Meemivaikuttamisen salaiset kansiot

Kuvan houkutus -näyttely
Suomen valokuvataiteen museo 9.10.2026–28.2.2027

Kuva: Matti Tarvainen

Suomen valokuvataiteen museon näyttely ”Kuvan houkutus” alkaa erikoisesti: sisään astuttaessa katosta roikkuu erilaisia ruumiinosia ja kirjavia vaatteita. Modernille museotoiminnalle tyypillisesti katsoja saa itse kävellä näiden sisään tai väliin, ja täten muokata itselleen sopivia lisäosia. Kyse ei kuitenkaan ole augmentoidusta todellisuudesta, vaan siitä, miten mielikuvamme ja tottumuksemme nähdä jokin asia tietyssä valossa ohjaa meitä näkemään juurikin (ja vain) sen. Tieteen puolella tästä käytetään nimeä kognitiivinen eli tiedollinen vinouma.  Nämä vinoumat ohjaavat kaikkea toimintaamme tiedostimmepa niitä tai emme, mutta erityisen vaarallisia ne ovat tekoälyn aikakaudella ja informaatiovaikuttamisen maailmassa. Helpointa vaikuttaminen on silloin, kun luulemme sen olevan viihdettä emmekä huomaa vaikuttamisprosessia laisinkaan.

Kuvan houkutus -näyttely tarkastelee, miten internetissä leviävät kuvat, videot ja äänet vetävät meitä puoleensa ja muokkaavat tapaamme hahmottaa maailmaa. Näyttelyn neljätoista taiteellista ja toisistaan aika poikkeavaa näkökulmaa koskevatkin vähemmän valokuvataidetta ja enemmän itse internettiä. Suurin viesti onkin se, miten nettisisältöjen taustalla toimivat algoritmit ja arvovalinnat muokkaavat tunteitamme ja sitä kautta käyttäytymistämme. Näyttelyn ymmärtäminen tosin tapahtuu vasta kierroksen loppupuolella, ison sinisen koontiseinän edessä.

Aikaisemmasta tutkimuksesta tiedämme, että paras tapa vaikuttaa ihmiseen on sellainen, jota hän ei itse huomaa vaikuttamiseksi. Tästä näyttelyn kuvat ja videot ovat hyviä esimerkkejä. Kun viestin reunassa lukee ”mainos”, aktivoituu ihmismielessä eräänlainen suodatin, joka suhtautuu kriittisemmin sisältöön kuin ilman viestiä. Tätä vaikutustietoisuutta on yritetty kautta aikojen kiertää, esimerkiksi tekemällä sponsoroitua sisältöä vaikka liittämällä erilaiset maksetut mainokset osaksi radio-ohjelmia erillisen mainostauon sijasta. Uudemmat esimerkit tulevat Iranin Trumpista tekemistä lego-videoista sekä Israelin vaaleihin liittyvistä deepfake-videoista, joiden tarkoitus on saada viesti suoraan alitajuntaamme, oman vaikutustietoisuutemme ohi. Aivot nimittäin koodaavat esimerkiksi legosisällön viihteeksi propagandan sijaan, jolloin se tulkitaan harmittomaksi ja sisäistetään ilman suurempaa prosessointia.

Tässä piileekin koko näyttelyn suurin anti: kyky herätä siihen, miten oma alitajuntamme vie meitä harhaan ja tulkintoihin, jotka eivät aina edistä omaa turvallisuuttamme. Näyttelyn alkupäivinä kansalaiset olivat osallistuneet näyttelyn avoimiin yleisökysymyksiin vielä vaatimattoman vähän, mutta kysyttäessä vahvoja tunteita herättäneistä nettisisällöistä nostettiin esiin väkivaltaisia nettipelejä, sodan kuvia lasten arjesta sekä poliittisia johtajia. Kansalaiset siis tuntevat kyllä vahvasti nettisisältöjen ääressä: sosiaalisen median toimintalogiikkana onkin pidetty juuri sen kykyä osua tunteisiin tiedon sijasta. Tunteiden hyödyntäminen tekee oikopolun päätöksentekoomme, sillä vahvin ja nopein tapa saada ihminen tekemään jotain on tutkimuksien mukaan pelko. Pelko onkin esillä näyttelyssä vaikka hienosti piilotettuna: lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöä analysoiva näyttelyn osa on lavastettu prinsessalinnaksi vaaleanpunaisine tyynyineen. Sisältö tyynyjenkin päältä katseltuna on kuitenkin enimmäkseen ahdistusta ja itsetuhoisuutta joka hyväksikäytöstä seuraa.

Kiinnostavin oivallukseni tulee kuitenkin keltaisesta post-it lapusta seinällä. Näyttelyn kävijöiltä kysytään, minkälaista internetsisältöä he sitten näyttelyn nähtyään haluaisivat enemmän. Ironialla tai tosissaan postatuissa sisältöehdotuksista paistaa läpi yksi internettimme suurin ongelma: kulutamme eniten sellaista sisältöä, mikä ei juuri hyödytä yhteiskuntaa ja mitä emme oikeastaan tarvitse. Kulutamme sisältöä, millä säädellä omia tunteitamme. Sisältöä mistä ei tule ahdistus vaan hyvä mieli. Ja mitä oivaltavassa post-it lapussa haluttiin katsoa enemmän?

”Kissavideoita”. Nyt vain arvailemaan miten tämän genren saa parhaiten tulevaisuudessa aseistettua katsojia vastaan.

Kuva: Matti Tarvainen

Kirjoittaja

Vilma Luoma-aho on dekaani ja viestinnän johtamisen professori Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän on suorittanut 212. maanpuolustuskurssin vuonna 2015.

Lisää artikkeleita:

Eurooppalaisen demokratian haasteet

Eurooppalaisen demokratian todelliset haasteet eivät kuitenkaan ole viime vuosina olleet niinkään institutionaalisia vaan pikemminkin poliittisia – koko liberaalin demokratiamme perusteita haastava poliittisen populismin nousu.

Lue artikkeli »