Matti Puranen: Älysota.
Teos 2025.
Matti Purasen Älysota tarkastelee, miten teknologia on muovannut sodankäyntiä antiikista nykypäivään ja miten tekoäly muuttaa sotilaallisia kyvykkyyksiä ja suurvaltojen strategioita. Teos jakautuu kahteen osaan: historialliseen ja strategiseen analyysiin sekä älysodan käytäntöihin. Puranen havainnollistaa teknologian kehittymisen polkuriippuvuuksia lukuisten esimerkkien avulla avaten tekoälyn hyödyntämistä modernissa ja lähitulevaisuuden sodankäynnissä.
Kirja käsittelee autonomisia taisteluaseita, operaatiojärjestelmien kehittymistä, Clausewitzin ”sodan sumun” hälventämistä sekä järjestelmien toimintanopeuden nostoa automatisaatiolla. Myös kognitiivisen sodankäynnin teemat käsitellään omassa luvussaan. Teoksen vahvuuksia ovat laaja yhteiskuntatieteellinen näkökulma, runsas esimerkkiaineisto ja teknologian analysointi laajemmassa geopoliittisessa kontekstissa. Autonomisten aseiden oikeudellisia ja eettisiä kysymyksiä käsitellään pintapuolisesti.
Älysota on ajankohtainen ja ajatuksia herättävä katsaus alan kehitykseen; se sopii lukijoille, jotka haluavat ymmärtää teknologian, erityisesti tekoälymenetelmien, suhdetta sodankäyntiin.
Antiikin ajoista lähtien teknologia on ollut symbioottinen ja moniulotteinen osa sodankäyntiä ja kansakuntien välistä kilpailua. Teknologialla on olennainen rooli kilpailukyvyn ja sotilaallisten kyvykkyyksien varmistamisessa vallitsevassa ja muuttuvassa geopoliittisessa ympäristössä. Asetelman keskeinen piirre on teknologian kehittymisen nopeus: uusi teknologia luo kyvykkyyksiä, joihin vastustaja vastaa epäsymmetrisillä keinoilla vaatien uusia ratkaisuita. Teknologian kehittämisen nopeus on kasvanut ja kulminoitunut Ukrainan sodan näyttämöllä tapahtuvaan nopeaan sotilaallisen teknologian innovointiin – ensimmäisiä tekoälyn mahdollistamia autonomisia drooneja ja robotteja on nähty taistelukentillä.
Kirjan nimi, Älysota, viittaa tekoälyteknologioiden murroksellisiin vaikutuksiin sodankäynnissä ja erityisesti suurvaltojen, Yhdysvaltojen ja Kiinan, visioihin. Molemmat suurvallat ovat asettaneet tekoälyn sotilasstrategiansa keskiöön. On erittäin ajankohtaista tarkastella älysodan käsitettä ja siihen liittyviä visioita sekä kytkeä kehittyvä teknologia laajempaan geopoliittiseen analyysiin.
Matti Purasen teos tarjoaa lukijoille kattavan katsauksen teknologian suhteesta sodankäyntiin ja kansakuntien pyrkimyksiin varmistaa ja vahvistaa omaa asemaansa. Teos lähestyy älysodan luonnetta, teknologioita ja visioita peilaamalla aihepiirin historiaa ja nykytilannetta lukuisien esimerkkien ja oivallusten kautta pyrkien kokonaisvaltaiseen käsittelyyn. Teksti on perusluonteeltaan yhteiskuntatieteellinen ja käsittelee teknologioita niiden taustan, polkuriippuvuuksien ja laajemman merkityksen kautta.
Teos jakautuu kahteen osaan: ensimmäinen käsittelee älysodan historiallista ja strategista kontekstia, jälkimmäinen älysodan käytäntöjä. Ensimmäinen osa kuvaa sodankäynnin kehittymistä teknologian mahdollistamien vallankumousten (revolution in military affairs) kautta ja tarkastelee näihin liittyviä polkuriippuvuuksia.
Toinen osa keskittyy tekoälyn muutosvaikutuksiin sodankäynnissä eri tasoilla ja käsittelee esimerkkien kautta taktista, operatiivista ja strategista tasoa sekä tiedustelutoimintaa. Käsittelyssä esitellään autonomisia taistelukoneita, suomalaisena esimerkkinä Maanpuolustuskorkeakoulun Laykka-mönkijä, sekä niitä vastaan kehitettyjä vasta-aseita. Taistelukoneet ja niiden parvet ovat osa laajempaa kokonaisuutta, ja teos käsittelee operaatiojärjestelmien (command and control) kehittymistä lukuisten esimerkkien kautta havainnollistaen nykyisten järjestelmien taustaa ja sitä, miten tekoälyjärjestelmät integroituvat osaksi monitasoista toimintaa.
Keskeisiksi havainnoiksi nousevat operaatiojärjestelmien kehittäminen Clausewitzin ”sodan sumun” hälventämiseksi sekä järjestelmien toimintanopeuden (OODA-silmukka) monitasoinen nostaminen ja automatisoiminen. Natossa ajankohtaista kognitiivisen sodankäynnin tematiikkaa käsitellään omassa luvussaan. Teos huipentuu älysodan visioiden kiteytykseen.
Teoksen loppuviitteet tarjoavat kiinnostavan näkymän aihepiirin ajankohtaiseen kirjallisuuteen, painottaen yleisluontoisia julkaisuja ja teoksia. Teos ei käsittele syvällisesti tekoälyn vastuullista käyttöä älysodan skenaarioissa. Suomi on jo varhain edistänyt tekoälyn vastuullista hyödyntämistä valtiohallinnossa ja liittyi vuonna 2023 tekoälyn vastuullista sotilaallista käyttöä koskevaan julistukseen.
Teos onnistuu avaamaan teknologian asemaa sodankäynnissä ja sen laajemmassa maailmanpoliittisessa kontekstissa. Teknologia ei synny tyhjiössä, ja teoksessa on runsaasti esimerkkejä siitä, miten eri vaiheiden ja oppien jälkeen on syntynyt seuraava sodankäynnin vallankumous. Monet älysotaan liittyvät ideat ovat kymmeniä vuosia vanhoja, ja teos hahmottaa onnistuneesti tätä monimutkaista ideoiden ja ratkaisujen takaisinkytkentöjen sekä polkuriippuvuuksien verkkoa.
Teoksen keskeinen anti on kattava yhteiskuntatieteellinen tarkastelu, joka avaa nopeasti kehittyvää ja monimutkaista aluetta. Pohdinnat suurvaltojen visioista ja varautumisesta sekä Itä-Aasian tilanteesta ovat mielenkiintoisia ja herättävät ajattelemaan.
Kirjoittaja
Professori Sasu Tarkoma on Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaani tietojenkäsittelytieteen laitoksen johtaja ja Maanpuolustuksen tieteellisen neuvottelukunnan (MATINE) jäsen. Hän on suorittanut 218. maanpuolustuskurssin vuonna 2016.
