Monenlaisten laulujen maa

Musiikki on suomalaisuuden globaali ääni.

Kulttuuri ja kokonaisturvallisuus banneri

Tuijotin tulehen kauan, Tuonelan joutsen, Vaiennut viulu, Siksi oon mä suruinen, Varpunen jouluaamuna, Joutsenlaulu, Murheellisten laulujen maa, Voitolla yöhön…

Suomalaisen musiikin kansallinen narratiivi on kulkenut perinteisesti Kalevalan, talvisodan, luonnon, murheellisten laulujen maan, hangen ja sisun kautta. Musiikki on kuitenkin jo itsenäistymisaatteen heräämisesti lähtien ollut Suomelle myös kansainvälistä vertaiskommunikaatiota ja suorituskykyä. Siksi se on muuttuvan ja kansainvälistyvän suomalaisuuden luonteva tulkki.

Kansallinen identiteetti on altis muutoksille. Suomalaisuuskaan ei ole pysyvä tai irrallinen yhteiskunnallisesta kontekstista. Tämä ei vähennä musiikin ainutlaatuisia mahdollisuuksia rakentaa yhteisöllisyyttä, lisätä hyvinvointia ja vahvistaa erilaisia identiteettejä – päinvastoin. Musiikilla on luontevaa päivittää kansallisia symboleja ja antaa ääni uudenlaiselle suomalaisuudelle ja sen monenlaisille ilmentymille.

Maailmalla kiertävän kanteletaitelija Maija Kauhasen balladeissa yhtyvät suomalainen kulttuuriperintö ja urbaanin maailmankansalaisen kokemusmaailma. Kuva: Antti Kokkola
Maailmalla kiertävän kanteletaitelija Maija Kauhasen balladeissa yhtyvät suomalainen kulttuuriperintö ja urbaanin maailmankansalaisen kokemusmaailma.
Kuva: Antti Kokkola

Musiikin roolin suomalaisen identiteetin rakentajana ja päivittäjänä voi nähdä kahtalaisena: Yhtäältä vahvistaa kansallista tai paikallista identiteettiä, toisaalta kasvattaa globaaliin tietoisuuteen ja velvoitteisiin – kosmopoliitti-identiteettiin. Tämä ei tarkoita jonkinlaisten nationalistisen sävelvaraston ja uusien kansainvälisten virtausten tai mainstreamin vastakkainasettelua. Suomalaisen musiikkielämän rikkaus ovat innovatiiviset eri genrejen tekijät, joille oma kulttuuriperintö on luovuuden lähde ja voimavara, johon voi sulattaa uutta luovuutta ja monia arvoja.

Kansankulttuuri on tärkeä kansallisen identiteetin aines. Suomalaisen kansanmusiikin aarrearkusta löytyy värikäs kokoelma itkuvirsiä, runonlaulantaa, pelimanneja, itäkarjalaisia perinteitä. Musiikki on elänyt yhteisöjen arjessa ja juhlassa. Kansallisen identiteetin kulttuurinen sisältö ei sekään ole joitakin pysyviä kansankulttuurin muotoja. Viimeiset kolmekymmentä vuotta on suomalainen kansanmusiikki elänyt uskomatonta kukoistuskautta, elvyttäen ja tuoden todeksi vanhoja perinteitä sitoen ne nykyajan tarinankerrontaan ja yhteiskunnallisesti herätteleviin viesteihin. Se on paitsi uudenlaisen suomalaisuuden ääni myös oiva kansainvälinen vientituote. Mainittakoon vaikka urbaaneja balladeja Saarijärven kanteleensa kanssa laulava Maija Kauhanen, reiveissä ja klubeilla haitarillaan villitsevä Antti Paalanen, folk hop -yhtye Tuuletar tai suomalaisen afrobeatin sanansaattaja Helsinki-Cotonou Ensemble, kosmopoliitti-identiteetin rakentaja, joka kertoo suomalaisuudesta, jossa me sopeudumme muiden kulttuuriin ja opimme muilta.

