokonaisuus, josta piirtyy lukijan mieleen kaksi seikkaa: ensimmäinen on diplomaatin jännittävä ura ja toinen tuon uran saumaton kytkeytyminen maailman tapahtumiin. Näistä jälkimmäinen perustuu huolelliseen taustoitukseen, ajantasaisen tutkimuskirjallisuuden hallintaan ja mukana olleiden toimijoiden haastatteluihin.
Kirjaan luotu kokonaisuus tuo lukijan silmien eteen Euroopan uudemman historian ja maanosamme poliittisten suhteiden globaalit ulottuvuudet ymmärrettävästi ja syvällisesti. Kun kuva vielä täydentyy kertomuksilla henkilöiden tapaamisista, kirjeenvaihdosta ja muistiinpanoista, on käsillä varsin tarkka kuva maailmanpolitiikan arkipäivästä kirjoittajan uran vuosikymmeniltä. Tästä näkökulmasta arvioiden kirja lähestyy ulkopuolisen tutkijan laatimaa biografiaa tuoden mukaan henkilökohtaisen kosketuksen ihmisiin ja tilanteisiin – seikka, joka lähes poikkeuksetta jää ulkopuolisen kirjoittajan tavoittamattomiin. Unkari ja kirjoittajan suhde tuohon maahan ovat siten peili, jonka kautta kaukaisetkin tapahtumat asettuvat samaan kansainvälisten suhteiden kokonaisuuteen. Kytkeepä kirjan viimeinen varsinainen luku mansikkapaikasta eli kirjoittajan viinitilasta Unkarin historian aina antiikin Roomaan saakka.
Kirjan lukeminen – olipa kyse tietokirjallisuudesta tai kaunokirjallisuudesta – on aina sekä rationaalinen, ajatuksia herättävä tapahtuma että tunnetiloja synnyttävä kokemus. Luettuani Pertti Torstilan kirjan ja laskettuani sen pöydälle jäin hetkeksi pohtimaan edellä sanomaani. Hiukan hämmentyneenä huomasin, että en oikein osannut erottaa näitä kahta ulottuvuutta toisistaan. Vielä tovin asiaa mietittyäni löysin ajatuksen, joka hyvin kuvaa lukukokemustani. Erinomaisen taitavasti kirjoitettu muistelmateos, jonka lukemisen keskeyttäminen harmitti joka kerta. Kirja viipyikin käsissäni usein pitempään kuin sen hetken kalenterimerkinnät olisivat sallineet.
Kirjoittaja
Professori emeritus Markku Löytönen on maantieteilijä ja tietokirjailija. Hän on suorittanut 175. maanpuolustuskurssin.