Kansallissäveltäjän perintö

Kun idea Suomesta omana itsenäisenä kansakuntanaan 1800-luvulla alkoi orastaa, kyettiin musiikin avulla tukemaan itsenäistymispyrkimyksiä ja kansallista identiteettiä. Tällöin nimenomaan kansallismieliset fennomaanitaiteilijat loivat ihanteellista kuvaa Suomesta; kansasta, kulttuurista luonnosta, historiasta, mytologiasta ja tietenkin Kalevalasta.
 
Yksi ajan kansallissankareista, suomalaisuuden tunteiden tulkki, oli Jean Sibelius. Sibelius sävelsi Finlandian suomalaisten vapauden kaipuusta. Häntä inspiroi suomalainen luonto, hän uppoutui Kalevalaan ja käänsi sitä luontevasti sävelkielelle.
 
Sibelius eli suomalaisuusaatteen syntymisen vuodet, itsenäistymisen, kansalaissodan ja vielä toisen maailmansodankin. Vaikka Sibeliusta tuntui 1930-luvulta lähtien vaivaavan hänen sävellystensä liittäminen kattavasti nationalismiin ja suomalaisuuteen, oli hän kuitenkin lojaali isänmaalleen ja valmis suomalaisuuden ääneksi.
 
Sibelius oli kosmopoliitti. Opiskelemalla, työskentelemällä ja konsertoimalla jatkuvasti ulkomailla hän loi verkostoja ja pohjaa suomalaiselle musiikkiviennille samalla vahvistaen itsenäisen kansakunnan ilosanomaa. Kansallissäveltäjän kruunuun ei riitä kotimaan tunnettuus, se vaatii kansainvälistä menestystä.
 
Sibeliuksen musiikin ”suomalaisuus” on herättänyt kansainvälistäkin keskustelua. Hän toki käytti sävellyksissään runonlaulanta- ja kansanlaulumelodiikkaa ja aiheita Kalevalasta. On myös kuitenkin niin, että kun suuri kollektiivi vahvasti kokee jonkin asian omakseen, siitä tulee kansallissymboliikkaa.
 
Sibeliuksen perintönä voidaan pitää ainutlaatuista suomalaista musiikkioppilaitosjärjestelmää, jonka suojissa on kasvanut joukko kansainvälisiä tähtiä: säveltäjiä, kapellimestareita, instrumentalisteja, laulajia – ympäri maailman konserttisaleja levittäytynyt Suomen ihme.
 

On selvää, että myös populaarimusiikissa voidaan helposti tulkita samanlainen representoinnin kansallisen spesifiyden kysymys kuin taidemusiikissa: suomalainen tango, humppa sekä Suomi-rock ja Suomi-pop lyriikoineen. Eivätkä niistäkään syntyvät suomalaisuuden representaatiot edusta ainoastaan yhdenlaista, muuttumatonta kansallista identiteettiä.

Tenori ja oopperanjohtaja, kenraali Pajarin adjutantti Alfons Almi siirtyi jatkosodassa rintamalta taisteluasemista suoraan Carmenin Don Josen rooliin.
Tenori ja oopperanjohtaja, kenraali Pajarin adjutantti Alfons Almi siirtyi jatkosodassa rintamalta taisteluasemista suoraan Carmenin Don Josen rooliin.

Sibelius on edelleen maailman soitetuin suomalainen. Toisena tulee Daruden Sandstorm vuodelta 1999. Ehkä assosioimme jo konemusiikin vetävän sykkeen suomalaisuuteen, mutta Sandstormin musiikkivideo tarjoaa kiistatta vahvaa suomalaista symboliikkaa: Suomen lipun sinistä taivasta vasten kohoaa valkoinen Helsingin tuomiokirkko.

Kollektiivista itseymmärrystä, kansainvälistä suorituskykyä ja päivittyvää symboliikkaa

Kansalliset taidelaitokset ovat itsenäiseen kansakuntaan kuuluvia kansallissymboleita. Kansallisoopperan ja -baletinkin tehtävänä on kansallisen omaleimaisuuden ja kollektiivisen itseymmärryksen lujittamisen ohella tukea kansainvälistä vertailua kestävää taiteellista uudistamista ja kyvykkyyttä.

Taidelaitosten suorituskyvystä löytyy kansainvälisestikin ainutlaatuinen esimerkki vuoden 1943 elokuulta, jolloin Suomalaisen Oopperan laulajat ja tanssijat esittivät, muun muassa Terijoella ja Valkeasaaressa, Bizet’n Carmen-oopperaa. Sen näki yli kymmenen tuhatta sotilasta, siviiliä ja lottaa. Osa heistä ei olisi sodan ulkopuolella tullut oopperaan astuneeksi. Rintamalla ooppera oli paitsi viihdytystoimintaa, myös joukkoja yhdistävä tekijä – osoitus jatkuvuudesta ja suomalaisen kulttuurin käsittämättömästä voimasta.

Sota siirtyi vuonna 2017 Kansallisoopperan näyttämölle Tanskalaisen Kenneth Greven ideoimassa suurteoksessa Kalevalanmaa; yhdessä teoksen koskettavimmista ja isänmaallisimmista kohtauksista soi Narvan marssi. Alkuperäiset toisen maailmansodan aikaiset manttelit loivat kansallisbaletin tanssijoiden liikkeeseen uskottavan raskauden. Koreografia kunnioitti sotilaskulttuurin symboliikkaa ja ”veljeä ei jätetä” -henkeä. Kohtauksen lopussa kohosi Suomen lippu. Oltiin suomalaisuuden ja isänmaallisuuden ytimessä. Siltikin, että tanssijat edustivat yhdeksää kansallisuutta, orkesterissa soitti 29 eri kansallisuutta, koreografi oli tanskalainen, kapellimestari britti. Eikä Narvan marssikaan suomalainen ole, vaan irlantilaista alkuperää, peräisin vuodelta 1700 Narvan taistelusta, jossa marraskuun lumipyryn sakeus pakotti sen hitaaksi. Surumarssin luonne syntyi myöhemmin sanoituksella, joka liitti tavallisen kansanmarssin surun ja kuoleman säestäjäksi.

Kansallisbaletin Kalevalanmaassa 2017–2018 kansainvälinen taiteilijajoukko päivitti perinteistä suomalaista symboliikkaa. Kuva: Mirka Kleemola/Suomen KansallisooKansallisbaletin Kalevalanmaassa 2017–2018 kansainvälinen taiteilijajoukko päivitti perinteistä suomalaista symboliikkaa. Kuva: Mirka Kleemola/Suomen Kansallisooppera ja -balettippera ja -baletti
Kansallisbaletin Kalevalanmaassa 2017–2018 kansainvälinen taiteilijajoukko päivitti perinteistä suomalaista symboliikkaa.
Kuva: Mirka Kleemola/Suomen Kansallisooppera ja -baletti

Meille Narvan marssissa on itsestään selvä isänmaallinen kaiku: sillä on saatettu suomalaisia suurmiehiä viimeiselle matkalleen. Usein musiikin luomat tunnesiteet syntyvätkin kontekstuaalisesti. Yhdistämme ne oman elämämme merkkipaaluihin, käänteentekeviin hetkiin tai kansan historiaan. Sotilasmarssit ovat tyypillinen perinteinen suomalaisuuden viestinviejä. Uskomme niiden säilyvän kansan kollektiivisessa muistissa.

On kuitenkin muistettava, että vähitellen historiaan vetoamiselta putoaa pohja pois, jos menneisyys ei enää elä aidosti nykyisyydessä tai jos historian velvoittava voima heikentyy. Keskeinen koetinkivi onkin kulttuuriperinnön siirtäminen seuraaville sukupolville: Narvan marssin tuominen kansainvälisen korkeakulttuurisen kansallisinstituution näyttämölle oli yksi tapa tehdä sitä.

Kansainvälinen pop-tähti Alma on Kalevala Korun Naarasleijona-korun kasvo. Kuva: Kalevala Koru
Kansainvälinen pop-tähti Alma on Kalevala Korun Naarasleijona-korun kasvo.
Kuva: Kalevala Koru
Kansallisiin symboleihin on myös kyettävä samastumaan, sillä ne pystyvät vaikuttamaan yhteisöllisyyden kokemukseen tai henkiseen kriisinsietokykyynkin vahvasti vain silloin, kun ne ovat ankkuroitavissa omaan kokemusmaailmaan. On myös suomalaisuuden symboleita, jonka päälle yhteiskunnalliset ääri-ilmiöt ovat heittäneet varjon. Silloin niiden ikonisointi ei auta. Symboliikan päivittämisessä voi auttaa paitsi musiikki myös yksittäiset musiikintekijät – idolit, samastumisenkohteet, jotka ovat tärkeitä esimerkiksi identiteettiään etsivälle nuorelle.
 
Kalevala Koru lanseerasi syksyllä 2018 Naarasleijona-korun, jonka kasvona oli tunnettu Suomen leijonan käyttäjä, pop-tähti Alma. Kansainvälisen vientitoivon musiikki on englanninkielistä urbaania poppia, mutta näyttävässä show’ssa on nähty Suomi-viittauksia, esimerkiksi Tom of Finland -visualisointia ja Sibeliuksen Finlandiaa.
 

Alma itse kertoi hämmentyneensä siitä, kuinka leijonakoru assosioitiin rasismiin tai rajojen sulkemiseen. Hänelle itselleen se oli kansainvälisyyden, rohkeuden ja pelottomuuden symboli. Alman tähdittämä leijonakoru on tunnistettavasti naaras ja siltä on poistettu sotaisat miekat. Lisäksi se on käännetty oikealle – katsomaan kohti tulevaisuutta.

Kirjoittaja Kaisa Rönkkö
Kuva: Tiia Öhman
Kaisa Rönkkö

Kaisa Rönkkö on Music Finlandin toiminnanjohtaja. Tätä edelsivät johto- ja asiantuntijatehtävät mm. Suomen kansallisoopperassa ja -baletissa, Pääesikunnan viestintäosastolla sekä Fazer Konserttitoimistossa.

Lisää aiheesta:

Albert Edelfelt: Ruokolahden eukkoja kirkonmäellä 1887. Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Kuva: Hannu Aaltonen.

Ihmisen kuvaaminen ja sokeat pisteet

Keräilyn ja esittämisen historia tuntee koko joukon kummallisuuksia, jotka eivät enää tämän päivän näkökulmasta täytä sopivaisuuden tunnusmerkkejä. Myös taiteen historia on täynnä tirkistelylle alttiita aiheita. Kuinka näitä esimerkkejä tulee lukea? Pitääkö hävetä? Vai kontekstualisoida?

Lue artikkeli »
Niin sanotut Lord Elginin marmorit British Museumissa ovat erinomainen esimerkki pitkästä ja vaikeasta kulttuuriomaisuuden palauttamiseen liittyvästä keskustelusta. Kuva: Jon Bower London/Alamy Stock Photo

Ryöstöjä, kolonialismia ja yhteiskuntakritiikkiä

Mitä museot voivat omistaa, tutkia, tulkita ja esittää ja millä perustein? Entä missä menevät sopivaisuuden rajat? Osa kysymyksistä on helppoja ja vastaukset löytyvät museoalan eettisistä ohjeista, hyvistä käytännöistä ja lainsäädännöstä. Osan kanssa joudutaan testaamaan ajattelun rajoja. Nyt puhuttavat museoiden kolonialistinen historia, kulttuuriesineiden palauttaminen sekä yhteiskunnallisesti vaikeat kysymykset.

Lue artikkeli »